Siirry suoraan sisältöön

OpinnäytetyöseminaariLaajuus (5 op)

Opintojakson tunnus: 2011380

Opintojakson perustiedot


Laajuus
5 op

Osaamistavoitteet

Opinnäytetyöseminaarin tavoitteena on kartoittaa tanssitutkimuksen nykytilaa, tutustua keskeisiin tutkimusartikkeleihin sekä perehtyä tutkimukselliseen kirjoittamiseen.

Sisältö

Seminaarityöskentelyssä tutustutaan tanssitutkimukseen ja analysoidaan suomalaisia tanssialan tutkimusartikkeleita. Aiesuunnitelmien pohjalta hahmotellaan mahdollisia opinnäytetyön aiheita ja tutustutaan jo tehtyihin tanssialan opinnäytteisiin. Opiskelija muotoilee itselleen keskeisen tutkimuksellisen kysymyksen ja perustelee väitteensä sekä suullisesti että kirjallisesti. Opiskelija kirjoittaa syventävän esseen opinnäytetyön aiheeseen liittyen. Hän esittelee vuorollaan oman tutkimusideansa ja toimii opiskelijatoverinsa tutkimusidean opponoijana. Tutkimuksellisen otteen hahmottaminen tiedon hankinnassa ja tekstin tuottamisessa on keskeistä seminaarityöskentelyssä.

Siirry alkuun