Siirry suoraan sisältöön

Laajentavan osaamisen harjoitteluLaajuus (15 op)

Tunnus: TH00CA91

Laajuus

15 op

Osaamistavoitteet

· kehityt sosiaali- ja kasvatusalan osaajana
· sisäistät sosiaali- ja kasvatusalan arvot sekä ammattieettiset ja kestävän kehityksen periaatteet
· hallitset palveluohjauksen ja työskentelet ennaltaehkäisevästi sekä ratkaisukeskeisesti
· osaat käyttää erilaisia asiakastyön työtapoja ja -menetelmiä yksilön / ryhmien ohjaamisessa
· osaat suunnitella, toteuttaa, dokumentoida ja arvioida tavoitteellisen asiakasprosessin eri vaiheet asiakaslähtöisesti
· osaat toimia sosiaalisen ja kasvatuksen asiantuntijana moniammatillisissa työryhmissä ja verkostoissa

Sisältö

· työskentely sosionomin ammattiroolissa työpaikassa, jonka olet henkilökohtaisen oppimissuunnitelmasi mukaisesti valinnut
· asiakkaiden havainnointi, ohjaaminen ja tukeminen osallisuus huomioiden
· työtiimin ja -yhteisön jäsenenä toimiminen
· omien oppimistavoitteiden asettaminen, harjoittelutehtävien työstäminen ja oman oppimisen reflektointi
· harjoittelupaikan toimintakulttuurin kehittäminen yhdessä työntekijöiden kanssa

Esitietovaatimukset

Laajentavan osaamisen harjoittelun voi aloittaa, kun edellisestä harjoittelujaksosta eli vaativan asiakastyön / lähijohtamisen harjoittelusta on suoritusmerkintä.

Ilmoittautumisaika

15.04.2025 - 31.08.2026

Ajoitus

01.05.2025 - 31.12.2026

Opintopistemäärä

15 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

26 - 35

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Juha Knuuttila
  • Marjo Vähäkangas
Ryhmät
  • PSOSS23V
    Sosionomi (AMK), Turku, verkko S23

Tavoitteet

· kehityt sosiaali- ja kasvatusalan osaajana
· sisäistät sosiaali- ja kasvatusalan arvot sekä ammattieettiset ja kestävän kehityksen periaatteet
· hallitset palveluohjauksen ja työskentelet ennaltaehkäisevästi sekä ratkaisukeskeisesti
· osaat käyttää erilaisia asiakastyön työtapoja ja -menetelmiä yksilön / ryhmien ohjaamisessa
· osaat suunnitella, toteuttaa, dokumentoida ja arvioida tavoitteellisen asiakasprosessin eri vaiheet asiakaslähtöisesti
· osaat toimia sosiaalisen ja kasvatuksen asiantuntijana moniammatillisissa työryhmissä ja verkostoissa

Sisältö

· työskentely sosionomin ammattiroolissa työpaikassa, jonka olet henkilökohtaisen oppimissuunnitelmasi mukaisesti valinnut
· asiakkaiden havainnointi, ohjaaminen ja tukeminen osallisuus huomioiden
· työtiimin ja -yhteisön jäsenenä toimiminen
· omien oppimistavoitteiden asettaminen, harjoittelutehtävien työstäminen ja oman oppimisen reflektointi
· harjoittelupaikan toimintakulttuurin kehittäminen yhdessä työntekijöiden kanssa

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Harjoittelusuunnitelma (palautus Itsiin viimeistään 4 vk ennen harjoittelun alkua)
Harjoitteluraportti (palautus Sun Harkkaan) 2 vk kuluessa harjoittelun päättymisestä
Työajan seuranta toteutuu Sun Harkka -ohjelmassa.
HUOM! Ohjaajan pitää hyväksyä suunnitellut tunnit ja sen jälkeen vielä uudestaan toteutuneet tunnit, vrt. Sun Harkka -ohjeet.

Sisällön jaksotus

Harjoittelu ajoitettu ryhmälle syyslukukaudelle 2026.

Jos suoritat harjoittelun etukäteen, se on mahdollista esimerkiksi asiakastyön harjoittelun kanssa samaan aikaan viikoilla 45-51. Silloin nuodatetaan alla olevaa aikataulua.

Ke 18.9.2023 klo 16-18 Harjoitteluun lähettäminen ja siihen liittyvät asiat Sake-tapaamisen yhteydessä (pakollinen läsnäolo/korvaava tehtävä. Jos aloitat harjoittelun aikaisemmin, tulee harjoitteluinfosta erillinen korvaava tehtävä.)

Ke 27.11.2023 klo 8.15-10 Harjoittelun väliohjaus Zoomissa, tuutorryhmissä (ks. linkit Koti-pesä-Itsissä)

To 19.12.2023 klo 8.15-9.30 Harjoittelun purku tuutorryhmissä ja lukauden päätös klo 9.30-10

Huom! Jaksolla ei ole omaa itslearning-alustaa, vaan käytössä on ryhmän Kotipesän harjoitteluprosessi -osio.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Esitietovaatimukset

Laajentavan osaamisen harjoittelun voi aloittaa, kun edellisestä harjoittelujaksosta eli vaativan asiakastyön / lähijohtamisen harjoittelusta on suoritusmerkintä.

Ilmoittautumisaika

09.01.2024 - 30.09.2025

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2025

Opintopistemäärä

15 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

94 % Lähiopetus, 6 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

56 - 65

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Kaija Penttala
  • Laura Närvi
  • Katariina Felixson
  • Anssi Lähde
Ryhmät
  • PSOSTS22
    Sosionomi (AMK), Turku, S22

Tavoitteet

· kehityt sosiaali- ja kasvatusalan osaajana
· sisäistät sosiaali- ja kasvatusalan arvot sekä ammattieettiset ja kestävän kehityksen periaatteet
· hallitset palveluohjauksen ja työskentelet ennaltaehkäisevästi sekä ratkaisukeskeisesti
· osaat käyttää erilaisia asiakastyön työtapoja ja -menetelmiä yksilön / ryhmien ohjaamisessa
· osaat suunnitella, toteuttaa, dokumentoida ja arvioida tavoitteellisen asiakasprosessin eri vaiheet asiakaslähtöisesti
· osaat toimia sosiaalisen ja kasvatuksen asiantuntijana moniammatillisissa työryhmissä ja verkostoissa

Sisältö

· työskentely sosionomin ammattiroolissa työpaikassa, jonka olet henkilökohtaisen oppimissuunnitelmasi mukaisesti valinnut
· asiakkaiden havainnointi, ohjaaminen ja tukeminen osallisuus huomioiden
· työtiimin ja -yhteisön jäsenenä toimiminen
· omien oppimistavoitteiden asettaminen, harjoittelutehtävien työstäminen ja oman oppimisen reflektointi
· harjoittelupaikan toimintakulttuurin kehittäminen yhdessä työntekijöiden kanssa

Arviointiasteikko

H-5

Esitietovaatimukset

Laajentavan osaamisen harjoittelun voi aloittaa, kun edellisestä harjoittelujaksosta eli vaativan asiakastyön / lähijohtamisen harjoittelusta on suoritusmerkintä.

Ilmoittautumisaika

16.12.2023 - 01.10.2025

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2025

Opintopistemäärä

15 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

94 % Lähiopetus, 6 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

26 - 35

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Tiina Suni
  • Marika Kouki
Ryhmät
  • PSOSERK24V
    Sosionomi (AMK), Turku, K24

Opetusmenetelmät

Työelämäperustainen
Tiimityöskentely

Pedagogiset toimintatavat ja kestävä kehitys

Työelämäyhteydessä oppiminen
Reflektiivisyys

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Harjoittelun suorittaminen hyväksytysti ja harjoitteluohjeen mukaisten tehtävien tekeminen sekä raportointi

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Harjoitteluraportti palautettu ja hyväksytty
Sun harkka -sovelluksessa harjoittelutunnit on hyväksytty
Ohjauskeskustelu on käyty ja harjoittteluohjaajan arviointi on palautettu

Sisällön jaksotus

Laajentavan osaamisen harjoittelunne on ajoitettu keväälle 2025. Silloin järjestetään harjoittelun info ja ryhmänohjaukset (ajankohdat tulevat tietoon myöhemmin).
Opiskelija voi kutenkin tehdä Laajentavan osaamisen harjoittelun oman hopsinsa mukaisesti aiemmin sopimalla asiasta tutoropettajansa kanssa.

Harjoittelun aloittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaksi edeltävää yksilöharjoittelua ja niistä on suoritusmerkintä Pepissä.
Toinen edeltävyysehto on, että opiskelija on suorittanut laajentavia ammattiopintoja, (valinnaiset asiakasryhmäkohtaiset opinnot vakassa 30 op).

Laajentavan harjoittelun ohje löytyy Messistä.
Harjoittelusuunnitelma palautetaan Sake -Itsiin neljää viikoa ennen harjoittelun alkamista. Kaikki muu harjoitteluun liittyvä dokumentointi tapahtuu Sun harkka -sovelluksessa.
Rikosrekisteriote esitetään tutoropettajalle ennen harjoittelun alkamista.

Opiskelija hakee harjoittelupaikan itse ja harjoittelun voi tehdä omassa työssään päiväkodissa palkallisessa työsuhteessa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Esitietovaatimukset

Laajentavan osaamisen harjoittelun voi aloittaa, kun edellisestä harjoittelujaksosta eli vaativan asiakastyön / lähijohtamisen harjoittelusta on suoritusmerkintä.

Ilmoittautumisaika

02.12.2023 - 28.02.2025

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2025

Opintopistemäärä

15 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

94 % Lähiopetus, 6 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

46 - 55

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Heidi Ristseppä
  • Marika Kouki
  • Laura Närvi
  • Outi Linnossuo
Ryhmät
  • PSOSTK22
    Sosionomi (AMK), Turku, K22

Tavoitteet

· kehityt sosiaali- ja kasvatusalan osaajana
· sisäistät sosiaali- ja kasvatusalan arvot sekä ammattieettiset ja kestävän kehityksen periaatteet
· hallitset palveluohjauksen ja työskentelet ennaltaehkäisevästi sekä ratkaisukeskeisesti
· osaat käyttää erilaisia asiakastyön työtapoja ja -menetelmiä yksilön / ryhmien ohjaamisessa
· osaat suunnitella, toteuttaa, dokumentoida ja arvioida tavoitteellisen asiakasprosessin eri vaiheet asiakaslähtöisesti
· osaat toimia sosiaalisen ja kasvatuksen asiantuntijana moniammatillisissa työryhmissä ja verkostoissa

Sisältö

· työskentely sosionomin ammattiroolissa työpaikassa, jonka olet henkilökohtaisen oppimissuunnitelmasi mukaisesti valinnut
· asiakkaiden havainnointi, ohjaaminen ja tukeminen osallisuus huomioiden
· työtiimin ja -yhteisön jäsenenä toimiminen
· omien oppimistavoitteiden asettaminen, harjoittelutehtävien työstäminen ja oman oppimisen reflektointi
· harjoittelupaikan toimintakulttuurin kehittäminen yhdessä työntekijöiden kanssa

Opetusmenetelmät

Työelämäperustainen
Tiimityöskentely

Pedagogiset toimintatavat ja kestävä kehitys

Työelämäyhteydessä oppiminen
Reflektiivisyys

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Harjoittelun suorittaminen hyväksytysti ja harjoitteluohjeen mukaisten tehtävien tekeminen sekä raportointi.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Harjoitteluraportti palautettu ja hyväksytty
Sun harkka -sovelluksessa harjoittelutunnit on hyväksytty
Ohjauskeskustelu ja harjoittteluohjaajan arviointi on palautettu

Sisällön jaksotus

Laajentavan osaamisen harjoittelunne on ajoitettu keväälle 2025. Silloin järjestetään harjoittelun info ja ryhmänohjaukset (ajankohdat tulevat tietoon myöhemmin).
Opiskelija voi kutenkin tehdä Laajentavan osaamisen harjoittelun oman Hopsinsa mukaisesti aiemmin ja sopimalla asiasta tutoropettajansa kanssa.

Harjoittelun aloittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaksi edeltävää yksilöharjoittelua ja niistä on suoritusmerkintä Pepissä.
Toinen edeltävyysehto on, että opiskelija on suorittanut laajentavia ammattiopintoja, valinnaiset asiakasryhmäkohtaiset opinnot (valitsemasi 20 op:n opinnot, vakassa 30 op).

Laajentavan harjoittelun ohje löytyy Messistä.
Harjoittelusuunnitelma palautetaan Sake -Itsiin neljää viikoa ennen harjoittelun alkamista. Kaikki muu harjoitteluun liittyvä dokumentointi tapahtuu Sun harkka -sovelluksessa.
Rikosrekisteriote esitetään tutoropettajalle ennen harjoittelun alkamista, jos työskentelee alle 18 -vuotiaiden lasten tai nuorten parissa.

Opiskelija hakee harjoittelupaikan itse, joko Jobiilista ja kontaktoimalla suoraan harjoittelupaikkaan. Ensin tulee tarkistaa, löytyykö paikka Jobiilista.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Esitietovaatimukset

Laajentavan osaamisen harjoittelun voi aloittaa, kun edellisestä harjoittelujaksosta eli vaativan asiakastyön / lähijohtamisen harjoittelusta on suoritusmerkintä.

Ilmoittautumisaika

02.12.2023 - 28.02.2025

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2025

Opintopistemäärä

15 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

94 % Lähiopetus, 6 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

26 - 35

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Susanna Virta
  • Anne Lämsä
Ryhmät
  • PSOSK22V
    Sosionomi (AMK), Salo, verkko K22

Tavoitteet

· kehityt sosiaali- ja kasvatusalan osaajana
· sisäistät sosiaali- ja kasvatusalan arvot sekä ammattieettiset ja kestävän kehityksen periaatteet
· hallitset palveluohjauksen ja työskentelet ennaltaehkäisevästi sekä ratkaisukeskeisesti
· osaat käyttää erilaisia asiakastyön työtapoja ja -menetelmiä yksilön / ryhmien ohjaamisessa
· osaat suunnitella, toteuttaa, dokumentoida ja arvioida tavoitteellisen asiakasprosessin eri vaiheet asiakaslähtöisesti
· osaat toimia sosiaalisen ja kasvatuksen asiantuntijana moniammatillisissa työryhmissä ja verkostoissa

Sisältö

· työskentely sosionomin ammattiroolissa työpaikassa, jonka olet henkilökohtaisen oppimissuunnitelmasi mukaisesti valinnut
· asiakkaiden havainnointi, ohjaaminen ja tukeminen osallisuus huomioiden
· työtiimin ja -yhteisön jäsenenä toimiminen
· omien oppimistavoitteiden asettaminen, harjoittelutehtävien työstäminen ja oman oppimisen reflektointi
· harjoittelupaikan toimintakulttuurin kehittäminen yhdessä työntekijöiden kanssa

Opetusmenetelmät

Työelämäperusteinen
Tiimityöskentely

Pedagogiset toimintatavat ja kestävä kehitys

Työelämäyhteydessä oppiminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Harjoittelun suorittaminen hyväksytysti ja harjoitteluohjeen mukaisten tehtävien tekeminen ja raportointi.

Sisällön jaksotus

Laajentavan osaamisen harjoittelunne on ajoitettu keväälle 2025. Silloin järjestetään harjoittelun info ja ryhmänohjaukset (ajankohdat tulevat tietoon myöhemmin).
Opiskelija voi kutenkin tehdä Laajentavan osaamisen harjoittelun oman hopsinsa mukaisesti aiemmin sopimalla asiasta tutoropettajansa kanssa.

Harjoittelun aloittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaksi edeltävää yksilöharjoittelua ja niistä on suoritusmerkintä Pepissä.

Toinen edeltävyysehto on, että opiskelija on suorittanut laajentavia ammattiopintoja, (valinnaiset asiakasryhmäkohtaiset opinnot 30 op).

Laajentavan harjoittelun ohje löytyy Messistä.
Harjoittelusuunnitelma palautetaan Sake -Itsiin neljää viikoa ennen harjoittelun alkamista. Kaikki muu harjoitteluun liittyvä dokumentointi tapahtuu Sun harkka -sovelluksessa.
Rikosrekisteriote esitetään tutoropettajalle ennen harjoittelun alkamista.

Opiskelija hakee harjoittelupaikan itse ja harjoittelun voi tehdä omassa työssään palkallisessa työsuhteessa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Harjoitteluraportti palautettu ja hyväksytty
Sun harkka -sovelluksessa harjoittelutunnit on hyväksytty
Ohjauskeskustelu ja harjoittteluohjaajan arviointi on palautettu

Esitietovaatimukset

Laajentavan osaamisen harjoittelun voi aloittaa, kun edellisestä harjoittelujaksosta eli vaativan asiakastyön / lähijohtamisen harjoittelusta on suoritusmerkintä.

Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 30.12.2025

Ajoitus

01.12.2023 - 31.12.2025

Opintopistemäärä

15 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

94 % Lähiopetus, 6 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

46 - 55

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Juha Knuuttila
  • Sirppa Kinos
  • Tiina Laakso
Ryhmät
  • PSOSS22V
    Sosionomi (AMK), Turku, verkko S22

Tavoitteet

· kehityt sosiaali- ja kasvatusalan osaajana
· sisäistät sosiaali- ja kasvatusalan arvot sekä ammattieettiset ja kestävän kehityksen periaatteet
· hallitset palveluohjauksen ja työskentelet ennaltaehkäisevästi sekä ratkaisukeskeisesti
· osaat käyttää erilaisia asiakastyön työtapoja ja -menetelmiä yksilön / ryhmien ohjaamisessa
· osaat suunnitella, toteuttaa, dokumentoida ja arvioida tavoitteellisen asiakasprosessin eri vaiheet asiakaslähtöisesti
· osaat toimia sosiaalisen ja kasvatuksen asiantuntijana moniammatillisissa työryhmissä ja verkostoissa

Sisältö

· työskentely sosionomin ammattiroolissa työpaikassa, jonka olet henkilökohtaisen oppimissuunnitelmasi mukaisesti valinnut
· asiakkaiden havainnointi, ohjaaminen ja tukeminen osallisuus huomioiden
· työtiimin ja -yhteisön jäsenenä toimiminen
· omien oppimistavoitteiden asettaminen, harjoittelutehtävien työstäminen ja oman oppimisen reflektointi
· harjoittelupaikan toimintakulttuurin kehittäminen yhdessä työntekijöiden kanssa

Sisällön jaksotus

Harjoittelun laajuus on 15 op:n eli 10 kalenteriviikkoa.

Laajentavan osaamisen harjoittelu toteutuu ohjeellisesti syksyllä 2025. Voit kuitenkin (edeltävyysehtojen puitteissa) tehdä harjoittelun jo ennen, oman HOPS:n mukaisesti. Sovi asiasta opettajatuutorisi kanssa. Jos teet harjoittelun syksyllä 2024, osallistu harjoitteluinfoon 29.8.24 klo 17-18. LINKKI: https://turkuamk.zoom.us/j/61966677662?from=addon.

Vaikka harjoittelupaikan valinta ei ole sidottu lajentavan osaamisen asiakasryhmäkohtaisiin opintoihin, kannattaa paikka yleensä valita sen mukaan, mistä teoreettista osaamista on opintojen kuluessa kertynyt.
Harjoittelun aloittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaksi edeltävää yksilöharjoittelua ja niistä on suoritusmerkintä Pepissä.
Toinen edeltävyysehto on, että opiskelija on suorittanut laajentavia ammattiopintoja, erityisesti valinnaisia asiakasryhmäkohtaisia opintoja (valitsemasi 20 op:n opinnot, varhaiskasvatuksessa 30 op).

Laajentavan harjoittelun ohje löytyy Messistä.
Harjoittelusuunnitelma palautetaan Sake -Itsiin neljää viikoa ennen harjoittelun alkamista. Kaikki muu harjoitteluun liittyvä dokumentointi tapahtuu Sun harkka -sovelluksessa.
Rikosrekisteriote esitetään tutoropettajalle ennen harjoittelun alkamista, jos työskentelet alle 18-vuotiaiden lasten tai nuorten parissa.