Siirry suoraan sisältöön

Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutus, insinööri S23: Korjausrakentamisen suuntautumisen opinnot

Tunnus: PRAKIS23

Tutkinto:
Tekniikan ammattikorkeakoulututkinto

Tutkintonimike:
Insinööri (AMK)

Laajuus:
240 op

Kesto:
4 vuotta (240 op)

Aloituslukukausi:
Syksy 2023

Opetuskieli:
suomi

Koulutuksen kuvaus

Insinööri (amk) tutkintoon johtavassa Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutuksessa opiskellaan ammatillisia perusvalmiuksia alan asiantuntija- ja esimiestehtäviä varten. Koulutuksen tavoitteena on kouluttaa rakennusalalle motivoituneita, osaavia ja käytännön valmiudet omaavia tulevia ammattilaisia. Rakennusinsinöörin tulee hallita rakennusalan yleinen tietous siten, että hän sopeutuu nopeasti alan tehtäviin ja kykenee myöhemmin toimimaan itsenäisesti rakennusteollisuuden eri tehtävissä. Lisäksi hänellä tulee olla riittävä kielitaito ja valmiudet suulliseen ja kirjalliseen alan asioiden hoitoon. Valmistuvien insinöörien vahvuuksia ovat valitun ammatillisen osaamispolun lisäksi projekti- ja laatuosaaminen.

Koulutuksen keskeisenä tavoitteena on huomioida rakennusalan kelpoisuusvaatimukset Ympäristöministeriön ohjeen YM4/601/2015 12.3.2015 mukaisesti. Koulutus tarjoaa tutkinnon lisäksi vaaditut kelpoisuuden edellyttämät opinnot työnjohdon ja suunnittelun erilaisiin tehtäviin.

Koulutuksen rakenne ja sisältö
Koulutus ja opiskelu koostuvat ydinosaamisesta ja laajentavasta osaamisesta. Ydinosaamiseen sisältyy pakolliset perus- ja aineopinnot. Laajentavan osaamiseen sisältyy 30 opintopisteen laajuiset vapaasti valittavat opinnot ja opinnäytetyö 20 op. Koulutuksen kokonaislaajuus on 240 opintopistettä ja ohjeellinen opiskeluaika neljä vuotta.

Perusopinnot koostuvat mm. matemaattis-luonnontieteellisistä opinnoista, insinööriaineista sekä kieli- ja viestintäopinnoista. Peruspinnot painottuvat kahdelle ensimmäiselle vuodelle ja tukevat koulutuksen kokonaistavoitteiden saavuttamista. Opinnot ovat ammatillisesti eriytyneitä ja suuntautuneita, sekä luovat pohjaa ammatillisten valmiuksien omaksumiselle.

Ammattiaineet koostuvat 3. ja 4. vuoden aikana suoritettavista pääaineopinnoista, jotka jakautuvat valitun osaamispolun mukaisesti talonrakentamisen rakennesuunnitteluun, kiinteistöjen korjausrakentamiseen ja tuotantoon, infratekniikkaan sekä LVI-tekniikkaan. Opintoja on kussakin pääainekokonaisuudessa yhteensä 45 opintopistettä, jotka jakautuvat 15 opintopisteen moduuleihin.

Riippuen opiskelijan valitsemasta pääainekokonaisuudesta on mahdollista suorittaa Ympäristöministeriön ohjeen (YM4/601/2015 12.3.2015) mukaiset kelpoisuuden edellyttämät opinnot eri vaativuusluokissa (tavanomainen, vaativa, poikkeuksellisen vaativa). Talonrakennuksen rakennesuunnitteluun suuntautuneet voivat saada kelpoisuuden edellyttämät opinnot kantavien rakenteiden suunnittelutehtävään vaativassa suunnittelutehtävässä materiaalikohtaisesti. Edellytyksenä on kyseisen rakennemateriaalin (betoni, puu ja/tai teräs) osalta suoritetut opinnot. Vastaavasti opiskelija voi opintovalinnoilla saada pohjarakennesuunnittelun kelpoisuuden edellyttämät opinnot vaativassa luokassa. LVI-tekniikan opinnot antavat valmiudet suunnittelijan pätevyyksiin opintokokonaisuudesta riippuen aina poikkeuksellisen vaativiin suunnittelutehtäviin saakka.

Kaikki rakennusinsinööriopiskelijat suorittavat kahden ensimmäisen opiskeluvuoden aikana vastaavan työnjohtajan kelpoisuuden edellyttämät opinnot tavanomaisessa tehtävässä. Suuntautumalla korjauspuolelle ja suorittamalla tuotantopuolen työpaikkaopintojen edellyttämät opinnot on mahdollista saavuttaa vastaavan työnjohtajan kelpoisuuden edellyttämät opinnot vaativassa tai poikkeuksellisen vaativassa luokassa.

Perus- ja ammattiopintojen lisäksi opiskelijan tulee valita 30 opintopistettä korkeakoulutasoisia vapaasti valittavia opintoja. Opintojen tulee ensi sijassa tukea ja edesauttaa muita opintoja ja parantaa ammatissa suoriutumista valmistumisen jälkeen. Opiskelijan suositellaan valitsevan vapaasti valittaviin opintoihin oman osaamispolun opintoja tukevia ammattiopintoja niin että ne tukevat kelpoisuusvaatimusten täyttymistä. Opinnot tulee valita ensisijaisesti Turun Ammattikorkeakoulun koulutustarjonnasta.

Koulutuksen aikana opiskelijat toteuttavat ensisijaisesti ammattikorkeakoulun palvelu- tai tutkimustoimintaan liittyviä projektitöitä, joiden laajuus on yhteensä min. 5 op.

Opiskelijoiden työelämävalmiudet ja osaaminen kehittyvät toimimalla työelämälähtöisissä TKI- ja palveluprojekteissa, harjoittelujaksoilla ja yrityksille tehtävien opinnäytetöiden ja projektien kautta. Ohjatun työharjoittelun ja mahdollisten työpaikkaopintojen (Korjausrakentamisen pääaineopinnot) tavoitteena on soveltaa käytäntöön opittua teoriaa. Tavoitteena on lisäksi oman ammattikuvan kehittämien ja siinä toimiminen. Harjoittelu mahdollistaa tutustumisen rakennusalan yrityksiin ja henkilöstöön. Ohjattu työharjoittelu suoritetaan koulutuksen aikana kolmessa jaksossa keväisin. Työharjoittelun ja työpaikkaopintojen laajuus on yhteensä 30-45 op.

Uramahdollisuudet opintopoluittain
Rakennusinsinööriopinnoissa erikoistutaan kahden ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen opiskelijan valinnan mukaan jollekin kolmesta opintopolusta, jotka tarjoavat monipuolisesti erilaisia uramahdollisuuksia.

Infratekniikan työpaikat ovat valtion laitosten, kaupunkien, kuntien konsulttitoimistojen ja urakoitsijoiden piirissä. Em. valtion laitoksia ovat lähinnä tie-, rautatie-, ilmailu- sekä vesi- ja ympäristöhallitus ja niiden piiriorganisaatiot. Kaupungeissa yhdyskuntatekniikan insinöörejä tarvitsevat vesi- ja viemärilaitokset sekä katurakennusosastot. Tehtävät ovat suunnittelupuolella suunnitteluinsinöörin ja tuotantopuolella työnsuunnittelua, kustannus- ja jälkilaskentaa, hankintatehtäviä, työmaainsinöörin tai työpäällikön tehtäviä. Insinööri voi työskennellä edelleen valvonta- tai rakennuttajainsinöörinä, opettajana, myynti-insinöörinä jne.
Korjausrakentamisen ja tuotannon työtehtävät sijoittuvat työelämässä joko korjausrakentamisen tai kiinteistöhallinnan tehtäviin. Työtehtävät ovat tyypillisesti konsultti- tai urakoitsijayrityksissä, tehtävien painottuessa suunnitteluun tai hallintoon ja työn johtamiseen. Kiinteistöjohtamisen insinöörejä on myös isännöitsijöinä ja kiinteistöpäällikköinä. Opintopolulla perehdytään erityisesti korjausrakentamisen prosessien ja tekniikoiden hallintaan. Eri rakennusosien ja rakenteiden korjaustarpeet perustuvat rakennuksen kunnon ja käyttökelpoisuuden arviointiin kuntoarvion ja kuntotutkimusten avulla. Opintoihin kuuluvat työpaikkaopinnot, jotka suoritetaan joko työmaalla tai kiinteistöhallinnan tehtävissä. Työpaikkaopintojen edellytyksenä on kelpoisuusvaatimusten johdosta suorittaa tuotantojohtamisen opintojaksoja. Opiskelija voi siten sijoittua myös rakennustuotannon eri tehtäviin rakennusliikkeissä. Tehtävät voivat olla esim. työn- ja projektinjohdon, tuotannon suunnittelun ja ohjauksen, määrä- ja kustannuslaskennan tai hankinnan parissa.

Talonrakentamisen rakennesuunnittelun työpaikat ovat pääosin yksityisellä sektorilla alan suunnittelutoimistoissa tai rakennusliikkeissä ja rakennustuoteteollisuudessa. Työtehtäviä löytyy myös julkisen hallinnon alalta, kuten teknisten virastojen ja toimistojen palveluksessa. Jossain määrin työpaikkoja on tarjolla myös kaupan ja opetuksen palveluksessa sekä tutkimuslaitoksissa. Rakennesuunnittelijan tehtävät ovat monipuoliset riippuen eri rakenteiden ja materiaalin tuomista haasteista. Valmistumisen jälkeen insinööri voi myös työskennellä esim. rakennusvalvonnan, rakennuttamisen tai myynnin tehtävissä.

Jatko-opiskelumahdollisuudet
Jatko-opintomahdollisuutena ovat ylempi AMK-tutkinto ja diplomi-insinööritutkinto.

Opiskelijoiden vaikutusmahdollisuudet
Opiskelijoilla on mahdollisuus vaikuttaa oman tutkintonsa sisältöön pääainevalinnoilla sekä vapaasti valittavien opintojen ja opinnäytetyön sekä harjoittelupaikkojen valinnan muodossa. Opiskelijoilla on mahdollisuus antaa opintojaksokohtaista palautetta sekä osallistua vuosittain tehtävään opiskelijatyytyväisyyskyselyyn ja siihen liittyvään palautepäivään.

Kansainvälistyminen
Rakennustekniikan koulutuksella on laaja kansainvälinen verkosto, johon kuuluu eurooppalaisia korkeakouluja. Näistä korkeakouluista on vuosittain vaihdossa rakennusalan opiskelijoita, joille tarjottavaan englanninkieliseen opetukseen myös omat opiskelijat ovat velvoitettuja tutkintovaatimusten täyttymiseksi osallistumaan. Vaihtokorkeakoulujen opettajavaihdon kautta meillä tarjotaan myös englanninkielisiä vierailijaluentoja. Tämä vieraskielinen opetus kuuluu kansainvälisiin opintoihin. Lisäksi kannustetaan opiskelijoita hakemaan vaihto-opiskeluun, kesätöihin ja työharjoitteluun ulkomaille.

Opiskelijalla on mahdollisuus päästä 60 op:n vieraskielisiin opintoihin suorittamalla vapaasti valittavia kv-opintoja esim. energia- ja vesipuolen koulutuksista.

Osaamistavoitteet

Koulutuksen osaamistavoitteena on antaa opiskelijalle valmiudet toimia rakennusinsinöörin monitahoisissa työtehtävissä esim. asiantuntija-, johto-, kehitys- tai esimiestehtävissä. Kokemuksen myötä tehtävät monipuolistuvat, mikä edellyttää laaja-alaista rakennusalan ja elinkeinoelämän tuntemusta.

Keskeisenä osaamistavoitteena on rakennusalan kelpoisuusvaatimusten täyttyminen Ympäristöministeriön ohjeen YM4/601/2015 12.3.2015 mukaisesti, vrt. kohta Koulutuksen rakenne ja sisältö. Insinööri (amk) tutkinto rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutuksessa antaa opintovalinnoista riippuen yhdessä myöhemmin hankitun työkokemuksen kanssa kelpoisuuden toimia erilaisissa rakennusalan kelpoisuuden edellyttämissä tehtävissä (työnjohto, suunnittelu). Edelleen tutkinnon ja riittävän työkokemuksen jälkeen on mahdollista hakea vaadittuja pätevyyksiä, esim. FISE:n pätevyydet.

Ammatillisena tavoitteena on antaa tiedot rakennesuunnittelun, infratekniikan korjausrakentamisen ja tuotannon sekä LVI-tekniikan pääaloista ja niiden teoreettisista perusteista sekä antaa valmius toimia teollisuuden ja julkisten yhteisöjen palveluksessa eri alojen asiantuntemusta edellyttävissä tehtävissä. Opetuksellisena tavoitteena on antaa valmius soveltaa ja kehittää rakennus- ja kiinteistöalaan kuuluvia järjestelmiä, palveluita ja tuotteita sekä niiden toteuttamista, käyttötekniikkaa ja taloutta sekä antaa valmius kyseisten alojen asiantuntijatehtäviin ja jatko-opintoihin.

Innovaatiopedagogiikan mukaisen oppimisjatkumon keskeisenä tarkoituksena on tuottaa opiskelijoille työelämässä vaadittavia taitoja, kuten vuorovaikutus-, tiimityö- ja verkostoitumistaitoja. Osaamisen keskiössä on mm. kokonaisuuksien hahmottaminen, ryhmätyöskentely, järjestelykyky, itsenäinen päätöksenkyky, vastuuntunto ja täsmällisyys. Ammatillisen osaamisen kehittämisen edellytys on kyky luovaan toimintaan.

Pedagogiset toimintatavat

Koulutuksessa toimitaan Turun ammattikorkeakoulun innovaatiopedagogiikan periaatteiden mukaisesti. Opetuksessa sovelletaan opintojakson osaamisen kannalta soveliainta menetelmää. Käytettäviin oppimismenetelmiin vaikuttavat mm. vuosikurssi, opetettava aihe, ryhmäkoko, käytettävissä olevat tilat ja resurssit. Käynnissä olevat tutkimushankkeet ja yritysyhteistyötoimeksiannot pyritään yhdistämään opetukseen. Rakennustekniikan koulutuksessa tehdään tiivistä yhteistyötä useiden rakennusalan toimijoiden kanssa, mikä mahdollistaa erilaiset työelämälähtöiset oppimistehtävät, projektit, yritysvierailut ja vierailevat luennoitsijat. Oppimisympäristöissä tavoitellaan monialaisuutta, kansainvälisyyttä ja yrittäjyyttä. Opiskelijan aikaisemmat opinnot ja tutkinnot huomioidaan HOPS:in laatimisessa rakennusalan alan kelpoisuusvaatimusten sallimissa rajoissa.

Viimeiselle opintovuodelle ajoittuva opinnäytetyö tehdään opiskelijan hankkiman työelämätoimeksiannon pohjalta. Opinnäytetyössä opiskelijan tulee osoittaa oman ammattialan osaaminen, tutkimuksellisen lähestymistavan hallinta ja tilaajan tahtotilan täyttäminen perustellulla ratkaisulla.

Arviointi

Koulutusten arvioinnin kohteena on osaaminen. Osaaminen perustuu sekä yksityiskohtien että kokonaisuuksien hallinnasta. Arviointitavat ovat monimuotoisia ja korostavat myös opiskelijan omaa kykyä arvioida niin omaa kuin kanssaopiskelevien osaamista. Arvioinnissa käytetään myös vuorovaikutteisia menetelmiä (itsearviointia, vertaisarviointia ja ulkoista arviointia). Arviointi on luonteeltaan kehittävää ja sillä tuetaan oppimista. Opintojaksojen arviointiperusteet ja arvosanan muodostuminen kuvataan opintojaksoittain toteutussuunnitelmissa.

Opintojaksot arvioidaan pääsääntöisesti numeerisella asteikolla 0-5. Numeerisessa arvioinnissa hyväksytty suoritus edellyttää vähintään arvosanan yksi saavuttamista. Perinteisen kirjallisen arvioinnin lisäksi opetushenkilöstö voi arvioida opiskelijan edistymistä myös suullisesti ja antamalla tarvittaessa palautetta esim. harjoitustyöstä, jonka avulla opiskelija saadaan kiinnittämään huomiota keskeisiin asioihin (ns. formatiivinen arviointi). Palautekeskustelujen tarkoituksena on myös luoda oppimista edistävää ilmapiiriä.

Kuvaus

Korjausrakentamisen suuntautumisen opintotarjonta

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2023-2024 2024-2025 2025-2026 2026-2027 Syksy 2023 Kevät 2024 Syksy 2024 Kevät 2025 Syksy 2025 Kevät 2026 Syksy 2026 Kevät 2027 1. / 2023 2. / 2023 3. / 2024 4. / 2024 5. / 2024 1. / 2024 2. / 2024 3. / 2025 4. / 2025 5. / 2025 1. / 2025 2. / 2025 3. / 2026 4. / 2026 5. / 2026 1. / 2026 2. / 2026 3. / 2027 4. / 2027 5. / 2027
YDINOSAAMINEN

(Valitaan kaikki)

102
PRAKIS23-1001
Insinöörin matemaattiset perusteet

(Valitaan kaikki)

15 15 15 7.5 7.5
7040207 Matematiikka I 5 5 5 2.5 2.5
5000BH71 Projektipaja 5 5 5 2.5 2.5
5041190 Statiikka 3 3 3 1.5 1.5
TE00BO12 Johdatus rakennusalaan 2 1 1 0.5 0.5 0.5 0.5 0.3 0.3 0.2 0.2 0.2 0.3 0.3 0.2 0.2 0.2
PRAKIS23-1002
Infran ja talonrakennuksen perusteet

(Valitaan kaikki)

15 15 15 7.5 7.5
1001006 Suomen kieli ja viestintä 3 3 3 1.5 1.5
5041214 Infratekniikka 3 3 3 1.5 1.5
5041215 Infrarakentaminen 3 3 3 1.5 1.5
5041213 Ympäristötekniikka 2 2 2 1 1
5101064 Talonrakennuksen perusteet 4 4 4 2 2
PRAKIS23-1003
Insinöörin matemaattiset perusteet 2

(Valitaan kaikki)

15 15 15 5 5 5
7040208 Matematiikka II 5 5 5 1.7 1.7 1.7
5041188 Fysiikka 5 5 5 1.7 1.7 1.7
5041191 Staattisesti määrätyt rakenteet 3 3 3 1 1 1
5101024 Työturvallisuus 2 2 2 0.7 0.7 0.7
PRAKIS23-1004
Projektin- ja taloudenhallinta

(Valitaan kaikki)

15 15 15 5 5 5
5041198 Projektin ja laadunhallinnan perusteet 2 2 2 0.7 0.7 0.7
5041169 Rakentamistalous ja kustannuslaskenta 3 3 3 1 1 1
5041168 Johtamisen perusteet 2 2 2 0.7 0.7 0.7
5041194 CAD-suunnittelu 3 3 3 1 1 1
5041199 Hankintatoimen perusteet 2 2 2 0.7 0.7 0.7
PRAKIS23-1005
Svenska i arbetslivet

(Valitaan kaikki)

3 3 3 1 1 1
1001019A Svenska i arbetslivet, muntlig kommunikation 1 1 1 0.3 0.3 0.3
1001019B Svenska i arbetslivet, skriftlig kommunikation 2 2 2 0.7 0.7 0.7
PRAKIS23-1006
Geotekniikka, geodesia ja tuotanto

(Valitaan kaikki)

15 15 15 7.5 7.5
7040284 Geotekniikka 4 4 4 2 2
5041202 Geodesian perusteet 2 2 2 1 1
5041203 Geodesian ATK 2 2 2 1 1
5041200 Rakennushankkeen tuotannon suunnittelu ja ohjaus 2 2 2 1 1
1001004 English Professional Skills, B2 3 3 3 1.5 1.5
TE00BO22 Korjausrakentamisen perusteet 2 2 2 1 1
PRAKIS23-1007
Rakennusmateriaalien toiminta

(Valitaan kaikki)

17 17 17 8.5 8.5
5041192 Lujuusopin perusteet 3 3 3 1.5 1.5
5041187 Rakennusfysiikka 5 5 5 2.5 2.5
5041195 Betonimateriaalitekniikka 5 5 5 2.5 2.5
TE00BO13 Fysiikan mittaukset ja raportointi 2 2 2 1 1
5041178 Talotekniikan perusteet 2 2 2 1 1
PRAKIS23-1008
Betoni- ja pohjarakenteet

(Valitaan kaikki)

10 15 15 5 5 5
5041196 Betonityöt 3 3 3 1 1 1
5041186 Rakennusainekemia 2 2 2 0.7 0.7 0.7
5041201 Pohjarakennus 5 5 5 1.7 1.7 1.7
PRAKIS23-1009
Rakenteiden perusteet

(Valitaan (kpl): 3)

14 - 15 9 9 3 3 3
5041112 Puurakenteiden perusteet 4 4 4 1.3 1.3 1.3
5041278 Teräsrakenteiden perusteet 5 5 5 1.7 1.7 1.7
5041111 Betonirakenteiden perusteet 5 5 5 1.7 1.7 1.7
5031207 Energiatekniikka 5 5 5 1.7 1.7 1.7
LAAJENTAVA OSAAMINEN

(Valitaan opintopisteitä: 130)

130
PRAKIS23-1010
Projektiosaaminen

(Valitaan kaikki)

15
TE00BO14 Projektityöt 1 5 5 5 2.5 2.5
TE00BL66 Innovaatioprojekti 10 10 10 5 5
PRAKIS23-1018
Korjausrakentamisen moduulit

(Valitaan kaikki)

60
PRAKIS23-1019
Tuotannon suunnittelu

(Valitaan kaikki)

15 15 15 7.5 7.5
5041243 Korjaushankkeen suunnittelu 5 5 5 2.5 2.5
5041244 Korjausrakentamisen suunnittelu 4 4 4 2 2
TE00BG19 Tehtäväsuunnittelu ja aikataulu 3 3 3 1.5 1.5
TE00BG20 Työmaasuunnittelu 3 3 3 1.5 1.5
PRAKIS23-1020
Kiinteistön ja tuotannon hallinta

(Valitaan kaikki)

15 15 15 7.5 7.5
5041250 Kiinteistön hoito ja kunnossapito 4 4 4 2 2
5041247 Kiinteistölainsäädäntö 2 2 2 1 1
TE00BG23 Quality Management in Construction 3 3 3 1.5 1.5
TE00BG22 Rakennushankkeen hankinnat ja logistiikka 3 3 3 1.5 1.5
TE00BG21 Tuotanto- ja menetelmätekniikka 3 3 3 1.5 1.5
PRAKIS23-1021
Korjaustyön ja kiinteistön johtaminen

(Valitaan kaikki)

15 15 15 7.5 7.5
5041245 Korjaustyön suunnittelu ja toteutus 6 6 6 3 3
5041246 Kiinteistötalous ja strategia 4 4 4 2 2
5041248 Isännöinti 3 3 3 1.5 1.5
5041249 Kiinteistöalan tietotekniikka, laskentatoimi ja kirjanpito 2 2 2 1 1
PRAKIS23-1022
Työpaikkaopinnot

(Valitaan kaikki)

15 15 15 5 5 5
5101058 Työpaikkaopinnot 15 15 15 5 5 5
PRAKIS23-1036
Rakennusalan erityismoduulit

(Valitaan kaikki)

6
5041211 Vesirakentaminen 3 3 3 1.5 1.5
5001059 Rakennusalan sopimukset 3 3 3 1 1 1
PRAKIS23-1037
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 30)

0 - 30
TE00BF89 Rakennusakustiikka 5 5 5 1.7 1.7 1.7
TE00BP11 Research Hatchery 1 - 8 8 8 4 4
5041097 History of Architecture 4 4 4 2 2
TE00BG10 Earthquake Geotechnical Engineering 1 1 1 0.5 0.5
5041044 Tieturva 1 1 1 1 0.3 0.3 0.3
PRAKIS23-1038
HARJOITTTELU

(Valitaan kaikki)

30 10 10 10 10 10 10 3.3 3.3 3.3 3.3 3.3 3.3 3.3 3.3 3.3
5041082 Harjoittelu I 10 10 10 3.3 3.3 3.3
5041083 Harjoittelu II 10 10 10 3.3 3.3 3.3
5041177 Harjoittelu III 10 10 10 3.3 3.3 3.3
PRAKIS23-1039
OPINNÄYTETYÖ

(Valitaan kaikki)

20 20 20 6.7 6.7 6.7
TE00CE07 Tutkimuksen perusteet 1 0.5 0.5 0.5 0.5 0.2 0.2 0.2 0.3 0.3
TE00CM26 Opinnäytetyö 19
Yhteensä 240 70 72 66.5 43.5 28.5 41.5 32.5 39.5 36 30.5 40.5 3 14.3 14.3 14 14 14 16.3 16.3 13.3 13.3 13.3 18 18 10.2 10.2 10.2 20.3 20.3 1 1 1

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

Asetuksen mukainen jäsentely AMK

Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista 1129/2014 2 § Opintojen rakenne Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin kuuluu: 1) perus- ja ammattiopintoja; 2) vapaasti valittavia opintoja; 3) ammattitaitoa edistävää harjoittelua; 4) opinnäytetyö.

Ammattiopinnot

Ei liitettyjä opintojaksoja

Harjoittelu
Harjoittelu I
Harjoittelu II
Harjoittelu III
Opinnäytetyö

Ei liitettyjä opintojaksoja

Perusopinnot

Ei liitettyjä opintojaksoja

Vapaasti valittavat
Tulitöiden turvallisuuskoulutus
Tieturva 2
Tietotekniikka
Ympäristöakustiikka
Rakennusakustiikka
Varusmiespalvelun johtajakoulutus
Research Hatchery
History of Architecture
Earthquake Geotechnical Engineering
Rakentamisen tietomallit (BIM) perusteet
Tieturva 1
Luokittelemattomat
Matematiikka I
Projektipaja
Statiikka
Johdatus rakennusalaan
Suomen kieli ja viestintä
Infratekniikka
Infrarakentaminen
Ympäristötekniikka
Talonrakennuksen perusteet
Matematiikka II
Fysiikka
Staattisesti määrätyt rakenteet
Työturvallisuus
Projektin ja laadunhallinnan perusteet
Rakentamistalous ja kustannuslaskenta
Johtamisen perusteet
CAD-suunnittelu
Hankintatoimen perusteet
Svenska i arbetslivet, muntlig kommunikation
Svenska i arbetslivet, skriftlig kommunikation
Geotekniikka
Geodesian perusteet
Geodesian ATK
Rakennushankkeen tuotannon suunnittelu ja ohjaus
English Professional Skills, B2
Korjausrakentamisen perusteet
Lujuusopin perusteet
Rakennusfysiikka
Betonimateriaalitekniikka
Fysiikan mittaukset ja raportointi
Talotekniikan perusteet
Betonityöt
Rakennusainekemia
Pohjarakennus
Puurakenteiden perusteet
Teräsrakenteiden perusteet
Betonirakenteiden perusteet
Energiatekniikka
Projektityöt 1
Innovaatioprojekti
Tietekniikka
Geometriatekniikka
Maarakennustekniikka
Vesi- ja viemärijohdot
Liikennetekniikka ja liikenteen hallinta
Rakenne ja kuivatus
Tien ja kadun suunnittelu
Siltatekniikan perusteet
Teiden ja katujen kunnossapito
Infran tuotannon suunnittelu ja aikataulut
Siltojen korjaus ja kunnossapito
Infran pohjarakenteet
Planning at Urban Areas
Kalliorakentaminen
Korjaushankkeen suunnittelu
Korjausrakentamisen suunnittelu
Tehtäväsuunnittelu ja aikataulu
Työmaasuunnittelu
Kiinteistön hoito ja kunnossapito
Kiinteistölainsäädäntö
Quality Management in Construction
Rakennushankkeen hankinnat ja logistiikka
Tuotanto- ja menetelmätekniikka
Korjaustyön suunnittelu ja toteutus
Kiinteistötalous ja strategia
Isännöinti
Kiinteistöalan tietotekniikka, laskentatoimi ja kirjanpito
Työpaikkaopinnot
Lujuusopin jatkokurssi
Staattisesti määräämättömät rakenteet
Rakennesuunnittelun perusteet
Rakenteiden 3D -mallinnus
Pääpiirustukset
Betonirakenteiden jatkokurssi
Teräsrakenteiden jatkokurssi
Työpiirustukset
Puurakenteiden jatkokurssi
Puurakenteiden erikoisopintojakso
Computer-aided Structural Analysis
Teräsrakenteiden erikoisopintojakso
Betonirakenteiden erikoisopintojakso
Masonry
Prefabricated Concrete Structures
Virtaustekniikka
Lämpötekniikka
LVI-tekniset järjestelmät
Ilmanvaihto- ja ilmastointitekniikka
Lämmitys- ja energiankäyttötekniikka
LVI-järjestelmien suunnittelu ja dokumentointi
Vesi- ja viemäritekniikka
Pumput ja puhaltimet
Ilmanvaihto, ilmastointitekniikka ja sisäilmasto-olosuhteet
Lämmönjakojärjestelmät
Jäähdytystekniikka
Säätötekniikka ja kiinteistöautomaatio
LVI-tekniset mittaukset
Iso LVI-laitos suunnittelu
Vesirakentaminen
Tiehankkeen mallintaminen
Talonrakennuksen pohjarakenteet
Rakennusalan sopimukset
Blended Intensive Course
Tutkimuksen perusteet
Opinnäytetyö

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
YDINOSAAMINEN

(Valitaan kaikki)

102
PRAKIS23-1001
Insinöörin matemaattiset perusteet

(Valitaan kaikki)

15
7040207 Matematiikka I 5
5000BH71 Projektipaja 5
5041190 Statiikka 3
TE00BO12 Johdatus rakennusalaan 2
PRAKIS23-1002
Infran ja talonrakennuksen perusteet

(Valitaan kaikki)

15
1001006 Suomen kieli ja viestintä 3
5041214 Infratekniikka 3
5041215 Infrarakentaminen 3
5041213 Ympäristötekniikka 2
5101064 Talonrakennuksen perusteet 4
PRAKIS23-1003
Insinöörin matemaattiset perusteet 2

(Valitaan kaikki)

15
7040208 Matematiikka II 5
5041188 Fysiikka 5
5041191 Staattisesti määrätyt rakenteet 3
5101024 Työturvallisuus 2
PRAKIS23-1004
Projektin- ja taloudenhallinta

(Valitaan kaikki)

15
5041198 Projektin ja laadunhallinnan perusteet 2
5041169 Rakentamistalous ja kustannuslaskenta 3
5041168 Johtamisen perusteet 2
5041194 CAD-suunnittelu 3
5041199 Hankintatoimen perusteet 2
PRAKIS23-1005
Svenska i arbetslivet

(Valitaan kaikki)

3
1001019A Svenska i arbetslivet, muntlig kommunikation 1
1001019B Svenska i arbetslivet, skriftlig kommunikation 2
PRAKIS23-1006
Geotekniikka, geodesia ja tuotanto

(Valitaan kaikki)

15
7040284 Geotekniikka 4
5041202 Geodesian perusteet 2
5041203 Geodesian ATK 2
5041200 Rakennushankkeen tuotannon suunnittelu ja ohjaus 2
1001004 English Professional Skills, B2 3
TE00BO22 Korjausrakentamisen perusteet 2
PRAKIS23-1007
Rakennusmateriaalien toiminta

(Valitaan kaikki)

17
5041192 Lujuusopin perusteet 3
5041187 Rakennusfysiikka 5
5041195 Betonimateriaalitekniikka 5
TE00BO13 Fysiikan mittaukset ja raportointi 2
5041178 Talotekniikan perusteet 2
PRAKIS23-1008
Betoni- ja pohjarakenteet

(Valitaan kaikki)

10
5041196 Betonityöt 3
5041186 Rakennusainekemia 2
5041201 Pohjarakennus 5
PRAKIS23-1009
Rakenteiden perusteet

(Valitaan (kpl): 3)

14 - 15
5041112 Puurakenteiden perusteet 4
5041278 Teräsrakenteiden perusteet 5
5041111 Betonirakenteiden perusteet 5
5031207 Energiatekniikka 5
LAAJENTAVA OSAAMINEN

(Valitaan opintopisteitä: 130)

130
PRAKIS23-1010
Projektiosaaminen

(Valitaan kaikki)

15
TE00BO14 Projektityöt 1 5
TE00BL66 Innovaatioprojekti 10
PRAKIS23-1011
Infratekniikan moduulit

(Valitaan kaikki)

45
PRAKIS23-1012
Väylien perusopinnot

(Valitaan kaikki)

7
5041264 Tietekniikka 3
5041265 Geometriatekniikka 4
PRAKIS23-1013
Väylien rakentamisen perusteet

(Valitaan kaikki)

8
5041266 Maarakennustekniikka 4
5041267 Vesi- ja viemärijohdot 4
PRAKIS23-1014
Väylien rakenteet

(Valitaan kaikki)

7
5041268 Liikennetekniikka ja liikenteen hallinta 4
5041271 Rakenne ja kuivatus 3
PRAKIS23-1015
Väylien suunnittelu

(Valitaan kaikki)

8
5041269 Tien ja kadun suunnittelu 5
5041270 Siltatekniikan perusteet 3
PRAKIS23-1016
Väylien tuotanto

(Valitaan kaikki)

6
5041274 Teiden ja katujen kunnossapito 2
5041275 Infran tuotannon suunnittelu ja aikataulut 2
5041276 Siltojen korjaus ja kunnossapito 2
PRAKIS23-1017
Väylien syventävät opinnot

(Valitaan kaikki)

9
5041031 Infran pohjarakenteet 3
5041273 Planning at Urban Areas 4
5041277 Kalliorakentaminen 2
PRAKIS23-1018
Korjausrakentamisen moduulit

(Valitaan kaikki)

60
PRAKIS23-1019
Tuotannon suunnittelu

(Valitaan kaikki)

15
5041243 Korjaushankkeen suunnittelu 5
5041244 Korjausrakentamisen suunnittelu 4
TE00BG19 Tehtäväsuunnittelu ja aikataulu 3
TE00BG20 Työmaasuunnittelu 3
PRAKIS23-1020
Kiinteistön ja tuotannon hallinta

(Valitaan kaikki)

15
5041250 Kiinteistön hoito ja kunnossapito 4
5041247 Kiinteistölainsäädäntö 2
TE00BG23 Quality Management in Construction 3
TE00BG22 Rakennushankkeen hankinnat ja logistiikka 3
TE00BG21 Tuotanto- ja menetelmätekniikka 3
PRAKIS23-1021
Korjaustyön ja kiinteistön johtaminen

(Valitaan kaikki)

15
5041245 Korjaustyön suunnittelu ja toteutus 6
5041246 Kiinteistötalous ja strategia 4
5041248 Isännöinti 3
5041249 Kiinteistöalan tietotekniikka, laskentatoimi ja kirjanpito 2
PRAKIS23-1022
Työpaikkaopinnot

(Valitaan kaikki)

15
5101058 Työpaikkaopinnot 15
PRAKIS23-1023
Rakennesuunnittelun moduulit

(Valitaan kaikki)

45
PRAKIS23-1024
Rakenteiden mekaniikka

(Valitaan kaikki)

6
TE00BO16 Lujuusopin jatkokurssi 3
5041251 Staattisesti määräämättömät rakenteet 3
PRAKIS23-1025
Rakenteiden suunnittelu ja mallinnus

(Valitaan kaikki)

9
6011051 Rakennesuunnittelun perusteet 3
5041253 Rakenteiden 3D -mallinnus 4
5041254 Pääpiirustukset 2
PRAKIS23-1026
Teräs- ja betonirakenteet

(Valitaan kaikki)

9
TE00BU02 Betonirakenteiden jatkokurssi 3
TE00BO18 Teräsrakenteiden jatkokurssi 4
5041259 Työpiirustukset 2
PRAKIS23-1027
Puurakenteet

(Valitaan kaikki)

7
TE00BO17 Puurakenteiden jatkokurssi 4
5041258 Puurakenteiden erikoisopintojakso 3
PRAKIS23-1028
Rakenteiden syventävät opinnot

(Valitaan kaikki)

8
TE00BU03 Computer-aided Structural Analysis 2
5041262 Teräsrakenteiden erikoisopintojakso 3
5041263 Betonirakenteiden erikoisopintojakso 3
PRAKIS23-1029
Harkko- ja elementtirakenteet

(Valitaan kaikki)

6
5041073 Masonry 3
5041290 Prefabricated Concrete Structures 3
PRAKIS23-1030
LVI-tekniikan moduulit

(Valitaan kaikki)

76
PRAKIS23-1031
LVI-tekniikan perusteet 1

(Valitaan kaikki)

15
TE00BO65 Virtaustekniikka 5
TE00BO64 Lämpötekniikka 5
TE00BO63 LVI-tekniset järjestelmät 5
PRAKIS23-1032
LVI-tekniikan perusteet 2

(Valitaan kaikki)

15
TE00BO67 Ilmanvaihto- ja ilmastointitekniikka 5
TE00BO68 Lämmitys- ja energiankäyttötekniikka 5
TE00BO69 LVI-järjestelmien suunnittelu ja dokumentointi 5
PRAKIS23-1033
LVI-tekniikka 3

(Valitaan kaikki)

16
TE00BO73 Vesi- ja viemäritekniikka 5
TE00BO77 Pumput ja puhaltimet 3
TE00BO75 Ilmanvaihto, ilmastointitekniikka ja sisäilmasto-olosuhteet 5
TE00BO76 Lämmönjakojärjestelmät 3
PRAKIS23-1034
Ilmatekniikan syventävät opinnot

(Valitaan kaikki)

15
TE00BO70 Jäähdytystekniikka 5
TE00BO71 Säätötekniikka ja kiinteistöautomaatio 5
TE00BO72 LVI-tekniset mittaukset 5
PRAKIS23-1035
LVI-tekniikan ja taloautomaation projektiopinnot

(Valitaan kaikki)

15
TE00BO66 Iso LVI-laitos suunnittelu 15
PRAKIS23-1036
Rakennusalan erityismoduulit

(Valitaan kaikki)

12
5041211 Vesirakentaminen 3
TE00BF26 Tiehankkeen mallintaminen 3
7040295 Talonrakennuksen pohjarakenteet 3
5001059 Rakennusalan sopimukset 3
PRAKIS23-1037
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 30)

0 - 30
5031278 Tulitöiden turvallisuuskoulutus 1
5041045 Tieturva 2 1
5041232 Tietotekniikka 3
5041284 Ympäristöakustiikka 5
TE00BF89 Rakennusakustiikka 5
TE00BP07 Varusmiespalvelun johtajakoulutus 0 - 10
TE00BP11 Research Hatchery 1 - 8
5041097 History of Architecture 4
TE00BG10 Earthquake Geotechnical Engineering 1
TE00BJ36 Rakentamisen tietomallit (BIM) perusteet 3
5041044 Tieturva 1 1
TE00CS35 Blended Intensive Course 3
PRAKIS23-1038
HARJOITTTELU

(Valitaan kaikki)

30
5041082 Harjoittelu I 10
5041083 Harjoittelu II 10
5041177 Harjoittelu III 10
PRAKIS23-1039
OPINNÄYTETYÖ

(Valitaan kaikki)

20
TE00CE07 Tutkimuksen perusteet 1
TE00CM26 Opinnäytetyö 19