Siirry suoraan sisältöön

Teatteri-ilmaisunohjaaja/sirkus: PTEASS20

Tunnus: PTEASS20

Tutkinto:
Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto

Tutkintonimike:
Teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK)

Laajuus:
240 op

Kesto:
4 vuotta (240 op)

Aloituslukukausi:
Syksy 2020

Opetuskieli:
suomi

Koulutuksen kuvaus

Koulutuksen tavoite
Sirkuskoulutuksen tavoitteena on valmistaa sirkusalan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia pedagogeja ja taiteilijoita. Valmistuneilla on monipuoliset sirkusalan tiedot ja taidot sekä kyky soveltaa osaamistaan. Valmistuneet kykenevät edistämään ja kehittämään sirkusalaa.

Sirkuskoulutus antaa opiskelijalle valmiudet sirkusalan asiantuntijatehtäviin. Opetukseen integroituvissa kehittämishankkeissa syntyy luonteva kontakti työelämään. Koulutus valmistaa itsenäisiä ja näkemyksellisiä sirkustaiteilijoita erilaisiin ympäristöihin. Valmistuttuaan opiskelija pystyy työllistämään itseään monipuolisesti esittävän taiteen ammateissa tekijänä, ohjaajana, opettajana ja organisoijana. Valmistuneella on valmiudet oman yrityksen perustamiseen ja soveltavan taiteen menetelmien käyttämiseen.

Rakenne
Opinnot jakautuvat ydinosaamiseen ja laajentavaan osaamiseen. Osaamistavoitteiltaan toisiinsa liittyvät opintojaksot muodostavat laajempia opintomoduleita. Opinnot sisältävät oman alan perus- ja ammattiopintoja, 30 op harjoittelua, 30 op vapaasti valittavia opintoja sekä 25 opintopisteen laajuisen opinnäytetyön. Opintoihin sisältyvät 60 op laajuiset opettajan pedagogiset opinnot. Opinnoissa kehitytään kohti ammattilaisuutta yhdistämällä harjoittelussa saavutettu taitotieto luovaan taiteelliseen työskentelyyn.

Sirkuskoulutuksen ydinosaamisen opinnoissa perehdytään sirkuksen ja esittävien taiteiden tekniikoihin, ilmaisuun, tulkintaan ja ohjaamiseen. Nämä opinnot rakentuvat seuraavista moduuleista: sirkuksen aineopinnot, sirkuksen tekniikkaopinnot, sirkusta tukevat tekniikkaopinnot, esitysprojektit ja sirkuksen opettamisen opinnot.

Laajentavan osaamisen opinnoissa opiskelija kartuttaa vuorovaikutus- ja viestintätaitojaan, tietouttaan sirkuksesta osana esittäviä taiteita ja yhteiskuntaa, yrittäjyystoiminnan periaatteista ja mahdollisuuksista sekä syventää ammatillisia valmiuksiaan työelämään siirtymistä varten. Laajentavan osaamisen opinnot koostuvat seuraavista opinnoista: taiteellinen ja pedagoginen harjoittelu, kieliopinnot, työelämä-ja yrittäjyystietous, vapaasti valittavat opinnot ja opinnäytetyö.

Sisältö
Sirkuskoulutuksen pääsisältö koostuu sirkusalan tietojen ja taitojen opiskelusta sekä pedagogiikan opiskelusta. Ammatilliset opinnot ryhmittyvät viiteen moduliin, jotka etenevät osaksi rinnakkaisina, oppimista syventäen ja osaksi peräkkäin, edellä opitun avulla kumuloituen. Itsenäisen työskentelyn, harjoittelun sekä oman taiteellisen tuottamisen osuus kasvaa opintojen edetessä.

Ammatilliset tekniikkaopinnot rakentavat perustan sirkusammattilaisen fyysisessä työssä selviytymiselle. Tekniikkaopinnot rakentuvat sirkustekniikan yleisistä ammatillisista perusteista ja sirkustekniikkaa syventävistä päälajiopinnoista. Opintojen alkuvaiheessa rakennetaan fyysinen, tekninen ja metodologinen perusta myöhemmille opinnoille. Tekniikkaopinnot etenevät tavoitteiltaan nousujohteisesti ja niitä opiskellaan säännöllisesti koko koulutuksen ajan. Päälajitekniikoita opiskellaan intensiivisesti toisen opintovuoden alusta opinnäytetyön toteuttamiseen.

Sirkusta tukevat tekniikkaopinnot sisältävät liikeilmaisun, tanssitekniikan, teatteri-ilmaisun ja kehonhuollon opintoja. Nämä sisällöt tukevat opiskelijaa erityisesti ilmaisullisen ja fyysisen potentiaalin kehittämisessä ja ylläpidossa. Kaikissa tekniikkaopinnoissa kiinnitetään erityistä huomiota opiskelijan analyyttisen havainnointikyvyn kehittämiseen teknisen tuottamisen kumppanina.

Ammatillisten aineopintojen moduuli rakentaa laaja-alaisen perustan oman ammattitaidon kehittämiselle, eettiselle osaamiselle, vuorovaikutus- ja viestintätaidoille, tiedonhankintataidoille ja kansainvälisyysosaamiselle. Sirkuksen aineopinnot muodostavat analyyttisen ytimen sirkusammattilaiseksi kouluttautumiselle. Aineopintoihin kuuluvat mm. kieliopinnot, työelämätietous ja yrittäjyysopinnot, sirkuksen työturvallisuusopinnot, anatomian ja fysiologian opinnot sekä sirkuksen historia. Oman kehon hahmottaminen ja sen toiminnan ymmärtäminen sekä sirkusvälineiden kiinnitysmetodien hallinta ja työturvallisuusriskien ymmärtäminen luovat perustan turvalliselle sirkuksen oppimiselle ja harjoittelulle. Sirkuksen historian opinnot syventävät opiskelijan ymmärrystä sirkuksesta ajassa muuttuvana taidemuotona ja kehittävät opiskelijan esitysanalyysitaitoja.

Sirkuksen erilaiset esitysprojektit harjaannuttavat opiskelijaa sirkustuotoksen luomisessa, rakentamisessa, esittämisessä ja tuottamisessa erilaisille kohderyhmille erilaisiin ympäristöihin. Opinnoissa opitaan erilaisia lähestymistapoja valmistaa ja toteuttaa esityksiä. Esitysprojekteissa opiskelija pääsee testaamaan omia vahvuuksiaan ja osaamistaan esiintyjän, ohjaajan, esitystekniikan toteuttajan ja tuottajan näkökulmista. Esitysprojekteissa eri vuosikurssien opiskelijat toimivat yhdessä erilaisissa rooleissa harjoitellen yhteistoimintaa, dialogista vuorovaikutusta ja konkreettisia työelämätaitoja aidossa työympäristössä. Taideakatemian monitaiteinen koulutus antaa opiskelijoille ainutlaatuiset mahdollisuudet osallistua erilaisiin yhteisproduktioihin. Opintojen edetessä opiskelijalla on enemmän mahdollisuuksia valita ja painottaa opintojensa sisältöä haluamallaan tavalla ja myös taiteidenvälisiin produktioihin osallistumisen mahdollisuudet lisääntyvät. Esitysprojektit liittyvät kiinteästi yhteen taiteellisen harjoittelun kanssa.

Sirkuksen pedagogisissa opinnoissa keskitytään tutkimaan sirkuksen opetukseen ja oppimiseen liittyviä kysymyksiä, sirkustaiteen perusopetusta ja sirkuksen didaktiikkaa. Opinnot liittyvät kiinteästi yhteen yleispedagogiikan opintojen ja ammattitaitoa edistävän opetusharjoittelun kanssa. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu jakaantuu orientoivaan harjoitteluun, perusharjoitteluun ja syventävään harjoitteluun. Harjoittelusta osa toteutetaan Taideakatemian sirkuksen opetusharjoittelukoulussa, jossa opiskelijat toimivat sirkuksen opetuksessa erilaisissa rooleissa aloittaen ammattilaisopettajan assistenttina, jatkaen parityöskentelynä ja harjoittelun lopussa toimien itsenäisesti ryhmästä vastuussa olevana opettajana.

Vapaasti valittavissa opinnoissa opiskelijalla on mahdollisuudet oman harkintansa mukaan syventää ja laajentaa sirkusosaamistaan monilla erilaisilla tavoilla. Opiskelija voi esim. toimia sirkusesiintyjänä ja tekniikkaryhmäläisenä erilaisissa Taideakatemian sisäisissä tai ulkopuolisissa produktioissa. Opiskelija voi myös valita opintoja AMK:N vapaasti valittavista opintojaksoista tai muista korkeakouluista. Vapaasti valittavia opintoja voidaan tehdä myös vaihto-opintoina ulkomaisissa sirkuskoulutuksissa tai Fedec :n projekteissa.

Opinnäytetyö on pääosin opintojen viimeiseen vuoteen sijoittuva projekti, jossa opiskelija syventää, harjoittaa ja täydentää ammatillisia valmiuksiaan ennen sirkuksen työelämään sijoittumista. Opinnäytetyössään opiskelija syventyy tutkimaan itseään kiinnostavia sirkustaiteen kysymyksiä joko taiteellisen tai pedagogisen käytännön projektin kautta. Opinnäytetyö sisältää käytännön osion lisäksi kirjallisen tutkielman. Kirjallisessa tutkielmassa näkökulma on taiteellispedagoginen.

Erikoistuminen
Sirkuskoulutuksessa korostuu sirkustaiteen monialaisuus ja muita taiteen aloja poikkileikkaava luonne. Opinnoissa keskeistä ovat sirkustekniikan opinnot, taiteellisen työn projektit ja sirkuksen opettamisen opinnot. Esittävän taiteen ammatillisuuteen pyritään yhdistämällä opinnoissa ja harjoitteluissa saavutettu taitotieto luovaan taiteelliseen työskentelemiseen. Lisäksi opiskelija hankkii tietoja ja taitoja erilaisissa hankkeissa ja projekteissa, esitystoiminnassa, ohjaajana ja opetusharjoittelijana. Sirkuskoulutuksen esitysprojektit, pedagogiset ja taiteelliset harjoittelujaksot tutustuttavat opiskelijat tuleviin työtehtäviinsä ja kannustavat heitä sirkusalan kehittämiseen ja uudistamiseen.

Sirkuskoulutuksen tavoitteena on itsenäisen ja näkemyksellisen sirkustaiteilijan valmistaminen erilaisiin ympäristöihin. Sirkuskoulutuksessa erikoistutaan 1-2 sirkusteknisen päälajin tekniikkaan. Päälajitekniikoita opiskellaan intensiivisesti 2- 4. opintovuonna. Päälajivalinnat tehdään opettajakunnan ohjaamina ensimmäisen opintovuoden keväällä. Päälajiopinnoissa keskitytään kehittämään opiskelijan henkilökohtaista lahjakkuutta. Lajin teknisten taitojen lisäksi kehitetään luovuutta ja havainnointikykyä. Päälajiopinnot etenevät pienryhmäopetuksessa kullekin opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen opetussuunnitelman mukaisesti. Opiskelija oppii harjoittelemaan itsenäisesti ja omaa kehoaan kuunnellen.

Osaamispolut
Opintojen ytimessä on opiskelijan sirkusalan taitojen ja tietojen jatkuva kartuttaminen. Opiskelija voi valinnoillaan painottaa opintojaan erilaisille opintopoluille mm. sirkustekniikan päälajivalinnat, vapaasti valittavien opintojen sisällöt, esitysprojektien tehtäväsisällöt, taiteellisten ja pedagogisten harjoitteluiden tehtäväsisältöjen valinta ja opinnäytetyön aiheen valinta.

Koulutuksessa tuetaan opiskelijaa löytämään oma fyysinen ja henkinen potentiaalinsa, ohjataan opiskelijan kasvua sirkustaiteilijaksi, kannustetaan opiskelijaa kokeilemaan omaa osaamistaan, ohjataan opiskelijaa havainnoimaan omat ammatilliset vahvuudet ja kehittämisen kohteet sekä rakentamaan ja toteuttamaan omaa taidekäsitystään. Tutoropettajat tukevat ja auttavat henkilökohtaisen oppimispolun rakentamisessa ja muokkaamisessa.

Kaikille Turun ammattikorkeakoulussa opiskeleville tarjotaan opintojen alkupuolella yrittäjyyden perusopinnot sekä mahdollistetaan tiimiyrittäjyys projekteissa. Opiskelijan oma yritystoiminta hyväksiluetaan opintoihin ja sitä tuetaan monialaisella mentorointitoiminnalla (yrityskiihdyttämöt eli Business Club, BC). Taideakatemiassa toimii opiskelijoiden Kulttuuriosuuskunta Karisma, jossa toimimalla voi opiskelija oppii käytännössä kulttuurialan yrittäjyystaitoja. Sirkuskoulutuksessa yritystoimintaa voidaan harjoitella Taideakatemian Sirkusopiskelijat ry:n kautta. Yhdistys on Suomen Nuorisosirkusliiton jäsen ja sitä pyörittää jäsenten valitsema hallitus. Yhdistyksen tavoitteena on edistää ja kehittää sirkuksen opiskelijoiden mahdollisuuksia opiskella ja järjestää sirkustapahtumia ja virkistystoimintaa. Yrittäjyystaitojen ja –asenteen kehittämistä tapahtuu opiskelijan itse valitsemissaan projektien sisällöissä ja työtehtävissä, vapaasti valittavissa opinnoissa ja harjoittelussa.

Pätevyydet
Koulutus antaa pätevyyden alempaan korkeakoulututkintoon ja mahdollisuudet sijoittua suoraan työelämään ja jatkokoulutuskelpoisuuden maisteriopintoihin kotimaahan ja ulkomaille.

Opintoihin sisältyvät 60 op laajuiset opettajan pedagogiset opinnot antavat pätevyyden sirkuksen opetustehtäviin sirkustaiteen perusopetuksessa, ammatilliselle toisella asteella ja yleissivistävään aikuiskoulutukseen. Lisäksi opinnot antavat kelpoisuuden sirkuskoulujen lehtoreiden virkoihin.

Palautejärjestelmä
Opiskelijan rooli koulutuksen toiminnan kehittämisessä määrittyy Turun AMK:n laatujärjestelmän Excellence-polun mukaisesti . Sirkuksen opiskelussa korostuu tiivis dialoginen opettaja-opiskelija-kontakti, jossa palautetta annetaan ja saadaan välittömästi. Sirkuskoulutuksen toiminta perustuu jatkuvalle rakentavalle arvioinnille ja palautteelle. Sirkuksen opiskelijoita ohjataan rakentavaan itsensä arviointiin ja kykyyn toimia vertaisarvioijana. Opiskelijapalautetta kerätään mm. henkilökohtaisissa tapaamisissa, opintojaksopalautteilla sekä Turun AMK:n opiskelijakyselyllä. Opiskelijat arvioivat oppimisensa lisäksi opetusta ja opintojaksojen toteuttamista. Opiskelijoiden valitsemat johtoryhmäedustajat osallistuvat Taideakatemian johtoryhmän toimintaan. Kaikki palautetieto kootaan yhteen joka lukuvuosi järjestettävillä koulutuksen palautepäivillä. Palautepäivillä käsitellyistä ja esiin nousseista kysymyksistä koostetaan kehittämissuunnitelma, joka annetaan tiedoksi opiskelijoille ja henkilökunnalle ja jonka edistymistä seurataan säännöllisesti mm. johtoryhmävastaavien kanssa.

Uramahdollisuudet ja jatko-opintomahdollisuudet
Koulutus valmistaa monipuoliseksi sirkustaiteilijaksi, jolla on taidot ja tiedot toimia sirkusalan asiantuntijatehtävissä pedagogeina ja taiteilijoina. Tutkinto antaa pätevyyden hakea jatko-opintoihin koti- ja ulkomaisiin maisteriohjelmiin sekä 3 vuoden työkokemuksen jälkeen YAMK-ohjelmiin. Sirkuskoulutukselta valmistuneet ovat työllistyneet freelancer-sirkustaiteilijoiksi, opetustyöhön, esiintyjiksi, ohjelmantuotantotehtäviin, omaan yritykseen ja soveltavan sirkuksen pariin. Lisäksi valmistuneet ovat hakeutuneet jatko-opintoihin mm. Teatterikorkeakoulu, Aalto- yliopisto, DOCH, Circus Space, CNAC, ESAC, Fratellinin sirkuskoulutus, Lidon sirkuskoulutus, CIRCOMEDIA.

Osaamistavoitteet

Koulutuksen osaamistavoitteet jakautuvat kolmeen eri tasoon:
• Erikoistumisalakohtaiset kompetenssit
• Esittävien taiteiden ja musiikin yhteiset kompetenssit
• Kaikille Turun AMK:n tutkinnoille yhteiset innovaatiokompetenssit

Sirkuksen erikoistumisalan kompetenssit
Taiteellinen osaaminen:
- osaa käyttää sirkustaitojaan ja –tietojaan taiteellisen kommunikaation välineenä
- ymmärtää ja arvostaa sirkustaiteen erityispiirteitä, kansallisia ja kansainvälisiä traditioita, itsenäistä historiaa ja estetiikkaa
- tuntee länsimaisen sirkustaiteen historian kehityskaaren ja ymmärtää sekä arvostaa sirkustaiteen monitaiteellista luonnetta
- ymmärtää, arvostaa ja kykenee analysoimaan omaa ja kollegoidensa taiteellista ja taidekasvatuksellista toimintaa sirkuksessa
- osaa arvioida omaa taiteellista toimintaa, tunnistaa omat oppimistapansa ja kykenee itsenäiseen oppimiseen ja oppimistyylien kehittämiseen

Tekninen osaaminen:
- hallitsee ammatilliset sirkustekniikat omakohtaisesti akrobatiassa, jongleerauksessa, ilma-akrobatiassa ja tasapainoilussa
- hallitsee laaja-alaiset taidot kahdessa sirkustekniikassa ja kykenee luomaan uutta sirkusmateriaalia sekä soveltamaan oppimaansa
- ymmärtää ja kykenee analysoimaan eri sirkuslajien kehollista ilmaisua ja tyylejä työturvallisuuden ja estetiikan näkökulmista
- osaa analysoida omaa ja näkemäänsä sirkustekniikkaa
- tuntee ja osaa käyttää sirkusalan ammatillista sanastoa
- ymmärtää sirkusvälineiden käyttöön, kiinnityksiin ja huoltoon liittyviä työturvallisuusriskejä ja osaa huomioida ne omassa toiminnassaan
- osaa arvioida ja edelleen kehittää omaa sirkusteknistä osaamistaan, tunnistaa omat oppimistapansa, kykenee itsenäiseen oppimiseen ja oppimistyylien kehittämiseen

Sosiaalinen osaaminen:
- osaa ilmaista itseään ja omia mielipiteitään sekä näkemyksiään ymmärrettävästi sekä suullisesti, kirjallisesti että kehollisesti
- kykenee toimimaan dialogisesti ryhmässä ja yhteisöissä
- kykenee seuraamaan ja kehittämään kollegoidensa taiteellista ja taidekasvatuksellista työskentelyprosessia
- osaa käyttää ryhmätyössä eri ryhmän jäsenten henkilökohtaisia taitoja ja tietoja taiteellisen tuloksen saavuttamiseksi
- pystyy sirkuksen keinoin luomaan ja toteuttamaan taidekasvatuksellisia kokonaisuuksia erilaisille ikä- ja kohderyhmille erilaisiin ympäristöihin

Eettinen osaaminen:
- perustaa oman ja globaalin elinympäristönsä kestävään kehittämiseen ja moniarvoisuuden hyväksymiseen
- arvioi jatkuvasti omaa toimintaansa ja pyrkii kehittämään omia taiteellisia arvojaan ja asenteitaan
- osaa ottaa vastuun omasta toiminnastaan ja toimia sovittujen toimintatapojen mukaisesti
- kykenee ottamaan toiset ihmiset ja heidän ammattitaitonsa ja –tietonsa huomioon omassa toiminnassaan

Esittävien taiteiden ja musiikin asiantuntijuus ja ammattitaito

Pedagogiset kompetenssit
• tuntee keskeiset oman taiteenalansa opetusmenetelmät sekä opetusmateriaalit
• osaa toimia joustavasti eritasoisten ja eri-ikäisten oppijoiden kanssa eri toimintaympäristöissä
• on perehtynyt opettamiseen ja opettajan työhön yhteiskunnallisessa, filosofisessa ja psykologisessa
• viitekehyksessä sekä opettajan ammattitaidon perusteisiin
• osaa kehittää omaa opettajuuttaan ja taidepedagogiikkaa luovan ja tutkimuksellisen työtavan avulla
• mieltää itsensä opettajaksi ja kasvattajaksi, joka työskentelee oppijoiden taidesuhteen rakentajana

Taiteidenvälisyyden kompetenssit
• tunnistaa muissa taiteissa ominaisuuksia ja laatuja, jotka mahdollistavat yhteistyön ja
• vuorovaikutuksen oman alan kanssa
• Osaa hahmottaa oman alansa osana laajempaa taidekenttää
• Tuntee perustiedot esittävien taiteiden toimintatavoista, historiasta ja kontekstista

Taiteilija-pedagogin työelämäkompetenssit
• Tuntee taiteilijan ja taiteilija-pedagogin eri ansaintamalleja ja työrooleja
• Osaa toimia taiteilijan ja taidepedagogin erilaisissa työrooleissa ja kehittää niitä

Esiintymisen ja esityskokonaisuuden rakentamisen kompetenssit
• Esiintyminen/ improvisaatio/ dramaturgia/ esityksen rytmi/ esitystekniikka
Yksilöosaamisen innovaatiokompetenssit Yhteisöosaamisen innovaatiokompetenssit Verkosto-osaamisen innovaatiokompetenssit
• kykenee itsenäiseen ajatteluun ja päätöksentekoon
• osaa toimia tavoitteellisesti ja sinnikkäästi
• kykenee luovaan ongelmaratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen
• osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
• osaa toimia yhteistyökykyisesti monialaisessa tiimissä ja työyhteisössä
• osaa toimia oma-aloitteisesti ja vastuullisesti yhteisön tavoitteiden mukaisesti
• osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen ja yhdistäen erialojen tietoja ja menetelmiä
• osaa toimia eettisten ja yhteiskuntavastuullisten periaatteiden mukaisesti
• osaa toimia työelämän vuorovaikutus- ja viestintätilanteissa • osaa luoda ja ylläpitää työelämäyhteyksiä
• osaa toimia verkostoissa
• kykenee moniammatilliseen ja -kulttuuriseen yhteistyöhön
• kykenee kansainväliseen viestintään ja vuorovaikutukseen

Pedagogiset toimintatavat

Sirkuskoulutuksen opiskelu tapahtuu ryhmässä ja siinä korostuvat ryhmätyö- ja vuorovaikutustaidot. Sirkuksen harjoittelu ja oppiminen on kehollista ja oppimisessa opiskelija on oman oppimisensa subjekti, tiedostaja ja ymmärtäjä. Kaiken opetuksen tehtävänä on tukea ja edistää opiskelijan oppimista. Opettaja- oppilas-suhde on hyvin tiivis, jossa tavoitteena on pyrkimys dialogiin. Sirkustaidetta opiskellaan kokeilemalla, harjoittelemalla, analysoimalla ja arvioimalla. Tavoitteena on kasvattaa oppimista tutkivia ja elinikäisestä oppimisesta kiinnostuneita sirkusammattilaisia, jotka ovat motivoituneita jatkuvaan oman taiteenalan tietojen ja taitojen kartuttamiseeen. Oppimisen lähtökohtana on opiskelijan oma aktiivinen toiminta, sitoutuminen ja vastuun ottaminen omasta oppimisestaan. Sirkuskoulutuksessa käytettävät työtavat tukevat opiskelijan kykyä havainnoida ja ymmärtää omaa ja kollegoidensa oppimista, itsereflektoida oppimiaan taitoja ja kehittää niitä edelleen omassa taiteellisessa ja pedagogisessa toiminnassaan. Sirkuksen opetuksessa seurataan opiskelijan oppimista ja kehittymistä säännöllisen palautteen antamisen ja saamisen muodoissa; lähiopetuksessa, HOPS-keskusteluissa ja henkilökohtaisissa palautekeskusteluissa.

Esitysprojekteissa ja taiteellisessa harjoittelussa opiskelija harjoittaa taiteellista, teknistä, sosiaalista ja eettistä kyvykkyyttään toimien erilaisissa aidoissa sirkusalan työelämän rooleissa erilaisissa ympäristöissä. Hän oppii toimimaan osana monitaiteista ammattimaista työryhmää ja erilaisissa fyysisissä esittävien taiteiden työympäristöissä. Esitystoiminnassa eri vuosikurssien opiskelijat toimivat toistensa tukena erilaisissa rooleissa niin että opintojen edetessä opiskelijan taiteellinen vastuu lisääntyy. Opiskelijat oppivat toimimaan mm. esiintyjän, ohjaajan, tuottajan, valosuunnittelijan, äänisuunnittelijan, valo- ja ääniajajan, lipunmyyjän, kiinnittäjän ja roudaajan rooleissa. Esitysprojektit ja taiteellinen harjoittelu kiteytyvät julkiseen esittämiseen, jossa opiskelijan luomat tuotokset pääsevät julkisen arvioinnin kohteiksi. Esitysprojekteissa yhteistyökumppaneina ovat toimineet mm. paikalliset teatterit, vapaat näyttämöt, sirkusyhdistykset, Turun kaupungin tapahtumat, Seikkailupuisto, paikalliset yritykset sekä Turun seudun peruskoulut ja päiväkodit. Taiteellista harjoittelua opiskelijat voivat toteuttaa osana erilaisia Turun AMK:n TKI-hankkeita ja kansainvälisiä projekteja. Produktioissa tarvittavaa osaamista harjoitetaan ensimmäisestä vuodesta lähtien ESITTÄVÄN TAITEEN AVOIN LAVA toiminnalla. Sirkuksen opiskelijat suunnittelevat ja järjestävät tapahtuman, johon he kutsuvat esiintymään kaikkien esittävien taiteiden opiskelijoita. Avoin lava toimii matalan kynnyksen näyttämönä esiintyjyyden ja esitysteknisen osaamisen harjoittelulle.

Pedagogisessa harjoittelussa opiskelija harjoittaa taiteellis-pedagogisia taitojaan oikeiden eri-ikäisten ja tasoisten oppilaiden kanssa. Opetusharjoittelu aloitetaan Taideakatemian sirkuskoulusta, jossa sirkusta opetetaan sirkuksen harrastajille 6-vuotiaista aikuisiin. Taideakatemian sirkuskoulun toiminta on opetustyötoimintaa, jossa opiskelija toimii jatkuvassa vuorovaikutuksessa ammattilaisopettajan kanssa keskustellen ja toimintaa reflektoiden. Opetusharjoittelukoulussa opiskelija saa vertaistukea toisilta opiskelijakollegoiltaan, oppii yhteisopettajuutta ja tiimityön perusteet. Syventävässä opetusharjoittelussa opiskelija suunnittelee ja toteuttaa sirkuksen opetusjakson sirkustaiteen perusopetusta antavaan oppilaitokseen. Syventävää opetusharjoittelua opiskelijat ovat toteuttaneet mm. Lasten AMK:ssa, Seikkailupuistossa, TYKS:n sairaalakoulussa, ulkomaisissa nuorisosirkuksissa kansainvälisessä opiskelijavaihdossa, kesäopintoina ja Suomen Nuorisosirkusliiton sirkuskouluissa.

Sirkustaidoissa kehittyminen vaatii kurinalaista, säännöllistä ja tavoitteiltaan nousujohteista taiteellisten tekniikoiden ja välineiden käytön harjoittelua. Opiskelijoita motivoidaan, kannustetaan ja opetetaan harjoittelemaan itsenäisesti. Sirkustaitojen jatkuva ylläpito on tärkein työturvallisuutta edistävä tekijä sirkustekniikoiden opiskelussa. Kesäopintoina opiskelijat voivat valita opintoja AMK:n kesäportaalista ja/tai ehdottaa opinnoiksi itsenäistä sirkustekniikan harjoittelua ja/tai esitystoimintaa. Opiskelijat ovat tehneet kesäopintoina mm. sirkusesiintyjinä Turun kaupungin kesäkauden erilaisissa tapahtumissa, sirkusleirien vetäjinä, kesäteattereissa, katusirkusprojekteissa ja Lähiösirkusprojektissa.

Yrittäjyyttä opiskellaan osana tutkintoa. Sirkusalan ammattilaisista osa toimii yrittäjinä tai yhdistyksen/ osuuskunnan jäseninä. Yrittäjyysosaamisen harjoittelua kannustetaan ja sitä mahdollistavat mm. Taideakatemian opiskelijoiden Kulttuuriosuuskunta Karisma ja Turun Taideakatemian sirkuksen opiskelijat SORSA ry. Näissä toimimalla opiskelija oppii aitoja osuuskunnan ja yhdistystoiminnan periaatteita, joita hän voi hyödyntää suoraan tulevassa työelämässä. Karisman ja Taideakatemian sirkusopiskelijat ry:n kautta opiskelijoilla on mahdollisuudet oppia hinnoittelemaan, markkinoimaan ja tiedottamaan omasta osaamisestaan ja laittaa ”kädet saveen” konkreettiseen työelämään ja saada aitoja työelämäkontakteja jo koulutuksen aikana luotua.

Sirkusala on kansainvälinen ja koulutuksesta valmistuvien työkenttänä koko maailma. Turun AMK:n Taideakatemian sirkuskoulutus toimii aktiivisesti kansainvälisissä korkeakoulutuksen verkostoissa, joten opiskeluun sisältyvä kansainvälinen toiminta on luontainen osa opiskelua. Sirkuskoulutus on aktiivinen Fedec:n jäsen. Opiskelijalla on opintojensa aikana mahdollisuudet suorittaa vähintään 15 opintopisteen laajuiset opinnot vieraalla kielellä sekä syventää alakohtaisia kieliopintoja kansainvälisten hankkeiden, esitysprojektien ja vaihto-opintojen kautta. Vaihto-opintoina on mahdollisuus tehdä ammattiopintoja, harjoitteluita ja vapaasti valittavia opintoja toisesta opintovuodesta lähtien. Opettajakunnassa vierailee myös ulkomaisia opettajia erilaisissa esitysprojekteissa ja TKI-hankkeissa.

Arviointi

Arviointi perustuu tutkinnon, modulien ja opintojaksojen osaamistavoitteisiin, joiden saavuttamista arvioidaan. Jatkuva, rakentava arviointi on keskeistä kaikessa koulutuksessa. Opiskelijoita ohjataan rakentavaan itsensä arviointiin ja kykyyn toimia vertaisarvioijana. Opintojaksojen arvioinnin kriteerit selvitetään opiskelijoille opintosuunnitelmassa ja tarkennetaan toteutussuunnitelmassa sekä opettajan kautta kunkin opintojakson alussa. Opiskelijoita opetetaan arvioimaan omaa oppimistaan ja tuetaan toimimaan vertaisarvioijina toisilleen. Oppimisen lisäksi opiskelijat arvioivat opetusta ja opintojen toteuttamista. Lisäksi opiskelijat asettavat itsensä julkisen arvioinnin kohteeksi erilaisissa esitystuotannoissa toimimalla.

Sirkuksen ammattiopinnoissa arviointi ja palaute opiskelijan ja opettajan välillä on jatkuvaa ja välitöntä. Lähiopetuksessa tapahtuvan välittömän arvioinnin lisäksi opiskelijat saavat henkilökohtaista palautetta opintojaksojen lopussa henkilökohtaisissa palautekeskusteluissa. Opetusharjoittelussa opiskelija saa palautetta ohjaavalta opettajalta jokaisen harjoittelun jälkeen.

Opintosuoritukset kirjataan opintorekisteriin opintopisteinä. Tavoitekertymä vuodessa on 60 opintopistettä. Suoritetut opinnot arvioidaan läsnäolojen, aktiivisuuden, tavoitteiden saavuttamisen, oppimistehtävien ja muiden suoritusten perusteella.

Hyväksytyt opinnot arvioidaan asteikolla 5 (kiitettävä), 4 (hyvä), 3 (hyvä), 2 (tyydyttävä), 1 (tyydyttävä) välillä. Opetussuunnitelmassa asianomaisella maininnalla varustettujen opintojen osalta voidaan käyttää arvosanaa hyväksytty. Hyväksytty – hylätty –asteikkoa käytettäessä määritetään toteutussuunnitelmassa, mitä hyväksytty arvosanalta vaaditaan. Arviointikehikko ohjaa numeraalisen arvosanan antamista.

OPINTOJEN PERUSVAIHE (1.-2.OPINTOVUOSI)
Arvosana 1 Opiskelija
o toimii annettujen ohjeiden mukaisesti
o tunnistaa keskeiset ammattikäsitteet ja termistön
o osallistuu yhteisön vuorovaikutustilanteisiin
o käyttää oman taiteenalansa perustekniikkoja ja välineistöä

Arvosana 3 Opiskelija
o laajentaa osaamistaan hyödyntäen oppimisympäristöä
o käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä tarkoituksenmukaisesti
o yhdistää aiemmin opittua työskentelyynsä
o tunnistaa työskentelynsä eettiset ja ekologiset lähtökohdat
o tiedostaa taiteellisen toimintansa perusteet

Arvosana 5 Opiskelija
o toimii itseohjautuvasti ja tavoitteellisesti
o arvioi oppimaansa suhteessa aiempaan osaamiseensa
o kehittää ammatillista osaamistaan taiteellisessa ilmaisussa
o perustelee persoonallisen taidenäkemyksensä selkeästi

OPINTOJEN SYVENTÄVÄ VAIHE (3.-4.OPINTOVUOSI)

Arvosana 1 Opiskelija
o soveltaa annettuja ohjeita tarkoituksenmukaisesti työskentelyssään
o käyttää ja soveltaa ammattikäsitteitä sujuvasti taiteellisessa toiminnassa
o osallistuu dialogisesti yhteisön vuorovaikutustilanteisiin
o hallitsee monipuolisesti oman taiteenalansa ammattitekniikoita ja välineistöä

Arvosana 3 Opiskelija
o tunnistaa oppimistapansa ja kykenee oppimistyyliensä kehittämiseen
o itsearvioi perustellusti taidollista ja taiteellista ammatillista osaamistaan
o yhdistää ja soveltaa aiemmin opittuja luovasti työskentelyssään
o kehittää osaamistaan eettisten ja ekologisten periaatteiden mukaisesti
o analysoi ja kehittää taiteellista ja taidekasvatuksellista toimintaansa

Arvosana 5 Opiskelija
o hallitsee laajat esittävän taiteen taidot ja tiedot ja soveltaa niitä luovasti
o analysoi ja kehittää taiteenalansa työskentelytapoja
o analysoi ja edistää taiteenalansa kehitystä
o työskentelee ammatillisesti ja luovasti taiteenalansa erilaisissa työtehtävissä

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2020-2021 2021-2022 2022-2023 2023-2024 Syksy 2020 Kevät 2021 Syksy 2021 Kevät 2022 Syksy 2022 Kevät 2023 Syksy 2023 Kevät 2024 1. / 2020 2. / 2020 3. / 2021 4. / 2021 5. / 2021 1. / 2021 2. / 2021 3. / 2022 4. / 2022 5. / 2022 1. / 2022 2. / 2022 3. / 2023 4. / 2023 5. / 2023 1. / 2023 2. / 2023 3. / 2024 4. / 2024 5. / 2024
YDINOSAAMINEN

(Valitaan kaikki)

150
1001006 Suomen kieli ja viestintä 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
1001004 English Professional Skills, B2 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
KU00BN16 Taiteidenväliset projektipäivät 1 1
KU00BN17 Taiteidenväliset projektipäivät 2 1
KU00BN55 Sirkusalan työelämätietous ja yrittäjyys 3
2011407 Opettajan ammattitaidon perusteet AOKK 10 10 4 6 2 2 2 2 2
PTEASS20-1001
Toinen kotimainen kieli, ruotsi, B1

(Valitaan kaikki)

3
100114 Svenska i arbetslivet, muntlig kommunikation 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
100115 Svenska i arbetslivet, skriftlig kommunikation 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
PTEASS20-1002
Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot

(Valitaan kaikki)

5
1002354 Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 1 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
1002355 Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 2 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
1002356 Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 3 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
1002357 Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 4 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
1002358 Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 5 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
PTEASS20-1003
Sirkuksen aineopinnot

(Valitaan kaikki)

15
2011268 Sirkuksen työturvallisuus ja kiinnitykset 5 5 2 3 1 1 1 1 1
2011269 Anatomia ja fysiologia 5 5 2 3 1 1 1 1 1
2032218 Sirkuksen historia 5 5 2 3 1 1 1 1 1
PTEASS20-1004
Sirkuksen tekniikkaopinnot

(Valitaan opintopisteitä: 52)

52
2011420 Akrobatia 1a 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011421 Akrobatia 1b 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
2011422 Akrobatia 2a 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011423 Akrobatia 2b 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
2011424 Akrobatia 3a 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
2011425 Akrobatia 3b 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011273 Akrobatia 4 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011426 Ilma-akrobatia 1a 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011460 Ilma-akrobatia 1b 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011432 Tasapainoilu 1a 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011462 Tasapainoilu 1b 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011428 Jongleeraus 1a 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011461 Jongleeraus 1b 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011434 Sirkustekniikan päälajiopinnot 1a 5 5 2 3 1 1 1 1 1
2011431 Sirkustekniikan päälajiopinnot 1b 5 5 2 3 1 1 1 1 1
2011435 Sirkustekniikan päälajiopinnot 2a 5 5 2 3 1 1 1 1 1
2011436 Sirkustekniikan päälajiopinnot 2b 5 5 2 3 1 1 1 1 1
2011279 Sirkustekniikan päälajiopinnot 3 5 5 2 3 1 1 1 1 1
PTEASS20-1005
Sirkusta tukevat tekniikkaopinnot

(Valitaan kaikki)

34
2011437 Liikeilmaisu 1a 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011438 Liikeilmaisu 1b 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
2011439 Liikeilmaisu 2a 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011440 Liikeilmaisu 2b 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
2011441 Liikeilmaisu 3a 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
2011442 Liikeilmaisu 3b 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011283 Liikeilmaisu 4 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011284 Näyttämöilmaisu 1 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
2011285 Näyttämöilmaisu 2 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011287 Näyttämöilmaisu 3 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
2011288 Näyttämöilmaisu 4 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011443 Kehonhuolto 1a 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
2011444 Kehonhuolto 1b 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011445 Kehonhuolto 2a 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
2011446 Kehonhuolto 2b 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011447 Kehonhuolto 3a 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
2011448 Kehonhuolto 3b 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
PTEASS20-1006
Sirkuksen esitysprojektit

(Valitaan kaikki)

10
2011294 Esitysprojekti 1 5 5 2 3 1 1 1 1 1
2011295 Esitysprojekti 2 5 5 2 3 1 1 1 1 1
PTEASS20-1007
Sirkuksen opettamisen opinnot

(Valitaan kaikki)

10
2011449 Sirkuspedagogiikan perusteet 1a 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011450 Sirkuspedagogiikan perusteet 1b 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
2011451 Sirkusdidaktiikka 1a 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011452 Sirkusdidaktiikka 1b 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
LAAJENTAVA OSAAMINEN

(Valitaan kaikki)

90
2001044 Vapaasti valittavat opinnot 30 5 5 9 11 2 3 2 3 3.6 5.4 4.4 6.6 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1.8 1.8 1.8 1.8 1.8 2.2 2.2 2.2 2.2 2.2
PTEASS20-1008
Harjoittelu

(Valitaan kaikki)

30
2011455 Sirkuksen opetusharjoittelu 1a 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011456 Sirkuksen opetusharjoittelu 1b 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
2011457 Sirkuksen opetusharjoittelu 2a 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011458 Sirkuksen opetusharjoittelu 2b 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
2011299 Sirkuksen opetusharjoittelu 3 5 5 2 3 1 1 1 1 1
2011471 Sirkuksen ohjaustyön harjoittelu 10 8 2 3.2 4.8 0.8 1.2 1.6 1.6 1.6 1.6 1.6 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011472 Sirkuksen taiteellinen harjoittelu 5 2 3 0.8 1.2 1.2 1.8 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
PTEASS20-1009
Opinnäytetyö

(Valitaan kaikki)

30
2032220 Tutkiva ja kehittävä opettaja (AOKK) 5 5 2 3 1 1 1 1 1
KU00BN21 Opinnäytetyöseminaari 5
KU00BN53 Opinnäytetyön taiteellinen osio 10
KU00BN19 Opinnäytetyön kirjallinen osio 10
Yhteensä 240 60 60 60 30 24 36 24 36 24 36 12 18 12 12 12 12 12 12 12 12 12 12 12 12 12 12 12 6 6 6 6 6

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

Asetuksen mukainen jäsentely AMK

Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista 1129/2014 2 § Opintojen rakenne Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin kuuluu: 1) perus- ja ammattiopintoja; 2) vapaasti valittavia opintoja; 3) ammattitaitoa edistävää harjoittelua; 4) opinnäytetyö.

Ammattiopinnot
Sirkuksen työturvallisuus ja kiinnitykset
Anatomia ja fysiologia
Sirkuksen historia
Akrobatia 1a
Akrobatia 1b
Akrobatia 2a
Akrobatia 2b
Akrobatia 3a
Akrobatia 3b
Akrobatia 4
Ilma-akrobatia 1a
Ilma-akrobatia 1b
Tasapainoilu 1a
Tasapainoilu 1b
Jongleeraus 1a
Jongleeraus 1b
Sirkustekniikan päälajiopinnot 1a
Sirkustekniikan päälajiopinnot 1b
Sirkustekniikan päälajiopinnot 2a
Sirkustekniikan päälajiopinnot 2b
Sirkustekniikan päälajiopinnot 3
Liikeilmaisu 1a
Liikeilmaisu 1b
Liikeilmaisu 2a
Liikeilmaisu 2b
Liikeilmaisu 3a
Liikeilmaisu 3b
Liikeilmaisu 4
Näyttämöilmaisu 1
Näyttämöilmaisu 2
Näyttämöilmaisu 3
Näyttämöilmaisu 4
Kehonhuolto 1a
Kehonhuolto 1b
Kehonhuolto 2a
Kehonhuolto 2b
Kehonhuolto 3a
Kehonhuolto 3b
Esitysprojekti 1
Esitysprojekti 2
Sirkuspedagogiikan perusteet 1a
Sirkuspedagogiikan perusteet 1b
Sirkusdidaktiikka 1a
Sirkusdidaktiikka 1b
Tutkiva ja kehittävä opettaja (AOKK)
Harjoittelu
Sirkuksen opetusharjoittelu 1a
Sirkuksen opetusharjoittelu 1b
Sirkuksen opetusharjoittelu 2a
Sirkuksen opetusharjoittelu 2b
Sirkuksen opetusharjoittelu 3
Sirkuksen ohjaustyön harjoittelu
Sirkuksen taiteellinen harjoittelu
Opinnäytetyö
Opinnäytetyöseminaari
Opinnäytetyön taiteellinen osio
Opinnäytetyön kirjallinen osio
Perusopinnot
Suomen kieli ja viestintä
English Professional Skills, B2
Taiteidenväliset projektipäivät 1
Taiteidenväliset projektipäivät 2
Sirkusalan työelämätietous ja yrittäjyys
Opettajan ammattitaidon perusteet AOKK
Svenska i arbetslivet, muntlig kommunikation
Svenska i arbetslivet, skriftlig kommunikation
Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 1
Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 2
Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 3
Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 4
Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 5
Vapaasti valittavat
Vapaasti valittavat opinnot
Luokittelemattomat

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
YDINOSAAMINEN

(Valitaan kaikki)

150
1001006 Suomen kieli ja viestintä 3
1001004 English Professional Skills, B2 3
KU00BN16 Taiteidenväliset projektipäivät 1 1
KU00BN17 Taiteidenväliset projektipäivät 2 1
KU00BN55 Sirkusalan työelämätietous ja yrittäjyys 3
2011407 Opettajan ammattitaidon perusteet AOKK 10
PTEASS20-1001
Toinen kotimainen kieli, ruotsi, B1

(Valitaan kaikki)

3
100114 Svenska i arbetslivet, muntlig kommunikation 1
100115 Svenska i arbetslivet, skriftlig kommunikation 2
PTEASS20-1002
Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot

(Valitaan kaikki)

5
1002354 Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 1 1
1002355 Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 2 1
1002356 Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 3 1
1002357 Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 4 1
1002358 Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 5 1
PTEASS20-1003
Sirkuksen aineopinnot

(Valitaan kaikki)

15
2011268 Sirkuksen työturvallisuus ja kiinnitykset 5
2011269 Anatomia ja fysiologia 5
2032218 Sirkuksen historia 5
PTEASS20-1004
Sirkuksen tekniikkaopinnot

(Valitaan opintopisteitä: 52)

52
2011420 Akrobatia 1a 2
2011421 Akrobatia 1b 3
2011422 Akrobatia 2a 2
2011423 Akrobatia 2b 3
2011424 Akrobatia 3a 1
2011425 Akrobatia 3b 2
2011273 Akrobatia 4 2
2011426 Ilma-akrobatia 1a 2
2011460 Ilma-akrobatia 1b 2
2011432 Tasapainoilu 1a 2
2011462 Tasapainoilu 1b 2
2011428 Jongleeraus 1a 2
2011461 Jongleeraus 1b 2
2011434 Sirkustekniikan päälajiopinnot 1a 5
2011431 Sirkustekniikan päälajiopinnot 1b 5
2011435 Sirkustekniikan päälajiopinnot 2a 5
2011436 Sirkustekniikan päälajiopinnot 2b 5
2011279 Sirkustekniikan päälajiopinnot 3 5
PTEASS20-1005
Sirkusta tukevat tekniikkaopinnot

(Valitaan kaikki)

34
2011437 Liikeilmaisu 1a 2
2011438 Liikeilmaisu 1b 3
2011439 Liikeilmaisu 2a 2
2011440 Liikeilmaisu 2b 3
2011441 Liikeilmaisu 3a 1
2011442 Liikeilmaisu 3b 2
2011283 Liikeilmaisu 4 2
2011284 Näyttämöilmaisu 1 3
2011285 Näyttämöilmaisu 2 2
2011287 Näyttämöilmaisu 3 3
2011288 Näyttämöilmaisu 4 2
2011443 Kehonhuolto 1a 1
2011444 Kehonhuolto 1b 2
2011445 Kehonhuolto 2a 1
2011446 Kehonhuolto 2b 2
2011447 Kehonhuolto 3a 1
2011448 Kehonhuolto 3b 2
PTEASS20-1006
Sirkuksen esitysprojektit

(Valitaan kaikki)

10
2011294 Esitysprojekti 1 5
2011295 Esitysprojekti 2 5
PTEASS20-1007
Sirkuksen opettamisen opinnot

(Valitaan kaikki)

10
2011449 Sirkuspedagogiikan perusteet 1a 2
2011450 Sirkuspedagogiikan perusteet 1b 3
2011451 Sirkusdidaktiikka 1a 2
2011452 Sirkusdidaktiikka 1b 3
LAAJENTAVA OSAAMINEN

(Valitaan kaikki)

90
2001044 Vapaasti valittavat opinnot 30
PTEASS20-1008
Harjoittelu

(Valitaan kaikki)

30
2011455 Sirkuksen opetusharjoittelu 1a 2
2011456 Sirkuksen opetusharjoittelu 1b 3
2011457 Sirkuksen opetusharjoittelu 2a 2
2011458 Sirkuksen opetusharjoittelu 2b 3
2011299 Sirkuksen opetusharjoittelu 3 5
2011471 Sirkuksen ohjaustyön harjoittelu 10
2011472 Sirkuksen taiteellinen harjoittelu 5
PTEASS20-1009
Opinnäytetyö

(Valitaan kaikki)

30
2032220 Tutkiva ja kehittävä opettaja (AOKK) 5
KU00BN21 Opinnäytetyöseminaari 5
KU00BN53 Opinnäytetyön taiteellinen osio 10
KU00BN19 Opinnäytetyön kirjallinen osio 10