Tiina Pelander, Minna Nurminen
Ojasalo, K.; Moilanen, T. & Ritalahti, J. 2014. 3. uudistettu painos. Kehittämistyön menetelmät. Uudenlaista osaamista liiketoimintaan. Helsinki: Sanoma Pro Oy
Salonen, K.; Eloranta, S; Hautala, T. & Kinos, S. 2017. Kehittämistoiminta ja kehittämisen menetelmiä ammatillisessa korkeakoulutuksessa. Oppimateriaaleja 108. Turku: Turun ammattikorkeakoulu. https://www.turkuamk.fi/fi/tutkimus-kehitys-ja-innovaatiot/julkaisuhaku/31/
Toikko, T. & Rantanen, T. 2009. Tutkimuksellinen kehittämistoiminta. Tampere: Tampere University Press. https://trepo.tuni.fi/handle/10024/100802
Vilkka, H. 2015. Tutki ja kehitä. 4. uudistettu painos. Jyväskylä: PS-kustannus.
Vilkka, H. & Airaksinen, T. 2003. Toiminnallinen opinnäytetyö. Helsinki: Tammi. (not translated)
Opintojaksoon kuuluu laajuudeltaan eri kokoisia tehtäviä sekä niiden työstämiseen ja ratkaisemiseen tarkoitettuja materiaaleja.
Materiaalit on usein liitetty suoraan tehtäviin tai tehtäväkuvauksiin.
Lähtökohtaisesti voit edetä oman mielenkiintosi mukaan, kunhan teet kaikki opintojakson tehtävät. (not translated)
Opintokonaisuuden hyväksytty suorittaminen edellyttää hyväksytyn tenttisuorituksen lisäksi, että olet suorittanut hyväksytysti KAIKKI teemojen alta löytyvät tehtävät
olet täyttänyt reflektiotehtävän. (not translated)
Finnish
01.08.2023 - 31.12.2023
02.07.2023 - 30.09.2023
10 - 40
Nursing
Opettaja ei vielä tiedossa 24.4.2023 /Tiina Pelander (not translated)
Its pulmanurkka/yleiskatsaus. (not translated)
Degree Programme in Nursing
Kupittaa Campus
0.00 credits
3.00 credits
H-5
Ei (not translated)
Opintojakso arvioidaan numeerisesti asteikolla 0-5. Numero määräytyy tentin pistemäärän perusteella seuraavan asteikon mukaisesti:
alle 35p = Hylätty (0)
35-41 p = T1
42-48 p = T2
49-55 p = H3
56-62 p = H4
63-70 p = K5
Tentti perustuu eri teemojen välilehtien tehtäviin sekä alan menetelmäkirjallisuuteen Ojasalo ym. 2014, Vilkka 2015 ja Vilkka & Airaksinen 2003 soveltuvin osin.
Tenttipäivät ovat: TULOSSA viimeistään elokuussa klo 08.00-23.00. Tenttiin on varattu aikaa 45 min ja se sisältää monivalintakysymyksiä (huom. tentti sulkeutuu kuitenkin klo 23.00, eli tentti tulee aloittaa riittävän ajoissa). Riittää, että yksi tenteistä on hyväksytysti suoritettu.
Opiskelija voi uusia hyväksytyn tenttisuorituksen yhden kerran korottaakseen opintojakson arvosanaa. Korotus tehdään joko saman toteutuksen/päivän tentissä tai seuraavan toteutuksen tentissä. Hylätyn tentin voi uusia kahdesti.
Opintojakson hyväksytty suoritus
Opintokonaisuuden hyväksytty suorittaminen edellyttää hyväksytyn tenttisuorituksen lisäksi, että olet suorittanut hyväksytysti KAIKKI teemojen alta löytyvät tehtävät
olet täyttänyt reflektiotehtävän. (not translated)
Opintojakson tehtävät edellyttävät materiaaliin ja lähteisiin paneutumista ja tiedon prosessointia. Tämä puolestaan vaatii aikaa ja panostusta ajatteluun. Varaa siis aikaa ja suunnittele ajankäyttösi niin, ettei oppimisprosessisi keskeydy. (not translated)
Opintokokonaisuus on laajuudeltaan 3 op (81 tuntia)
Aikataulutuksen helpottamiseksi tehtävät on pisteytetty tähdillä vaativuuden mukaan: *, ** tai ***. (not translated)
Opintojakso on verkkototeutus 3 op
Opintojakso koostuu ItsLearningissa seuraavista osioista:
1) Tervetuloa KETUI opintojaksolle: yleistietoa opintojaksosta
2) Orientaatio opintojaksoon: orientoivia tehtäviä
3) KETUI perusteet: määrälliset menetelmät, laadulliset menetelmät, kirjallisuuskatsaus, kehittäminen ja innovointi sekä eettisyys ja luotettavuus
4) KETUI syventävät: tarkoitettu niille opiskelijoille, joilla opintojakso on 5 opintopistettä
5) Opintojakson materiaalia
6) Tentti ja palaute: opintojakson tentti, reflektiotehtävä ja palaute (not translated)
alle 35p = Hylätty (0) (not translated)
35-41 p = T1
42-48 p = T2 (not translated)
49-55 p = H3
56-62 p = H4 (not translated)
63-70 p = K5 (not translated)
Tuija Leinonen

Opettaja ei vielä tiedossa 24.4.2023 - Tiina Pelanderilat voi tarvittaessa kysyä. (not translated)

Tiina Nurmela
Ilmoitetaan erikseen Itslearningissa. (not translated)
Network learning, learning by research
Finnish
01.08.2023 - 31.12.2023
02.07.2023 - 31.08.2023
10 - 30
Nursing
Principal Lecturer Tiina Nurmela
Degree Programme in Nursing
0.00 credits
0.00 credits
H-5
No other ways than on the net.
Ilmoitetaan erikseen Itslearningissa. (not translated)
Working life
Independent learning
Learning in social network
The execution of the course is entirely in Its-learning environment.
Independent learning 81 h.
The net course contains several tasks assessed with the scale accepted- failed.
The final exam (on the learning environment) is assessed with the scale 0 - K5.
The course will be only executed on Its learning -learning base
Time: During the weeks 35-37
- the objectives of developing and research activities
- central concepts: developing work, developing and development, basic research, applied research, developing by research, project
- the ethical and legal basics of developing by research
- the phases of developing project
Katri Mattsson
Ojasalo, K.; Moilanen, T. & Ritalahti, J. 2014. 3. uudistettu painos. Kehittämistyön menetelmät. Uudenlaista osaamista liiketoimintaan. Helsinki: Sanoma Pro Oy
Salonen, K.; Eloranta, S; Hautala, T. & Kinos, S. 2017. Kehittämistoiminta ja kehittämisen menetelmiä ammatillisessa korkeakoulutuksessa. Oppimateriaaleja 108. Turku: Turun ammattikorkeakoulu. https://www.turkuamk.fi/fi/tutkimus-kehitys-ja-innovaatiot/julkaisuhaku/31/
Toikko, T. & Rantanen, T. 2009. Tutkimuksellinen kehittämistoiminta. Tampere: Tampere University Press. https://trepo.tuni.fi/handle/10024/100802
Vilkka, H. 2015. Tutki ja kehitä. 4. uudistettu painos. Jyväskylä: PS-kustannus.
Vilkka, H. & Airaksinen, T. 2003. Toiminnallinen opinnäytetyö. Helsinki: Tammi. (not translated)
Opintojaksoon kuuluu laajuudeltaan eri kokoisia tehtäviä sekä niiden työstämiseen ja ratkaisemiseen tarkoitettuja materiaaleja.
Materiaalit on usein liitetty suoraan tehtäviin tai tehtäväkuvauksiin.
Lähtökohtaisesti voit edetä oman mielenkiintosi mukaan, kunhan teet kaikki opintojakson tehtävät. (not translated)
Opintokonaisuuden hyväksytty suorittaminen edellyttää hyväksytyn tenttisuorituksen lisäksi, että olet suorittanut hyväksytysti KAIKKI teemojen alta löytyvät tehtävät
olet täyttänyt reflektiotehtävän. (not translated)
Finnish
01.08.2023 - 31.12.2023
02.07.2023 - 12.10.2023
10 - 50
Nursing
Vastuuopettaja: Katri Mattsson (not translated)
Its pulmanurkka/yleiskatsaus. (not translated)
Degree Programme in Nursing
Kupittaa Campus
0.00 credits
3.00 credits
H-5
Ei (not translated)
Opintojakso arvioidaan numeerisesti asteikolla 0-5. Numero määräytyy tentin pistemäärän perusteella seuraavan asteikon mukaisesti:
alle 35p = Hylätty (0)
35-41 p = T1
42-48 p = T2
49-55 p = H3
56-62 p = H4
63-70 p = K5
Tentti perustuu eri teemojen välilehtien tehtäviin sekä alan menetelmäkirjallisuuteen Ojasalo ym. 2014, Vilkka 2015 ja Vilkka & Airaksinen 2003 soveltuvin osin.
Tenttipäivät ovat: TULOSSA viimeistään elokuussa klo 08.00-23.00. Tenttiin on varattu aikaa 45 min ja se sisältää monivalintakysymyksiä (huom. tentti sulkeutuu kuitenkin klo 23.00, eli tentti tulee aloittaa riittävän ajoissa). Riittää, että yksi tenteistä on hyväksytysti suoritettu.
Opiskelija voi uusia hyväksytyn tenttisuorituksen yhden kerran korottaakseen opintojakson arvosanaa. Korotus tehdään joko saman toteutuksen/päivän tentissä tai seuraavan toteutuksen tentissä. Hylätyn tentin voi uusia kahdesti.
Opintojakson hyväksytty suoritus
Opintokonaisuuden hyväksytty suorittaminen edellyttää hyväksytyn tenttisuorituksen lisäksi, että olet suorittanut hyväksytysti KAIKKI teemojen alta löytyvät tehtävät
olet täyttänyt reflektiotehtävän. (not translated)
Opintojakson tehtävät edellyttävät materiaaliin ja lähteisiin paneutumista ja tiedon prosessointia. Tämä puolestaan vaatii aikaa ja panostusta ajatteluun. Varaa siis aikaa ja suunnittele ajankäyttösi niin, ettei oppimisprosessisi keskeydy. (not translated)
Opintokokonaisuus on laajuudeltaan 3 op (81 tuntia)
Aikataulutuksen helpottamiseksi tehtävät on pisteytetty tähdillä vaativuuden mukaan: *, ** tai ***. (not translated)
Opintojakso on verkkototeutus 3 op
Opintojakso koostuu ItsLearningissa seuraavista osioista:
1) Tervetuloa KETUI opintojaksolle: yleistietoa opintojaksosta
2) Orientaatio opintojaksoon: orientoivia tehtäviä
3) KETUI perusteet: määrälliset menetelmät, laadulliset menetelmät, kirjallisuuskatsaus, kehittäminen ja innovointi sekä eettisyys ja luotettavuus
4) KETUI syventävät: tarkoitettu niille opiskelijoille, joilla opintojakso on 5 opintopistettä
5) Opintojakson materiaalia
6) Tentti ja palaute: opintojakson tentti, reflektiotehtävä ja palaute (not translated)
alle 35p = Hylätty (0) (not translated)
35-41 p = T1
42-48 p = T2 (not translated)
49-55 p = H3
56-62 p = H4 (not translated)
63-70 p = K5 (not translated)
Tiina Pelander, Minna Nurminen
Ojasalo, K.; Moilanen, T. & Ritalahti, J. 2014. 3. uudistettu painos. Kehittämistyön menetelmät. Uudenlaista osaamista liiketoimintaan. Helsinki: Sanoma Pro Oy
Salonen, K.; Eloranta, S; Hautala, T. & Kinos, S. 2017. Kehittämistoiminta ja kehittämisen menetelmiä ammatillisessa korkeakoulutuksessa. Oppimateriaaleja 108. Turku: Turun ammattikorkeakoulu. https://www.turkuamk.fi/fi/tutkimus-kehitys-ja-innovaatiot/julkaisuhaku/31/
Toikko, T. & Rantanen, T. 2009. Tutkimuksellinen kehittämistoiminta. Tampere: Tampere University Press. https://trepo.tuni.fi/handle/10024/100802
Vilkka, H. 2015. Tutki ja kehitä. 4. uudistettu painos. Jyväskylä: PS-kustannus.
Vilkka, H. & Airaksinen, T. 2003. Toiminnallinen opinnäytetyö. Helsinki: Tammi. (not translated)
Opintojaksoon kuuluu laajuudeltaan eri kokoisia tehtäviä sekä niiden työstämiseen ja ratkaisemiseen tarkoitettuja materiaaleja.
Materiaalit on usein liitetty suoraan tehtäviin tai tehtäväkuvauksiin.
Lähtökohtaisesti voit edetä oman mielenkiintosi mukaan, kunhan teet kaikki opintojakson tehtävät. (not translated)
Opintokonaisuuden hyväksytty suorittaminen edellyttää hyväksytyn tenttisuorituksen lisäksi, että olet suorittanut hyväksytysti KAIKKI teemojen alta löytyvät tehtävät
olet täyttänyt reflektiotehtävän. (not translated)
Finnish
01.08.2023 - 31.12.2023
02.07.2023 - 03.09.2023
10 - 40
Nursing
Opettajat: Minna Nurminen ja (Tiina Pelander) (not translated)
Its pulmanurkka/yleiskatsaus. (not translated)
Degree Programme in Nursing
Salo IoT Campus
0.00 credits
3.00 credits
H-5
Ei (not translated)
Opintojakso arvioidaan numeerisesti asteikolla 0-5. Numero määräytyy tentin pistemäärän perusteella seuraavan asteikon mukaisesti:
alle 35p = Hylätty (0)
35-41 p = T1
42-48 p = T2
49-55 p = H3
56-62 p = H4
63-70 p = K5
Tentti perustuu eri teemojen välilehtien tehtäviin sekä alan menetelmäkirjallisuuteen Ojasalo ym. 2014, Vilkka 2015 ja Vilkka & Airaksinen 2003 soveltuvin osin.
Tenttipäiväon 1.12.2023 klo 08.00-23.00. Tenttiin on varattu aikaa 45 min ja se sisältää monivalintakysymyksiä (huom. tentti sulkeutuu kuitenkin klo 23.00, eli tentti tulee aloittaa riittävän ajoissa). Riittää, että yksi tenteistä on hyväksytysti suoritettu.