Siirry suoraan sisältöön

Musiikkipedagogi 2023: Musiikin perusteiden opettaja

Tunnus: PMUSIS23

Tutkinto:
Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto

Tutkintonimike:
Musiikkipedagogi (AMK)

Laajuus:
240 op

Kesto:
4 vuotta (240 op)

Aloituslukukausi:
Syksy 2023

Opetuskieli:
suomi

Koulutuksen kuvaus

Koulutuksen kuvaus
Koulutuksen tavoite
Tavoitteena on, että koulutuksesta valmistuneet ovat persoonallisia, aloite- ja yhteistyökykyisiä ja laaja-alaisesti taiteita arvostavia soiton-/ laulunopettajia tai musiikin hahmotusaineiden opettajia. Valmistuneilla on monipuoliset musiikin alan tiedot ja taidot sekä kyky soveltaa osaamistaan niin itsensä kuin oman taiteenalansa kehittämisessä.

Rakenne
Opinnot jakautuvat ydinosaamiseen ja laajentavaan osaamiseen. Osaamistavoitteiltaan toisiinsa liittyvät opintojaksot muodostavat laajempia opintomoduleita. Opinnot sisältävät oman alan perus- ja ammattiopintoja, 30 op työharjoittelua, 30 op vapaasti valittavia opintoja sekä 25 opintopisteen laajuisen opinnäytetyön.

Musiikillisen ilmaisun opinnot muodostavat suurimman osan tutkinnosta. Ne kattavat koko opiskeluajan. Niihin kuuluu sekä opiskelijan oman pääinstrumentin sekä erilaisissa kokoonpanoissa suoritettavien yhteismusisoinnin opinnot.

Pedagogisiin opintoihin (60 op) kuuluu koko opintoajan kestävät instrumenttipedagogiikkaopinnot tai musiikin hahmotusaineiden pedagogiikkaopinnot. Niihin sisältyy didaktiikkaopintoja sekä ohjattua opetusharjoittelua, jossa opiskelijat soveltavat hankkimiaan tietoja käytäntöön. Yleispedagogiset opinnot ajoittuvat kolmanteen opintovuoteen antaen opiskelijalle laajemman perspektiivin pedagogisiin kysymyksiin. Pedagogisissa opinnoissa opiskelija antaa kaksi arvioitua opetusnäytettä instrumenttikohtaisen toteutusaikataulun puitteissa sekä tekee opinnäytetyön viimeisenä opiskeluvuotenaan.

Perusopintoihin kuuluu mm. musiikin yleisopintoja ja kieliopintoja. Musiikin hahmottamisen ja kielien pakolliset opinnot ajoittuvat kahteen ensimmäiseen opintovuoteen ja muut opintojaksot opintojen loppuvaiheeseen.

Harjoittelu (30 op) sisältää ohjatun opetusharjoittelun lisäksi toimimista erilaisissa musiikkipedagogin ja muusikon tehtävissä.

Vapaasti valittavissa opinnoissa (30 op) opiskelija voi valita haluamiaan sisältöjä tukemaan omaa ammatillista kehittymistään.

Sisältö
Opintojen pääsisältö koostuu opiskelijan oman taiteenalan tietojen ja taitojen opiskelusta sekä oman taiteenalan pedagogiikasta. Pääaineen opinnot ovat musiikin opiskelun ydin. Viikoittaiset soitto-/laulutunnit, itsenäinen työskentely ja säännölliset arvioidut esiintymiset auttavat opiskelijaa kehittämään instrumentaalista taitoaan ja syventämään tulkinnallista näkemystään. Erilaiset yhteismusisointiopinnot (esim. kamarimusiikki, orkesteri, lied, ensemble-laulu, ooppera) jatkuvat pääaineen opintojen ohella koko opiskeluajan. Musiikillisen ilmaisun rinnalla kulkevat musiikkipedagogiset opinnot. Pedagogisten opintojen tavoitteena on saada valmiudet soiton-/laulunopettajana tai musiikin hahmotusaineiden opettajana toimimiseen. Opettajuuden perusteena ovat oma musiikkisuhde, soittotaito, persoonallisuus sekä laaja-alainen pedagoginen käsitys.

Pääaineen opinnot painottuvat länsimaisen taidemusiikin esittämisessä välttämättömien muusikon taitojen hankkimiseen ja niiden itsenäiseen edelleen kehittämiseen tarvittavien valmiuksien hankkimiseen. Tätä päämäärää tukevat muut opinnot jaksotetaan niin, että opiskelijalla on mahdollisimman paljon aikaa päivittäiseen työskentelyyn oman instrumenttinsa parissa. Säännöllisesti viikoittain etenevän opiskelun lisäksi osa opinnoista toteutuu erilaisissa produktioissa ja hankkeissa, jotka painottuvat intensiiviperiodeihin. Produktioiden tavoite on kehittää ammattimainen, tinkimätön ja eri aikakausien musiikkityylien vaatimukset huomioiva työtapa, jonka avulla päästään korkeatasoiseen lopputulokseen.
Taideakatemian monitaiteinen ympäristö antaa opiskelijoille ainutlaatuiset mahdollisuudet osallistua erilaisiin yhteisproduktioihin. Opintojen edetessä opiskelijalla on enemmän mahdollisuuksia valita ja painottaa opintojensa sisältöä haluamallaan tavalla ja myös taiteidenvälisiin produktioihin osallistumisen mahdollisuudet lisääntyvät.
Merkittävän lisän opintoihin tuovat lukuisat esiintymistilaisuudet. Opintojen aikana opiskelijoille tarjotaan myös mahdollisuuksia solistiesiintymisiin sekä oman opiskelijaorkesterin solistina että vuosittain Turun filharmonisen orkesterin kanssa yhteistyössä järjestettävässä Nuorten solistien konsertissa.
Kansainvälisyys on olennainen osa musiikin opiskelua. Turun AMK:n Taideakatemialla on vaihtosopimuksia useiden eurooppalaisten musiikkikorkeakoulujen kanssa. Opiskelu ulkomailla opintojen aikana, Turussa opiskelevat ulkomaiset opiskelijat sekä mestarikurssien opettajat tuovat opiskeluun tärkeän ulottuvuuden. Opiskelijalle on opintojen aikana tarjolla vähintään 60 opintopistettä kansainvälisyyttä tukevia englanninkielisiä opintoja.

Osaamispolut
Opintojen ytimessä on opiskelijan oman taiteenalan taitojen ja tietojen jatkuva kartuttaminen. Opiskelija voi valinnoillaan painottaa opintojaan erilaisille opintopoluille (mm. vapaasti valittavien opintojen sisällöt, projektien tehtäväsisällöt, työharjoittelujen tehtäväsisältöjen valinta, opinnäytetyön aiheen valinta). Opintojen ohjauksessa tuetaan jokaisen opiskelijan omaa ammatillista kehittymistä vahvistamalla edelleen opiskelijan vahvuusalueita ja auttamalla kehittämään heikompia osaamisalueita. Opinnoissa on mahdollista kokeilla sisältöjä omien vahvuusalueiden ulkopuolelta ja hakea omaa ammatillista profiiliaan.

Kaikille Turun ammattikorkeakoulussa opiskeleville tarjotaan yrittäjyyden perusopinnot sekä mahdollistetaan tiimiyrittäjyys projekteissa. Opiskelijan oma yritystoiminta hyväksi luetaan opintoihin ja sitä tuetaan monialaisella mentorointitoiminnalla (yrityskiihdyttämöt eli Business Club, BC). Taideakatemiassa toimii opiskelijoiden Kulttuuriosuuskunta Karisma, jossa toimimalla opiskelija oppii käytännössä kulttuurialan yrittäjyystaitoja. Yrittäjyystaitojen ja –asenteen kehittämistä tapahtuu opiskelijan itse valitsemissaan projektien sisällöissä ja työtehtävissä, vapaasti valittavissa opinnoissa ja harjoittelussa.

Orkesteri-instrumenttien opiskelijat voivat painottaa orkesterimuusikon taitoja kehittäviä opintoja ja sisältöjä seuraavasti:
Orkesterimuusikon opintopolku
• Yhteismusisoinnin opinnoissa kamarimusiikin ja orkesterisoiton painottaminen
• Vapaasti valittaviin opintoihin kamarimusiikkia ja orkesterisoittoa
• Vaativampiin äänenjohtajatehtäviin hakeutuminen opintojen edistyessä
• Harjoittelussa ammattiorkesterien työharjoitteluihin osallistuminen (sekä AMK:n järjestämät TFO-työharjoittelut että opiskelijan itsenäisesti hankkimat)
• Opinnäytetyön aiheenvalinta

Erikoisalat ja pätevyydet
Musiikkipedagogin tutkinto antaa kelpoisuuden musiikkioppilaitosten soiton- ja laulunopettajan tai musiikin hahmotusaineiden opettajan virkoihin tai toimiin. Opintoihin sisältyvät 60 op:n laajuiset pedagogiset opinnot antavat opiskelijalle yleisen opettajan kelpoisuuden.

Palautejärjestelmä
Opiskelijan rooli toiminnan kehittämisessä määrittyy Turun AMK:n laatujärjestelmän Excellence-polun mukaisesti. Musiikin opiskelussa korostuu tiivis opettaja-opiskelija-suhde, jossa palautetta annetaan ja saadaan välittömästi. Opiskelijapalautetta kerätään mm. henkilökohtaisissa tapaamisissa, opintojaksopalautteilla sekä Turun AMK:n opiskelijakyselyllä. Opiskelijoiden valitsemat johtoryhmäedustajat osallistuvat Taideakatemian johtoryhmän toimintaan. Kaikki palautetieto kootaan yhteen joka lukuvuosi järjestettävillä koulutuksen palautepäivillä. Palautepäivillä käsitellyistä ja esiin nousseista kysymyksistä koostetaan kehittämissuunnitelma, joka annetaan tiedoksi opiskelijoille ja henkilökunnalle ja jonka edistymistä seurataan säännöllisesti mm. johtoryhmävastaavien kanssa.

Uramahdollisuudet ja jatko-opintomahdollisuudet
Valmistuneet opiskelijat sijoittuvat musiikkialan eri tehtäviin pedagogeina ja taiteilijoina. Jatko-opintomahdollisuuksia ovat koti- ja ulkomaiset maisteriohjelmat sekä 2 vuoden työkokemuksen jälkeen YAMK-ohjelmat. Musiikkipedagogeiksi valmistuneet toimivat useimmiten musiikkioppilaitoksissa soiton- tai laulunopettajina tai musiikin hahmotusaineiden opettajina. Opinnot antavat myös valmiudet toimia erilaisissa muusikon tehtävissä, esimerkiksi orkesterimuusikkona, säestäjänä, kuorolaulajana tai solistina. Yrittäjänä toimiminen on lisääntynyt viimeisten vuosien aikana musiikkipedagogien uramahdollisuuksissa.

Osaamistavoitteet

Koulutuksen osaamistavoitteet jakautuvat kolmeen eri tasoon:
• Erikoistumisalakohtaiset kompetenssit
• Esittävien taiteiden ja musiikin yhteiset kompetenssit
• Kaikille Turun AMK:n tutkinnoille yhteiset innovaatiokompetenssit

Musiikkipedagogin erikoistumisalan kompetenssit:
Pedagoginen osaaminen
• tuntee keskeiset oman instrumenttinsa tai musiikin perusteiden opetusmenetelmät sekä opetusmateriaalit
• Tuntee perustiedot taiteen perusopetuksen musiikin laajasta ja yleisestä oppimäärästä
Musiikilliset valmiudet, soiton- tai laulunopettaja
• osaa luoda oman taiteellisen näkemyksensä muusikkona hankkimiensa teknisten ja tulkinnallisten taitojen avulla
• tuntee instrumenttinsa keskeisen ohjelmiston ja on harjoittanut ja esittänyt edustavan otoksen siitä
• tuntee länsimaisen taidemusiikin eri tyylilajeja ja esityskäytäntöjä
• osaa soittaa erilaisissa kokoonpanoissa ja tuntee oman instrumenttinsa kannalta keskeisen ohjelmiston
• osaa tunnistaa ja tuottaa kuulonvaraisesti musiikin eri elementtejä sekä hahmottaa musiikillisia rakenteita analyyttisesti
• tuntee länsimaisen ja suomalaisen musiikin historian pääpiirteissään keskiajalta nykypäivään
• osaa hyödyntää teknologiaa muusikkona ja pedagogina
• tuntee musiikillisen improvisaation perusteet ja osaa hyödyntää niitä muusikkona ja pedagogina

Esittävien taiteiden ja musiikin asiantuntijuus ja ammattitaito:
Pedagogiset kompetenssit
• tuntee keskeiset oman taiteenalansa opetusmenetelmät sekä opetusmateriaalit ja hahmottaa digitalisaation merkityksen näiden kehittymisessä
• osaa toimia joustavasti monenlaisten oppijoiden kanssa eri toimintaympäristöissä
• on perehtynyt opettamisen yhteiskunnalliseen ja psykologiseen viitekehykseen?sekä opettajan ammattitaidon perusteisiin
• osaa kehittää omaa opettajuuttaan ja taidepedagogiikkaa luovan ja tutkimuksellisen työtavan avulla
• mieltää itsensä opettajaksi ja kasvattajaksi, joka työskentelee oppijoiden taidesuhteen kehittäjänä ja yhteiskunnallisen, ekologisen ja yksilöllisen kestävän tulevaisuuden rakentajana

Taiteidenvälisyyden kompetenssit
• tunnistaa muissa taiteissa oman alansa yhteistyön ja vuorovaikutuksen kohtia
• osaa hahmottaa oman alansa osana laajempaa taidekenttää
• tuntee oman alansa toimintatapojen, historian ja kontekstin lisäksi perustiedot jonkin muun esittävän taiteen toimintatavoista, historiasta ja kontekstista
Taiteilija-pedagogin työelämäkompetenssit
• tuntee taiteilijan ja taiteilija-pedagogin eri työrooleja ja perustiedot yrittäjyydestä
• osaa toimia taiteilijana ja taidepedagogina?erilaisissa työyhteisöissä ja kehittää omaa työyhteisöosaamistaan
• osaa hallita oman alansa pienimuotoisia projekteja sekä toimia oman alansa asiantuntijana monialaisessa projektissa

Innovaatiokompetenssit:
Kyky luoda, esitellä, muokata ja/tai soveltaa hyödyllisiä uusia käytäntöjä organisaation kaikilla tasoilla. .
Luovuus
- Kyky olemassa olevien ideoiden, sääntöjen, toimintatapojen tai asiayhteyksien asettamien rajojen ulkopuolelle ulottuvaan ajatteluun.
- Kyky luoda tai muokata tarkoituksenmukaisia vaihtoehtoja, ideoita, tuotteita, menetelmiä tai palveluja, riippumatta niiden mahdollisesta hyödyllisyydestä tai niiden tuottamasta lisäarvosta.
Kriittinen ajattelu
- Kyky analysoida ja arvioida eri asioiden etuja ja haittapuolia, huomioiden niiden käyttötarkoitukseen liittyvät riskitekijät.
Aloitteellisuus
- Kyky tehdä päätöksiä tai ryhtyä toimenpiteisiin positiivista muutosta edesauttavien toimenpiteiden käynnistämiseksi. Kyky vaikuttaa ideoita luovien ja niitä toteuttavien henkilöiden toimintaan.
Ryhmätyö
- Kyky tehokkaaseen työskentelyyn yhdessä ryhmän muiden jäsenten kanssa.
Verkostoituminen
- Kyky hyödyntää oman ryhmän ulkopuolisia toimijoita.

Pedagogiset toimintatavat

Opiskelu perustuu tiiviiseen opettaja-opiskelija-suhteessa tapahtuvaan vuorovaikutukseen sekä työelämälähtöiseen käytännön toimintaan. Kaiken oppimisen lähtökohtana on opiskelijan oma aktiivinen toiminta. Säännöllisesti koko opiskeluajan jatkuvassa instrumenttiopetuksessa kehitetään opiskelijan oman instrumenttiosaamisen lisäksi myös muusikkona toimimisen yleisiä kompetensseja.

Opiskelun lähtökohtana on aiemman musiikin opiskelun tuoma osaaminen. Aloittaessaan korkeakouluopinnot musiikin opiskelijat ovat jo osa alansa työelämää. Opiskelijat toimivat tiiviissä työelämäyhteydessä erityisesti opetusharjoittelussa ja taiteellisessa työharjoittelussa. Koko opintojen ajan kestävässä ohjatussa opetusharjoittelussa opiskelija hankkii käytännössä kokemusta opetustyöstä opettamalla neljän vuoden ajan harjoitusoppilasta ja valmistamalla häntä taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman mukaiseen osaamisen kehittymiseen.

Koko musiikin oppimisympäristö on hyvin kansainvälinen. Suuri osa yhteissoiton opinnoista toteutetaan englanniksi, koska kokoonpanoissa soittavat sekä ulkomaiset tutkinto-opiskelijat että vaihto-opiskelijat. Erasmus- ja Nordplus-vaihto-ohjelmien kautta toteutetaan kansainvälistä opetusta Turussa ja opiskelijoilla on mahdollisuus hakea 3-9 kk kestävään vaihto-opiskeluun.

Monialaisuutta edistävät taiteidenväliset pedagogiset ja taiteelliset projektit, joita tukee opintojen rytmittäminen säännöllisen viikoittaisen lukujärjestyksen katkaiseminen yhteisiksi projektiviikoiksi. Näissä projekteissa opiskelijat pääsevät tuomaan oman musiikillisen osaamisensa mukaan laajempaan kontekstiin. Erityisesti taiteidenvälisissä produktioissa vertaisoppiminen eri taidealojen opiskelijoiden välillä on aktiivista.

Opiskelijoilla on mahdollisuus edistää opintojaan myös kesäkuukausien aikana itsenäisen instrumenttiharjoittelun lisäksi monissa projekteissa. Taideakatemian opiskelijoiden Kulttuuriosuuskunta Karisman toiminta ulottuu myös kesäkuukausille.

Arviointi

Musiikissa arviointi ja palaute toimivat jatkuvasti ja kahdensuuntaisesti opettajien ja opiskelijoiden välisessä henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa. Arviointi perustuu oppimissuunnitelman osaamistavoitteisiin. Jatkuva, rakentava arviointi on keskeistä kaikessa koulutuksessa. Opiskelijoita ohjataan rakentavaan itsensä arviointiin ja kykyyn toimia vertaisarvioijana.

Opintoihin kuuluvissa esiintymistilanteissa opiskelijan osaaminen asettuu myös julkisen yleisön ja median arvioinnin kohteeksi. Julkisen arvioinnin hallitseminen ja kokeminen voimavarana on keskeistä esiintyvän taiteilijan työssä.

Instrumenttiopinnot arvioidaan instrumenttikohtaisten kriteerien pohjalta vuosittaisten näyttöjen ja opinnäytetyöhön sisältyvän B-tasosuorituksen kautta. Arvioinnin suorittaa asiantuntijoista koostuva arviointilautakunta. Instrumenttisuoritusten lisäksi opiskelijoiden edistymistä arvioidaan säännöllisissä esiintymistilanteissa. Arviointiraati antaa opiskelijalle suullisen palautteen suorituksen yhteydessä.

Opetusharjoitteluun kuuluu kaksi opetusnäytettä. Arvioinnin suorittaa asiantuntijoista koostuva arviointiraati, joka antaa suullisen palautteen suorituksen yhteydessä.

Opinnäytetyön eri osiot arvioidaan erikseen ja kokonaisuuden arvioi arviointiraati, joka antaa kirjallisen palautteen opinnäytetyön tekijälle. Tarkempi kuvaus opinnäytetyön arviointiperusteista on opinnäytetyön toteutussuunnitelman sisältökuvauksessa.

Osa opintosuorituksesta arvioidaan asteikolla hyväksytty-hylätty.

Kuvaus

-

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2023-2024 2024-2025 2025-2026 2026-2027 Syksy 2023 Kevät 2024 Syksy 2024 Kevät 2025 Syksy 2025 Kevät 2026 Syksy 2026 Kevät 2027 1. / 2023 2. / 2023 3. / 2024 4. / 2024 5. / 2024 1. / 2024 2. / 2024 3. / 2025 4. / 2025 5. / 2025 1. / 2025 2. / 2025 3. / 2026 4. / 2026 5. / 2026 1. / 2026 2. / 2026 3. / 2027 4. / 2027 5. / 2027
YDINOSAAMINEN

(Valitaan opintopisteitä: 160)

160
PMUSIS23-1001
Musiikin yleisopinnot

(Valitaan kaikki)

52
2032193 Musiikin hahmottaminen 1. vk 10 10 5 5 2.5 2.5 1.7 1.7 1.7
2032194 Musiikin hahmottaminen 2. vk 10 10 4 6 2 2 2 2 2
KU00CH10 Teknologia musiikkipedagogin työssä 5 5 2 3 1 1 1 1 1
KU00BN15 Musiikkialan työelämätietous ja yrittäjyys 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
2031081 Opettajan ammattitaidon perusteet AOKK 10 10 4 6 2 2 2 2 2
1001006 Suomen kieli ja viestintä 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
1001004 English Professional Skills, B2 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
PMUSIS23-1002
Toinen kotimainen kieli, ruotsi, B1

(Valitaan kaikki)

3
100114 Svenska i arbetslivet, muntlig kommunikation 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
100115 Svenska i arbetslivet, skriftlig kommunikation 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
PMUSIS23-1003
Musiikkipedagogin ammatillinen kasvu

(Valitaan kaikki)

5
KU00CI51 Orientoituminen musiikkipedagogiopintoihin 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
KU00CI52 Musiikkipedagogin ammatillinen kasvu 1 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
KU00CI53 Musiikkipedagogin ammatillinen kasvu 2 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
KU00CI54 Musiikkipedagogin ammatillinen kasvu 3 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
KU00CI55 Musiikkipedagogin ammatillinen kasvu 4 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
PMUSIS23-1007
musiikin hahmotusaineiden opettaja

(Valitaan kaikki)

108
PMUSIS23-1008
Musiikin hahmotusaineiden pedagogiikka

(Valitaan kaikki)

28
KU00CH20 Musiikin hahmotusaineiden pedagogiikka 1 7 7 2.8 4.2 1.4 1.4 1.4 1.4 1.4
KU00CH21 Musiikin hahmotusaineiden pedagogiikka 2 7 7 2.8 4.2 1.4 1.4 1.4 1.4 1.4
KU00CH22 Musiikin hahmotusaineiden pedagogiikka 3 7 7 2.8 4.2 1.4 1.4 1.4 1.4 1.4
KU00CH23 Musiikin hahmotusaineiden pedagogiikka 4 7 7 2.8 4.2 1.4 1.4 1.4 1.4 1.4
PMUSIS23-1009
Musiikin perusteiden opinnot

(Valitaan kaikki)

80
2032205 Vapaan säestyksen perusteet 5 5 2 3 1 1 1 1 1
2032207 Vapaa säestys D 5 5 2 3 1 1 1 1 1
2031022 Soitinnus C 5 5 2 3 1 1 1 1 1
2032212 Musiikin kirjoittaminen B 5 5 2 3 1 1 1 1 1
2032154 Musiikkianalyysi B 5 5 2 3 1 1 1 1 1
2032146 Musiikkiteknologia B 5 5 2 3 1 1 1 1 1
2031027 Säveltapailu B 5 5 2 3 1 1 1 1 1
2032132 Säveltapailu A 5 5 2 3 1 1 1 1 1
2032206 Soitin-/lauluopinnot 1 10 10 5 5 2.5 2.5 1.7 1.7 1.7
2032208 Soitin-/lauluopinnot 2 10 10 5 5 2.5 2.5 1.7 1.7 1.7
2032217 Soitin-/lauluopinnot 3 10 10 5 5 2.5 2.5 1.7 1.7 1.7
KU00CH24 Soitin-/lauluopinnot 4 10 10 4 6 2 2 2 2 2
LAAJENTAVA OSAAMINEN

(Valitaan opintopisteitä: 80)

80
PMUSIS23-1010
Opinnäytetyö

(Valitaan kaikki)

30
2032220 Tutkiva ja kehittävä opettaja (AOKK) 5 5 2 3 1 1 1 1 1
KU00BN21 Opinnäytetyöseminaari 5 5 2 3 1 1 1 1 1
KU00BN19 Opinnäytetyön kirjallinen osio 10 10 4 6 2 2 2 2 2
KU00CP81 Opinnäytetyön taiteellinen osio 10 10 4 6 2 2 2 2 2
Musiikkialan työharjoittelu

(Valitaan opintopisteitä: 20)

20
KU00CH08 Projektiharjoittelu 10 5 5 2 3 2 3 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1
KU00CH09 Työharjoittelu 10 5 5 2 3 2 3 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 30)

30
2001044 Vapaasti valittavat opinnot 30 10 9 4 7 4 6 3.6 5.4 1.6 2.4 2.8 4.2 2 2 2 2 2 1.8 1.8 1.8 1.8 1.8 0.8 0.8 0.8 0.8 0.8 1.4 1.4 1.4 1.4 1.4
Yhteensä 240 60 60 60 60 26 34 25 35 25 35 24 36 13 13 11.4 11.4 11.4 12.5 12.5 11.7 11.7 11.7 12.5 12.5 11.7 11.7 11.7 12 12 12 12 12

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

Asetuksen mukainen jäsentely AMK

Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista 1129/2014 2 § Opintojen rakenne Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin kuuluu: 1) perus- ja ammattiopintoja; 2) vapaasti valittavia opintoja; 3) ammattitaitoa edistävää harjoittelua; 4) opinnäytetyö.

Ammattiopinnot
Instrumenttipedagogiikka 1
Instrumenttipedagogiikka 2
Instrumenttipedagogiikka 3
Instrumenttipedagogiikka 4
Instrumentti-/lauluopinnot 1 vk
Instrumentti-/lauluopinnot 2 vk
Instrumentti-/lauluopinnot 3 vk
Instrumentti-/lauluopinnot 4 vk
Yhteismusisointi/ Orkesteri
Yhteismusisointi/ Kamarimusiikki
Yhteismusisointi/ Ooppera
Yhteismusisointi/ Lied
Yhteismusisointi/ Vanha musiikki
Yhteismusisointi/ Orkesteri
Yhteismusisointi/ Kamarimusiikki
Yhteismusisointi/ Ooppera
Yhteismusisointi/ Lied
Yhteismusisointi/ Vanha musiikki
Yhteismusisointi/ Orkesteri
Yhteismusisointi/ Kamarimusiikki
Yhteismusisointi/ Ooppera
Yhteismusisointi/ Lied
Yhteismusisointi/ Vanha musiikki
Yhteismusisointi/ Orkesteri
Yhteismusisointi/ Kamarimusiikki
Yhteismusisointi/ Ooppera
Yhteismusisointi/ Lied
Yhteismusisointi/ Vanha musiikki
Musiikin hahmotusaineiden pedagogiikka 1
Musiikin hahmotusaineiden pedagogiikka 2
Musiikin hahmotusaineiden pedagogiikka 3
Musiikin hahmotusaineiden pedagogiikka 4
Vapaan säestyksen perusteet
Vapaa säestys D
Soitinnus C
Musiikin kirjoittaminen B
Musiikkianalyysi B
Musiikkiteknologia B
Säveltapailu B
Säveltapailu A
Soitin-/lauluopinnot 1
Soitin-/lauluopinnot 2
Soitin-/lauluopinnot 3
Soitin-/lauluopinnot 4
Harjoittelu
Instrumenttipedagogiikka 1
Instrumenttipedagogiikka 2
Instrumenttipedagogiikka 3
Instrumenttipedagogiikka 4
Musiikin hahmotusaineiden pedagogiikka 1
Musiikin hahmotusaineiden pedagogiikka 2
Musiikin hahmotusaineiden pedagogiikka 3
Musiikin hahmotusaineiden pedagogiikka 4
Projektiharjoittelu
Työharjoittelu
Opinnäytetyö
Tutkiva ja kehittävä opettaja (AOKK)
Opinnäytetyöseminaari
Opinnäytetyön kirjallinen osio
Opinnäytetyön taiteellinen osio
Perusopinnot
Musiikin hahmottaminen 1. vk
Musiikin hahmottaminen 2. vk
Teknologia musiikkipedagogin työssä
Musiikkialan työelämätietous ja yrittäjyys
Opettajan ammattitaidon perusteet AOKK
Suomen kieli ja viestintä
English Professional Skills, B2
Svenska i arbetslivet, muntlig kommunikation
Svenska i arbetslivet, skriftlig kommunikation
Orientoituminen musiikkipedagogiopintoihin
Musiikkipedagogin ammatillinen kasvu 1
Musiikkipedagogin ammatillinen kasvu 2
Musiikkipedagogin ammatillinen kasvu 3
Musiikkipedagogin ammatillinen kasvu 4
Vapaasti valittavat
Vapaasti valittavat opinnot
Luokittelemattomat

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
YDINOSAAMINEN

(Valitaan opintopisteitä: 160)

160
PMUSIS23-1001
Musiikin yleisopinnot

(Valitaan kaikki)

52
2032193 Musiikin hahmottaminen 1. vk 10
2032194 Musiikin hahmottaminen 2. vk 10
KU00CH10 Teknologia musiikkipedagogin työssä 5
KU00BN15 Musiikkialan työelämätietous ja yrittäjyys 3
2031081 Opettajan ammattitaidon perusteet AOKK 10
1001006 Suomen kieli ja viestintä 3
1001004 English Professional Skills, B2 3
PMUSIS23-1002
Toinen kotimainen kieli, ruotsi, B1

(Valitaan kaikki)

3
100114 Svenska i arbetslivet, muntlig kommunikation 1
100115 Svenska i arbetslivet, skriftlig kommunikation 2
PMUSIS23-1003
Musiikkipedagogin ammatillinen kasvu

(Valitaan kaikki)

5
KU00CI51 Orientoituminen musiikkipedagogiopintoihin 1
KU00CI52 Musiikkipedagogin ammatillinen kasvu 1 1
KU00CI53 Musiikkipedagogin ammatillinen kasvu 2 1
KU00CI54 Musiikkipedagogin ammatillinen kasvu 3 1
KU00CI55 Musiikkipedagogin ammatillinen kasvu 4 1
PMUSIS23-1004
Soiton- tai laulunopettaja

(Valitaan kaikki)

108
PMUSIS23-1005
Instrumenttipedagogiikka

(Valitaan kaikki)

28
KU00CH12 Instrumenttipedagogiikka 1 7
KU00CH13 Instrumenttipedagogiikka 2 7
KU00CH14 Instrumenttipedagogiikka 3 7
KU00CH15 Instrumenttipedagogiikka 4 7
PMUSIS23-1006
Musiikillinen ilmaisu

(Valitaan kaikki)

80
KU00CH25 Instrumentti-/lauluopinnot 1 vk 15
KU00CH26 Instrumentti-/lauluopinnot 2 vk 15
KU00CH27 Instrumentti-/lauluopinnot 3 vk 15
KU00CH11 Instrumentti-/lauluopinnot 4 vk 15
Yhteismusisointi 1

(Valitaan opintopisteitä: 5)

5
KU00CQ61 Yhteismusisointi/ Orkesteri 0 - 5
KU00CQ62 Yhteismusisointi/ Kamarimusiikki 0 - 5
KU00CQ63 Yhteismusisointi/ Ooppera 0 - 5
KU00CQ64 Yhteismusisointi/ Lied 0 - 5
KU00CQ65 Yhteismusisointi/ Vanha musiikki 0 - 5
Yhteismusisointi 2

(Valitaan opintopisteitä: 5)

5
KU00CQ61 Yhteismusisointi/ Orkesteri 0 - 5
KU00CQ62 Yhteismusisointi/ Kamarimusiikki 0 - 5
KU00CQ63 Yhteismusisointi/ Ooppera 0 - 5
KU00CQ64 Yhteismusisointi/ Lied 0 - 5
KU00CQ65 Yhteismusisointi/ Vanha musiikki 0 - 5
Yhteismusisointi 3

(Valitaan opintopisteitä: 5)

5
KU00CQ61 Yhteismusisointi/ Orkesteri 0 - 5
KU00CQ62 Yhteismusisointi/ Kamarimusiikki 0 - 5
KU00CQ63 Yhteismusisointi/ Ooppera 0 - 5
KU00CQ64 Yhteismusisointi/ Lied 0 - 5
KU00CQ65 Yhteismusisointi/ Vanha musiikki 0 - 5
Yhteismusisointi 4

(Valitaan opintopisteitä: 5)

5
KU00CQ61 Yhteismusisointi/ Orkesteri 0 - 5
KU00CQ62 Yhteismusisointi/ Kamarimusiikki 0 - 5
KU00CQ63 Yhteismusisointi/ Ooppera 0 - 5
KU00CQ64 Yhteismusisointi/ Lied 0 - 5
KU00CQ65 Yhteismusisointi/ Vanha musiikki 0 - 5
PMUSIS23-1007
musiikin hahmotusaineiden opettaja

(Valitaan kaikki)

108
PMUSIS23-1008
Musiikin hahmotusaineiden pedagogiikka

(Valitaan kaikki)

28
KU00CH20 Musiikin hahmotusaineiden pedagogiikka 1 7
KU00CH21 Musiikin hahmotusaineiden pedagogiikka 2 7
KU00CH22 Musiikin hahmotusaineiden pedagogiikka 3 7
KU00CH23 Musiikin hahmotusaineiden pedagogiikka 4 7
PMUSIS23-1009
Musiikin perusteiden opinnot

(Valitaan kaikki)

80
2032205 Vapaan säestyksen perusteet 5
2032207 Vapaa säestys D 5
2031022 Soitinnus C 5
2032212 Musiikin kirjoittaminen B 5
2032154 Musiikkianalyysi B 5
2032146 Musiikkiteknologia B 5
2031027 Säveltapailu B 5
2032132 Säveltapailu A 5
2032206 Soitin-/lauluopinnot 1 10
2032208 Soitin-/lauluopinnot 2 10
2032217 Soitin-/lauluopinnot 3 10
KU00CH24 Soitin-/lauluopinnot 4 10
LAAJENTAVA OSAAMINEN

(Valitaan opintopisteitä: 80)

80
PMUSIS23-1010
Opinnäytetyö

(Valitaan kaikki)

30
2032220 Tutkiva ja kehittävä opettaja (AOKK) 5
KU00BN21 Opinnäytetyöseminaari 5
KU00BN19 Opinnäytetyön kirjallinen osio 10
KU00CP81 Opinnäytetyön taiteellinen osio 10
Musiikkialan työharjoittelu

(Valitaan opintopisteitä: 20)

20
KU00CH08 Projektiharjoittelu 10
KU00CH09 Työharjoittelu 10
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 30)

30
2001044 Vapaasti valittavat opinnot 30