Elli Vuorinen
Suomi
12.09.2022 - 14.10.2022
02.07.2022 - 09.09.2022
8 - 12
Taideakatemia
Vastuuopettajana toimii animaation lehtori Elli Vuorinen
Kuvataiteen koulutus
0.00 op
0.00 op
H-5
Opintojaksolla työskennellään yksin ja pienryhmässä. Opintojakso perustuu jatkuvaan oppimisen ryhmämuotoiseen reflektointiin ja yhdessä jakamiseen.
Opintojakson osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:
- ymmärtää keskeisimpiä ohjaajan ammattiroolin ulottuvuuksia animaatioelokuvan työprosessissa
- selittää animaation ohjaamisen prosessien eroavaisuuksia
- tulkita käsikirjoitusta ja kuvakäsikirjoitusta ohjaajan näkökulmasta
- toimia animaation tekijätiimin johtajana
- tiedostaa ohjaajan position vallan ja vastuun näkökulmasta
- selittää tuotannon kulun ideoinnista valmiiseen teokseen
- tutustuu ohjaussuunnittelun lähtökohtiin
- arvioida omia valmiuksiaan suhteessa toteutettaviin projekteihin
- ymmärtää asioiden välisiä syy-seuraussuhteita
- tarkastella tehtävää eri toimijoiden kannalta
- osoittaa käyttäytymisellään kiinnostusta asiaan
- toimia sinnikkäästi tavoitteiden saavuttamiseksi
- keskittyä olennaisiin asioihin päämäärän saavuttamiseksi
- toimia yhdessä muiden kanssa
Opintojakson sisältö
Opintojaksolla tutustutaan animaatio-ohjaajantyön eri ulottuvuuksiin tekstianalyysin, ohjausharjoitteiden sekä ryhmäkeskustelujen kautta.
Opiskelija osaa purkaa animaation käsikirjoituksen ohjaajan näkökulmasta, ymmärtää elokuvan dramaturgiset perusulottuvuudet ja osaa käyttää tätä tietoa kriittisesti ja soveltavasti ohjaustyöskentelyssään. Opiskelija ymmärtää ohjaustyöskentelyn prosessiluonteen tekstistä kohti ohjauksellista tulkintaa. Opiskelija syventää ohjauksellisia vuorovaikutustaitojaan. Opintojaksolla työskennellään yksin ja ryhmässä. Opintojakso perustuu jatkuvaan oppimisen ryhmämuotoiseen reflektointiin ja yhdessä jakamiseen.
Opintojakson aikana kehitetään myös opiskelijan omaa animaatiotuotantoa eheämmäksi. Toteutus on suunnattu ensisijaisesti PKANIS21-ryhmälle. Muutama ylimääräinen paikka täytetään ensisijaisesti animaation opiskelijoiden joukosta, ja sen jälkeen harkinnan varaisesti muilta suuntautumisaloilta. Ilmoittautuneella tulisi olla esituotantovaiheessa oleva animaatioprojekti, jota hyödyntää osassa harjoitustehtävissä.
Aikataulu:
Ma 12.9 klo 13.00-15.00
Miten saavuttaa elokuvallinen eheys ja pysyä uskollisena käsikirjoituksen idealle?
Ti 13.9 klo 09:15-12:00
Case study: Sore Eyes For Infinity
Ke 14.9 klo 13:00-15:00
Tatu Pohjavirta MASTERCLASS
Ma 19.9.2022 klo 9:15-12:00
Yhdessä oppiminen ryhmäkeskustelun ympärillä. Elokuvan muodon etsiminen omaan projektiin muiden avustamana.
Ti 20.9.2022 klo 9:15-12:00
Yhdessä oppiminen ryhmäkeskustelun ympärillä. Elokuvan muodon etsiminen omaan projektiin muiden avustamana.
Ke 21.9.2022 klo 13:00-15:00
Inari Sirola MASTERCLASS
To 22.9.2022 klo 9:15-12:00
Animaattorien ohjaaminen ja ohjaajan rooli animaation tekijätiimin johtajana.
Visuaalisen suunnittelun lähtökohtia ohjaajan näkökulmasta. Oman lyhytelokuvan tuotannonhallinta.
Ma 26.9.2022 klo 9:15-12:00
Miten ja miksi pitchataan?
Ke 28.9.2022 klo 13:00-15:00
Ami Lindholm MASTERCLASS
To 29.9.2022 klo 9:15-15:00
Omien projektien pitchaus