Siirry suoraan sisältöön

Myyntityö, Matkailu ja wellness liiketoimintana, S21: PMMWES21

Tunnus: PMMWES21

Tutkinto:
Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto

Tutkintonimike:
Tradenomi (AMK)

Laajuus:
210 op

Kesto:
3.5 vuotta (210 op)

Aloituslukukausi:
Syksy 2021

Opetuskieli:
suomi

Koulutuksen kuvaus

Koulutuksen tavoite

Matkailu ja wellness liiketoimintana -koulutuksesta valmistuva tradenomi hallitsee liiketoiminnan perusosaamisen lisäksi erityisesti matkailun, vapaa-ajan sekä kokonaisvaltaista hyvinvointia edistävien wellness-tuotteiden ja palveluiden tuottamisen, myymisen ja johtamisen erityiskysymyksiä. Koulutuksesta valmistunut on vastuullisesti tuotettujen, kilpailukykyisten matkailun ja vapaa-ajan elämyspalveluiden asiantuntija. Lisäksi hänellä on erinomaiset mahdollisuudet työllistyä wellness-osaamisellaan, sillä esimerkiksi matkailussa, ravitsemuksessa, asumisessa, sisustamisessa, liikunnassa ja hyvinvointiteknologiassa hyvinvoinnin eri osa-alueita painottavien, terveyttä edistävien tuotteiden ja palveluiden määrä kasvaa vauhdilla.

Koulutuksesta valmistuneen työtehtävät sisältävät esimerkiksi asiakkaiden neuvontaa, tarpeiden kartoittamista, palveluiden tuottamista, markkinointia sekä myyntiä. Työhön kuuluu usein myös esimiestehtäviä kuten markkinoinnin suunnittelua ja toteutusta, tuotekehitystä, hinnoittelua ja henkilöstöjohtamista sekä kehittämisprojekteja.
Osa opintojaksoista on suomenkielisiä, osa toteutetaan englanniksi yhdessä eri maista tulevien vaihto-opiskelijoiden kanssa. Opiskelijoita kannustetaan lähtemään myös opintojen aikana vaihtoon ulkomaille, jolloin opintokielenä on pääasiassa englanti. Vaihtokohteessa voi lisäksi vahvistaa kyseisen maan kieli- ja kulttuuriosaamista.

Koulutuksen rakenne ja sisältö

Opintojen suunniteltu kesto on 3,5 vuotta. Tutkinnon laajuus on 210 opintopistettä. Koulutus koostuu ydinosaamisen sekä laajentavan osaamisen kokonaisuuksista.

Ydinosaamisen (70 op.) opintojaksoilla perehdytään liiketoiminnan perusasioihin, mm. asiakaskeskeiseen yritystoimintaan, myynti- ja markkinointiosaamiseen, yrityksen talouden seurantaan, työyhteisö-, kieli- ja viestintätaitoon sekä matkailu- ja wellness-liiketoiminnan keskeisimpiin käsitteisiin, palvelusektoreihin sekä asiakaspalveluosaamiseen.

Laajentava osaaminen (140 op.) koostuu seuraavista:
• matkailu ja wellness liiketoimintana/ammatilliset opinnot 60 op.
• vapaasti valittavat opinnot 30 op.
• työharjoittelu 30 op.
• menetelmäopinnot ja opinnäytetyö 20 op.

Toisena opiskeluvuonna perehdytään tarkemmin matkailu- ja wellness-palveluiden kotimaiseen ja kansainväliseen kysyntään sekä kulttuurierojen huomioimiseen asiakasvuorovaikutuksessa sekä työyhteisössä. Työelämän toimeksiannoista tehtävissä projekteissa paneudutaan sekä yritysten että matkailukohteen näkökulmasta tuotekehitykseen sekä muun muassa siihen, mitä lisäarvoa wellness, elämyksellisyys sekä vastuullisuus voivat tuoda niin asiakkaalle kuin yrityksen tai matkailukohteen kilpailukykyyn.

Kolmantena vuonna keskitytään muun muassa henkilöstöjohtamiseen, myyntineuvotteluosaamiseen, myyntikanavavaihtoehtoihin, kumppanuuksien merkitykseen liiketoiminnassa, kestävän kehityksen osa-alueisiin, riskien hallintaan sekä tuottojohtamiseen ja palvelutarjonnan hallintaan kysynnän vaihdellessa. Tutkimus- ja kehittämisosaamisen opintojakso antaa valmiuksia opintojen loppuvaiheessa tehtävään opinnäytetyöhön, jonka aiheeksi opiskelija etsii jonkin ammattialan kannalta ajankohtaisen kehittämis- tai selvitystehtävän.

Työharjoittelu on tärkeä osa oman osaamisen ja ammattiuran rakentamista. Harjoittelujaksoilla opiskelija perehtyy käytännön työtehtäviin, joissa voi soveltaa opintojaksoilla opittuja tietoja ja taitoja. Harjoittelussa vahvistuvat myös työelämäverkostot. Harjoittelu suoritetaan yleensä parissa jaksossa nousujohteisesti ja harjoittelua voi suorittaa myös ulkomailla.


Uramahdollisuudet

Vastuullisten, asiakaskeskeisten matkailu- ja wellness-palveluiden erityisosaaminen sekä työelämäprojekteissa ja työharjoittelussa karttuva kokemus avaavat ovia monenlaisiin työtehtäviin kotimaassa ja ulkomailla. Hyvät kieli-, viestintä-, kansainvälisyys- sekä projektitaidot yhdistettynä matkailu- ja wellness-liiketoiminnan sekä palveluiden tuottamisen ydinosaamisiin antavat hyvät edellytykset urakehitykselle kohti asiantuntija- ja esimiestehtäviä. Oma-aloitteisuus, joustavuus, tilannetaju sekä luonteva kanssakäyminen ihmisten kanssa ovat myös tästä koulutuksesta valmistuvien valtteja.

Perinteisesti majoitus-, liikenne-, ohjelma-, tapahtuma- ja ravintolapalveluyritykset ovat tärkeimpiä työllistäjiä myynti- ja markkinointiorganisaatioiden lisäksi. Ura voi löytyä myös mainittuja palvelusektoreita tukevista yrityksistä kuten esimerkiksi viestintätoimistoista, kiinteistöpalveluista tai aktiviteettien välinevuokrauksesta. Myös fyysistä, henkistä ja sosiaalista hyvää oloa ja virkistymistä edistävä wellness-palveluiden ja tuotteiden tarjonta kasvaa nopeasti ja avaa uudenlaisia työmahdollisuuksia. Julkisella sektorilla voi työllistyä esimerkiksi matkailun ja vapaa-ajan suunnittelu-, kehittämis- ja opetustehtäviin.

Koulutus antaa valmiuksia kansainvälistymiseen ja esimerkiksi työharjoittelun osalta voi tähdätä kansainvälisten yritysten management trainee -harjoitteluohjelmiin, joiden kautta voi päästä kiinni kansainväliseen urapolkuun. Mikäli yrittäjyys kiinnostaa, voi esimerkiksi opinnäytetyönä tehdä oman yrityksen liiketoimintasuunnitelman.

Tehtävänimikkeinä työelämään siirtyneillä voivat olla esimerkiksi asiakaspalvelupäällikkö, hotellipäällikkö, kongressisihteeri, kylpyläpäällikkö, marketing assistant, matkailuneuvoja, myyntineuvottelija, palvelupäällikkö, revenue manager, spa & wellness asiakaspalvelija, tapahtumakoordinaattori tai vuoropäällikkö.


Jatko-opintomahdollisuudet

Opiskelija voi myöhemmin jatkaa opintojaan työelämässä hankitun kokemuksen jälkeen suorittamalla ylemmän AMK-tutkinnon kotimaassa tai ulkomailla. Esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulussa voi jatkaa ylempään AMK-tutkintoon opiskellen liiketoiminnan kehittämisen tai projektijohtamisen koulutuksessa. Opintoja on mahdollista jatkaa kotimaassa tai ulkomailla yliopistoissa esimerkiksi liiketalouden, matkailualan, palvelujohtamisen tai vastuullisen liiketoiminnan maisteritutkintoihin. Useissa maissa on käynnistynyt viime vuosina myös wellness-koulutuksen maisteriopintoja.

Osaamistavoitteet

Tutkinnon suoritettuaan opiskelija osaa:

• esitellä ja määritellä matkailuun, vapaa-aikaan sekä wellness-ilmiöön liittyvää taustatietoa, käsitteitä sekä teoreettisia näkökulmia
• selittää matkailun, vapaa-ajan sekä wellness-ilmiön vaikutuksia ja merkitystä niin asiakaskohderyhmien kuin yhteiskunnan näkökulmasta
• suunnitella, kehittää, tuottaa, markkinoida ja myydä vastuullisia, kannattavia ja asiakkaalle merkityksellisiä elämyspalveluita ja tuotteita
• tunnistaa ja ennakoida kysynnän ja kilpailutilanteen muutoksia sekä ottaa vastuuta muutosjoustavuuden sekä kilpailukyvyn kehittämisessä niin yrityksen kuin matkailukohteen tasolla
• ottaa huomioon ja toteuttaa yrityksen strategisia linjauksia sekä osaa johtaa tiimiä tai organisaatiosta sekä sen operatiivisia prosesseja
• työskennellä ja viestiä monialaisissa, kansainvälisissä tiimeissä, verkostoissa sekä muissa ammatillisissa ympäristöissä

Pedagogiset toimintatavat

Turun ammattikorkeakoulun innovaatiopedagogiikan mukaisesti opintoja luonnehtivat työelämän toimeksiannoista tehtävät projektit. Innovaatiopedagogiikassa keskeistä on tiedon jakaminen sekä yhdessä tiedon yhdistäminen ja rakentaminen. Tässä oppimisotteessa sovelletaan uutta tietoa käytäntöön sekä opitaan kriittistä ajattelua ja luovuutta. Opintojen aikana opiskelija verkostoituu jo työelämässä olevien alan osaajien, muiden alojen opiskelijoiden, vaihto-opiskelijoiden sekä yhteistyökorkeakoulujen ja TKI-hankkeiden edustajien kanssa. Opintojaksoilla hyödynnetään lähi- ja verkkotyöskentelyä, yrityskäyntejä sekä opiskelua itsenäisesti ja pienryhmissä.

Arviointi

Jokaisen opintojakson alkaessa esitellään opintojakson tavoitteisiin nojaavat arvioitavat suoritukset, arviointitavat sekä kriteerit. Suoritusvaatimukset riippuvat opintojakson osaamistavoitteiden lisäksi sisällöistä ja toteutustavoista. Suoritukset arvioidaan asteikolla 0–5, jossa 5 on kiitettävä, 4 erittäin hyvä, 3 hyvä, 2 erittäin tyydyttävä, 1 tyydyttävä ja 0 hylätty. Mikäli opintojaksossa on useita arvioitavia osia, voi yksittäisissä osioissa olla käytössä muukin arviointiasteikko, esimerkiksi hyväksytty ja hylätty. Tässä tapauksessa kunkin osion painoarvo loppuarvosanan osalta määritetään toteutussuunnitelmassa. Tarkoitus on arvioida niin opintojakson aikaista oppimisprosessia kuin opiskelijoiden lopputuotoksia. Opettaja-arvioinnin ja -palautteen lisäksi itse- ja vertaisarviointiprosessit sekä mahdolliset työelämäpalautteet auttavat opiskelijaa reflektoimaan omaa oppimista.

Koulutuskokonaisuutta kehitetään jatkuvan kehittämisen periaatteilla. Opiskelija- ja työelämäpalaute sekä sidosryhmäaloitteet ovat keskeinen osa kehittämistä. Opiskelijapalautetta kerätään muun muassa opiskelijakyselyillä sekä ryhmäkehityskeskusteluilla.

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2021-2022 2022-2023 2023-2024 2024-2025 Syksy 2021 Kevät 2022 Syksy 2022 Kevät 2023 Syksy 2023 Kevät 2024 Syksy 2024 1. / 2021 2. / 2021 3. / 2022 4. / 2022 5. / 2022 1. / 2022 2. / 2022 3. / 2023 4. / 2023 5. / 2023 1. / 2023 2. / 2023 3. / 2024 4. / 2024 5. / 2024 1. / 2024 2. / 2024
PMMWES21-1001
YDINOSAAMINEN

(Valitaan kaikki)

60
KH00BY72 Johdanto matkailu- ja wellness-liiketoimintaan 5 5 5 2.5 2.5
5000BH71 Projektipaja 5 5 5 2.5 2.5
KH00BY85 Työyhteisöviestintä 3 3 3 1.5 1.5
KH00BY87 Tietotekniikka 3 3 3 1.5 1.5
KH00BY93 Yrityksen laskentatoimi 3 3 3 1.5 1.5
1001004 English Professional Skills, B2 3 3 3 1 1 1
KH00BS84 Talousmatematiikka ja Excel 5 5 5 1.7 1.7 1.7
KH00BO95 Juridinen osaaminen 5 5 5 2.5 2.5
3011558 Talousosaaminen 5 5 5 1.7 1.7 1.7
KH00BS75 Asiakaslähtöinen yritystoiminta, markkinointi ja yrittäjyys 5 5 5 2.5 2.5
RUOTSI3
Toinen kotimainen kieli, ruotsi

(Valitaan kaikki)

3
YO00BF11 Svenska i arbetslivet, muntlig kommunikation 1 1 1 0.5 0.5
YO00BF12 Svenska i arbetslivet, skriftlig kommunikation 2 2 2 1 1
PMMWES21-1003
Myynti- ja asiakasosaaminen

(Valitaan kaikki)

15 15 15 5 5 5
3101242 Myyntityö 5 5 5 1.7 1.7 1.7
3101221 Markkinointiviestintä ja digitaalinen kaupankäynti 5 5 5 1.7 1.7 1.7
KH00BY73 Majoitus-, ruoka- ja liikennepalvelukonseptit sekä palveluprosessit 5 5 5 1.7 1.7 1.7
PMMWES21-1004
LAAJENTAVA OSAAMINEN

(Valitaan kaikki)

150
TE00BL66 Innovaatioprojekti 10 10 10 5 5
PMMWES21-1005
Value Creation in Tourism, Hospitality, Wellness and Event Business

(Valitaan kaikki)

20 20 20 10 10
KH00BY74 Wellness Tourism Demand and Concepts 5 5 5 2.5 2.5
3011585 Communication and Cultural Sensitivity in Service Encounters 5 5 5 2.5 2.5
3011586 Experience Management 5 5 5 2.5 2.5
KH00BM34 Healthy Meetings and Events 5 5 5 2.5 2.5
PMMWES21-1007
Kilpailukyvyn kehittäminen

(Valitaan kaikki)

25 25 25 8.3 8.3 8.3
KH00BT03 Asiakkuuksien johtaminen ja palvelumuotoilu 5 5 5 1.7 1.7 1.7
KH00BY75 Yrityksen wellness-tarjooman kehittäminen 5 5 5 1.7 1.7 1.7
KH00BY81 Matkailukohteen kilpailukyvyn kehittäminen 5 5 5 1.7 1.7 1.7
KH00BY11 Erinomainen asiakaskokemus saaristomatkailun kilpailukeinona 5 5 5 1.7 1.7 1.7
3011591 Oman asiantuntijuuden kehittäminen 5 5 5 1.7 1.7 1.7
PMMWES21-1013
Operatiivinen johtaminen matkailu- ja wellnessliiketoiminnassa

(Valitaan kaikki)

15 15 15 7.5 7.5
KH00BY77 Human Resources and Competence Development as Competitive Advantage 5 5 5 2.5 2.5
KH00BY78 Responsible Tourism and Wellness Business 5 5 5 2.5 2.5
KH00BY79 Myynnin johtaminen ja Revenue Management 5 5 5 2.5 2.5
PMMWES21-1008
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT

(Valitaan opintopisteitä: 30)

30
KH00BG24 Mestarimyyjä 2 2 2 1 1
KH00BY80 Tiedolla johtaminen yrityksen kehittämisen välineenä 5 5 5 2.5 2.5
KH00CE02 Wellness-liiketoiminta 1 1 1 0.3 0.3 0.3
KH00CK15 Anniskelupassi 1 1 1 0.3 0.3 0.3
KH00CK28 Hygieniapassi 1 1 1 0.3 0.3 0.3
PMMWES21-1009
HARJOITTELU

(Valitaan kaikki)

30
3011550 Perusharjoittelu 10 10 10 3.3 3.3 3.3
3011551 Ammattiharjoittelu 20 20 20 6.7 6.7 6.7
PMMWES21-1011
OPINNÄYTETYÖ

(Valitaan kaikki)

20
3101009 Opinnäytetyö 15 15 15 7.5 7.5
KH00BS56 Tutkimusmenetelmät 5 5 5 2.5 2.5
Yhteensä 210 72 48 55 15 31 41 23 25 35 20 15 15.5 15.5 13.7 13.7 13.7 11.5 11.5 8.5 8.5 8.5 17.5 17.5 6.7 6.7 6.7 7.5 7.5

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

Asetuksen mukainen jäsentely AMK

Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista 1129/2014 2 § Opintojen rakenne Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin kuuluu: 1) perus- ja ammattiopintoja; 2) vapaasti valittavia opintoja; 3) ammattitaitoa edistävää harjoittelua; 4) opinnäytetyö.

Ammattiopinnot
Innovaatioprojekti
Wellness Tourism Demand and Concepts
Communication and Cultural Sensitivity in Service Encounters
Experience Management
Healthy Meetings and Events
Asiakkuuksien johtaminen ja palvelumuotoilu
Yrityksen wellness-tarjooman kehittäminen
Matkailukohteen kilpailukyvyn kehittäminen
Erinomainen asiakaskokemus saaristomatkailun kilpailukeinona
Oman asiantuntijuuden kehittäminen
Human Resources and Competence Development as Competitive Advantage
Responsible Tourism and Wellness Business
Myynnin johtaminen ja Revenue Management
Harjoittelu
Perusharjoittelu
Ammattiharjoittelu
Opinnäytetyö
Opinnäytetyö
Tutkimusmenetelmät
Perusopinnot
Johdanto matkailu- ja wellness-liiketoimintaan
Projektipaja
Työyhteisöviestintä
Tietotekniikka
Yrityksen laskentatoimi
English Professional Skills, B2
Talousmatematiikka ja Excel
Juridinen osaaminen
Talousosaaminen
Asiakaslähtöinen yritystoiminta, markkinointi ja yrittäjyys
Myyntityö
Markkinointiviestintä ja digitaalinen kaupankäynti
Majoitus-, ruoka- ja liikennepalvelukonseptit sekä palveluprosessit
Vapaasti valittavat
Mestarimyyjä
Tiedolla johtaminen yrityksen kehittämisen välineenä
Wellness-liiketoiminta
Anniskelupassi
Hygieniapassi
Luokittelemattomat

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
PMMWES21-1001
YDINOSAAMINEN

(Valitaan kaikki)

60
KH00BY72 Johdanto matkailu- ja wellness-liiketoimintaan 5
5000BH71 Projektipaja 5
KH00BY85 Työyhteisöviestintä 3
KH00BY87 Tietotekniikka 3
KH00BY93 Yrityksen laskentatoimi 3
1001004 English Professional Skills, B2 3
KH00BS84 Talousmatematiikka ja Excel 5
KH00BO95 Juridinen osaaminen 5
3011558 Talousosaaminen 5
KH00BS75 Asiakaslähtöinen yritystoiminta, markkinointi ja yrittäjyys 5
RUOTSI3
Toinen kotimainen kieli, ruotsi
3
YO00BF11 Svenska i arbetslivet, muntlig kommunikation 1
YO00BF12 Svenska i arbetslivet, skriftlig kommunikation 2
PMMWES21-1003
Myynti- ja asiakasosaaminen

(Valitaan kaikki)

15
3101242 Myyntityö 5
3101221 Markkinointiviestintä ja digitaalinen kaupankäynti 5
KH00BY73 Majoitus-, ruoka- ja liikennepalvelukonseptit sekä palveluprosessit 5
PMMWES21-1004
LAAJENTAVA OSAAMINEN

(Valitaan kaikki)

150
TE00BL66 Innovaatioprojekti 10
PMMWES21-1005
Value Creation in Tourism, Hospitality, Wellness and Event Business

(Valitaan kaikki)

20
KH00BY74 Wellness Tourism Demand and Concepts 5
3011585 Communication and Cultural Sensitivity in Service Encounters 5
3011586 Experience Management 5
KH00BM34 Healthy Meetings and Events 5
PMMWES21-1007
Kilpailukyvyn kehittäminen

(Valitaan kaikki)

25
KH00BT03 Asiakkuuksien johtaminen ja palvelumuotoilu 5
KH00BY75 Yrityksen wellness-tarjooman kehittäminen 5
KH00BY81 Matkailukohteen kilpailukyvyn kehittäminen 5
KH00BY11 Erinomainen asiakaskokemus saaristomatkailun kilpailukeinona 5
3011591 Oman asiantuntijuuden kehittäminen 5
PMMWES21-1013
Operatiivinen johtaminen matkailu- ja wellnessliiketoiminnassa

(Valitaan kaikki)

15
KH00BY77 Human Resources and Competence Development as Competitive Advantage 5
KH00BY78 Responsible Tourism and Wellness Business 5
KH00BY79 Myynnin johtaminen ja Revenue Management 5
PMMWES21-1008
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT

(Valitaan opintopisteitä: 30)

30
KH00BG24 Mestarimyyjä 2
KH00BY80 Tiedolla johtaminen yrityksen kehittämisen välineenä 5
KH00CE02 Wellness-liiketoiminta 1
KH00CK15 Anniskelupassi 1
KH00CK28 Hygieniapassi 1
PMMWES21-1009
HARJOITTELU

(Valitaan kaikki)

30
3011550 Perusharjoittelu 10
3011551 Ammattiharjoittelu 20
PMMWES21-1011
OPINNÄYTETYÖ

(Valitaan kaikki)

20
3101009 Opinnäytetyö 15
KH00BS56 Tutkimusmenetelmät 5