Siirry suoraan sisältöön

Tulevaisuuden toimintaympäristötLaajuus (5 op)

Tunnus: MS00BP40

Laajuus

5 op

Osaamistavoitteet

Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:

- analysoida toimintaympäristöjen muutoksia ja ennakoida tulevaisuuden kehityskulkuja soveltaen
- tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin käsitteitä ja menetelmiä
- arvioida toimintaympäristöjen muutosten vaikutuksia omaan työhön, työyhteisöön, organisaatioon sekä toimialaan
- kehittää tavoitteellisesti omaa osaamistaan ja asiantuntijuuttaan vastaamaan tulevaisuuden työelämän vaatimuksia
- uudistaa omaa ja organisaationsa toimintaa huomioiden kestävän kehityksen näkökulman ja hyödyntäen monitieteistä ja laaja-alaista tulevaisuustietoa.

Sisältö

- Tulevaisuuden työ ja toimeentulo
- Tulevaisuuden osaamistarpeet ja niiden ennakointi
- Muuttuvat urapolut ja ammatti-identiteetit
- Tulevaisuuden teknologiat, ihmisen ja teknologian vuorovaikutus
- Kestävä tulevaisuus ja ekologinen jälleenrakennus
- Tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin lähtökohtia ja menetelmiä
- Ennakoinnin merkitys innovaatioille sekä strategiselle suunnittelulle ja päätöksenteolle

Esitietovaatimukset

-

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 06.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Tekniikka ja liiketoiminta

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Koulutus
  • Ammattikorkeakoulun yhteiset vapaasti valittavat (YAMK)
Opettaja
  • Heidi Salokangas
Ryhmät
  • YQMES24V
    Master of Engineering, Quality Management
  • YQMBS24V
    Master of Business Administration, Quality Management
  • YINTES24
    Master of Engineering, Interactive Technologies
  • YINTBS24
    Master of Business Administration, Interactive Technologies

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:

- analysoida toimintaympäristöjen muutoksia ja ennakoida tulevaisuuden kehityskulkuja soveltaen
- tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin käsitteitä ja menetelmiä
- arvioida toimintaympäristöjen muutosten vaikutuksia omaan työhön, työyhteisöön, organisaatioon sekä toimialaan
- kehittää tavoitteellisesti omaa osaamistaan ja asiantuntijuuttaan vastaamaan tulevaisuuden työelämän vaatimuksia
- uudistaa omaa ja organisaationsa toimintaa huomioiden kestävän kehityksen näkökulman ja hyödyntäen monitieteistä ja laaja-alaista tulevaisuustietoa.

Sisältö

- Tulevaisuuden työ ja toimeentulo
- Tulevaisuuden osaamistarpeet ja niiden ennakointi
- Muuttuvat urapolut ja ammatti-identiteetit
- Tulevaisuuden teknologiat, ihmisen ja teknologian vuorovaikutus
- Kestävä tulevaisuus ja ekologinen jälleenrakennus
- Tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin lähtökohtia ja menetelmiä
- Ennakoinnin merkitys innovaatioille sekä strategiselle suunnittelulle ja päätöksenteolle

Oppimateriaalit

Itslearningin kurssialustalla.

Opetusmenetelmät

Ohjeistettuihin verkko-oppimateriaaleihin perehtyminen, itsenäinen kirjallisten oppimistehtävien tekeminen sekä toiminnallinen työskentely monialaisissa ryhmissä.

Pedagogiset toimintatavat ja kestävä kehitys

Opintojaksolla hyödynnetään monialaista yhteisopettajuutta sekä toteutuksen suunnittelussa että koulutusten yhteisten kontaktitapaamisten toteutuksessa.

Kestävä kehitys on huomioitu sekä opintojakson sisällöistä (erityisesti teema ja tehtävä 3) että opintojakson toteutustavoissa: opintojakso toteutuu kokonaisuudessaan etänä itslearning verkkoalustalla sekä Zoom-tapaamisia monialaiseen ryhmätyöskentelyyn hyödyntäen. Kaikki opintojakson oppimateriaalit ovat digitaalisessa muodossa ja vapaasti verkossa saatavilla.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Online-tapaamiset: Ryhmätyöskentelyä etätapaamisissa Zoomissa, 12 h

Verkko-opiskelu: Verkko-opiskelua ja itsenäistä työskentelyä itslearning-alustalla, 123 h

Ryhmätyöskentely:
• Aloituspäivä: monialaisissa pienryhmissä keskustelua Sitran megatrendikorttien pohjalta.
• Master Minds -hackathon ja hackathonin ennakkotapaaminen : työelämä- ja ongelmalähtöistä työskentelyä monialaisissa pienryhmissä. Tiimit esittelevät hackathonissa ideoimansa ratkaisun sekä koostavat ja palauttavat valmiiseen PowerPoint-pohjaan tehdyn raportin.

Yksilötehtävät:
• Ennakkotehtävä: Sitran megatrendiaineistoihin perehtyminen.
• Tehtävä 1/ Tulevaisuusorientaatio: oma tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Tehtävä 2/Ammatilliset tulevaisuusskenaariot: omien vaihtoehtoisten ammatillisten tulevaisuuksien hahmottelu tulevaisuustaulukkoon (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Tehtävä 3/ Kestävä tulevaisuus -essee: Kestävyysmurroksen ja ekologisen jälleenrakennuksen pohtimista oman ammattialan ja työtehtävien näkökulmasta (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Tehtävä 4 / Reflektiivinen raportti: Tulevaisuustiedon ja ennakkointimenetelmien hyödyntäminen oman osaamisen ja ammatillisen toiminnan kehittämisessä / oman organisaation strategisessa johtamisessa sekä tulevaisuuteen vaikuttaminen (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Opintojakson suorittaminen hyväksytysti edellyttää kaikkien oppimistehtävien suorittamista hyväksytysti sekä osallistumista kontaktipäiviin (tai pakottavan poissaolon tapauksessa korvaavan tehtävän suorittamista hyväksytysti).

Hyväksytty tehtäväsuoritus
- noudattaa tehtävänantoa,
- osoittaa ohjeistettujen lähdeaineistojen hyödyntämisen,
- hyödyntää tulevaisuuden ennakointiin ja tulevaisuudentutkimukseen liittyviä käsitteitä tarkoituksenmukaisesti,
- osoittaa opiskelijan kykyä analysoida ja arvioida omaa sekä organisaationsa toimintaa ja sen vaikutuksia, toimintaympäristön muutoksia sekä niiden vaikutuksia omaan työhönsä ja organisaatioonsa.

Sisällön jaksotus

Opintojakso on kaikille Turun AMK:n ylempää AMK-tutkintoa suorittaville pakollinen. Se toteutetaan osin monialaisesti eri koulutusten opiskelijoista muodostetuissa ryhmissä ja osin oman koulutuksen sisällä pienryhmä- ja yksilötyöskentelynä. Opintojaksolla on kolme kaikille yhteistä kontaktipäivää (Zoom-yhteydellä: 2.9.2024, 13.11.2024 ja 25.11.2024).

Muuten yhteinen toteutus perustuu itslearning-kurssialustalla oleviin oppimateriaaleihin ja oppimistehtäviin. Koulutukset voivat halutessaan käsitellä opintojakson sisältöjä myös omissa lähipäivissään tutor-opettajan johdolla.

***

TEEMA 1: MUUTTUVA MAAILMA JA TYÖELÄMÄ (viikot 36-38)
• Yhteinen aloituspäivä 2.9.: Opintojakson esittely, vierailijan alustus muuttuvasta työelämästä ja osaamistarpeista, sekä pienryhmätyöskentelyä Sitran megatrendikorteilla (tuutorit ohjaamassa).
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Orientaatiotehtävä: Tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (viimeinen palautuspäivä 22.9.2024)

***

TEEMA 2: TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI (viikot 39–41)

• Tulevaisuusskenaariotehtävä: omat vaihtoehtoiset ammatilliset tulevaisuudet (viimeinen palautuspäivä 20.10.2024)

***

TEEMA 3: KESTÄVÄ TULEVAISUUS (viikot 42–46) 5 vkoa
• Itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Tehtävä 3: Kestävä tulevaisuus (viimeinen palautuspäivä 17.11.2024)

***

TEEMA 4: MINÄ TULEVAISUUDEN TEKIJÄNÄ (viikot 47–50) 4 vkoa

• Master Minds Hackathon 25.11.2024 klo 8.30–17 ja ennakkotapaaminen 13.11.2024 klo 10-11: hackathon, jossa työskentelyä monialaisissa pienryhmissä todellisten työelämän ongelmien ratkaisemiseksi. Teemana kestävä tulevaisuus. Tiimit perehtyvät hackathonin ohjeistuksiin ja hackathon-toimeksiantoihin etukäteen itslearning-alustalla ja palauttavat hackathon-raporttinsa viimeistään 8.12.2024).

Hackathonissa on kaksi vaihtoehtoista suoritustapaa: 1) osallistuminen hackathoniin toimeksiantajana tai 2) opiskelijana toimeksiantojen ratkaisijana monialaisessa pienryhmässä.

• Tehtävä 4: Reflektiivinen raportti tulevaisuustiedon ja ennakointimenetelmien hyödyntämisestä omassa työssä (viimeinen palautuspäivä 15.12.2024)

Viestintäkanava ja lisätietoja

Online-tapaamiset Zoom-yhteydellä:

- Yhteisen aloituspäivän megatrendityöskentely ma 2.9.2024 (Zoom-linkki: https://turkuamk.zoom.us/j/62742300135?pwd=MDlCcGVLRmp5TE1RZ1ZrZjNqenAxUT09)

- Hackathonin ennakkotapaaminen ke 13.11.2024 klo 10–11 (Zoom-linkki ilmoitetaan myöhemmin)

- Master Minds -hackathon ma 25.11.2024 klo 8.30–17 (Zoom-linkki ilmoitetaan myöhemmin).

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi kohdistuu oppimistehtäviin sekä aktiiviseen osallistumiseen kontaktipäivien (verkkotapaamiset Zoomissa) työskentelyyn.

Tutoropettaja arvioi oppimistehtävät (tehtävät 1–4). Opintojakson suorittaminen hyväksytysti edellyttää kaikkien oppimistehtävien suorittamista hyväksytysti sekä osallistumista kontaktipäiviin (tai pakottavan poissaolon tapauksessa korvaavan tehtävän suorittamista hyväksytysti). Opettajatuutori kirjaa kontaktipäivien osallistumissuoritukset (ja arvioi poissaolijoiden korvaavien tehtävien suoritukset).

Esitietovaatimukset

-

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 06.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Tekniikka ja liiketoiminta

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Koulutus
  • Ammattikorkeakoulun yhteiset vapaasti valittavat (YAMK)
Opettaja
  • Reetta Raitoharju
Ryhmät
  • YTERIS24
    Insinööri (ylempi AMK), Terveysteknologia
  • YTERTS24
    Tradenomi (ylempi AMK), terveysteknologia

02.09.2024 - 15.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Tekniikka ja liiketoiminta

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Koulutus
  • Ammattikorkeakoulun yhteiset vapaasti valittavat (YAMK)
Opettaja
  • Piia Nurmi
Ryhmät
  • YKEKIS24
    Insinööri (ylempi AMK), kestävä kiertotalous
  • YKEKTS24
    Tradenomi (ylempi AMK), kestävä kiertotalous

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kurssilla ei ole tenttiä vaan arvosana muodostuu tehtävien kautta.

02.07.2024 - 27.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Tekniikka ja liiketoiminta

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Koulutus
  • Ammattikorkeakoulun yhteiset vapaasti valittavat (YAMK)
Opettaja
  • Juha Nikkanen
Ryhmät
  • YDATIS24
    Insinööri (ylempi AMK), Data Engineering and AI
  • YDATTS24
    Tradenomi (ylempi AMK), Data Engineering and AI

TEEMA 3: Alakohtainen tehtävä (viikot 42–46) 5 vkoa
• Itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Tehtävä 3: (viimeinen palautuspäivä 17.11.2024)

02.07.2024 - 10.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 22.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi / Master School

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Koulutus
  • Ammattikorkeakoulun yhteiset vapaasti valittavat (YAMK)
Opettaja
  • Nasrin Jinia
  • Marjo Harju
Ryhmät
  • YERISOS24
    Erityissosiaaliohjaus

02.08.2024 - 09.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi / Master School

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Koulutus
  • Ammattikorkeakoulun yhteiset vapaasti valittavat (YAMK)
Opettaja
  • Maarit Janhunen
Ryhmät
  • YKUNLIS24
    Kuntoutuksen ja liikunnan integraatio

02.07.2024 - 08.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 22.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi / Master School

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Koulutus
  • Ammattikorkeakoulun yhteiset vapaasti valittavat (YAMK)
Opettaja
  • Marjo Harju
Ryhmät
  • YTEKES24V
    Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus, S24 (verkko)

23.05.2024 - 30.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 20.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi / Master School

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Koulutus
  • Ammattikorkeakoulun yhteiset vapaasti valittavat (YAMK)
Opettaja
  • Sini Eloranta
  • Anne Rouhelo
  • Niina Katajapuu
  • Eeva Timonen-Kallio
  • Mirka Toivonen
Ryhmät
  • YTUTSS24
    Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, tutkimusryhmäopinnot

03.08.2024 - 01.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 08.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus

Yksikkö

Taideakatemia / Master School

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Koulutus
  • Ammattikorkeakoulun yhteiset vapaasti valittavat (YAMK)
Opettaja
  • Timo Korhonen
Vastuuopettaja

Timo Korhonen

Ryhmät
  • YMUSIS24
    Kulttuurialan ylempi AMK, musiikkipedagogi

- Yhteisen aloituspäivän megatrendityöskentely ma 2.9.2024 (Zoom-linkki: https://turkuamk.zoom.us/j/62742300135?pwd=MDlCcGVLRmp5TE1RZ1ZrZjNqenAxUT09 salasana: 770429

- Hackathonin ennakkotapaaminen ke 13.11.2024 klo 10–11 (Zoom-linkki ilmoitetaan myöhemmin)
- Master Minds -hackathon ma 25.11.2024 klo 8.30–17 (Zoom-linkki ilmoitetaan myöhemmin).

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi kohdistuu oppimistehtäviin sekä aktiiviseen osallistumiseen kontaktipäivien (verkkotapaamiset Zoomissa) työskentelyyn.

Tutoropettaja arvioi oppimistehtävät (tehtävät 1–4). Opintojakson suorittaminen hyväksytysti edellyttää kaikkien oppimistehtävien suorittamista hyväksytysti sekä osallistumista kontaktipäiviin (tai pakottavan poissaolon tapauksessa korvaavan tehtävän suorittamista hyväksytysti). Opettajatuutori kirjaa kontaktipäivien osallistumissuoritukset (ja arvioi poissaolijoiden korvaavien tehtävien suoritukset).

Esitietovaatimukset

-

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 06.09.2024

Ajoitus

29.08.2024 - 08.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Tekniikka ja liiketoiminta

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Koulutus
  • Ammattikorkeakoulun yhteiset vapaasti valittavat (YAMK)
Opettaja
  • Sirpa Erkkilä-Häkkinen
Ryhmät
  • YRAKES24
    Rakennettu ympäristö, ylempi AMK

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:

- analysoida toimintaympäristöjen muutoksia ja ennakoida tulevaisuuden kehityskulkuja soveltaen
- tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin käsitteitä ja menetelmiä
- arvioida toimintaympäristöjen muutosten vaikutuksia omaan työhön, työyhteisöön, organisaatioon sekä toimialaan
- kehittää tavoitteellisesti omaa osaamistaan ja asiantuntijuuttaan vastaamaan tulevaisuuden työelämän vaatimuksia
- uudistaa omaa ja organisaationsa toimintaa huomioiden kestävän kehityksen näkökulman ja hyödyntäen monitieteistä ja laaja-alaista tulevaisuustietoa.

Sisältö

- Tulevaisuuden työ ja toimeentulo
- Tulevaisuuden osaamistarpeet ja niiden ennakointi
- Muuttuvat urapolut ja ammatti-identiteetit
- Tulevaisuuden teknologiat, ihmisen ja teknologian vuorovaikutus
- Kestävä tulevaisuus ja ekologinen jälleenrakennus
- Tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin lähtökohtia ja menetelmiä
- Ennakoinnin merkitys innovaatioille sekä strategiselle suunnittelulle ja päätöksenteolle

Oppimateriaalit

Itslearningin kurssialustalla.

Opetusmenetelmät

Ohjeistettuihin oppimateriaaleihin perehtyminen, itsenäinen kirjallisten oppimistehtävien tekeminen, toiminnallinen työskentely monialaisissa ryhmissä ja lukupiirityöskentely oman koulutuksen pienryhmässä.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojaksoon ei liity tenttejä, joten opintojaksoa ei voi uusia eikä arviointia korottaa.

Pedagogiset toimintatavat ja kestävä kehitys

Osallistuminen ja annetut tehtävät.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lähiopetus: Vierailuluentoja ja ryhmätyöskentelyä lähitapaamisissa: 15 h

Verkko- ja etäopiskelu: Verkko-opiskelua ja itsenäistä työskentelyä yksin tai pienryhmässä: 120 h

Ryhmätyöskentelyä:
• Aloituspäivä 2.9.2024: monialaisissa pienryhmissä keskustelua Sitran megatrendikorttien pohjalta.
• Lukupiirityöskentely koulutuksittain jaettavissa pienryhmissä: oman alan työn, toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutoksia käsittelevän tutkimuskirjallisuuden lukemista, keskustelua pienryhmässä, sekä keskustelun keskeisten ideoiden/havaintojen kokoaminen tiiviiksi visuaaliseksi esitykseksi (esim. lyhyt video, Prezi, mindmap tms.) ja jakaminen oman koulutuksen ryhmälle itslearning-kurssialustalla (tutoropettaja arvioi tuotoksen, HYV/HYL).
• Hackathon 25.11.2024 (sekä hackathonin ennakkotapaaminen 13.11.2024): työelämä- ja ongelmalähtöistä työskentelyä monialaisissa pienryhmissä.

Yksilötehtävät:
• Orientaatiotehtävä: Tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Tulevaisuusskenaariotehtävä: omien vaihtoehtoisten ammatillisten tulevaisuuksien hahmottelu tulevaisuustaulukkoon (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Reflektiivinen raportti: Miten voin hyödyntää tulevaisuustietoa ja ennakkointimenetelmiä oman osaamiseni ja ammatillisen toimintani kehittämisessä / oman organisaationi strategisessa johtamisessa. Mihin omassa sekä työyhteisöni/organisaationi tulevaisuudessa koen voivani vaikuttaa itse? (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Opintojakson suorittaminen hyväksytysti edellyttää kaikkien oppimistehtävien suorittamista hyväksytysti sekä osallistumista kontaktipäiviin (tai pakottavan poissaolon tapauksessa korvaavan tehtävän suorittamista hyväksytysti). Opettajatuutori kirjaa kontaktipäivien osallistumissuoritukset (ja arvioi poissaolijoiden korvaavien tehtävien suoritukset).

Sisällön jaksotus

Opintojakso on kaikille Turun AMK:n ylempää AMK-tutkintoa suorittaville pakollinen. Se toteutetaan osin monialaisesti eri koulutusten opiskelijoista muodostetuissa ryhmissä ja osin oman koulutuksen sisällä pienryhmä- ja yksilötyöskentelynä. Opintojaksolla on kolme kaikille yhteistä kontaktipäivää (Zoom-yhteydellä: ma 2.9. 2024, ke 13.11.2024 (1 h, klo 10-11) ja ma 25.11.2024 klo 8-18).

Muuten yhteinen toteutus perustuu itslearning-kurssialustalla oleviin oppimateriaaleihin ja oppimistehtäviin. Koulutukset voivat halutessaan käsitellä opintojakson sisältöjä myös omissa lähipäivissään tutor-opettajan johdolla.

***

TEEMA 1: MUUTTUVA MAAILMA JA TYÖELÄMÄ
• Yhteinen aloituspäivä 2.9.: Opintojakson esittely, vierailijan alustus muuttuvasta työelämästä ja osaamistarpeista, sekä pienryhmätyöskentelyä Sitran megatrendikorteilla (tuutorit ohjaamassa).
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Orientaatiotehtävä: Tulevaisuustietoisuus ja -asenteet
• (Koulutusten itse päätettävissä ja järjestettävissä: Turun AMK:n asiantuntijoiden alustuksia esim. tulevaisuuden teknologioihin, kiertotalouteen ja kestävään tulevaisuuteen liittyvistä teemoista koulutuksen omassa lähipäivässä)

***

TEEMA 2: TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Tulevaisuusskenaariotehtävä: omat vaihtoehtoiset ammatilliset tulevaisuudet
***

TEEMA 3: OMA ALA MUUTOKSESSA
• Lukupiirityöskentely (verkkovälitteisesti ja/tai lukupiiriryhmän itse organisoimassa tapaamisessa): oman alan työn, toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutoksia käsittelevän tutkimuskirjallisuuden lukemista, keskustelua pienryhmässä, sekä keskustelun keskeisten ideoiden/havaintojen kokoaminen tiiviiksi visuaaliseksi esitykseksi ja jakaminen oman koulutuksen ryhmälle itslearning-kurssialustalle.

• Tutoropettaja vastaa lukupiiriryhmien organisoinnista sekä mahdollisen valmiin lukulistan ohjeistamisesta tai opiskelijoiden ohjeistamisesta soveltuvan lukupiirikirjallisuuden etsimiseen.

***

TEEMA 4: MINÄ TULEVAISUUDEN TEKIJÄNÄ
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Yhteinen lähipäivä 25.11. (klo 8-18) ja ennakkotapaaminen 13.11. (klo 10-11): hackathon, jossa työskentelyä monialaisissa pienryhmissä todellisten työelämän ongelmien ratkaisemiseksi. Teemana kestävä tulevaisuus. Tiimit perehtyvät hackathonin ohjeistuksiin ja hackathon-toimeksiantoihin etukäteen itslearning-alustalla ja palauttavat hackathon-raporttinsa.

Hackathonissa on kaksi vaihtoehtoista suoritustapaa:
1) osallistuminen hackathoniin toimeksiantajana tai
2) opiskelijana toimeksiantojen ratkaisijana monialaisessa pienryhmässä.

• Reflektiivinen raportti tulevaisuustiedon ja ennakointimenetelmien hyödyntämisestä omassa työssä.

Viestintäkanava ja lisätietoja

Sirpa Erkkilä-Häkkinen

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi kohdistuu oppimistehtäviin sekä aktiiviseen osallistumiseen lähipäivien työskentelyyn.

Tutoropettaja arvioi oppimistehtävät (tehtävät 1–4). Opintojakson suorittaminen hyväksytysti edellyttää kaikkien oppimistehtävien suorittamista hyväksytysti sekä osallistumista kontaktipäiviin (tai pakottavan poissaolon tapauksessa korvaavan tehtävän suorittamista hyväksytysti). Opettajatuutori kirjaa kontaktipäivien osallistumissuoritukset (ja arvioi poissaolijoiden korvaavien tehtävien suoritukset).

Hylätty (0)

Tehtävät tekemättä.

Esitietovaatimukset

-

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 06.09.2024

Ajoitus

28.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Toimipiste

Paikasta riippumaton

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

15 - 37

Koulutus
  • Ammattikorkeakoulun yhteiset vapaasti valittavat (YAMK)
Opettaja
  • Maarit Laiho
  • Teppo Neuvonen
Ryhmät
  • YTEJOS24
    Insinööri (ylempi AMK), Teknologiaosaamisen johtaminen
  • YTEJOTS24
    Tradenomi (ylempi AMK), teknologiaosaamisen johtaminen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:

- analysoida toimintaympäristöjen muutoksia ja ennakoida tulevaisuuden kehityskulkuja soveltaen
- tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin käsitteitä ja menetelmiä
- arvioida toimintaympäristöjen muutosten vaikutuksia omaan työhön, työyhteisöön, organisaatioon sekä toimialaan
- kehittää tavoitteellisesti omaa osaamistaan ja asiantuntijuuttaan vastaamaan tulevaisuuden työelämän vaatimuksia
- uudistaa omaa ja organisaationsa toimintaa huomioiden kestävän kehityksen näkökulman ja hyödyntäen monitieteistä ja laaja-alaista tulevaisuustietoa.

Sisältö

- Tulevaisuuden työ ja toimeentulo
- Tulevaisuuden osaamistarpeet ja niiden ennakointi
- Muuttuvat urapolut ja ammatti-identiteetit
- Tulevaisuuden teknologiat, ihmisen ja teknologian vuorovaikutus
- Kestävä tulevaisuus ja ekologinen jälleenrakennus
- Tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin lähtökohtia ja menetelmiä
- Ennakoinnin merkitys innovaatioille sekä strategiselle suunnittelulle ja päätöksenteolle

Oppimateriaalit

Itslearningin kurssialustalla.

Opetusmenetelmät

Ohjeistettuihin verkko-oppimateriaaleihin perehtyminen, itsenäinen kirjallisten oppimistehtävien tekeminen sekä toiminnallinen työskentely monialaisissa ryhmissä.

Pedagogiset toimintatavat ja kestävä kehitys

Opintojaksolla hyödynnetään monialaista yhteisopettajuutta sekä toteutuksen suunnittelussa että koulutusten yhteisten kontaktitapaamisten toteutuksessa.

Kestävä kehitys on huomioitu sekä opintojakson sisällöistä (erityisesti teema ja tehtävä 3) että opintojakson toteutustavoissa: opintojakso toteutuu kokonaisuudessaan etänä itslearning verkkoalustalla sekä Zoom-tapaamisia monialaiseen ryhmätyöskentelyyn hyödyntäen. Kaikki opintojakson oppimateriaalit ovat digitaalisessa muodossa ja vapaasti verkossa saatavilla.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Online-tapaamiset: Ryhmätyöskentelyä etätapaamisissa Zoomissa, 12 h

Verkko-opiskelu: Verkko-opiskelua ja itsenäistä työskentelyä itslearning-alustalla, 123 h

Ryhmätyöskentely:
• Aloituspäivä: monialaisissa pienryhmissä keskustelua Sitran megatrendikorttien pohjalta.
• Master Minds -hackathon ja hackathonin ennakkotapaaminen : työelämä- ja ongelmalähtöistä työskentelyä monialaisissa pienryhmissä. Tiimit esittelevät hackathonissa ideoimansa ratkaisun sekä koostavat ja palauttavat valmiiseen PowerPoint-pohjaan tehdyn raportin.

Yksilötehtävät:
• Ennakkotehtävä: Sitran megatrendiaineistoihin perehtyminen.
• Tehtävä 1. Tulevaisuusorientaatio: oma tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Tehtävä 2. Ammatilliset tulevaisuusskenaariot: omien vaihtoehtoisten ammatillisten tulevaisuuksien hahmottelu tulevaisuustaulukkoon (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Tehtävä 3. Kestävä tulevaisuus -essee: Kestävyysmurroksen ja ekologisen jälleenrakennuksen pohtimista oman ammattialan ja työtehtävien näkökulmasta (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Tehtävä 4. Reflektiivinen raportti: Tulevaisuustiedon ja ennakkointimenetelmien hyödyntäminen oman osaamisen ja ammatillisen toiminnan kehittämisessä / oman organisaation strategisessa johtamisessa sekä tulevaisuuteen vaikuttaminen (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Opintojakson suorittaminen hyväksytysti edellyttää kaikkien oppimistehtävien suorittamista hyväksytysti sekä osallistumista kontaktipäiviin (tai pakottavan poissaolon tapauksessa korvaavan tehtävän suorittamista hyväksytysti).

Hyväksytty tehtäväsuoritus
- noudattaa tehtävänantoa,
- osoittaa ohjeistettujen lähdeaineistojen hyödyntämisen,
- hyödyntää tulevaisuuden ennakointiin ja tulevaisuudentutkimukseen liittyviä käsitteitä tarkoituksenmukaisesti,
- osoittaa opiskelijan kykyä analysoida ja arvioida omaa sekä organisaationsa toimintaa ja sen vaikutuksia, toimintaympäristön muutoksia sekä niiden vaikutuksia omaan työhönsä ja organisaatioonsa.

Sisällön jaksotus

Opintojakso on kaikille Turun AMK:n ylempää AMK-tutkintoa suorittaville pakollinen. Se toteutetaan osin monialaisesti eri koulutusten opiskelijoista muodostetuissa ryhmissä ja osin oman koulutuksen sisällä pienryhmä- ja yksilötyöskentelynä. Opintojaksolla on kolme kaikille yhteistä kontaktipäivää (Zoom-yhteydellä: 2.9.2024, 13.11.2024 ja 25.11.2024).

Muuten yhteinen toteutus perustuu itslearning-kurssialustalla oleviin oppimateriaaleihin ja oppimistehtäviin. Koulutukset voivat halutessaan käsitellä opintojakson sisältöjä myös omissa lähipäivissään tutor-opettajan johdolla.

***

TEEMA 1: MUUTTUVA MAAILMA JA TYÖELÄMÄ (viikot 36-38)
• Yhteinen aloituspäivä 2.9.: Opintojakson esittely, vierailijan alustus muuttuvasta työelämästä ja osaamistarpeista, sekä pienryhmätyöskentelyä Sitran megatrendikorteilla (tuutorit ohjaamassa).
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Orientaatiotehtävä: Tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (viimeinen palautuspäivä 22.9.2024)

***

TEEMA 2: TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI (viikot 39–41)
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Tulevaisuusskenaariotehtävä: omat vaihtoehtoiset ammatilliset tulevaisuudet (viimeinen palautuspäivä 20.10.2024)

***

TEEMA 3: KESTÄVÄ TULEVAISUUS (viikot 42–46) 5 vkoa
• Itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Tehtävä 3: Kestävä tulevaisuus (viimeinen palautuspäivä 17.11.2024)

***

TEEMA 4: MINÄ TULEVAISUUDEN TEKIJÄNÄ (viikot 47–50) 4 vkoa
• Itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Master Minds Hackathon 25.11.2024 klo 8.30–17 ja ennakkotapaaminen 13.11.2024 klo 10-11: hackathon, jossa työskentelyä monialaisissa pienryhmissä todellisten työelämän ongelmien ratkaisemiseksi. Teemana kestävä tulevaisuus. Tiimit perehtyvät hackathonin ohjeistuksiin ja hackathon-toimeksiantoihin etukäteen itslearning-alustalla ja palauttavat hackathon-raporttinsa viimeistään 8.12.2024).

Hackathonissa on kaksi vaihtoehtoista suoritustapaa: 1) osallistuminen hackathoniin toimeksiantajana tai 2) opiskelijana toimeksiantojen ratkaisijana monialaisessa pienryhmässä.

• Tehtävä 4: Reflektiivinen raportti tulevaisuustiedon ja ennakointimenetelmien hyödyntämisestä omassa työssä (viimeinen palautuspäivä 15.12.2024)

Viestintäkanava ja lisätietoja

Online-tapaamiset Zoom-yhteydellä:

- Yhteisen aloituspäivän megatrendityöskentely ma 2.9.2024 (Zoom-linkki: https://turkuamk.zoom.us/j/62742300135?pwd=MDlCcGVLRmp5TE1RZ1ZrZjNqenAxUT09)

- Hackathonin ennakkotapaaminen ke 13.11.2024 klo 10–11 (Zoom-linkki ilmoitetaan myöhemmin)

- Master Minds -hackathon ma 25.11.2024 klo 8.30–17 (Zoom-linkki ilmoitetaan myöhemmin).

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi kohdistuu oppimistehtäviin sekä aktiiviseen osallistumiseen kontaktipäivien (verkkotapaamiset Zoomissa) työskentelyyn.

Tutoropettaja arvioi oppimistehtävät (tehtävät 1–4). Opintojakson suorittaminen hyväksytysti edellyttää kaikkien oppimistehtävien suorittamista hyväksytysti sekä osallistumista kontaktipäiviin (tai pakottavan poissaolon tapauksessa korvaavan tehtävän suorittamista hyväksytysti). Opettajatuutori kirjaa kontaktipäivien osallistumissuoritukset (ja arvioi poissaolijoiden korvaavien tehtävien suoritukset).

Esitietovaatimukset

-

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 30.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Ammattikorkeakoulun yhteiset vapaasti valittavat (YAMK)
Opettaja
  • Heli Aramo-Immonen
Ryhmät
  • YSPLIS24
    Tradenomi (ylempi AMK), SOTE-palvelujen ja -liiketoiminnan johtaminen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:

- analysoida toimintaympäristöjen muutoksia ja ennakoida tulevaisuuden kehityskulkuja soveltaen
- tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin käsitteitä ja menetelmiä
- arvioida toimintaympäristöjen muutosten vaikutuksia omaan työhön, työyhteisöön, organisaatioon sekä toimialaan
- kehittää tavoitteellisesti omaa osaamistaan ja asiantuntijuuttaan vastaamaan tulevaisuuden työelämän vaatimuksia
- uudistaa omaa ja organisaationsa toimintaa huomioiden kestävän kehityksen näkökulman ja hyödyntäen monitieteistä ja laaja-alaista tulevaisuustietoa.

Sisältö

- Tulevaisuuden työ ja toimeentulo
- Tulevaisuuden osaamistarpeet ja niiden ennakointi
- Muuttuvat urapolut ja ammatti-identiteetit
- Tulevaisuuden teknologiat, ihmisen ja teknologian vuorovaikutus
- Kestävä tulevaisuus ja ekologinen jälleenrakennus
- Tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin lähtökohtia ja menetelmiä
- Ennakoinnin merkitys innovaatioille sekä strategiselle suunnittelulle ja päätöksenteolle

Oppimateriaalit

Itslearningin kurssialustalla.

Opetusmenetelmät

Ohjeistettuihin verkko-oppimateriaaleihin perehtyminen, itsenäinen kirjallisten oppimistehtävien tekeminen sekä toiminnallinen työskentely monialaisissa ryhmissä.

Pedagogiset toimintatavat ja kestävä kehitys

Opintojaksolla hyödynnetään monialaista yhteisopettajuutta sekä toteutuksen suunnittelussa että koulutusten yhteisten kontaktitapaamisten toteutuksessa.

Kestävä kehitys on huomioitu sekä opintojakson sisällöistä (erityisesti teema ja tehtävä 3) että opintojakson toteutustavoissa: opintojakso toteutuu kokonaisuudessaan etänä itslearning verkkoalustalla sekä Zoom-tapaamisia monialaiseen ryhmätyöskentelyyn hyödyntäen. Kaikki opintojakson oppimateriaalit ovat digitaalisessa muodossa ja vapaasti verkossa saatavilla.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Online-tapaamiset: Ryhmätyöskentelyä etätapaamisissa Zoomissa, 12 h

Verkko-opiskelu: Verkko-opiskelua ja itsenäistä työskentelyä itslearning-alustalla, 123 h

Ryhmätyöskentely:
• Aloituspäivä: monialaisissa pienryhmissä keskustelua Sitran megatrendikorttien pohjalta.
• Master Minds -hackathon ja hackathonin ennakkotapaaminen : työelämä- ja ongelmalähtöistä työskentelyä monialaisissa pienryhmissä. Tiimit esittelevät hackathonissa ideoimansa ratkaisun sekä koostavat ja palauttavat valmiiseen PowerPoint-pohjaan tehdyn raportin.

Yksilötehtävät:
• Ennakkotehtävä: Sitran megatrendiaineistoihin perehtyminen.
• Tehtävä 1/ Tulevaisuusorientaatio: oma tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Tehtävä 2/Ammatilliset tulevaisuusskenaariot: omien vaihtoehtoisten ammatillisten tulevaisuuksien hahmottelu tulevaisuustaulukkoon (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Tehtävä 3/ Kestävä tulevaisuus -essee: Kestävyysmurroksen ja ekologisen jälleenrakennuksen pohtimista oman ammattialan ja työtehtävien näkökulmasta (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Tehtävä 4 / Reflektiivinen raportti: Tulevaisuustiedon ja ennakkointimenetelmien hyödyntäminen oman osaamisen ja ammatillisen toiminnan kehittämisessä / oman organisaation strategisessa johtamisessa sekä tulevaisuuteen vaikuttaminen (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Opintojakson suorittaminen hyväksytysti edellyttää kaikkien oppimistehtävien suorittamista hyväksytysti sekä osallistumista kontaktipäiviin (tai pakottavan poissaolon tapauksessa korvaavan tehtävän suorittamista hyväksytysti).

Hyväksytty tehtäväsuoritus
- noudattaa tehtävänantoa,
- osoittaa ohjeistettujen lähdeaineistojen hyödyntämisen,
- hyödyntää tulevaisuuden ennakointiin ja tulevaisuudentutkimukseen liittyviä käsitteitä tarkoituksenmukaisesti,
- osoittaa opiskelijan kykyä analysoida ja arvioida omaa sekä organisaationsa toimintaa ja sen vaikutuksia, toimintaympäristön muutoksia sekä niiden vaikutuksia omaan työhönsä ja organisaatioonsa.

Sisällön jaksotus

Opintojakso on kaikille Turun AMK:n ylempää AMK-tutkintoa suorittaville pakollinen. Se toteutetaan osin monialaisesti eri koulutusten opiskelijoista muodostetuissa ryhmissä ja osin oman koulutuksen sisällä pienryhmä- ja yksilötyöskentelynä. Opintojaksolla on kolme kaikille yhteistä kontaktipäivää (Zoom-yhteydellä: 2.9.2024, 13.11.2024 ja 25.11.2024).

Muuten yhteinen toteutus perustuu itslearning-kurssialustalla oleviin oppimateriaaleihin ja oppimistehtäviin. Koulutukset voivat halutessaan käsitellä opintojakson sisältöjä myös omissa lähipäivissään tutor-opettajan johdolla.

***

TEEMA 1: MUUTTUVA MAAILMA JA TYÖELÄMÄ (viikot 36-38)
• Yhteinen aloituspäivä 2.9.: Opintojakson esittely, vierailijan alustus muuttuvasta työelämästä ja osaamistarpeista, sekä pienryhmätyöskentelyä Sitran megatrendikorteilla (tuutorit ohjaamassa).
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Orientaatiotehtävä: Tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (viimeinen palautuspäivä 22.9.2024)

***

TEEMA 2: TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI (viikot 39–41)
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Tulevaisuusskenaariotehtävä: omat vaihtoehtoiset ammatilliset tulevaisuudet (viimeinen palautuspäivä 20.10.2024)

***

TEEMA 3: KESTÄVÄ TULEVAISUUS (viikot 42–46) 5 vkoa
• Itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Tehtävä 3: Kestävä tulevaisuus (viimeinen palautuspäivä 17.11.2024)

***

TEEMA 4: MINÄ TULEVAISUUDEN TEKIJÄNÄ (viikot 47–50) 4 vkoa
• Itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Master Minds Hackathon 25.11.2024 klo 8.30–17 ja ennakkotapaaminen 13.11.2024 klo 10-11: hackathon, jossa työskentelyä monialaisissa pienryhmissä todellisten työelämän ongelmien ratkaisemiseksi. Teemana kestävä tulevaisuus. Tiimit perehtyvät hackathonin ohjeistuksiin ja hackathon-toimeksiantoihin etukäteen itslearning-alustalla ja palauttavat hackathon-raporttinsa viimeistään 8.12.2024).

Hackathonissa on kaksi vaihtoehtoista suoritustapaa: 1) osallistuminen hackathoniin toimeksiantajana tai 2) opiskelijana toimeksiantojen ratkaisijana monialaisessa pienryhmässä.

• Tehtävä 4: Reflektiivinen raportti tulevaisuustiedon ja ennakointimenetelmien hyödyntämisestä omassa työssä (viimeinen palautuspäivä 15.12.2024)

Viestintäkanava ja lisätietoja

Online-tapaamiset Zoom-yhteydellä:

- Yhteisen aloituspäivän megatrendityöskentely ma 2.9.2024 (Zoom-linkki: https://turkuamk.zoom.us/j/62742300135?pwd=MDlCcGVLRmp5TE1RZ1ZrZjNqenAxUT09)

- Hackathonin ennakkotapaaminen ke 13.11.2024 klo 10–11 (Zoom-linkki ilmoitetaan myöhemmin)

- Master Minds -hackathon ma 25.11.2024 klo 8.30–17 (Zoom-linkki ilmoitetaan myöhemmin).

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi kohdistuu oppimistehtäviin sekä aktiiviseen osallistumiseen kontaktipäivien (verkkotapaamiset Zoomissa) työskentelyyn.

Tutoropettaja arvioi oppimistehtävät (tehtävät 1–4). Opintojakson suorittaminen hyväksytysti edellyttää kaikkien oppimistehtävien suorittamista hyväksytysti sekä osallistumista kontaktipäiviin (tai pakottavan poissaolon tapauksessa korvaavan tehtävän suorittamista hyväksytysti). Opettajatuutori kirjaa kontaktipäivien osallistumissuoritukset (ja arvioi poissaolijoiden korvaavien tehtävien suoritukset).

Esitietovaatimukset

-

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 08.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Ammattikorkeakoulun yhteiset vapaasti valittavat (YAMK)
Opettaja
  • Maarit Laiho
Ryhmät
  • YTAIKUS24
    Tradenomi (ylempi AMK), taide- ja kulttuurialan johtaminen

02.07.2024 - 31.10.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.01.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Paikat

0 - 50

Koulutus
  • Ammattikorkeakoulun yhteiset vapaasti valittavat (YAMK)
Opettaja
  • Ulla Seppälä-Kaven
Ryhmät
  • YSERVIS24
    Master of Businesss Administration, Service Design

0 - 35

Koulutus
  • Ammattikorkeakoulun yhteiset vapaasti valittavat (YAMK)
Opettaja
  • Kaisa Sorsa
Ryhmät
  • YLIKES24
    Tradenomi (ylempi AMK), Liiketoiminnan kehittäminen

  • Krista Salo-Tuominen
Ryhmät
  • OSJOKEK24
    Johtaminen ja kehittäminen gerontologian alalla osaajakoulutus
  • YKLABS24
    Kliininen asiantuntija, bioanalytiikka (ylempi AMK), S24

Suomeksi

02.07.2024 - 30.12.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi / Master School

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Koulutus
  • Ammattikorkeakoulun yhteiset vapaasti valittavat (YAMK)
Opettaja
  • Salla Grommi
  • Johanna Berg
Ryhmät
  • YKLAMS24
    Kliininen asiantuntijuus (ylempi AMK), mielenterveys ja päihdetyö, S24

- Hackathonin ennakkotapaaminen ke 13.11.2024 klo 10–11 (Zoom-linkki: https://turkuamk.zoom.us/j/67528192667)

- Master Minds -hackathon ma 25.11.2024 klo 8.30–17 (Zoom-linkki ilmoitetaan myöhemmin).

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi kohdistuu oppimistehtäviin sekä aktiiviseen osallistumiseen kontaktipäivien (verkkotapaamiset Zoomissa) työskentelyyn.

Tutoropettaja arvioi oppimistehtävät (tehtävät 1–4). Opintojakson suorittaminen hyväksytysti edellyttää kaikkien oppimistehtävien suorittamista hyväksytysti sekä osallistumista kontaktipäiviin (tai pakottavan poissaolon tapauksessa korvaavan tehtävän suorittamista hyväksytysti). Opettajatuutori kirjaa kontaktipäivien osallistumissuoritukset (ja arvioi poissaolijoiden korvaavien tehtävien suoritukset).

Esitietovaatimukset

-

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 08.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi / Master School

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Koulutus
  • Ammattikorkeakoulun yhteiset vapaasti valittavat (YAMK)
Opettaja
  • Nasrin Jinia
Ryhmät
  • YTEDS24V
    Terveyden edistäminen (ylempi AMK), verkko, S24

  • Minna Salakari
Ryhmät
  • YTERTES24
    Terveysteknologia
  • OSTESOS24
    Terveysteknologia sosiaali- ja terveysalalla -osaajakoulutus

02.12.2023 - 09.01.2024

Ajoitus

08.01.2024 - 15.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi / Master School

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Paikat

10 - 30

Koulutus
  • Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen
Opettaja
  • Anu Vaihekoski
  • Anne Rouhelo
Ryhmät
  • YTEKEK24
    Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus, K24

• Aloituspäivä 8.1.2024: monialaisissa pienryhmissä keskustelua Sitran megatrendikorttien pohjalta.
• Master Minds -hackathon 29.4.2024 (ja hackathonin ennakkotapaaminen 17.4.2024): työelämä- ja ongelmalähtöistä työskentelyä monialaisissa pienryhmissä. Tiimit esittelevät hackathonissa ideoimansa ratkaisun sekä koostavat ja palauttavat valmiiseen PowerPoint-pohjaan tehdyn raportin.

Yksilötehtävät:
• Ennakkotehtävä: Sitran megatrendiaineistoihin perehtyminen.
• Tehtävä 1/ Tulevaisuusorientaatio: oma tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Tehtävä 2/Ammatilliset tulevaisuusskenaariot: omien vaihtoehtoisten ammatillisten tulevaisuuksien hahmottelu tulevaisuustaulukkoon (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Tehtävä 3/ Kestävä tulevaisuus -essee: Kestävyysmurroksen ja ekologisen jälleenrakennuksen pohtimista oman ammattialan ja työtehtävien näkökulmasta (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Tehtävä 4 / Reflektiivinen raportti: Tulevaisuustiedon ja ennakkointimenetelmien hyödyntäminen oman osaamisen ja ammatillisen toiminnan kehittämisessä / oman organisaation strategisessa johtamisessa sekä tulevaisuuteen vaikuttaminen (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).

Sisällön jaksotus

Opintojakso on kaikille Turun AMK:n ylempää AMK-tutkintoa suorittaville pakollinen. Se toteutetaan osin monialaisesti eri koulutusten opiskelijoista muodostetuissa ryhmissä, osin oman koulutuksen sisällä, saapumisryhmän omalla kurssialustalla.

Opintojaksolla on kolme kaikille yhteistä online-tapaamista (8.1.2024, 17.4.2024 ja 29.4.2024).

Muuten yhteinen toteutus perustuu itslearning-kurssialustalla oleviin oppimateriaaleihin ja oppimistehtäviin. Koulutukset voivat halutessaan käsitellä opintojakson sisältöjä myös omissa lähipäivissään tutor-opettajan johdolla.

***

ENNAKKOTEHTÄVÄ

Tulevaisuuden toimintaympäristöt -opintojakso käynnistyy heti opintojen aloituspäivänä 8.1.2024. Aloituspäivässä orientoidutaan opintojaksoon ja keskustellaan monialaisissa pienryhmissä megatrendien vaikutuksista omaan työhön ja ammattialaan.

Tutustu seuraaviin aineistoihin ja valmistaudu keskustelemaan megatrendeistä aloituspäivässä:
• Sitra 2023: Megatrendit
• Sitra 2023: Megatrendikortit 2023

Aloituspäivän työskentelyn Zoom-linkki: https://turkuamk.zoom.us/s/64511743443

***

TEEMA 1: MUUTTUVA MAAILMA JA TYÖELÄMÄ (viikot 2–5)
• Yhteinen aloituspäivä 8.1.2024: Opintojakson esittely sekä pienryhmätyöskentely Sitran megatrendikorteilla (tuutorit ohjaamassa).
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Tehtävä 1: Tulevaisuusorientaatio (viimeinen palautuspäivä 4.2.2024)
• (Koulutusten itse päätettävissä ja järjestettävissä: Turun AMK:n asiantuntijoiden alustuksia esim. tulevaisuuden teknologioihin, kiertotalouteen ja kestävään tulevaisuuteen liittyvistä teemoista koulutuksen omassa lähipäivässä)

TEEMA 2: TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI (viikot 6–9)

• Tehtävä 2: Ammatilliset tulevaisuusskenaariot (viimeinen palautuspäivä 3.3.2024)

TEEMA 3: KESTÄVÄ TULEVAISUUS (viikot 10–14)

• Tehtävä 3: Kestävä tulevaisuus (viimeinen palautuspäivä 7.4.2024)

TEEMA 4: MINÄ TULEVAISUUDEN TEKIJÄNÄ (viikot 15–19)

• Ryhmätehtävä: Yhteinen Master Minds -hackathon 29.4.2024 (koko päivän tapahtuma) ja sen ennakkotapaaminen 17.4.2024 klo 10–11. Hackathonissa työskennellään monialaisissa tiimeissä todellisten työelämän ongelmien eli toimeksiantajien esittämien toimeksiantojen ratkaisemiseksi.
Tiimit perehtyvät etukäteen itslearning-kurssialustalla hackathonin ohjeistuksiin sekä toimeksiantoihin ja palauttavat hackathon-raporttinsa viimeistään 5.5.2024. Hackathonissa on kaksi vaihtoehtoista suoritustapaa: osallistuminen hackathoniin 1) toimeksiantajana tai 2) monialaisessa tiimissä.
• Tehtävä 4: Reflektiivinen raportti tulevaisuustiedon ja ennakointimenetelmien hyödyntämisestä omassa työssä (viimeinen palautuspäivä 12.5.2024)

Viestintäkanava ja lisätietoja

Aika ja paikka:

Online-tapaamiset Zoom-yhteydellä:
ma 8.1.2024, hackathonin ennakkotapaaminen ke 17.4.2024 klo 10–11 ja Master Minds -hackathon ma 29.4.2024 klo 9–17.30.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi kohdistuu oppimistehtäviin sekä aktiiviseen osallistumiseen kontaktipäivien (verkkotapaamiset Zoomissa) työskentelyyn.

Tutoropettaja arvioi oppimistehtävät (tehtävät 1–4). Opintojakson suorittaminen hyväksytysti edellyttää kaikkien oppimistehtävien suorittamista hyväksytysti sekä osallistumista kontaktipäiviin (tai pakottavan poissaolon tapauksessa korvaavan tehtävän suorittamista hyväksytysti). Opettajatuutori kirjaa kontaktipäivien osallistumissuoritukset (ja arvioi poissaolijoiden korvaavien tehtävien suoritukset).

Esitietovaatimukset

-

Ilmoittautumisaika

02.12.2023 - 14.01.2024

Ajoitus

08.01.2024 - 12.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi / Master School

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Koulutus
  • Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, tutkimusryhmäopinnot
Opettaja
  • Sini Eloranta
  • Anne Rouhelo
  • Eeva Timonen-Kallio
Ryhmät
  • YTUTSK24

02.12.2023 - 31.12.2023

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Opetuskielet
  • Englanti
Opettaja
  • Keijo Varis
Ryhmät
  • YBINBK24
    Master of Business Administration, Business Management

02.12.2023 - 21.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 30.06.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Opetuskielet
  • Englanti
Opettaja
  • Heli Kanerva-Lehto
Ryhmät
  • YSMANK24
    Master of Business Administration, Sales Management
  • YSMANEK24
    Master of Engineering, Sales Management

02.12.2023 - 10.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 09.06.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Opetuskielet
  • Suomi
Opettaja
  • Tapani Kilpeläinen
Ryhmät
  • YPROIK24
    Insinööri (ylempi AMK), projektijohtaminen
  • YPROTK24
    Tradenomi (ylempi AMK), projektijohtaminen

02.12.2023 - 31.05.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi / Master School

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Paikat

5 - 30

Koulutus
  • Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, kliininen asiantuntija, syöpää sairastavan hoito
Opettaja
  • Johanna Berg
  • Teija Franck
Ryhmät
  • YKLASK24
    Kliininen asiantuntijuus (ylempi AMK), syöpää sairastavan hoito, K24

02.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

TKI-osuus

2 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi / Master School

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Paikat

0 - 35

Koulutus
  • Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, terveyden edistäminen
Opettaja
  • Salla Grommi
  • Ritva Laaksonen-Heikkilä
  • Tuuli Lahti
Ryhmät
  • YTEEDK24
    Terveyden edistämisen koulutus, K23

  • Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, gerontologinen asiantuntijuus
Opettaja
  • Heli Vaartio-Rajalin
Ryhmät
  • YGEROK24V
    Gerontologinen asiantuntijuus, K24 (verkko)

01.01.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Tekniikka ja liiketoiminta

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Opettaja
  • Juha Nikkanen
Ryhmät
  • YKYBIK23
    Insinööri (ylempi AMK), kyberturvallisuus
  • YKYBTK23
    Tradenomi (ylempi AMK), kyberturvallisuus

02.07.2023 - 15.09.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 35

Opettaja
  • Heli Aramo-Immonen
Ryhmät
  • YSPLIS23
    Tradenomi (ylempi AMK), SOTE-palvelujen ja -liiketoiminnan johtaminen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:

- analysoida toimintaympäristöjen muutoksia ja ennakoida tulevaisuuden kehityskulkuja soveltaen
- tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin käsitteitä ja menetelmiä
- arvioida toimintaympäristöjen muutosten vaikutuksia omaan työhön, työyhteisöön, organisaatioon sekä toimialaan
- kehittää tavoitteellisesti omaa osaamistaan ja asiantuntijuuttaan vastaamaan tulevaisuuden työelämän vaatimuksia
- uudistaa omaa ja organisaationsa toimintaa huomioiden kestävän kehityksen näkökulman ja hyödyntäen monitieteistä ja laaja-alaista tulevaisuustietoa.

Sisältö

- Tulevaisuuden työ ja toimeentulo
- Tulevaisuuden osaamistarpeet ja niiden ennakointi
- Muuttuvat urapolut ja ammatti-identiteetit
- Tulevaisuuden teknologiat, ihmisen ja teknologian vuorovaikutus
- Kestävä tulevaisuus ja ekologinen jälleenrakennus
- Tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin lähtökohtia ja menetelmiä
- Ennakoinnin merkitys innovaatioille sekä strategiselle suunnittelulle ja päätöksenteolle

Oppimateriaalit

Itslearningin kurssialustalla.

Opetusmenetelmät

Ohjeistettuihin oppimateriaaleihin perehtyminen, itsenäinen kirjallisten oppimistehtävien tekeminen, toiminnallinen työskentely monialaisissa ryhmissä ja lukupiirityöskentely oman koulutuksen pienryhmässä.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ei tenttiä.

Pedagogiset toimintatavat ja kestävä kehitys

Kolme kaikille yhteistä kontaktipäivää (Zoom-yhteydellä: 28.8.2023, 15.11.2023 ja 27.11.2023). Omaehtoinen työskentely ja ryhmätyöskentely verkossa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei valinnaista suoritustapaa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lähiopetus: Vierailuluentoja ja ryhmätyöskentelyä lähitapaamisissa: 15 h

Verkko- ja etäopiskelu: Verkko-opiskelua ja itsenäistä työskentelyä yksin tai pienryhmässä: 120 h

Ryhmätyöskentelyä:
• Aloituspäivä 28.8.2023: monialaisissa pienryhmissä keskustelua Sitran megatrendikorttien pohjalta.
• Lukupiirityöskentely koulutuksittain jaettavissa pienryhmissä: oman alan työn, toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutoksia käsittelevän tutkimuskirjallisuuden lukemista, keskustelua pienryhmässä, sekä keskustelun keskeisten ideoiden/havaintojen kokoaminen tiiviiksi visuaaliseksi esitykseksi (esim. lyhyt video, Prezi, mindmap tms.) ja jakaminen oman koulutuksen ryhmälle itslearning-kurssialustalla (tutoropettaja arvioi tuotoksen, HYV/HYL).
• Hackathon 27.11.2023 (sekä hackathonin ennakkotapaaminen 15.11.2023): työelämä- ja ongelmalähtöistä työskentelyä monialaisissa pienryhmissä.

Yksilötehtävät:
• Orientaatiotehtävä: Tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Tulevaisuusskenaariotehtävä: omien vaihtoehtoisten ammatillisten tulevaisuuksien hahmottelu tulevaisuustaulukkoon (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Reflektiivinen raportti: Miten voin hyödyntää tulevaisuustietoa ja ennakkointimenetelmiä oman osaamiseni ja ammatillisen toimintani kehittämisessä / oman organisaationi strategisessa johtamisessa. Mihin omassa sekä työyhteisöni/organisaationi tulevaisuudessa koen voivani vaikuttaa itse? (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).

Sisällön jaksotus

Opintojakso on kaikille Turun AMK:n ylempää AMK-tutkintoa suorittaville pakollinen. Se toteutetaan osin monialaisesti eri koulutusten opiskelijoista muodostetuissa ryhmissä ja osin oman koulutuksen sisällä pienryhmä- ja yksilötyöskentelynä. Opintojaksolla on kolme kaikille yhteistä kontaktipäivää (Zoom-yhteydellä: 28.8.2023, 15.11.2023 ja 27.11.2023).

Muuten yhteinen toteutus perustuu itslearning-kurssialustalla oleviin oppimateriaaleihin ja oppimistehtäviin. Koulutukset voivat halutessaan käsitellä opintojakson sisältöjä myös omissa lähipäivissään tutor-opettajan johdolla.

***

TEEMA 1: MUUTTUVA MAAILMA JA TYÖELÄMÄ (viikot 35-37)
• Yhteinen aloituspäivä 28.8.: Opintojakson esittely, vierailijan alustus muuttuvasta työelämästä ja osaamistarpeista, sekä pienryhmätyöskentelyä Sitran megatrendikorteilla (tuutorit ohjaamassa).
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Orientaatiotehtävä: Tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (viimeinen palautuspäivä 17.9.)
• (Koulutusten itse päätettävissä ja järjestettävissä: Turun AMK:n asiantuntijoiden alustuksia esim. tulevaisuuden teknologioihin, kiertotalouteen ja kestävään tulevaisuuteen liittyvistä teemoista koulutuksen omassa lähipäivässä)

***

TEEMA 2: TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI (viikot 38-41)

• Tulevaisuusskenaariotehtävä: omat vaihtoehtoiset ammatilliset tulevaisuudet (viimeinen palautuspäivä 15.10.)

***

TEEMA 3: OMA ALA MUUTOKSESSA (viikot 42-45)
• Lukupiirityöskentely (verkkovälitteisesti ja/tai lukupiiriryhmän itse organisoimassa tapaamisessa): oman alan työn, toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutoksia käsittelevän tutkimuskirjallisuuden lukemista, keskustelua pienryhmässä, sekä keskustelun keskeisten ideoiden/havaintojen kokoaminen tiiviiksi visuaaliseksi esitykseksi ja jakaminen oman koulutuksen ryhmälle itslearning-kurssialustalle (viimeistään 12.11)

• Tutoropettaja vastaa lukupiiriryhmien organisoinnista sekä mahdollisen valmiin lukulistan ohjeistamisesta tai opiskelijoiden ohjeistamisesta soveltuvan lukupiirikirjallisuuden etsimiseen.

***

TEEMA 4: MINÄ TULEVAISUUDEN TEKIJÄNÄ (viikot 46-49)

• Yhteinen lähipäivä 27.11. ja ennakkotapaaminen 15.11.: hackathon, jossa työskentelyä monialaisissa pienryhmissä todellisten työelämän ongelmien ratkaisemiseksi. Teemana kestävä tulevaisuus. Tiimit perehtyvät hackathonin ohjeistuksiin ja hackathon-toimeksiantoihin etukäteen itslearning-alustalla ja palauttavat hackathon-raporttinsa viimeistään 3.12.).

Hackathonissa on kaksi vaihtoehtoista suoritustapaa: 1) osallistuminen hackathoniin toimeksiantajana tai 2) opiskelijana toimeksiantojen ratkaisijana monialaisessa pienryhmässä.

• Reflektiivinen raportti tulevaisuustiedon ja ennakointimenetelmien hyödyntämisestä omassa työssä (viimeinen palautuspäivä 10.12.)

Viestintäkanava ja lisätietoja

Itslearning kurssialusta.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi kohdistuu oppimistehtäviin sekä aktiiviseen osallistumiseen lähipäivien työskentelyyn.

Tutoropettaja arvioi oppimistehtävät (tehtävät 1–4). Opintojakson suorittaminen hyväksytysti edellyttää kaikkien oppimistehtävien suorittamista hyväksytysti sekä osallistumista kontaktipäiviin (tai pakottavan poissaolon tapauksessa korvaavan tehtävän suorittamista hyväksytysti). Opettajatuutori kirjaa kontaktipäivien osallistumissuoritukset (ja arvioi poissaolijoiden korvaavien tehtävien suoritukset).

Tutoropettaja ei anna yksilöllistä kirjallista palautetta.

Esitietovaatimukset

-

Ilmoittautumisaika

02.07.2023 - 28.08.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Tekniikka ja liiketoiminta

Opetuskielet
  • Englanti
Opettaja
  • Heidi Salokangas
Ryhmät
  • YIQMS23V
    Master of Engineering, Industrial Quality Management, Online

02.07.2023 - 29.08.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 15.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Tekniikka ja liiketoiminta

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Paikat

20 - 50

Opettaja
  • Piia Nurmi
Ryhmät
  • YKEKIS23
    Insinööri (ylempi AMK), kestävä kiertotalous
  • YKEKTS23

• Yhteinen aloituspäivä 28.8.2023: Opintojakson esittely, vierailijan alustus muuttuvasta työelämästä ja osaamistarpeista, sekä pienryhmätyöskentelyä Sitran megatrendikorteilla (tuutorit ohjaamassa).
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Orientaatiotehtävä: Tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (viimeinen palautuspäivä 18.9.)

***
TEEMA 2: TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI (viikot 38-41)
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Tulevaisuusskenaariotehtävä: omat vaihtoehtoiset ammatilliset tulevaisuudet (viimeinen palautuspäivä 16.10.)

***
TEEMA 3: OMA ALA MUUTOKSESSA (viikot 42-45)
• Lukupiirityöskentely (verkkovälitteisesti ja/tai lukupiiriryhmän itse organisoimassa tapaamisessa): oman alan työn, toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutoksia käsittelevän tutkimuskirjallisuuden lukemista, keskustelua pienryhmässä, sekä keskustelun keskeisten ideoiden/havaintojen kokoaminen tiiviiksi visuaaliseksi esitykseksi ja jakaminen oman koulutuksen ryhmälle itslearning-kurssialustalle (viimeistään 13.11)
• Tutoropettaja vastaa lukupiiriryhmien organisoinnista sekä mahdollisen valmiin lukulistan ohjeistamisesta tai opiskelijoiden ohjeistamisesta soveltuvan lukupiirikirjallisuuden etsimiseen.

***
TEEMA 4: MINÄ TULEVAISUUDEN TEKIJÄNÄ (viikot 46-49)
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Yhteinen lähipäivä 27.11.2023 ja ennakkotapaaminen 15.11.2023: hackathon, jossa työskentelyä monialaisissa pienryhmissä todellisten työelämän ongelmien ratkaisemiseksi. Teemana kestävä tulevaisuus. Tiimit perehtyvät hackathonin ohjeistuksiin ja hackathon-toimeksiantoihin etukäteen itslearning-alustalla ja palauttavat hackathon-raporttinsa viimeistään 4.12.).
• Reflektiivinen raportti tulevaisuustiedon ja ennakointimenetelmien hyödyntämisestä omassa työssä (viimeinen palautuspäivä 11.12.)

Pedagogiset toimintatavat ja kestävä kehitys

Videoidut, etäyhteyksin tai lähitapaamisissa toteutetut luentoalustukset vierailijoilta tai Turun AMK:n asiantuntijoilta, toiminnallinen työskentely monialaisissa ryhmissä, lukupiirityöskentely pienryhmässä, itsenäinen kirjallisten oppimistehtävien tekeminen.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lähiopetus: Vierailuluentoja ja ryhmätyöskentelyä lähitapaamisissa: 15 h
Verkko- ja etäopiskelu: Verkko-opiskelua ja itsenäistä työskentelyä yksin tai pienryhmässä: 120 h

Ryhmätyöskentelyä:
• Aloituspäivä: monialaisissa pienryhmissä keskustelua Sitran megatrendikorttien pohjalta.
• Lukupiirityöskentely koulutuksittain jaettavissa pienryhmissä: oman alan työn, toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutoksia käsittelevän tutkimuskirjallisuuden lukemista, keskustelua pienryhmässä, sekä keskustelun keskeisten ideoiden/havaintojen kokoaminen tiiviiksi visuaaliseksi esitykseksi (esim. lyhyt video, Prezi, mindmap tms.) ja jakaminen oman koulutuksen ryhmälle itslearning-kurssialustalla (tutoropettaja arvioi tuotoksen, HYV/HYL).
• Hackathon (sekä hackathonin ennakkotapaaminen): työelämä- ja ongelmalähtöistä työskentelyä monialaisissa pienryhmissä.

Yksilötehtävät:
• Orientaatiotehtävä: Tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Tulevaisuusskenaariotehtävä: omien vaihtoehtoisten ammatillisten tulevaisuuksien hahmottelu tulevaisuustaulukkoon (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Reflektiivinen raportti: Miten voin hyödyntää tulevaisuustietoa ja ennakkointimenetelmiä oman osaamiseni ja ammatillisen toimintani kehittämisessä / oman organisaationi strategisessa johtamisessa. Mihin omassa sekä työyhteisöni/organisaationi tulevaisuudessa koen voivani vaikuttaa itse? (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).

Sisällön jaksotus

Opintojakso on kaikille Turun AMK:n ylempää AMK-tutkintoa suorittaville pakollinen. Se toteutetaan osin monialaisesti eri koulutusten opiskelijoista muodostetuissa ryhmissä ja osin oman koulutuksen sisällä pienryhmä- ja yksilötyöskentelynä. Opintojaksolla on kolme kaikille yhteistä kontaktipäivää (28.8.2023, 15.11.2023 ja 27.11.2023).

Zoom-linkki 28.8.2023 klo 10.30 alkavaan kontaktipäivään: https://turkuamk.zoom.us/j/63919762294

Muuten yhteinen toteutus perustuu itslearning-kurssialustalla oleviin oppimateriaaleihin ja oppimistehtäviin. Koulutukset voivat halutessaan käsitellä opintojakson sisältöjä myös omissa lähipäivissään tutor-opettajan johdolla.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi kohdistuu oppimistehtäviin sekä aktiiviseen osallistumiseen lähipäivien työskentelyyn.

Tutoropettaja arvioi oppimistehtävät (tehtävät 1–4). Opintojakson suorittaminen hyväksytysti edellyttää kaikkien oppimistehtävien suorittamista hyväksytysti sekä osallistumista kontaktipäiviin (tai pakottavan poissaolon tapauksessa korvaavan tehtävän suorittamista hyväksytysti). Tuutoropettaja kirjaa kontaktipäivien osallistumissuoritukset (ja arvioi poissaolijoiden korvaavien tehtävien suoritukset).

Esitietovaatimukset

-

Ilmoittautumisaika

13.06.2023 - 15.09.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 10.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Tekniikka ja liiketoiminta

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Opettaja
  • Juha Nikkanen
Ryhmät
  • YDATIS23
    Insinööri (ylempi AMK), Data Engineering and AI
  • YDATTS23
    Tradenomi (ylempi AMK), Data Engineering and AI

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:

- analysoida toimintaympäristöjen muutoksia ja ennakoida tulevaisuuden kehityskulkuja soveltaen
- tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin käsitteitä ja menetelmiä
- arvioida toimintaympäristöjen muutosten vaikutuksia omaan työhön, työyhteisöön, organisaatioon sekä toimialaan
- kehittää tavoitteellisesti omaa osaamistaan ja asiantuntijuuttaan vastaamaan tulevaisuuden työelämän vaatimuksia
- uudistaa omaa ja organisaationsa toimintaa huomioiden kestävän kehityksen näkökulman ja hyödyntäen monitieteistä ja laaja-alaista tulevaisuustietoa.

Sisältö

- Tulevaisuuden työ ja toimeentulo
- Tulevaisuuden osaamistarpeet ja niiden ennakointi
- Muuttuvat urapolut ja ammatti-identiteetit
- Tulevaisuuden teknologiat, ihmisen ja teknologian vuorovaikutus
- Kestävä tulevaisuus ja ekologinen jälleenrakennus
- Tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin lähtökohtia ja menetelmiä
- Ennakoinnin merkitys innovaatioille sekä strategiselle suunnittelulle ja päätöksenteolle

Oppimateriaalit

Itslearningin kurssialustalla.

Opetusmenetelmät

Ohjeistettuihin oppimateriaaleihin perehtyminen, itsenäinen kirjallisten oppimistehtävien tekeminen, toiminnallinen työskentely monialaisissa ryhmissä ja lukupiirityöskentely oman koulutuksen pienryhmässä.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lähiopetus: Vierailuluentoja ja ryhmätyöskentelyä lähitapaamisissa: 15 h

Verkko- ja etäopiskelu: Verkko-opiskelua ja itsenäistä työskentelyä yksin tai pienryhmässä: 120 h

Ryhmätyöskentelyä:
• Aloituspäivä 28.8.2023: monialaisissa pienryhmissä keskustelua Sitran megatrendikorttien pohjalta.
• Lukupiirityöskentely koulutuksittain jaettavissa pienryhmissä: oman alan työn, toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutoksia käsittelevän tutkimuskirjallisuuden lukemista, keskustelua pienryhmässä, sekä keskustelun keskeisten ideoiden/havaintojen kokoaminen tiiviiksi visuaaliseksi esitykseksi (esim. lyhyt video, Prezi, mindmap tms.) ja jakaminen oman koulutuksen ryhmälle itslearning-kurssialustalla (tutoropettaja arvioi tuotoksen, HYV/HYL).
• Hackathon 27.11.2023 (sekä hackathonin ennakkotapaaminen 15.11.2023): työelämä- ja ongelmalähtöistä työskentelyä monialaisissa pienryhmissä.

Yksilötehtävät:
• Orientaatiotehtävä: Tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Tulevaisuusskenaariotehtävä: omien vaihtoehtoisten ammatillisten tulevaisuuksien hahmottelu tulevaisuustaulukkoon (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Reflektiivinen raportti: Miten voin hyödyntää tulevaisuustietoa ja ennakkointimenetelmiä oman osaamiseni ja ammatillisen toimintani kehittämisessä / oman organisaationi strategisessa johtamisessa. Mihin omassa sekä työyhteisöni/organisaationi tulevaisuudessa koen voivani vaikuttaa itse? (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).

Sisällön jaksotus

Opintojakso on kaikille Turun AMK:n ylempää AMK-tutkintoa suorittaville pakollinen. Se toteutetaan osin monialaisesti eri koulutusten opiskelijoista muodostetuissa ryhmissä ja osin oman koulutuksen sisällä pienryhmä- ja yksilötyöskentelynä. Opintojaksolla on kolme kaikille yhteistä kontaktipäivää (Zoom-yhteydellä: 28.8.2023, 15.11.2023 ja 27.11.2023).

Muuten yhteinen toteutus perustuu itslearning-kurssialustalla oleviin oppimateriaaleihin ja oppimistehtäviin. Koulutukset voivat halutessaan käsitellä opintojakson sisältöjä myös omissa lähipäivissään tutor-opettajan johdolla.

***

TEEMA 1: MUUTTUVA MAAILMA JA TYÖELÄMÄ (viikot 35-37)
• Yhteinen aloituspäivä 28.8.: Opintojakson esittely, vierailijan alustus muuttuvasta työelämästä ja osaamistarpeista, sekä pienryhmätyöskentelyä Sitran megatrendikorteilla (tuutorit ohjaamassa).
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Orientaatiotehtävä: Tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (viimeinen palautuspäivä 17.9.)
• (Koulutusten itse päätettävissä ja järjestettävissä: Turun AMK:n asiantuntijoiden alustuksia esim. tulevaisuuden teknologioihin, kiertotalouteen ja kestävään tulevaisuuteen liittyvistä teemoista koulutuksen omassa lähipäivässä)

***

TEEMA 2: TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI (viikot 38-41)
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Tulevaisuusskenaariotehtävä: omat vaihtoehtoiset ammatilliset tulevaisuudet (viimeinen palautuspäivä 15.10.)

***

TEEMA 3: OMA ALA MUUTOKSESSA (viikot 42-45)
• Lukupiirityöskentely (verkkovälitteisesti ja/tai lukupiiriryhmän itse organisoimassa tapaamisessa): oman alan työn, toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutoksia käsittelevän tutkimuskirjallisuuden lukemista, keskustelua pienryhmässä, sekä keskustelun keskeisten ideoiden/havaintojen kokoaminen tiiviiksi visuaaliseksi esitykseksi ja jakaminen oman koulutuksen ryhmälle itslearning-kurssialustalle (viimeistään 12.11)

• Tutoropettaja vastaa lukupiiriryhmien organisoinnista sekä mahdollisen valmiin lukulistan ohjeistamisesta tai opiskelijoiden ohjeistamisesta soveltuvan lukupiirikirjallisuuden etsimiseen.

***

TEEMA 4: MINÄ TULEVAISUUDEN TEKIJÄNÄ (viikot 46-49)
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Yhteinen lähipäivä 27.11. ja ennakkotapaaminen 15.11.: hackathon, jossa työskentelyä monialaisissa pienryhmissä todellisten työelämän ongelmien ratkaisemiseksi. Teemana kestävä tulevaisuus. Tiimit perehtyvät hackathonin ohjeistuksiin ja hackathon-toimeksiantoihin etukäteen itslearning-alustalla ja palauttavat hackathon-raporttinsa viimeistään 3.12.).

Hackathonissa on kaksi vaihtoehtoista suoritustapaa: 1) osallistuminen hackathoniin toimeksiantajana tai 2) opiskelijana toimeksiantojen ratkaisijana monialaisessa pienryhmässä.

• Reflektiivinen raportti tulevaisuustiedon ja ennakointimenetelmien hyödyntämisestä omassa työssä (viimeinen palautuspäivä 10.12.)

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi kohdistuu oppimistehtäviin sekä aktiiviseen osallistumiseen lähipäivien työskentelyyn.

Tutoropettaja arvioi oppimistehtävät (tehtävät 1–4). Opintojakson suorittaminen hyväksytysti edellyttää kaikkien oppimistehtävien suorittamista hyväksytysti sekä osallistumista kontaktipäiviin (tai pakottavan poissaolon tapauksessa korvaavan tehtävän suorittamista hyväksytysti). Opettajatuutori kirjaa kontaktipäivien osallistumissuoritukset (ja arvioi poissaolijoiden korvaavien tehtävien suoritukset).

Esitietovaatimukset

-

Ilmoittautumisaika

02.07.2023 - 29.12.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Koulutus
  • Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, kliininen asiantuntija, mielenterveys ja päihdetyö
Opettaja
  • Johanna Berg
  • Heli Vaartio-Rajalin
Ryhmät
  • YKLAMS23
    Kliininen asiantuntijuus (ylempi AMK), mielenterveys ja päihdetyö, S23

Opintojakso alkaa ma 28.8.2023 klo 12:30 Zoomissa
Zoom-linkki: https://turkuamk.zoom.us/j/63919762294
Zoom tapaaminen on nimellä: Master School Opening Day and Tulevaisuuden toimintaympäristöt aloitus (suomenkieliset koulutukset, suomeksi)

25.04.2023 - 15.09.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 10.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Paikat

0 - 35

Koulutus
  • Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, terveyden edistäminen
Opettaja
  • Ritva Laaksonen-Heikkilä
  • Tuuli Lahti
Ryhmät
  • YTEDS23V
    Terveyden edistäminen (ylempi AMK), verkko, S23

  • YKLAPS23
    Kliininen asiantuntijuus (ylempi AMK), palliatiivinen hoito, S23
  • OSJOKES23

02.07.2023 - 30.08.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 30.11.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Paikat

15 - 30

Koulutus
  • Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, erityissosiaaliohjaus
Opettaja
  • Eeva Timonen-Kallio
  • Anssi Lähde
Ryhmät
  • YERISOS23

02.07.2023 - 10.09.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 10.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Koulutus
  • Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen
Opettaja
  • Anne Puuronen
  • Maarit Janhunen
  • Anne Rouhelo
Ryhmät
  • YTEKES23V
    Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus, S23 (verkko)

02.07.2023 - 03.09.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 10.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Toimipiste

Kupittaan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 35

Opettaja
  • Markku Lindell
Ryhmät
  • YTEJOS23
    Insinööri (ylempi AMK), Teknologiaosaamisen johtaminen
  • YTEJOTS23

29.07.2023 - 29.09.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 15.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Opettaja
  • Timo Korhonen
  • Ismo Luukkonen
Vastuuopettaja

Ismo Luukkonen

Ryhmät
  • YMUSIS23

02.07.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

TKI-osuus

2 op

Toteutustapa

Etäopetus

Toimipiste

Paikasta riippumaton

Opetuskielet
  • Englanti
Paikat

15 - 45

Koulutus
  • Master of Business Administration, Service Design
Opettaja
  • Ulla Seppälä-Kaven
Ryhmät
  • YSERVIS23

22.08.2023 - 10.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Koulutus
  • Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, kuntoutuksen ja liikunnan integraatio
Opettaja
  • Johanna Berg
  • Niina Katajapuu
Ryhmät
  • YKUNLIS23

14.08.2023 - 17.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Tekniikka ja liiketoiminta

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Opettaja
  • Sirpa Erkkilä-Häkkinen
Ryhmät
  • YRAKES23

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Opetuskielet
  • Suomi
Opettaja
  • Reetta Raitoharju
  • Heli Kanerva-Lehto
Ryhmät
  • YTAIKUS23

01.08.2023 - 10.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Tekniikka ja liiketoiminta

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Opettaja
  • Mervi Varhelahti
  • Kaisa Sorsa
Ryhmät
  • YLIKES23

• Aloituspäivä 28.8.2023: monialaisissa pienryhmissä keskustelua Sitran megatrendikorttien pohjalta
(klo 12:30 Zoomissa Zoom-linkki: https://turkuamk.zoom.us/j/63919762294
Zoom tapaaminen on nimellä: Master School Opening Day and Tulevaisuuden toimintaympäristöt aloitus (suomenkieliset koulutukset, suomeksi)
• Lukupiirityöskentely koulutuksittain jaettavissa pienryhmissä: oman alan työn, toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutoksia käsittelevän tutkimuskirjallisuuden lukemista, keskustelua pienryhmässä, sekä keskustelun keskeisten ideoiden/havaintojen kokoaminen tiiviiksi visuaaliseksi esitykseksi (esim. lyhyt video, Prezi, mindmap tms.) ja jakaminen oman koulutuksen ryhmälle itslearning-kurssialustalla (tutoropettaja arvioi tuotoksen, HYV/HYL).
• Hackathon 27.11.2023 (sekä hackathonin ennakkotapaaminen 15.11.2023): työelämä- ja ongelmalähtöistä työskentelyä monialaisissa pienryhmissä.

Yksilötehtävät:
• Orientaatiotehtävä: Tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Tulevaisuusskenaariotehtävä: omien vaihtoehtoisten ammatillisten tulevaisuuksien hahmottelu tulevaisuustaulukkoon (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Reflektiivinen raportti: Miten voin hyödyntää tulevaisuustietoa ja ennakkointimenetelmiä oman osaamiseni ja ammatillisen toimintani kehittämisessä / oman organisaationi strategisessa johtamisessa. Mihin omassa sekä työyhteisöni/organisaationi tulevaisuudessa koen voivani vaikuttaa itse? (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).

Sisällön jaksotus

Opintojakso on kaikille Turun AMK:n ylempää AMK-tutkintoa suorittaville pakollinen. Se toteutetaan osin monialaisesti eri koulutusten opiskelijoista muodostetuissa ryhmissä ja osin oman koulutuksen sisällä pienryhmä- ja yksilötyöskentelynä.

Opintojaksolla on kolme kaikille yhteistä kontaktipäivää (Zoom-yhteydellä: 28.8.2023, 15.11.2023 ja 27.11.2023).
Opintojakso alkaa ma 28.8.2023 klo 12:30 Zoomissa
Zoom-linkki: https://turkuamk.zoom.us/j/63919762294
Zoom tapaaminen on nimellä: Master School Opening Day and Tulevaisuuden toimintaympäristöt aloitus (suomenkieliset koulutukset, suomeksi)

Muuten yhteinen toteutus perustuu itslearning-kurssialustalla oleviin oppimateriaaleihin ja oppimistehtäviin. Koulutukset voivat halutessaan käsitellä opintojakson sisältöjä myös omissa lähipäivissään tutor-opettajan johdolla.

***

TEEMA 1: MUUTTUVA MAAILMA JA TYÖELÄMÄ (viikot 35-37)
• Yhteinen aloituspäivä 28.8.: Opintojakson esittely, vierailijan alustus muuttuvasta työelämästä ja osaamistarpeista, sekä pienryhmätyöskentelyä Sitran megatrendikorteilla (tuutorit ohjaamassa).
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Orientaatiotehtävä: Tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (viimeinen palautuspäivä 17.9.)
• (Koulutusten itse päätettävissä ja järjestettävissä: Turun AMK:n asiantuntijoiden alustuksia esim. tulevaisuuden teknologioihin, kiertotalouteen ja kestävään tulevaisuuteen liittyvistä teemoista koulutuksen omassa lähipäivässä)

***

TEEMA 2: TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI (viikot 38-41)
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Tulevaisuusskenaariotehtävä: omat vaihtoehtoiset ammatilliset tulevaisuudet (viimeinen palautuspäivä 15.10.)

***

TEEMA 3: OMA ALA MUUTOKSESSA (viikot 42-45)
• Lukupiirityöskentely (verkkovälitteisesti ja/tai lukupiiriryhmän itse organisoimassa tapaamisessa): oman alan työn, toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutoksia käsittelevän tutkimuskirjallisuuden lukemista, keskustelua pienryhmässä, sekä keskustelun keskeisten ideoiden/havaintojen kokoaminen tiiviiksi visuaaliseksi esitykseksi ja jakaminen oman koulutuksen ryhmälle itslearning-kurssialustalle (viimeistään 12.11)

• Tutoropettaja vastaa lukupiiriryhmien organisoinnista sekä mahdollisen valmiin lukulistan ohjeistamisesta tai opiskelijoiden ohjeistamisesta soveltuvan lukupiirikirjallisuuden etsimiseen.

***

TEEMA 4: MINÄ TULEVAISUUDEN TEKIJÄNÄ (viikot 46-49)
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Yhteinen lähipäivä 27.11. ja ennakkotapaaminen 15.11.: hackathon, jossa työskentelyä monialaisissa pienryhmissä todellisten työelämän ongelmien ratkaisemiseksi. Teemana kestävä tulevaisuus. Tiimit perehtyvät hackathonin ohjeistuksiin ja hackathon-toimeksiantoihin etukäteen itslearning-alustalla ja palauttavat hackathon-raporttinsa viimeistään 3.12.).

Hackathonissa on kaksi vaihtoehtoista suoritustapaa: 1) osallistuminen hackathoniin toimeksiantajana tai 2) opiskelijana toimeksiantojen ratkaisijana monialaisessa pienryhmässä.

• Reflektiivinen raportti tulevaisuustiedon ja ennakointimenetelmien hyödyntämisestä omassa työssä (viimeinen palautuspäivä 10.12.)

Viestintäkanava ja lisätietoja

Opintojakso alkaa ma 28.8.2023 klo 12:30 Zoomissa
Zoom-linkki: https://turkuamk.zoom.us/j/63919762294
Zoom tapaaminen on nimellä: Master School Opening Day and Tulevaisuuden toimintaympäristöt aloitus (suomenkieliset koulutukset, suomeksi)

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi kohdistuu oppimistehtäviin sekä aktiiviseen osallistumiseen lähipäivien työskentelyyn.

Tutoropettaja arvioi oppimistehtävät (tehtävät 1–4). Opintojakson suorittaminen hyväksytysti edellyttää kaikkien oppimistehtävien suorittamista hyväksytysti sekä osallistumista kontaktipäiviin (tai pakottavan poissaolon tapauksessa korvaavan tehtävän suorittamista hyväksytysti). Opettajatuutori kirjaa kontaktipäivien osallistumissuoritukset (ja arvioi poissaolijoiden korvaavien tehtävien suoritukset).

Esitietovaatimukset

-

Ilmoittautumisaika

02.07.2023 - 31.08.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Tekniikka ja liiketoiminta

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Opettaja
  • Reetta Raitoharju
  • Salla Grommi
  • Anne Puuronen
Ryhmät
  • YTERTES23
    Terveysteknologia
  • YTERIS23

02.12.2022 - 31.12.2022

Ajoitus

01.01.2023 - 31.07.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Opetuskielet
  • Englanti
Paikat

0 - 35

Opettaja
  • Keijo Varis
Ryhmät
  • YBINBK23

Toiminnallinen työskentely monialaisissa ryhmissä, lukupiirityöskentely pienryhmässä, itsenäinen kirjallisten oppimistehtävien tekeminen ja mahdolliset luentoalustukset.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lähiopetus: Vierailuluentoja ja ryhmätyöskentelyä lähitapaamisissa: 15 h

Verkko- ja etäopiskelu: Verkko-opiskelua ja itsenäistä työskentelyä yksin tai pienryhmässä: 120 h

Ryhmätyöskentelyä:
• Aloituspäivä 9.1.2023: monialaisissa pienryhmissä keskustelua Sitran megatrendikorttien pohjalta.

• Hackathon 24.4.2023 (sekä hackathonin ennakkotapaaminen 12.4.2023): työelämä- ja ongelmalähtöistä työskentelyä monialaisissa pienryhmissä.

• Reflektiivinen raportti: Miten voin hyödyntää tulevaisuustietoa ja ennakointimenetelmiä oman osaamiseni ja ammatillisen toimintani kehittämisessä / oman organisaationi strategisessa johtamisessa. Mihin omassa sekä työyhteisöni/organisaationi tulevaisuudessa koen voivani vaikuttaa itse? (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).

Sisällön jaksotus

Opintojakso on kaikille Turun AMK:n ylempää AMK-tutkintoa suorittaville pakollinen. Se toteutetaan osin monialaisesti eri koulutusten opiskelijoista muodostetuissa ryhmissä ja osin oman koulutuksen sisällä pienryhmä- ja yksilötyöskentelynä. Opintojaksolla on kolme kaikille yhteistä kontaktipäivää (9.1., 12.4. ja 24.4.).

Muuten yhteinen toteutus perustuu itslearning-kurssialustalla oleviin oppimateriaaleihin ja oppimistehtäviin. Koulutukset voivat halutessaan käsitellä opintojakson sisältöjä myös omissa lähipäivissään opettajatuutorin johdolla.

***

TEEMA 1: MUUTTUVA MAAILMA JA TYÖELÄMÄ (viikot 2-4)
• Yhteinen aloituspäivä 9.1.2023: Opintojakson esittely, vierailijan alustus muuttuvasta työelämästä ja osaamistarpeista, sekä pienryhmätyöskentelyä Sitran megatrendikorteilla (tuutorit ohjaamassa).
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Orientaatiotehtävä: Tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (viimeinen palautuspäivä 29.1.)
• (Koulutusten itse päätettävissä ja järjestettävissä: Turun AMK:n asiantuntijoiden alustuksia esim. tulevaisuuden teknologioihin, kiertotalouteen ja kestävään tulevaisuuteen liittyvistä teemoista koulutuksen omassa lähipäivässä)

***
TEEMA 2: TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI (viikot 5-8)

• Tulevaisuusskenaariotehtävä: omat vaihtoehtoiset ammatilliset tulevaisuudet (viimeinen palautuspäivä 26.2.)

***
TEEMA 3: OMA ALA MUUTOKSESSA (viikot 9-13)
• Lukupiirityöskentely (verkkovälitteisesti ja/tai lukupiiriryhmän itse organisoimassa tapaamisessa): oman alan työn, toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutoksia käsittelevän tutkimuskirjallisuuden lukemista, keskustelua pienryhmässä, sekä keskustelun keskeisten ideoiden/havaintojen kokoaminen tiiviiksi visuaaliseksi esitykseksi ja jakaminen oman koulutuksen ryhmälle itslearning-kurssialustalle (viimeistään 2.4.)
• Tutoropettaja vastaa lukupiiriryhmien organisoinnista sekä mahdollisen valmiin lukulistan ohjeistamisesta tai opiskelijoiden ohjeistamisesta soveltuvan lukupiirikirjallisuuden etsimiseen.

***
TEEMA 4: MINÄ TULEVAISUUDEN TEKIJÄNÄ (viikot 14-17)

• Yhteinen lähipäivä 24.4.2023 ja ennakkotapaaminen 12.4.2023: hackathon, jossa työskentelyä monialaisissa pienryhmissä todellisten työelämän ongelmien ratkaisemiseksi. Teemana kestävä tulevaisuus. Tiimit perehtyvät hackathonin ohjeistuksiin ja hackathon-toimeksiantoihin etukäteen itslearning-alustalla ja palauttavat hackathon-raporttinsa viimeistään 30.4.).
• Reflektiivinen raportti tulevaisuustiedon ja ennakointimenetelmien hyödyntämisestä omassa työssä (viimeinen palautuspäivä 7.5.)

02.12.2022 - 27.01.2023

Ajoitus

01.01.2023 - 31.07.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Opetuskielet
  • Englanti
Paikat

0 - 35

Opettaja
  • Ulla Seppälä-Kaven
  • Kaisa Sorsa
Ryhmät
  • YSMANK23

02.12.2022 - 15.01.2023

Ajoitus

01.01.2023 - 31.07.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Opetuskielet
  • Suomi
Opettaja
  • Tapani Kilpeläinen
Ryhmät
  • YPROTK23
    Tradenomi (ylempi AMK), projektijohtaminen
  • YPROIK23

01.12.2022 - 15.01.2023

Ajoitus

01.01.2023 - 31.05.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Koulutus
  • Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, terveyden edistäminen
Opettaja
  • Hille Halonen
  • Ritva Laaksonen-Heikkilä
  • Anu Vaihekoski
  • Kari Salonen
  • Maarit Janhunen
  • Anne Rouhelo
  • Camilla Granholm
  • Sanna-Maria Nurmi
Ryhmät
  • YGEROK23V
    Gerontologinen asiantuntijuus, K23 (verkko)
  • YTEKEK23
    Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus, K23
  • YTEEDK23

Opintojakso alkaa maanantaina 9.1.2022 klo 12:30 - 15:30 opintojakson esittelyllä ja megatrendityöskentelyllä Zoom-tapaamisessa. Zoom-tapaamisen linkki: https://turkuamk.zoom.us/j/63854050706

***

TEEMA 1: MUUTTUVA MAAILMA JA TYÖELÄMÄ (viikot 2-4)
• Yhteinen aloituspäivä 9.1.2023: Opintojakson esittely, vierailijan alustus muuttuvasta työelämästä ja osaamistarpeista, sekä pienryhmätyöskentelyä Sitran megatrendikorteilla (tuutorit ohjaamassa).
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Orientaatiotehtävä: Tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (viimeinen palautuspäivä 29.1.)
• (Koulutusten itse päätettävissä ja järjestettävissä: Turun AMK:n asiantuntijoiden alustuksia esim. tulevaisuuden teknologioihin, kiertotalouteen ja kestävään tulevaisuuteen liittyvistä teemoista koulutuksen omassa lähipäivässä)

***
TEEMA 2: TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI (viikot 5-8)
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Tulevaisuusskenaariotehtävä: omat vaihtoehtoiset ammatilliset tulevaisuudet (viimeinen palautuspäivä 26.2.)

***
TEEMA 3: OMA ALA MUUTOKSESSA (viikot 9-13)
• Lukupiirityöskentely (verkkovälitteisesti ja/tai lukupiiriryhmän itse organisoimassa tapaamisessa): oman alan työn, toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutoksia käsittelevän tutkimuskirjallisuuden lukemista, keskustelua pienryhmässä, sekä keskustelun keskeisten ideoiden/havaintojen kokoaminen tiiviiksi visuaaliseksi esitykseksi ja jakaminen oman koulutuksen ryhmälle itslearning-kurssialustalle (viimeistään 2.4.)
• Tutoropettaja vastaa lukupiiriryhmien organisoinnista sekä mahdollisen valmiin lukulistan ohjeistamisesta tai opiskelijoiden ohjeistamisesta soveltuvan lukupiirikirjallisuuden etsimiseen.

***
TEEMA 4: MINÄ TULEVAISUUDEN TEKIJÄNÄ (viikot 14-17)
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Yhteinen lähipäivä 24.4.2023 ja ennakkotapaaminen 12.4.2023: hackathon, jossa työskentelyä monialaisissa pienryhmissä todellisten työelämän ongelmien ratkaisemiseksi. Teemana kestävä tulevaisuus. Tiimit perehtyvät hackathonin ohjeistuksiin ja hackathon-toimeksiantoihin etukäteen itslearning-alustalla ja palauttavat hackathon-raporttinsa viimeistään 30.4.).
• Reflektiivinen raportti tulevaisuustiedon ja ennakointimenetelmien hyödyntämisestä omassa työssä (viimeinen palautuspäivä 7.5.)

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi kohdistuu oppimistehtäviin sekä aktiiviseen osallistumiseen lähipäivien työskentelyyn.

Tutoropettaja arvioi oppimistehtävät (tehtävät 1–4). Opintojakson suorittaminen hyväksytysti edellyttää kaikkien oppimistehtävien suorittamista hyväksytysti sekä osallistumista kontaktipäiviin (tai pakottavan poissaolon tapauksessa korvaavan tehtävän suorittamista hyväksytysti). Opettajatuutori kirjaa kontaktipäivien osallistumissuoritukset (ja arvioi poissaolijoiden korvaavien tehtävien suoritukset).

Esitietovaatimukset

-

Ilmoittautumisaika

02.12.2022 - 31.01.2023

02.07.2022 - 30.08.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Tekniikka ja liiketoiminta

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Opettaja
  • Marita Antikainen
  • Heidi Salokangas
Ryhmät
  • YLIKES22
    Tradenomi (ylempi AMK), Liiketoiminnan kehittäminen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:

- analysoida toimintaympäristöjen muutoksia ja ennakoida tulevaisuuden kehityskulkuja soveltaen
- tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin käsitteitä ja menetelmiä
- arvioida toimintaympäristöjen muutosten vaikutuksia omaan työhön, työyhteisöön, organisaatioon sekä toimialaan
- kehittää tavoitteellisesti omaa osaamistaan ja asiantuntijuuttaan vastaamaan tulevaisuuden työelämän vaatimuksia
- uudistaa omaa ja organisaationsa toimintaa huomioiden kestävän kehityksen näkökulman ja hyödyntäen monitieteistä ja laaja-alaista tulevaisuustietoa.

Sisältö

- Tulevaisuuden työ ja toimeentulo
- Tulevaisuuden osaamistarpeet ja niiden ennakointi
- Muuttuvat urapolut ja ammatti-identiteetit
- Tulevaisuuden teknologiat, ihmisen ja teknologian vuorovaikutus
- Kestävä tulevaisuus ja ekologinen jälleenrakennus
- Tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin lähtökohtia ja menetelmiä
- Ennakoinnin merkitys innovaatioille sekä strategiselle suunnittelulle ja päätöksenteolle

Oppimateriaalit

Itslearningin kurssialustalla.

Opetusmenetelmät

Videoidut, etäyhteyksin tai lähitapaamisissa toteutetut luentoalustukset vierailijoilta tai Turun AMK:n asiantuntijoilta, toiminnallinen työskentely monialaisissa ryhmissä, lukupiirityöskentely pienryhmässä, itsenäinen kirjallisten oppimistehtävien tekeminen.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lähiopetus: Vierailuluentoja ja ryhmätyöskentelyä lähitapaamisissa: 15 h
Verkko- ja etäopiskelu: Verkko-opiskelua ja itsenäistä työskentelyä yksin tai pienryhmässä: 120 h

Ryhmätyöskentelyä:
• Aloituspäivä 29.8.2022: monialaisissa pienryhmissä keskustelua Sitran megatrendikorttien pohjalta.
• Lukupiirityöskentely koulutuksittain jaettavissa pienryhmissä: oman alan työn, toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutoksia käsittelevän tutkimuskirjallisuuden lukemista, keskustelua pienryhmässä, sekä keskustelun keskeisten ideoiden/havaintojen kokoaminen tiiviiksi visuaaliseksi esitykseksi (esim. lyhyt video, Prezi, mindmap tms.) ja jakaminen oman koulutuksen ryhmälle itslearning-kurssialustalla (tutoropettaja arvioi tuotoksen, HYV/HYL).
• Hackathon 28.11.2022 (sekä hackathonin ennakkotapaaminen 16.11.2022): työelämä- ja ongelmalähtöistä työskentelyä monialaisissa pienryhmissä.

Yksilötehtävät:
• Orientaatiotehtävä: Tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Tulevaisuusskenaariotehtävä: omien vaihtoehtoisten ammatillisten tulevaisuuksien hahmottelu tulevaisuustaulukkoon (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Reflektiivinen raportti: Miten voin hyödyntää tulevaisuustietoa ja ennakkointimenetelmiä oman osaamiseni ja ammatillisen toimintani kehittämisessä / oman organisaationi strategisessa johtamisessa. Mihin omassa sekä työyhteisöni/organisaationi tulevaisuudessa koen voivani vaikuttaa itse? (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Opintojakson suorittaminen hyväksytysti edellyttää kaikkien oppimistehtävien suorittamista hyväksytysti sekä osallistumista lähipäiviin (tai pakottavan poissaolon tapauksessa korvaavan tehtävän suorittamista hyväksytysti).

Sisällön jaksotus

Opintojakso on kaikille Turun AMK:n ylempää AMK-tutkintoa suorittaville pakollinen. Se toteutetaan osin monialaisesti eri koulutusten opiskelijoista muodostetuissa ryhmissä ja osin oman koulutuksen sisällä pienryhmä- ja yksilötyöskentelynä. Opintojaksolla on kolme kaikille yhteistä kontaktipäivää (29.8.2022, 16.11.2022 ja 28.11.2022).

Muuten yhteinen toteutus perustuu itslearning-kurssialustalla oleviin oppimateriaaleihin ja oppimistehtäviin. Koulutukset voivat halutessaan käsitellä opintojakson sisältöjä myös omissa lähipäivissään tutor-opettajan johdolla.

***

TEEMA 1: MUUTTUVA MAAILMA JA TYÖELÄMÄ (viikot 35-37)
• Yhteinen aloituspäivä 29.8.: Opintojakson esittely, vierailijan alustus muuttuvasta työelämästä ja osaamistarpeista, sekä pienryhmätyöskentelyä Sitran megatrendikorteilla (tuutorit ohjaamassa).
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Orientaatiotehtävä: Tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (viimeinen palautuspäivä 18.9.)
• (Koulutusten itse päätettävissä ja järjestettävissä: Turun AMK:n asiantuntijoiden alustuksia esim. tulevaisuuden teknologioihin, kiertotalouteen ja kestävään tulevaisuuteen liittyvistä teemoista koulutuksen omassa lähipäivässä)

***
TEEMA 2: TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI (viikot 38-41)
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Tulevaisuusskenaariotehtävä: omat vaihtoehtoiset ammatilliset tulevaisuudet (viimeinen palautuspäivä 16.10.)

***
TEEMA 3: OMA ALA MUUTOKSESSA (viikot 42-45)
• Lukupiirityöskentely (verkkovälitteisesti ja/tai lukupiiriryhmän itse organisoimassa tapaamisessa): oman alan työn, toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutoksia käsittelevän tutkimuskirjallisuuden lukemista, keskustelua pienryhmässä, sekä keskustelun keskeisten ideoiden/havaintojen kokoaminen tiiviiksi visuaaliseksi esitykseksi ja jakaminen oman koulutuksen ryhmälle itslearning-kurssialustalle (viimeistään 13.11)
• Tutoropettaja vastaa lukupiiriryhmien organisoinnista sekä mahdollisen valmiin lukulistan ohjeistamisesta tai opiskelijoiden ohjeistamisesta soveltuvan lukupiirikirjallisuuden etsimiseen.

***
TEEMA 4: MINÄ TULEVAISUUDEN TEKIJÄNÄ (viikot 46-49)
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Yhteinen lähipäivä 28.11. ja ennakkotapaaminen 16.11.: hackathon, jossa työskentelyä monialaisissa pienryhmissä todellisten työelämän ongelmien ratkaisemiseksi. Teemana kestävä tulevaisuus. Tiimit perehtyvät hackathonin ohjeistuksiin ja hackathon-toimeksiantoihin etukäteen itslearning-alustalla ja palauttavat hackathon-raporttinsa viimeistään 4.12.).
• Reflektiivinen raportti tulevaisuustiedon ja ennakointimenetelmien hyödyntämisestä omassa työssä (viimeinen palautuspäivä 11.12.)

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi kohdistuu oppimistehtäviin sekä aktiiviseen osallistumiseen lähipäivien työskentelyyn.

Tutoropettaja arvioi oppimistehtävät (tehtävät 1–4). Opintojakson suorittaminen hyväksytysti edellyttää kaikkien oppimistehtävien suorittamista hyväksytysti sekä osallistumista kontaktipäiviin (tai pakottavan poissaolon tapauksessa korvaavan tehtävän suorittamista hyväksytysti). Tuutoropettaja kirjaa kontaktipäivien osallistumissuoritukset (ja arvioi poissaolijoiden korvaavien tehtävien suoritukset).

Esitietovaatimukset

-

Ilmoittautumisaika

02.07.2022 - 30.08.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Tekniikka ja liiketoiminta

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Opettaja
  • Sari Airenne
  • Raimo Pärssinen
Ryhmät
  • YHAETS22
    Insinööri (ylempi AMK), hajautettu energiantuotanto

02.07.2022 - 11.09.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Tekniikka ja liiketoiminta

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Opettaja
  • Sirpa Erkkilä-Häkkinen
Ryhmät
  • YRAKES22
    Rakentamisen koulutus, ylempi AMK

30.07.2022 - 24.09.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Tekniikka ja liiketoiminta

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Opettaja
  • Reetta Raitoharju
Ryhmät
  • YTERIS22

30.07.2022 - 12.09.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Tekniikka ja liiketoiminta

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Opettaja
  • Heidi Salokangas
  • Sari Airenne
Ryhmät
  • YIQMS22V

23.05.2022 - 18.09.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 11.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

TKI-osuus

1 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Paikat

10 - 170

Koulutus
  • Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, terveyden edistäminen
Opettaja
  • Marion Karppi
  • Krista Salo-Tuominen
  • Camilla Granholm
  • Anne Rouhelo
  • Niina Katajapuu
  • Eeva Timonen-Kallio
  • Anssi Lähde
  • Sanna-Maria Nurmi
  • Hille Halonen
  • Ritva Laaksonen-Heikkilä
  • Johanna Berg
  • Minna Salakari
  • Jan Holmberg
  • Marjo Harju
Ryhmät
  • YKLAOS22
    Kliininen asiantuntijuus (ylempi AMK), omahoito ja kansansairaudet, S22
  • YKLAMS22
    Kliininen asiantuntijuus (ylempi AMK), mielenterveys ja päihdetyö, S22
  • YKUNLIS22
    Kuntoutuksen ja liikunnan integraatio
  • YERISOS22
    Erityissosiaaliohjaus
  • YKLABS22
    Kliininen asiantuntija, bioanalytiikka (ylempi AMK), S22
  • YTEDS22V
    Terveyden edistäminen (ylempi AMK), verkko, S22
  • YTEKES22V
    Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus, S22 (verkko)
  • YTERTES22
    Terveysteknologia

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:

- analysoida toimintaympäristöjen muutoksia ja ennakoida tulevaisuuden kehityskulkuja soveltaen
- tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin käsitteitä ja menetelmiä
- arvioida toimintaympäristöjen muutosten vaikutuksia omaan työhön, työyhteisöön, organisaatioon sekä toimialaan
- kehittää tavoitteellisesti omaa osaamistaan ja asiantuntijuuttaan vastaamaan tulevaisuuden työelämän vaatimuksia
- uudistaa omaa ja organisaationsa toimintaa huomioiden kestävän kehityksen näkökulman ja hyödyntäen monitieteistä ja laaja-alaista tulevaisuustietoa.

Sisältö

- Tulevaisuuden työ ja toimeentulo
- Tulevaisuuden osaamistarpeet ja niiden ennakointi
- Muuttuvat urapolut ja ammatti-identiteetit
- Tulevaisuuden teknologiat, ihmisen ja teknologian vuorovaikutus
- Kestävä tulevaisuus ja ekologinen jälleenrakennus
- Tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin lähtökohtia ja menetelmiä
- Ennakoinnin merkitys innovaatioille sekä strategiselle suunnittelulle ja päätöksenteolle

Oppimateriaalit

Itslearningin kurssialustalla.

Opetusmenetelmät

Videoidut, etäyhteyksin tai lähitapaamisissa toteutetut luentoalustukset vierailijoilta tai Turun AMK:n asiantuntijoilta, toiminnallinen työskentely monialaisissa ryhmissä, lukupiirityöskentely pienryhmässä, itsenäinen kirjallisten oppimistehtävien tekeminen.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lähiopetus: Vierailuluentoja ja ryhmätyöskentelyä lähitapaamisissa: 15 h
Verkko- ja etäopiskelu: Verkko-opiskelua ja itsenäistä työskentelyä yksin tai pienryhmässä: 120 h

Ryhmätyöskentelyä:
• Aloituspäivä 29.8.2022: monialaisissa pienryhmissä keskustelua Sitran megatrendikorttien pohjalta.
• Lukupiirityöskentely koulutuksittain jaettavissa pienryhmissä: oman alan työn, toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutoksia käsittelevän tutkimuskirjallisuuden lukemista, keskustelua pienryhmässä, sekä keskustelun keskeisten ideoiden/havaintojen kokoaminen tiiviiksi visuaaliseksi esitykseksi (esim. lyhyt video, Prezi, mindmap tms.) ja jakaminen oman koulutuksen ryhmälle itslearning-kurssialustalla (tutoropettaja arvioi tuotoksen, HYV/HYL).
• Hackathon 28.11.2022 (sekä hackathonin ennakkotapaaminen 16.11.2022): työelämä- ja ongelmalähtöistä työskentelyä monialaisissa pienryhmissä.

Yksilötehtävät:
• Orientaatiotehtävä: Tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Tulevaisuusskenaariotehtävä: omien vaihtoehtoisten ammatillisten tulevaisuuksien hahmottelu tulevaisuustaulukkoon (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Reflektiivinen raportti: Miten voin hyödyntää tulevaisuustietoa ja ennakkointimenetelmiä oman osaamiseni ja ammatillisen toimintani kehittämisessä / oman organisaationi strategisessa johtamisessa. Mihin omassa sekä työyhteisöni/organisaationi tulevaisuudessa koen voivani vaikuttaa itse? (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).

Sisällön jaksotus

Opintojakso on kaikille Turun AMK:n ylempää AMK-tutkintoa suorittaville pakollinen. Se toteutetaan osin monialaisesti eri koulutusten opiskelijoista muodostetuissa ryhmissä ja osin oman koulutuksen sisällä pienryhmä- ja yksilötyöskentelynä. Opintojaksolla on kolme kaikille yhteistä kontaktipäivää (29.8.2022, 16.11.2022 ja 28.11.2022).

Muuten yhteinen toteutus perustuu itslearning-kurssialustalla oleviin oppimateriaaleihin ja oppimistehtäviin. Koulutukset voivat halutessaan käsitellä opintojakson sisältöjä myös omissa lähipäivissään tutor-opettajan johdolla.

***

TEEMA 1: MUUTTUVA MAAILMA JA TYÖELÄMÄ (viikot 35-37)
• Yhteinen aloituspäivä 29.8.: Opintojakson esittely, vierailijan alustus muuttuvasta työelämästä ja osaamistarpeista, sekä pienryhmätyöskentelyä Sitran megatrendikorteilla (tuutorit ohjaamassa).
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Orientaatiotehtävä: Tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (viimeinen palautuspäivä 18.9.)
• (Koulutusten itse päätettävissä ja järjestettävissä: Turun AMK:n asiantuntijoiden alustuksia esim. tulevaisuuden teknologioihin, kiertotalouteen ja kestävään tulevaisuuteen liittyvistä teemoista koulutuksen omassa lähipäivässä)

***
TEEMA 2: TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI (viikot 38-41)
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Tulevaisuusskenaariotehtävä: omat vaihtoehtoiset ammatilliset tulevaisuudet (viimeinen palautuspäivä 16.10.)

***
TEEMA 3: OMA ALA MUUTOKSESSA (viikot 42-45)
• Lukupiirityöskentely (verkkovälitteisesti ja/tai lukupiiriryhmän itse organisoimassa tapaamisessa): oman alan työn, toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutoksia käsittelevän tutkimuskirjallisuuden lukemista, keskustelua pienryhmässä, sekä keskustelun keskeisten ideoiden/havaintojen kokoaminen tiiviiksi visuaaliseksi esitykseksi ja jakaminen oman koulutuksen ryhmälle itslearning-kurssialustalle (viimeistään 13.11)
• Tutoropettaja vastaa lukupiiriryhmien organisoinnista sekä mahdollisen valmiin lukulistan ohjeistamisesta tai opiskelijoiden ohjeistamisesta soveltuvan lukupiirikirjallisuuden etsimiseen.

***
TEEMA 4: MINÄ TULEVAISUUDEN TEKIJÄNÄ (viikot 46-49)
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Yhteinen lähipäivä 28.11. ja ennakkotapaaminen 16.11.: hackathon, jossa työskentelyä monialaisissa pienryhmissä todellisten työelämän ongelmien ratkaisemiseksi. Teemana kestävä tulevaisuus. Tiimit perehtyvät hackathonin ohjeistuksiin ja hackathon-toimeksiantoihin etukäteen itslearning-alustalla ja palauttavat hackathon-raporttinsa viimeistään 4.12.).
• Reflektiivinen raportti tulevaisuustiedon ja ennakointimenetelmien hyödyntämisestä omassa työssä (viimeinen palautuspäivä 11.12.)

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi kohdistuu oppimistehtäviin sekä aktiiviseen osallistumiseen lähipäivien työskentelyyn.

Tutoropettaja arvioi oppimistehtävät (tehtävät 1–4). Opintojakson suorittaminen hyväksytysti edellyttää kaikkien oppimistehtävien suorittamista hyväksytysti sekä osallistumista kontaktipäiviin (tai pakottavan poissaolon tapauksessa korvaavan tehtävän suorittamista hyväksytysti). Tuutoropettaja kirjaa kontaktipäivien osallistumissuoritukset (ja arvioi poissaolijoiden korvaavien tehtävien suoritukset).

Esitietovaatimukset

-

Ilmoittautumisaika

02.07.2022 - 05.09.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Opettaja
  • Henni Syrjänen
  • Maarit Laiho
Ryhmät
  • YTAIKUS22

02.07.2022 - 04.09.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

TKI-osuus

3 op

Toteutustapa

Etäopetus

Opetuskielet
  • Suomi
Opettaja
  • Markku Lindell
Ryhmät
  • YTEJOS22
    Insinööri (ylempi AMK), Teknologiaosaamisen johtaminen
  • YTEJOTS22

02.07.2022 - 31.07.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

TKI-osuus

4 op

Toteutustapa

Etäopetus

Opetuskielet
  • Englanti
Paikat

10 - 60

Opettaja
  • Ulla Seppälä-Kaven
  • Päivi Katajamäki
Ryhmät
  • YSERVIS22

02.07.2022 - 31.08.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

4 op

TKI-osuus

2 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus

Toimipiste

Kupittaan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Tradenomi (ylempi AMK), SOTE-palvelujen ja -liiketoiminnan johtaminen
Opettaja
  • Heli Aramo-Immonen
  • Tuuli Lahti
Ryhmät
  • YSPLIS22
    Tradenomi (ylempi AMK), SOTE-palvelujen ja -liiketoiminnan johtaminen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:

- analysoida toimintaympäristöjen muutoksia ja ennakoida tulevaisuuden kehityskulkuja soveltaen
- tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin käsitteitä ja menetelmiä
- arvioida toimintaympäristöjen muutosten vaikutuksia omaan työhön, työyhteisöön, organisaatioon sekä toimialaan
- kehittää tavoitteellisesti omaa osaamistaan ja asiantuntijuuttaan vastaamaan tulevaisuuden työelämän vaatimuksia
- uudistaa omaa ja organisaationsa toimintaa huomioiden kestävän kehityksen näkökulman ja hyödyntäen monitieteistä ja laaja-alaista tulevaisuustietoa.

Sisältö

- Tulevaisuuden työ ja toimeentulo
- Tulevaisuuden osaamistarpeet ja niiden ennakointi
- Muuttuvat urapolut ja ammatti-identiteetit
- Tulevaisuuden teknologiat, ihmisen ja teknologian vuorovaikutus
- Kestävä tulevaisuus ja ekologinen jälleenrakennus
- Tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin lähtökohtia ja menetelmiä
- Ennakoinnin merkitys innovaatioille sekä strategiselle suunnittelulle ja päätöksenteolle

Oppimateriaalit

Ohjeistetaan itslearning-kurssialustalla.

Opetusmenetelmät

Videoidut, etäyhteyksin tai lähitapaamisissa toteutetut luentoalustukset vierailijoilta tai Turun AMK:n asiantuntijoilta, toiminnallinen työskentely monialaisissa ryhmissä, lukupiirityöskentely pienryhmässä, itsenäinen kirjallisten oppimistehtävien tekeminen.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lähiopetus: Vierailuluentoja ja ryhmätyöskentelyä lähitapaamisissa: 15 h

Verkko- ja etäopiskelu: Verkko-opiskelua ja itsenäistä työskentelyä yksin tai pienryhmässä: 120 h

Sisällön jaksotus

Opintojakso on kaikille Turun AMK:n ylempää AMK-tutkintoa suorittaville pakollinen. Se toteutetaan osin monialaisesti eri koulutusten opiskelijoista muodostetuissa ryhmissä ja osin oman koulutuksen sisällä pienryhmä- ja yksilötyöskentelynä. Opintojaksolla on kaksi kaikille yhteistä lähipäivää. Muuten yhteinen toteutus perustuu itslearning-kurssialustalla oleviin oppimateriaaleihin ja oppimistehtäviin. Koulutukset voivat halutessaan käsitellä opintojakson sisältöjä myös omissa lähipäivissään tutor-opettajan johdolla.

Viestintäkanava ja lisätietoja

YAMK - opintoja, ei sovellu AMK - opintoihin. Avoin AMK maksimi 5 opiskelijaa.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi kohdistuu oppimistehtäviin sekä aktiiviseen osallistumiseen lähipäivien työskentelyyn.
Tutor-opettaja arvioi oppimistehtävät. Opintojakson suorittaminen hyväksytysti edellyttää kaikkien oppimistehtävien suorittamista hyväksytysti sekä osallistumista lähipäiviin (tai pakottavan poissaolon tapauksessa korvaavan tehtävän suorittamista hyväksytysti). Tuutoropettaja kirjaa lähipäivien osallistumissuoritukset (ja arvioi poissaolijoiden korvaavien tehtävien suoritukset).

Esitietovaatimukset

-

Ilmoittautumisaika

02.12.2021 - 31.01.2022

Ajoitus

10.01.2022 - 08.05.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Koulutus
  • Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, terveyden edistäminen
Opettaja
  • Hille Halonen
  • Anu Vaihekoski
  • Ritva Laaksonen-Heikkilä
  • Sini Eloranta
  • Virpi Sulosaari
  • Anne Rouhelo
  • Marjo Harju
  • Marjo Salmela
  • Sanna-Maria Nurmi
Ryhmät
  • YGEROK22V
    Gerontologinen asiantuntijuus, K22 (verkko)
  • YKLASK22
    Kliininen asiantuntijuus (ylempi AMK), syöpää sairastavan hoito, K22
  • YTEKEK22
    Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus, K22
  • YTEEDK22
    Terveyden edistämisen koulutus, K22

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:

- analysoida toimintaympäristöjen muutoksia ja ennakoida tulevaisuuden kehityskulkuja soveltaen
- tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin käsitteitä ja menetelmiä
- arvioida toimintaympäristöjen muutosten vaikutuksia omaan työhön, työyhteisöön, organisaatioon sekä toimialaan
- kehittää tavoitteellisesti omaa osaamistaan ja asiantuntijuuttaan vastaamaan tulevaisuuden työelämän vaatimuksia
- uudistaa omaa ja organisaationsa toimintaa huomioiden kestävän kehityksen näkökulman ja hyödyntäen monitieteistä ja laaja-alaista tulevaisuustietoa.

Sisältö

- Tulevaisuuden työ ja toimeentulo
- Tulevaisuuden osaamistarpeet ja niiden ennakointi
- Muuttuvat urapolut ja ammatti-identiteetit
- Tulevaisuuden teknologiat, ihmisen ja teknologian vuorovaikutus
- Kestävä tulevaisuus ja ekologinen jälleenrakennus
- Tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin lähtökohtia ja menetelmiä
- Ennakoinnin merkitys innovaatioille sekä strategiselle suunnittelulle ja päätöksenteolle

Oppimateriaalit

Itslearningin kurssialustalla.

Opetusmenetelmät

Videoidut, etäyhteyksin tai lähitapaamisissa toteutetut luentoalustukset vierailijoilta tai Turun AMK:n asiantuntijoilta, toiminnallinen työskentely monialaisissa ryhmissä, lukupiirityöskentely pienryhmässä, itsenäinen kirjallisten oppimistehtävien tekeminen.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lähiopetus: Vierailuluentoja ja ryhmätyöskentelyä lähitapaamisissa: 15 h
Verkko- ja etäopiskelu: Verkko-opiskelua ja itsenäistä työskentelyä yksin tai pienryhmässä: 120 h

Ryhmätyöskentelyä:
• Aloituspäivä 10.1.2022: monialaisissa pienryhmissä keskustelua Sitran megatrendikorttien pohjalta.

• Lukupiirityöskentely koulutuksittain jaettavissa pienryhmissä: oman alan työn, toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutoksia käsittelevän tutkimuskirjallisuuden lukemista, keskustelua pienryhmässä, sekä keskustelun keskeisten ideoiden/havaintojen kokoaminen tiiviiksi visuaaliseksi esitykseksi (esim. lyhyt video, Prezi, mindmap tms.) ja jakaminen oman koulutuksen ryhmälle itslearning-kurssialustalla (tutoropettaja arvioi tuotoksen, HYV/HYL).

• Hackathon 25.4.2022 (sekä hackathonin ennakkotapaaminen 13.4.2022): työelämä- ja ongelmalähtöistä työskentelyä monialaisissa pienryhmissä.

Yksilötehtävät:
• Orientaatiotehtävä: Tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).

• Tulevaisuusskenaariotehtävä: omien vaihtoehtoisten ammatillisten tulevaisuuksien hahmottelu tulevaisuustaulukkoon (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).

• Reflektiivinen raportti: Miten voin hyödyntää tulevaisuustietoa ja ennakointimenetelmiä oman osaamiseni ja ammatillisen toimintani kehittämisessä / oman organisaationi strategisessa johtamisessa. Mihin omassa sekä työyhteisöni/organisaationi tulevaisuudessa koen voivani vaikuttaa itse? (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).

Sisällön jaksotus

Opintojakso on kaikille Turun AMK:n ylempää AMK-tutkintoa suorittaville pakollinen. Se toteutetaan osin monialaisesti eri koulutusten opiskelijoista muodostetuissa ryhmissä ja osin oman koulutuksen sisällä pienryhmä- ja yksilötyöskentelynä. Opintojaksolla on kolme kaikille yhteistä kontaktipäivää (10.1.2022, 13.4.2022 ja 25.4.2022).

Muuten yhteinen toteutus perustuu itslearning-kurssialustalla oleviin oppimateriaaleihin ja oppimistehtäviin. Koulutukset voivat halutessaan käsitellä opintojakson sisältöjä myös omissa lähipäivissään opettajatuutorin johdolla.

***

TEEMA 1: MUUTTUVA MAAILMA JA TYÖELÄMÄ (viikot 2-4)
• Yhteinen aloituspäivä 10.1.2022: Opintojakson esittely, vierailijan alustus muuttuvasta työelämästä ja osaamistarpeista, sekä pienryhmätyöskentelyä Sitran megatrendikorteilla (tuutorit ohjaamassa).
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Orientaatiotehtävä: Tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (viimeinen palautuspäivä 30.1.)
• (Koulutusten itse päätettävissä ja järjestettävissä: Turun AMK:n asiantuntijoiden alustuksia esim. tulevaisuuden teknologioihin, kiertotalouteen ja kestävään tulevaisuuteen liittyvistä teemoista koulutuksen omassa lähipäivässä)

***
TEEMA 2: TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI (viikot 5-8)
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Tulevaisuusskenaariotehtävä: omat vaihtoehtoiset ammatilliset tulevaisuudet (viimeinen palautuspäivä 27.2.)

***
TEEMA 3: OMA ALA MUUTOKSESSA (viikot 9-13)
• Lukupiirityöskentely (verkkovälitteisesti ja/tai lukupiiriryhmän itse organisoimassa tapaamisessa): oman alan työn, toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutoksia käsittelevän tutkimuskirjallisuuden lukemista, keskustelua pienryhmässä, sekä keskustelun keskeisten ideoiden/havaintojen kokoaminen tiiviiksi visuaaliseksi esitykseksi ja jakaminen oman koulutuksen ryhmälle itslearning-kurssialustalle (viimeistään 3.4.)
• Tutoropettaja vastaa lukupiiriryhmien organisoinnista sekä mahdollisen valmiin lukulistan ohjeistamisesta tai opiskelijoiden ohjeistamisesta soveltuvan lukupiirikirjallisuuden etsimiseen.

***
TEEMA 4: MINÄ TULEVAISUUDEN TEKIJÄNÄ (viikot 14-17)
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Yhteinen lähipäivä 25.4.2022 ja ennakkotapaaminen 13.4.2022: hackathon, jossa työskentelyä monialaisissa pienryhmissä todellisten työelämän ongelmien ratkaisemiseksi. Teemana kestävä tulevaisuus. Tiimit perehtyvät hackathonin ohjeistuksiin ja hackathon-toimeksiantoihin etukäteen itslearning-alustalla ja palauttavat hackathon-raporttinsa viimeistään 1.5.2022).
• Reflektiivinen raportti tulevaisuustiedon ja ennakointimenetelmien hyödyntämisestä omassa työssä (viimeinen palautuspäivä 8.5.2022)

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi kohdistuu oppimistehtäviin sekä aktiiviseen osallistumiseen lähipäivien työskentelyyn.

Tutoropettaja arvioi oppimistehtävät (tehtävät 1–4). Opintojakson suorittaminen hyväksytysti edellyttää kaikkien oppimistehtävien suorittamista hyväksytysti sekä osallistumista kontaktipäiviin (tai pakottavan poissaolon tapauksessa korvaavan tehtävän suorittamista hyväksytysti). Opettajatuutori kirjaa kontaktipäivien osallistumissuoritukset (ja arvioi poissaolijoiden korvaavien tehtävien suoritukset).

Esitietovaatimukset

-

Ilmoittautumisaika

02.12.2021 - 31.01.2022

Ajoitus

01.01.2022 - 31.07.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Opetuskielet
  • Englanti
Paikat

0 - 35

Opettaja
  • Keijo Varis
Ryhmät
  • YBINBK22

  • Sirpa Hänti
Ryhmät
  • YSMANK22

0 - 45

Opettaja
  • Krista Ojala
  • Tapani Kilpeläinen
Vastuuopettaja

Markku Lindell

Ryhmät
  • YPROIK22
    Insinööri (ylempi AMK), projektijohtaminen
  • YPROTK22

02.12.2021 - 25.01.2022

Ajoitus

01.01.2022 - 31.07.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Tekniikka ja liiketoiminta

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Opettaja
  • Juha Nikkanen
Ryhmät
  • YICTIK22
    Insinööri (ylempi AMK), ohjelmistotekniikka ja ICT
  • YICTTK22
    Tradenomi (ylempi AMK), ohjelmistotekniikka ja ICT

  • Merja Peltokoski
Ryhmät
  • YKOMEK22
    Insinööri (ylempi AMK), kone- ja meritekniikka

01.05.2021 - 30.09.2021

Ajoitus

30.08.2021 - 31.08.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Opetuskielet
  • Englanti
Opettaja
  • Ulla Seppälä-Kaven
Vastuuopettaja

Ulla Seppälä-Kaven

Ryhmät
  • YSERVIS21

• Aloituspäivä 30.8.2021: monialaisissa pienryhmissä keskustelua Sitran megatrendikorttien pohjalta.
• Lukupiirityöskentely koulutuksittain jaettavissa pienryhmissä: oman alan työn, toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutoksia käsittelevän tutkimuskirjallisuuden lukemista, keskustelua pienryhmässä, sekä keskustelun keskeisten ideoiden/havaintojen kokoaminen tiiviiksi visuaaliseksi esitykseksi (esim. lyhyt video, Prezi, mindmap tms.) ja jakaminen oman koulutuksen ryhmälle itslearning-kurssialustalla (tutoropettaja arvioi tuotoksen, HYV/HYL).
• Hackathon 29.11.2021 (sekä hackathonin ennakkotapaaminen 17.11.2021): työelämä- ja ongelmalähtöistä työskentelyä monialaisissa pienryhmissä.

Yksilötehtävät:
• Orientaatiotehtävä: Tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Tulevaisuusskenaariotehtävä: omien vaihtoehtoisten ammatillisten tulevaisuuksien hahmottelu tulevaisuustaulukkoon (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
• Reflektiivinen raportti: Miten voin hyödyntää tulevaisuustietoa ja ennakkointimenetelmiä oman osaamiseni ja ammatillisen toimintani kehittämisessä / oman organisaationi strategisessa johtamisessa. Mihin omassa sekä työyhteisöni/organisaationi tulevaisuudessa koen voivani vaikuttaa itse? (ohje ja palautus itslearning-kurssialustalla; tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).

Sisällön jaksotus

Opintojakso on kaikille Turun AMK:n ylempää AMK-tutkintoa suorittaville pakollinen. Se toteutetaan osin monialaisesti eri koulutusten opiskelijoista muodostetuissa ryhmissä ja osin oman koulutuksen sisällä pienryhmä- ja yksilötyöskentelynä. Opintojaksolla on kolme kaikille yhteistä kontaktipäivää (30.8.2021, 17.11.2021 ja 29.11.2021).

Muuten yhteinen toteutus perustuu itslearning-kurssialustalla oleviin oppimateriaaleihin ja oppimistehtäviin. Koulutukset voivat halutessaan käsitellä opintojakson sisältöjä myös omissa lähipäivissään tutor-opettajan johdolla.

***

TEEMA 1: MUUTTUVA MAAILMA JA TYÖELÄMÄ (viikot 35-37)
• Yhteinen aloituspäivä 30.8.2021: Opintojakson esittely, vierailijan alustus muuttuvasta työelämästä ja osaamistarpeista, sekä pienryhmätyöskentelyä Sitran megatrendikorteilla (tuutorit ohjaamassa).
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Orientaatiotehtävä: Tulevaisuustietoisuus ja -asenteet (viimeinen palautuspäivä 19.9.)
• (Koulutusten itse päätettävissä ja järjestettävissä: Turun AMK:n asiantuntijoiden alustuksia esim. tulevaisuuden teknologioihin, kiertotalouteen ja kestävään tulevaisuuteen liittyvistä teemoista koulutuksen omassa lähipäivässä)

***
TEEMA 2: TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI (viikot 38-41)
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Tulevaisuusskenaariotehtävä: omat vaihtoehtoiset ammatilliset tulevaisuudet (viimeinen palautuspäivä 17.10.)

***
TEEMA 3: OMA ALA MUUTOKSESSA (viikot 42-45)
• Lukupiirityöskentely (verkkovälitteisesti ja/tai lukupiiriryhmän itse organisoimassa tapaamisessa): oman alan työn, toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutoksia käsittelevän tutkimuskirjallisuuden lukemista, keskustelua pienryhmässä, sekä keskustelun keskeisten ideoiden/havaintojen kokoaminen tiiviiksi visuaaliseksi esitykseksi ja jakaminen oman koulutuksen ryhmälle itslearning-kurssialustalle (viimeistään 14.11)
• Tutoropettaja vastaa lukupiiriryhmien organisoinnista sekä mahdollisen valmiin lukulistan ohjeistamisesta tai opiskelijoiden ohjeistamisesta soveltuvan lukupiirikirjallisuuden etsimiseen.

***
TEEMA 4: MINÄ TULEVAISUUDEN TEKIJÄNÄ (viikot 46-49)
• itslearning-kurssialustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Yhteinen lähipäivä 29.11.2021 ja ennakkotapaaminen 17.11.2021: hackathon, jossa työskentelyä monialaisissa pienryhmissä todellisten työelämän ongelmien ratkaisemiseksi. Teemana kestävä tulevaisuus. Tiimit perehtyvät hackathonin ohjeistuksiin ja hackathon-toimeksiantoihin etukäteen itslearning-alustalla ja palauttavat hackathon-raporttinsa viimeistään 5.12.2021).
• Reflektiivinen raportti tulevaisuustiedon ja ennakointimenetelmien hyödyntämisestä omassa työssä (viimeinen palautuspäivä 12.12.2021)

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi kohdistuu oppimistehtäviin sekä aktiiviseen osallistumiseen lähipäivien työskentelyyn.

Tutoropettaja arvioi oppimistehtävät (tehtävät 1–4). Opintojakson suorittaminen hyväksytysti edellyttää kaikkien oppimistehtävien suorittamista hyväksytysti sekä osallistumista kontaktipäiviin (tai pakottavan poissaolon tapauksessa korvaavan tehtävän suorittamista hyväksytysti). Tuutoropettaja kirjaa kontaktipäivien osallistumissuoritukset (ja arvioi poissaolijoiden korvaavien tehtävien suoritukset).

Esitietovaatimukset

-

Ilmoittautumisaika

02.12.2020 - 31.12.2020

Ajoitus

01.01.2021 - 31.07.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

4 op

TKI-osuus

1 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Paikat

20 - 20

Koulutus
  • Kulttuurialan ylempi AMK, kulttuurihyvinvointi
  • Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, kulttuurihyvinvointi
Opettaja
  • Liisa-Maria Lilja-Viherlampi
  • Marjo Harju
Ryhmät
  • YKUHSK21
    Kulttuurihyvinvointi, sosiaali- ja terveysala
  • YKUHKK21
    Kulttuurialan YAMK, Kulttuurihyvinvointi

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:

- analysoida toimintaympäristöjen muutoksia ja ennakoida tulevaisuuden kehityskulkuja soveltaen
- tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin käsitteitä ja menetelmiä
- arvioida toimintaympäristöjen muutosten vaikutuksia omaan työhön, työyhteisöön, organisaatioon sekä toimialaan
- kehittää tavoitteellisesti omaa osaamistaan ja asiantuntijuuttaan vastaamaan tulevaisuuden työelämän vaatimuksia
- uudistaa omaa ja organisaationsa toimintaa huomioiden kestävän kehityksen näkökulman ja hyödyntäen monitieteistä ja laaja-alaista tulevaisuustietoa.

Sisältö

- Tulevaisuuden työ ja toimeentulo
- Tulevaisuuden osaamistarpeet ja niiden ennakointi
- Muuttuvat urapolut ja ammatti-identiteetit
- Tulevaisuuden teknologiat, ihmisen ja teknologian vuorovaikutus
- Kestävä tulevaisuus ja ekologinen jälleenrakennus
- Tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin lähtökohtia ja menetelmiä
- Ennakoinnin merkitys innovaatioille sekä strategiselle suunnittelulle ja päätöksenteolle

Oppimateriaalit

Ohjeistetaan ITSlearning-oppimisalustalla.

Opetusmenetelmät

Vierailuluennot, toiminnallinen työskentely monialaisissa ryhmissä (lähitapaamiset), lukupiirityöskentely pienryhmässä, itsenäinen oppimistehtävien tekeminen.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lähiopetus: Vierailuluentoja ja ryhmätyöskentelyä lähitapaamisissa: 16 h

Verkko- ja etäopiskelu: Verkko-opiskelua ja itsenäistä työskentelyä yksin tai pienryhmässä: 119 h

Ryhmätyöskentelyä:
1) Aloituspäivä 11.1.2021: monialaisissa pienryhmissä keskustelua Sitran megatrendikorttien pohjalta.
2) Lukupiirityöskentely koulutuksittain jaettavissa pienryhmissä: oman alan työn, toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutoksia käsittelevän tutkimuskirjallisuuden lukemista, keskustelua pienryhmässä, sekä keskustelun keskeisten ideoiden/havaintojen kokoaminen tiiviiksi visuaaliseksi esitykseksi (esim. lyhyt video, Prezi, mindmap tms.) ja jakaminen oman koulutuksen ryhmälle Optimassa (tutoropettaja arvioi tuotoksen, HYV/HYL).
3) Hackathon: työelämä- ja ongelmalähtöistä työskentelyä monialaisissa pienryhmissä.

Yksilötehtävät:
1) Tulevaisuusskenaariotehtävä: omien vaihtoehtoisten ammatillisten tulevaisuuksien hahmottelu tulevaisuustaulukkoon (tutoropettaja arvioi, HYV/HYL)
2) Reflektiivinen raportti : Miten voin hyödyntää tulevaisuustietoa ja ennakkointimenetelmiä oman osaamiseni ja ammatillisen toimintani kehittämisessä / oman organisaationi strategisessa johtamisessa. Mihin omassa sekä työyhteisöni/organisaationi tulevaisuudessa koen voivani vaikuttaa itse? (Tuutoropettaja arvioi,
HYV/HYL)

Sisällön jaksotus

Opintojakso on kaikille Turun AMK:n ylempää AMK-tutkintoa suorittaville pakollinen. Se toteutetaan osin monialaisesti eri koulutusten opiskelijoista muodostetuissa ryhmissä ja osin oman koulutuksen sisällä pienryhmä- ja yksilötyöskentelynä. Opintojaksolla on kaksi kaikille yhteistä lähipäivää (opintojen aloituspäivä ja hackathon-päivä). Muuten yhteinen toteutus perustuu oppimisalustalla oleviin oppimateriaaleihin ja oppimistehtäviin. Koulutukset voivat halutessaan käsitellä opintojakson sisältöjä myös omissa lähipäivissään tutor-opettajan johdolla.
***

TEEMA 1: MUUTTUVA MAAILMA JA TYÖELÄMÄ (kurssin viikot 1–4)
Yhteinen aloituspäivä: Keynote-luennot muuttuvasta työelämästä ja osaamistarpeista, opintojakson esittely, sekä pienryhmätyöskentelyä Sitran megatrendikorteilla (tuutorit ohjaamassa).
• Oppimisalustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• (Koulutusten itse päätettävissä ja järjestettävissä: Turun AMK:n asiantuntijoiden alustuksia esim. tulevaisuuden teknologioihin, kiertotalouteen ja kestävään tulevaisuuteen liittyvistä teemoista koulutuksen omassa lähipäivässä)
***

TEEMA 2: TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI (kurssin viikot 5–8)
oppimisalustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Tulevaisuusskenaariotehtävä: omat vaihtoehtoiset ammatilliset tulevaisuudet, palautus oppimisalustan palautuslaatikkoon (tutoropettaja arvioi, HYV/HYL).
***

TEEMA 3: OMA ALA MUUTOKSESSA (kurssin viikot 9–12)
• Lukupiirityöskentely (verkkovälitteisesti ja/tai lukupiiriryhmän itse organisoimassa tapaamisessa): oman alan työn, toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutoksia käsittelevän tutkimuskirjallisuuden lukemista, keskustelua pienryhmässä, sekä keskustelun keskeisten ideoiden/havaintojen kokoaminen tiiviiksi visuaaliseksi esitykseksi ja jakaminen oman koulutuksen ryhmälle oppimisalustalla.
• Tutoropettaja vastaa mahdollisen valmiin lukulistan ohjeistamisesta ja tuotoksen
arvioinnista (HYV/HYL).
***

TEEMA 4: MINÄ TULEVAISUUDEN TEKIJÄNÄ (Kurssin viikot 13–16)
• Oppimisalustalla ohjeistettuihin materiaaleihin perehtyminen.
• Yhteinen lähipäivä: hackathon, jossa työskentelyä monialaisissa pienryhmissä todellisten työelämän ongelmien ratkaisemiseksi. Teemana kestävä tulevaisuus
• Reflektiivinen raportti tulevaisuustiedon ja ennakointimenetelmien hyödyntämisestä omassa työssä, palautus oppimisalustalle(tuutoropettaja arvioi, HYV/HYL).

***

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi kohdistuu oppimistehtäviin sekä aktiiviseen osallistumiseen lähipäivissä.
Tutor-opettaja arvioi oppimistehtävät. Opintojakson suorittaminen hyväksytysti edellyttää kaikkien oppimistehtävien suorittamista hyväksytysti sekä osallistumista lähipäiviin (tai pakottavan poissaolon tapauksessa korvaavan tehtävän suorittamista hyväksytysti).

Esitietovaatimukset

-

Ilmoittautumisaika

02.08.2020 - 07.09.2020

Ajoitus

01.08.2020 - 31.07.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

TKI-osuus

2 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Tekniikka ja liiketoiminta

Toimipiste

Kupittaan kampus

Opetuskielet
  • Englanti
Paikat

20 - 35

Koulutus
  • Master of Business Administration, Service Design
Opettaja
  • Ulla Seppälä-Kaven
Vastuuopettaja

Ulla Seppälä-Kaven

Ryhmät
  • YSERVIS20
    Master of Businesss Administration, Service Design

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:

- analysoida toimintaympäristöjen muutoksia ja ennakoida tulevaisuuden kehityskulkuja soveltaen
- tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin käsitteitä ja menetelmiä
- arvioida toimintaympäristöjen muutosten vaikutuksia omaan työhön, työyhteisöön, organisaatioon sekä toimialaan
- kehittää tavoitteellisesti omaa osaamistaan ja asiantuntijuuttaan vastaamaan tulevaisuuden työelämän vaatimuksia
- uudistaa omaa ja organisaationsa toimintaa huomioiden kestävän kehityksen näkökulman ja hyödyntäen monitieteistä ja laaja-alaista tulevaisuustietoa.

Sisältö

- Tulevaisuuden työ ja toimeentulo
- Tulevaisuuden osaamistarpeet ja niiden ennakointi
- Muuttuvat urapolut ja ammatti-identiteetit
- Tulevaisuuden teknologiat, ihmisen ja teknologian vuorovaikutus
- Kestävä tulevaisuus ja ekologinen jälleenrakennus
- Tulevaisuudentutkimuksen ja -ennakoinnin lähtökohtia ja menetelmiä
- Ennakoinnin merkitys innovaatioille sekä strategiselle suunnittelulle ja päätöksenteolle

Oppimateriaalit

Ohjeistetaan oppimisalustassa

Opetusmenetelmät

Contact days with visiting keynote speakers and TUAS specialists, group work in multidisciplinary groups, reading and discussing in reading groups, hackathon, individual written assignments.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Contact days and lectures: 16 h

Online and virtual working individually and in groups: 119 h

Group work and assignments:
• Starting day 31.8.2020: multidisciplinary groups working with SITRA’s megatrend cards.
• Reading groups within each study programme: reading and discussing research articles/papers/reports, creating a visual presentation of the key ideas and publishing it in a discussion forum in Optima (tutor teacher evaluates, accepted/not accepted).
• Hackathon 7.12.2020: multidisciplinary groups work to solve real working-life problems.

Individual work and assignments:
• Scenario assignment (in Optima): imagining alternative professional futures (tutor teacher evaluates, accepted/not accepted).
• Reflective report on utilizing futures thinking and anticipation methods in one’s own work (tutor teacher evaluates, accepted/not accepted)

Sisällön jaksotus

The course is compulsory for all TUAS Master Students. It will be implemented partly in groups comprised of students across the various study programmes, and partly as team and individual work within each study programme. There are two contact days (31.8.2020 and 7.12.2020) common to all students of the various study programmes, and further, there are common study materials and assignments in ItsLearning platform. In addition, the study programmes may add and cover discipline specific topics. This will be guided by the tutor teacher during the programme’s contact days.
***

THEME 1: CHANGING WORLD AND WORKING LIFE (weeks 1–4of the course)
• Common starting day 31.8.2020 for all students of the various study programmes: keynote speeches on the changing working life and competence requirements, introduction to the course, and group work with SITRA’s megatrend cards (a tutor will guide working of the groups).
• Students familiarize themselves with the materials in ItsLearning platform.
• (Each study programme may arrange lectures by TUAS specialists on themes such as new technologies, circular economy etc. during the programme’s contact days.)
***

THEME 2: FUTURES STUDIES AND ANTICIPATION (weeks 5–8)

• Students familiarize themselves with the materials in ItsLearning platform.
• An individual scenario assignment (in ItsLearning platform): imagining alternative professional futures (tutor teacher evaluates, accepted/not accepted).
***

THEME 3: CHANGING WORKING LIFE IN MY FIELD (weeks 9–12)

• Reading groups: reading and discussing research articles in groups that meet virtually or face to face, and creating a visual presentation based on the key ideas of the discussion. Readings are related to the changing work, working environment and competence requirements in the field of the study programme. The visual presentation will be shared in ItsLearning platform.
• Tutor teacher compiles the list of readings (or guides students to find relevant research articles and reports) and is in charge of the evaluation (accepted/not accepted).
***

THEME 4: SHAPING MY OWN FUTURE (weeks 13–16)
• Students familiarize themselves with the materials in ItsLearning platform.
• Common Hackathon day 7.12.2020 for all students of the various study programmes: group working to solve real working-life problems related to sustainable future.
• Individual assignment: a reflective report on utilizing futures thinking and anticipation methods in one’s own work (tutor teacher evaluates, accepted/not accepted).
***

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Assessment will be based on the individual and group assignments submitted on platform and on the demonstrated contribution to the group work in contact days. Tutor teacher evaluates the assignments. To pass the course, students are expected to participate in the contact days and to contribute to group work in them, as well as to complete and turn in all the assignments.

Missing contact day participation will be compensated by an extra assignment.

Esitietovaatimukset

-