Siirry suoraan sisältöön

Sairaanhoitajakoulutus, monimuoto, Salo S20: MSAISS20

Tunnus: MSAISS20

Tutkinto:
Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto

Tutkintonimike:
Sairaanhoitaja (AMK)

Laajuus:
210 op

Kesto:
3.5 vuotta (210 op)

Aloituslukukausi:
Syksy 2020

Opetuskieli:
suomi

Koulutuksen kuvaus

Sairaanhoitaja (AMK)/Bachelor of Nursing on hoitotyön asiantuntija. Koulutuksen tavoitteena on tuottaa osaamista, jota sairaanhoitaja tarvitsee työssään. Koulutuksesta valmistuneen sairaanhoitajan tehtävänä on väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja ylläpitäminen, sairauksien ehkäisy ja hoito sekä terveysongelmien aiheuttamien haittojen vähentäminen. Koulutuksen tavoitteena on myös vastata terveydellisten ongelmien monimutkaistumiseen, teknologian kehittymisen tuomiin haasteisiin ja kansainvälistymiseen. Lisäksi palvelurakenteen muuttuminen avohoitopainotteiseksi edellyttää tulevaisuuden terveysalan ammattilaisilta korkeatasoista, laaja-alaista ja moniammatillista osaamista ja yhteistyötä. Ammatissa toimiminen edellyttää vahvaa eettistä, kriittistä ja ammatillista ajattelun ja päätöksenteon taitoa. Asiantuntijuuteen sisältyy kyky kehittää ja uudistaa toimintaa tutkimustietoon perustuen sekä valmiudet näyttöön perustuvaan hoitotyöhön, yrittäjyyteen, kansainvälisiin tehtäviin, yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja elinikäiseen oppimiseen. Sairaanhoitaja työskentelee eri sosiaali- ja terveydenhuollon julkisissa ja yksityisissä palveluissa, kolmannen sektorin alueilla tai yrittäjänä. Sairaanhoitaja toimii itsenäisesti hoitotyön asiantuntijana yhteistyössä eri ammattiryhmien kanssa.

Sairaanhoitajakoulutuksen opetussuunnitelma pohjautuu:
- kansainvälisiin sopimuksiin ja suosituksiin, erityisesti EU-direktiivit 2005/36 ja 2013/55/EY https://www.google.fi/search?q=2013%2F55%2Feu+directive&rlz=1C1GGRV_enFI752FI752&oq=2013%2F55%2FEY&aqs=chrome.2.69i57j0l5.2805j0j8&sourceid=chrome&ie=UTF-8
- ammatinharjoittamista koskevaan lainsäädäntöön http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940559
- Eurooppalaiseen tutkintojen ja osaamisen viitekehykseen (European Qualifications Framework = EQF) taso 6 https://ec.europa.eu/ploteus/search/site?f%5B0%5D=im_field_entity_type%3A97
- Kansalliseen tutkintojen viitekehykseen (National Qualifications Framework = NQF) (www.minedu.fi/OPM) taso 6
- Sairaanhoitajan ammatilliseen osaamiseen 2013 https://www.epressi.com/media/userfiles/15014/1442254031/loppuraportti-sairaanhoitajan-ammatillinen-osaaminen.pdf



Opinnot muodostuvat seuraavasti:

YDINOSAAMINEN
• perusopinnot 24 op
• ammattiopinnot 81 op, joista vaihtoehtoisia opintoja 15 op
• harjoittelu 75 op, joista vaihtoehtoisia on 20 op
LAAJENTAVA OSAAMINEN
• opinnäytetyö 15 op
• vapaasti valittavat opinnot 15 op
Turun ammattikorkeakoulussa pedagogisena lähtökohtana on innovaatiopedagogiikka, jonka tavoitteena on innovaatiokompetenssien (kriittinen ajattelu, aloitekyky, luovuus, tiimityö ja verkostoituminen) kehittyminen. Sairaanhoitajakoulutuksessa innovaatiopedagogiikka ja sen tavoitteet läpäisevät/integroituvat kaikkiin opintoihin.

Perusopintojen tavoitteena on, että opiskelija kehittyy viestintä- ja kansainvälisyysosaamisessaan, omaksuu näyttöön perustuvan tutkivan työotteen sekä hankkii asetuksen (A 1120/2014) tarkoittaman kielitaidon.

Ammattiopintojen tavoitteena on, että opiskelija sisäistää eettisesti korkeatasoisen toimintatavan sekä terveyden edistämisen periaatteet. Hän perehtyy ammatillisen tehtäväalueen keskeisiin asiakokonaisuuksiin ja sovellutuksiin sekä niiden tieteellisiin perusteisiin siten, että kykenee itsenäisesti työskentelemään tehtäväalueen asiantuntijatehtävissä ja yrittäjänä. Ammattiopintojen tietoperustana on hoitotieteeseen pohjautuva tieto, johon opiskelija kytkee ammatin kannalta keskeisten muiden tieteenalojen tietoperustaa ja sähköisiä kehittyviä välineitä.

Harjoittelu on kiinteä osa hoitotyön koulutuksen opintoja (75 op, 2025 tuntia (EU-direktiivi 2013/55)). Opiskelija suorittaa osan harjoittelustaan ammattikorkeakoulun opetustiloissa luokka- ja simulaatioharjoituksissa, jolloin hän harjaannuttaa ja kehittää perustaitojaan voidakseen jatkaa opiskeluaan erilaisissa hoito- ja toimintaympäristöissä. Harjoittelun opintojaksojen aikana opiskelija kehittää systemaattisesti hoitokäsitystään ja -taitoaan syventäen opiskelunsa tavoitteita opintojaksolta toiselle siirryttäessä. Harjoittelu on ammattitaitoisen henkilökunnan ja ammattikorkeakoulun opettajan ohjaamaa ja se toteutuu ammattitaitoisen hoitohenkilökunnan valvonnassa ja sellaisissa yksiköissä, joissa on asianmukainen määrä ammattihenkilöstöä ja asianmukaiset potilashoidon apuvälineet. Ammattikorkeakoulu on vastuussa teoreettisen ja kliinisen opetuksen yhteensovittamisesta koko koulutuksen ajan. Harjoittelu täyttää vaatimuksen ammattitaitoa edistävästä harjoittelusta. Opiskelija voi anomuksestaan saada hyväksiluetuksi opetussuunnitelmassa määritellyn harjoittelun opintojakson siihen sopivalla työsuhteessa tehdyllä työllä, jonka tulee vastata opiskelijan opiskelemaa tutkintoa.

Opinnäytetyössään (15 op) opiskelija osoittaa valmiutensa työskennellä itsenäisesti ja käyttää kriittisesti tutkimusperustaista tietoa. Opinnäytetyöt kytketään tutkimus- ja kehittämistoimintaan sekä yrittäjyysopintoihin. Kypsyysnäyte on opinnäytetyön alalta kirjoitettu näyte, joka osoittaa perehtyneisyyttä alaan ja suomen tai muun koulusivistyskielen taitoa.

Vapaasti valittavien opintojen (15op) avulla opiskelija syventää ja laajentaa hoitotyön ammatillista osaamistaan.


OSAAMISPOLUT, ERIKOISALAT JA PÄTEVYYDET

Sairaanhoitajan ammatissa voi toimia vain tutkinnon suorittanut, laillistettu ammattihenkilö (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994). Tutkinnon suoritettuaan opiskelija voi hakea ammattioikeuksia Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvirasta. Ammattinimike on sairaanhoitaja.

Turun ammattikorkeakoulusta valmistuva sairaanhoitaja voi syventää osaamistaan Varsinais-Suomen alueen vahvuuden, erikoissairaanhoidon osa-alueille kuten teho- ja päivystyshoitoon, mielenterveystyöhön ja lasten sairaanhoitoon. Lisäksi erityisvahvuus on mahdollisuus syventyä haja-asutusalueen esimerkiksi saariston väestön terveydenhuoltoon ja ruotsinkielisen väestön palveluihin.


PALAUTEJÄRJESTELMÄ

Opiskelijat osallistuvat opetuksen ja sen toteutuksen suunnitteluun erilaisissa työryhmissä. Opiskelija arvioi oppimistaan ja antaa palautetta opetuksen suunnittelusta ja toteutuksesta opintojaksoittain, moduuleittain, laajemmin lukukausittain ja koulutuksen loppuvaiheessa koko koulutuksesta. Opiskelijoiden antama palaute huomioidaan koulutusta kehitettäessä.


URAMAHDOLLISUUDET JA JATKO-OPINTOMAHDOLLISUUDET

Sairaanhoitajan ammattikorkeakoulututkinto tarjoaa monipuoliset kansalliset ja kansainväliset työuramahdollisuudet. Tutkinto antaa jatko-opintomahdollisuuden ylempään ammattikorkeakoulututkintoon tai kotimaisissa tai ulkomaisissa yliopistossa suoritettavaan ylempään korkeakoulututkintoon. Opiskelijan urakehitystä tuetaan koko opintojen ajan.

Osaamistavoitteet

Turun ammattikorkeakoulun määrittelemät innovaatiokompetenssit integroituvat sairaanhoitajakoulutuksen kompetensseihin. Innovaatiokompetenssit muodostuvat yksilö-, yhteisö- ja verkostotason osaamisista ja ne kattavat seuraavat viisi osaamisen ulottuvuutta: kriittinen ajattelu, aloitekyky, luovuus, tiimityö ja verkostoituminen.

Sairaanhoitajakoulutuksen osaamistavoitteet perustuvat Euroopan unionin yhteisesti määriteltyyn direktiiviin, kansallisiin lakeihin ja kansallisesti sovittuihin osaamisalueisiin.

Yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan pätevyysvaatimukset EU-direktiivi 2013/55
a) pätevyys määrittää itsenäisesti tarpeelliset hoitotoimenpiteet ajantasaista teoreettista ja kliinistä tietoa käyttäen sekä suunnitella, organisoida ja toteuttaa hoitotoimenpiteitä potilashoidon yhteydessä
b) pätevyys työskennellä tehokkaasti yhdessä muiden terveysalan toimijoiden kanssa, mukaan lukien osallistuminen hoitohenkilökunnan käytännön koulutukseen
c) pätevyys rohkaista henkilöitä, perheitä ja ryhmiä terveellisiin elintapoihin ja itsensä hoitamiseen
d) pätevyys aloittaa itsenäisesti välittömät pelastustoimet sekä toteuttaa toimenpiteitä kriisi- ja katastrofitilanteissa
e) pätevyys antaa itsenäisesti neuvoja, tietoja ja tukea hoitoa tarvitseville henkilöille ja heidän läheisilleen
f) pätevyys varmistaa itsenäisesti sairaanhoidon laatu ja arviointi
g) pätevyys toteuttaa kattavaa ammatillista viestintää ja tehdä yhteistyötä muissa terveysalan ammateissa toimivien kanssa
h) pätevyys analysoida hoidon laatua parantaakseen omaa työsuoritustaan yleissairaanhoidosta vastaavana sairaanhoitajana

Kansalliset määritellyt sairaanhoitajakoulutuksen osaamisalueet
Asiakaslähtöisyys
Hoitotyön eettisyys ja ammatillisuus
Johtaminen ja yrittäjyys
Kliininen hoitotyö
Näyttöön perustuva toiminta ja päätöksenteko
Ohjaus- ja opetusosaaminen
Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen
Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristö
Sosiaali- ja terveyspalvelujen laatu ja turvallisuus

Sairaanhoitajan ammatillinen osaaminen kehittyy seuraavien oppimisvaiheiden kautta:
1 Hoitotyön perusteiden osaaja
Opiskelija oppii hoitotyön opiskelussa ja hoitamisessa tarvittavat keskeiset sairaanhoitajalta (AMK) edellytettävät perustiedot ja taidot. Hänelle muodostuu pohja sairaanhoitajan ammatti-identiteetille.

2 Hoitotyön eri osa-alueiden perusteiden osaaja
Opiskelija oppii hoitotyön eri alueiden perusteet ja harjaantuu hoitamisen taidoissa.
Hänen ammatillinen kasvunsa jatkuu ja ammatti-identiteettinsä selkiytyy.

3 Hoitotyön erityiskysymyksiin perehtynyt osaaja
Opiskelija oppii ja harjaantuu hoitotyön erityiskysymyksissä ja perehtyy hoitotyön kehittämisen perusteisiin. Hänen ammatti-identiteettinsä vahvistuu ja sitoutuminen ammattiin kasvaa.

4 Hoitotyön osaaja
Opiskelija syventää ammatillista osaamistaan ja harjaantuu työskentelemään itsenäisesti. Hänelle muodostuu sairaanhoitajan ammatti-identiteetti ja hän pystyy kehittämään ammattiaan.

Pedagogiset toimintatavat

Opiskelu toteutuu Turun ammattikorkeakoulun innovaatiopedagogiikan lähtökohtien mukaan, jonka keskeisinä lähtökohtina ovat monialaisuus, tutkimus- ja kehitystoiminta, joustavat opetussuunnitelmat, yrittäjyys ja palvelutoiminta sekä kansainvälisyys. Innovaatiopedagogiikka perustuu kokeiluun, tiedon ja osaamisen jakamiseen sekä eri näkökulmien yhdistämiseen. Tavoitteena on opiskelijan ammatillisen osaamisen ja innovaatiokompetenssien kehittyminen. Opiskelija nähdään aktiivisena, itsenäisenä ja vastuullisena oppijana. Opettaja luo olosuhteita oppimiselle, tukee, kannustaa ja ohjaa sekä antaa palautetta opiskelijan oppimisesta.

Opiskelu sairaanhoitajakoulutuksessa tapahtuu korkeakoulussa ja terveyden ja sosiaalihuollon yksiköissä. Opintoja suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan työelämän edustajien, opiskelijoiden ja opettajien yhteisissä tiimeissä, tietoa soveltaen, tekemällä ja kokeilemalla. Työelämälähtöisissä projekteissa on mahdollisuus tehdä monialaista ja – ammatillista yhteistyötä eri toimialoja edustavien yritysten ja muiden ammattilaisten kanssa.

Opinnot rakentuvat moduuleihin, joilla tarkoitetaan opintojaksoa laajempaa osaamiskokonaisuutta tai osaamisaluetta, jolla tuetaan opiskelijan oppimista kokonaisuuksien hallintaan. Osaamisen kehittymisen varmistamiseksi opinnot etenevät koulutuksessa sovittujen etenemisperiaatteiden mukaan. Opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa myös kesäopintoja mm. eAMKissa. Opiskelija suorittaa perusopintojensa osana yrittäjyysopintoja, joiden lisäksi hän voi halutessaan laajentaa yrittäjyysosaamistaan valinnoillaan. Lisäksi opiskelija voi hyödyntää yrittäjänä toimimistaan opinnoissaan sekä saada tukea omaan yrittäjyystoimintaansa (esim. mentorointi, yrittäjyysopinnot ja jatkajakoulu).

Oppimismenetelmiä ovat monimuotoiset aktivoivat lähi-, verkko-, projekti- ja simulaatiomenetelmät sekä harjoittelu. Ammatillista toimintaa opitaan moniammatillisissa ja Turun ammattikorkeakoulun monialaisissa (tekniikka, kulttuuri, liiketalous) tiimeissä harjoitellen vastuullisesti ja turvallisesti hoitoon liittyviä perus- ja erityistilanteita esimerkiksi lääketieteen opiskelijoiden kanssa. Oppimista tuetaan uusilla monipuolisilla digitaalisilla verkko-oppimisympäristöillä ja moderneilla oppimistiloilla ja välineillä (IoT-kampus Salossa, ICT-City ja Medisiina D:n simulaatiotilat Turussa sekä muissa Health Campus Turun mahdollistamissa ympäristöissä). Hoitotyön asiantuntijuuteen kasvaminen on prosessi, jota tuetaan eri tavoin tuutoroinnilla. Tuutorointi on henkilökohtaista tai ryhmäkohtaista ja se liittyy kaikkiin opintoihin.

Opintojen ohjauksen ja oppimisen tukemisen yleistavoitteena on, että opiskelija etenee opinnoissaan oppimissuunnitelman mukaan. Opiskelija laatii ohjattuna henkilökohtaisen oppimissuunnitelman (e-HOPS), joka ohjaa opintojen ajallista, sisällöllistä ja menetelmällistä etenemistä. Opiskelija voi määrätyin perustein rakentaa osaamisprofiiliaan muissa kotimaisissa tai ulkomaisissa korkeakouluissa tai muissa oppilaitoksissa suorittamillaan osaamistavoitteita vastaavilla suorituksilla. Lisäksi hän voi hakea hyväksilukua muulla tavalla hankitun vastaavan tasoisen osaamisen perusteella.

Kansainvälisyyden tavoitteena on, että maailmankuva avartuu, opitaan ymmärtämään eri kulttuureja sekä pystytään työskentelemään monikulttuurisissa toimintaympäristöissä. Kansainvälisyystoiminnan muotoja ovat opiskelu vierailla kielillä, kotikansainvälistyminen (esim. vaihto-opiskelijoiden tuutorointi), osallistuminen international semesterin opintoihin, opiskelu ulkomailla, harjoittelu ulkomailla sekä erilaiset seminaarit ja kansainväliset tutkimus- ja kehittämisprojektit. Opiskelu ulkomailla on erikseen sovittavalla tavalla osa Suomessa suoritettavaa tutkintoa eikä se pidennä opiskeluaikaa. Koulutukseen sisältyy 30 op englanninkielisiä opintoja.

Arviointi

Arviointi on oppimista ohjaavaa ja kehittävää ja se kohdistuu sekä oppimisprosessiin että oppimistulokseen. Tutkinnon suorittaminen edellyttää yleisten työelämätaitojen ja sairaanhoitajan koulutuksen spesifisten osaamistavoitteiden, ja niistä johdettujen arviointikriteereiden mukaista osaamista. Kunkin opintojakson arviointiperusteet on kuvattu yleisellä tasolla oppimissuunnitelmassa ja tarkemmin opintojakson toteutussuunnitelmassa. Arvioinnissa hyödynnetään erilaisia menetelmiä. Opintojaksojen arvosana ilmoitetaan arvosanalla 0-5 tai sanallisena arviona hyväksytty/ hylätty. Harjoittelun hyväksytty suoritus edellyttää tavoitteiden saavuttamisen lisäksi oppimissuunnitelman opintopisteiden laajuista osallistumista. Tämän lisäksi opiskelija saa suullista tai kirjallista palautetta, jonka avulla hän oppii tuntemaan omia vahvuuksiaan ja kehittämiskohteita.

Jatkuva arviointi tukee opiskelijaa tavoitteiden asettamisessa ja saavuttamisessa. Opettajan ja itsearvioinnin ohella arvioijana voivat olla muut opiskelijat vertaisarvijoijina sekä työelämässä toimivat ohjaajat ja muut yhteistyökumppanit. Opintojensa alusta lähtien opiskelija rakentaa osaamissuorituksistaan yksilöllistä portfoliota, joka avulla hän voi osoittaa henkilökohtaisen asiantuntijuutensa sekä opiskelun aikana että tutkinnon suoritettuaan. Henkilökohtaisen oppimissuunnitelman (e-HOPS) toteutumista seurataan ja sitä päivitetään opintojen edetessä opettajatuutorin kanssa käytävissä kehityskeskusteluissa ja innovaatiokompetenssien itsearvioinnin pohjalta. Opiskelijan vastuulla on opintojen eteneminen ja tarvittaessa ohjauksen hakeminen.

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2020-2021 2021-2022 2022-2023 2023-2024 Syksy 2020 Kevät 2021 Syksy 2021 Kevät 2022 Syksy 2022 Kevät 2023 Syksy 2023 1. / 2020 2. / 2020 3. / 2021 4. / 2021 5. / 2021 1. / 2021 2. / 2021 3. / 2022 4. / 2022 5. / 2022 1. / 2022 2. / 2022 3. / 2023 4. / 2023 5. / 2023 1. / 2023 2. / 2023
YDINOSAAMINEN

(Valitaan opintopisteitä: 180)

180
1001006 Suomen kieli ja viestintä 3 3 3 1.5 1.5
1001004 English Professional Skills, B2 3 3 3 1.5 1.5
TH00BU61 Client-Oriented Social and Health Services 2 2 2 1 1
TH00BU62 Nursing Science, Ethics and Evidence Based Approach in the Nursing Profession 5 5 5 2.5 2.5
MSAISS20-1001
Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot

(Valitaan kaikki)

4
1002354 Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 1 1 1 1 0.5 0.5
1002355 Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 2 1 1 1 0.5 0.5
1002356 Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 3 1 1 1 0.5 0.5
1002357 Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 4 1 1 1 0.5 0.5
MSAISS20-1002
Toinen kotimainen kieli, ruotsi, B1

(Valitaan kaikki)

3
100114 Svenska i arbetslivet, muntlig kommunikation 1 1 1 0.5 0.5
100115 Svenska i arbetslivet, skriftlig kommunikation 2 2 2 1 1
MSAISS20-1003
Ihmisen elimistön toiminta ja hänen tutkimisensa perusta

(Valitaan kaikki)

11
7031483 Ihmisen elimistön toiminnan perusta 7 7 7 3.5 3.5
7031484 Ihmisen immuniteetin ja ravitsemuksen perusta sekä mikrobiologia 4 4 4 2 2
MSAISS20-1004
Kliinisen hoitotyön perusteet

(Valitaan kaikki)

9
7031485 Hoidon tarpeet ja niistä lähtevä voimavaraistava hoitotyö 4 4 4 2 2
7031486 Lääkehoito 5 5 2 3 1 1 1 1 1
MSAISS20-1013
Sisä- ja syöpätauteja sairastavan potilaan hoitotyö

(Valitaan kaikki)

10
TH00BU63 Sisätautipotilaan hoitotyö 6 6 6 3 3
TH00BU64 Kliininen fysiologia ja laboratoriolääketiede 1 1 1 0.5 0.5
TH00BU65 Ravitsemushoito 1 1 1 0.5 0.5
TH00BU66 Cancer Patient's Nursing 2
MSAISS20-1014
Kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoitotyö

(Valitaan kaikki)

10 2 2 1 1
TH00BU67 Kirurginen hoitotyö 5 5 5 2.5 2.5
TH00BU68 Perioperatiivinen hoitotyö 4 4 4 2 2
TH00BU69 Radiografia, sädehoito ja säteilyturvallisuus 1 1 1 0.5 0.5
MSAISS20-1015
Lapsen, nuoren ja perheen hoitotyö

(Valitaan kaikki)

8
TH00BU70 Lasten ja nuorten hoitotyö 5 5 5 2.5 2.5
TH00BU71 Seksuaali- ja lisääntymisterveys 3 3 3 1.5 1.5
MSAISS20-1016
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö

(Valitaan kaikki)

7
TH00BU72 Mielenterveys- ja päihdehoitotyö 7 7 7 3.5 3.5
MSAISS20-1017
Ikääntyneen ja erityistukea tarvitsevan hoitotyö

(Valitaan kaikki)

6
TH00BU73 Gerontologinen hoitotyö 3 3 3 1.5 1.5
TH00BU74 Vammaisten hoitotyö ja monikulttuurisuus 1 1 1 0.5 0.5
TH00BU75 Palliatiivinen hoitotyö 2 2 2 1 1
MSAISS20-1024
Hoitotyö erilaisissa palveluympäristöissä ja poikkeusoloissa

(Valitaan kaikki)

6
TH00BU76 Hoitotyö vastaanotto- ja kotiin vietävissä palveluissa 3 3 3 1.5 1.5
TH00BU78 Poikkeusolojen hoitotyö 1 1 1 0.5 0.5
TH00BU77 Rokotusosaaminen 2 2 2 1 1
MSAISS20-1018
Johtaminen, laadunvarmistus ja työntekijyysosaaminen sosiaali- ja terveyslalalla

(Valitaan opintopisteitä: 3)

3
TH00BU79 Johtaminen, laadunvarmistus ja työntekijyysosaaminen sosiaali- ja terveyslalalla 3 2 2 1 1
MSAISS20-1019
AMMATTITAITOA EDISTÄVÄ HARJOITTELU

(Valitaan kaikki)

90
MSAISS20-1020
Prekliininen harjoittelu

(Valitaan kaikki)

9
7031506 Potilaan tutkimisen prekliininen harjoittelu 2 2 2 1 1
7031507 Hoitotyön perusteiden prekliininen harjoittelu 4 4 4 2 2
7031508 Lääkehoidon prekliininen harjoittelu 2 2 2 1 1
7031509 Nestehoidon prekliininen harjoittelu 1 1 1 0.5 0.5
MSAISS20-1021
Kliininen harjoittelu

(Valitaan kaikki)

66
7031517 Hoitotyön perusteet 5 5 5 2.5 2.5
TH00BU80 Sisätauti-kirurgisenpotilaan hoitotyö 1 7 7 7 3.5 3.5
TH00BU81 Sisätauti-kirurgisenpotilaan hoitotyö 2 8 8 8 4 4
TH00BU82 Mielenterveys- ja päihdepotilaan hoitotyö 7 7 7 3.5 3.5
TH00BU83 Hoitotyö perusterveydenhuollossa 8 8 8 4 4
TH00BU84 Hoitotyön kehittäminen, johtaminen ja yrittäjyys 7 7 7 3.5 3.5
TH00BU85 Hoitotyön erityisosaaminen 1 7 7 7 3.5 3.5
TH00BX62 Hoitotyön erityisosaaminen 2A 5 5 5 1.7 1.7 1.7
TH00BX63 Hoitotyön erityisosaaminen 2B 4 5 5 1.7 1.7 1.7
TH00BU87 Hoitotyön erityisosaaminen 3 8 8 8 4 4
MSAISS20-1022
Opinnäytetyö

(Valitaan kaikki)

15
TH00BU88 Kehittämis-, tutkimus- ja innovaatio-osaaminen 3 3 3 1.5 1.5
TH00BU89 Opinnäytetyön suunnittelu 4 4 4 2 2
TH00BU90 Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte 8 8 8 4 4
LAAJENTAVA OSAAMINEN

(Valitaan opintopisteitä: 30)

30 5 10 5 5 5 1.7 1.7 1.7 2.5 2.5 1.7 1.7 1.7
MSAISS20-1023
Vaihtoehtoiset suuntaavat opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15
TH00BU91 Gerontologisen hoitotyön syventävät opinnot 5 5 5 2.5 2.5
TH00BU92 Akuutti-, teho-, ja päivystyshoitotyö 5 5 5 2.5 2.5
TH00BU93 Ihmislähtöinen palliatiivinen hoito 5 5 5 2.5 2.5
TH00BU94 Iho-, silmä- ja korvasairauksia sairastavan potilaan hoitotyö 5 5 5 2.5 2.5
TH00BU95 Lasten, nuorten ja perheen hoitotyön syventävät opinnot 5 5 5 2.5 2.5
TH00BU96 Mielenterveys- ja psykiatrisen hoitotyön erityiskysymykset opinnot 5 5 5 2.5 2.5
TH00BU97 Palliatiivisessa hoidossa olevan potilaan oire- ja kivunhoito 5 5 5 2.5 2.5
TH00BU98 Perioperatiivisen hoitotyön syventävät opinnot 5 5 5 2.5 2.5
TH00BU99 Potilaan ja läheisten kokonaisvaltainen tuki ja vuorovaikutus palliatiivisessa hoidossa 5 5 5 2.5 2.5
TH00BV01 Sisätauti-kirurgisen potilaan hoitotyön syventävät opinnot 5 5 5 2.5 2.5
TH00BV02 Terveyden edistämisen syventävät opinnot 5 5 5 2.5 2.5
TH00BV63 Seksuaalisuus ihmisen elämänkaaressa 5 5 5 2.5 2.5
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15 5 10 5 5 5 2.5 2.5 2.5 2.5 1.7 1.7 1.7
Yhteensä 210 54 60 114 10 27 27 28 32 76 38 10 13.5 13.5 1 13 13 14 14 0 16 16 38 38 3.4 17.4 17.4 5 5

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

Asetuksen mukainen jäsentely AMK

Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista 1129/2014 2 § Opintojen rakenne Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin kuuluu: 1) perus- ja ammattiopintoja; 2) vapaasti valittavia opintoja; 3) ammattitaitoa edistävää harjoittelua; 4) opinnäytetyö.

Ammattiopinnot
Ihmisen elimistön toiminnan perusta
Ihmisen immuniteetin ja ravitsemuksen perusta sekä mikrobiologia
Hoidon tarpeet ja niistä lähtevä voimavaraistava hoitotyö
Lääkehoito
Sisätautipotilaan hoitotyö
Kliininen fysiologia ja laboratoriolääketiede
Ravitsemushoito
Cancer Patient's Nursing
Kirurginen hoitotyö
Perioperatiivinen hoitotyö
Radiografia, sädehoito ja säteilyturvallisuus
Lasten ja nuorten hoitotyö
Seksuaali- ja lisääntymisterveys
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Gerontologinen hoitotyö
Vammaisten hoitotyö ja monikulttuurisuus
Palliatiivinen hoitotyö
Hoitotyö vastaanotto- ja kotiin vietävissä palveluissa
Poikkeusolojen hoitotyö
Rokotusosaaminen
Johtaminen, laadunvarmistus ja työntekijyysosaaminen sosiaali- ja terveyslalalla
Gerontologisen hoitotyön syventävät opinnot
Akuutti-, teho-, ja päivystyshoitotyö
Ihmislähtöinen palliatiivinen hoito
Iho-, silmä- ja korvasairauksia sairastavan potilaan hoitotyö
Lasten, nuorten ja perheen hoitotyön syventävät opinnot
Mielenterveys- ja psykiatrisen hoitotyön erityiskysymykset opinnot
Palliatiivisessa hoidossa olevan potilaan oire- ja kivunhoito
Perioperatiivisen hoitotyön syventävät opinnot
Potilaan ja läheisten kokonaisvaltainen tuki ja vuorovaikutus palliatiivisessa hoidossa
Sisätauti-kirurgisen potilaan hoitotyön syventävät opinnot
Harjoittelu
Potilaan tutkimisen prekliininen harjoittelu
Hoitotyön perusteiden prekliininen harjoittelu
Lääkehoidon prekliininen harjoittelu
Nestehoidon prekliininen harjoittelu
Hoitotyön perusteet
Sisätauti-kirurgisenpotilaan hoitotyö 1
Sisätauti-kirurgisenpotilaan hoitotyö 2
Mielenterveys- ja päihdepotilaan hoitotyö
Hoitotyön kehittäminen, johtaminen ja yrittäjyys
Hoitotyön erityisosaaminen 1
Hoitotyön erityisosaaminen 3
Opinnäytetyö
Kehittämis-, tutkimus- ja innovaatio-osaaminen
Opinnäytetyön suunnittelu
Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte
Perusopinnot
Suomen kieli ja viestintä
English Professional Skills, B2
Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 1
Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 2
Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 3
Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 4
Svenska i arbetslivet, muntlig kommunikation
Svenska i arbetslivet, skriftlig kommunikation
Vapaasti valittavat

Ei liitettyjä opintojaksoja

Luokittelemattomat
Client-Oriented Social and Health Services
Nursing Science, Ethics and Evidence Based Approach in the Nursing Profession
Hoitotyö perusterveydenhuollossa
Hoitotyön erityisosaaminen 2A
Hoitotyön erityisosaaminen 2B
Terveyden edistämisen syventävät opinnot
Seksuaalisuus ihmisen elämänkaaressa

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
YDINOSAAMINEN

(Valitaan opintopisteitä: 180)

180
1001006 Suomen kieli ja viestintä 3
1001004 English Professional Skills, B2 3
TH00BU61 Client-Oriented Social and Health Services 2
TH00BU62 Nursing Science, Ethics and Evidence Based Approach in the Nursing Profession 5
MSAISS20-1001
Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot

(Valitaan kaikki)

4
1002354 Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 1 1
1002355 Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 2 1
1002356 Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 3 1
1002357 Korkeakouluopiskelu- ja työelämätaidot 4 1
MSAISS20-1002
Toinen kotimainen kieli, ruotsi, B1

(Valitaan kaikki)

3
100114 Svenska i arbetslivet, muntlig kommunikation 1
100115 Svenska i arbetslivet, skriftlig kommunikation 2
MSAISS20-1003
Ihmisen elimistön toiminta ja hänen tutkimisensa perusta

(Valitaan kaikki)

11
7031483 Ihmisen elimistön toiminnan perusta 7
7031484 Ihmisen immuniteetin ja ravitsemuksen perusta sekä mikrobiologia 4
MSAISS20-1004
Kliinisen hoitotyön perusteet

(Valitaan kaikki)

9
7031485 Hoidon tarpeet ja niistä lähtevä voimavaraistava hoitotyö 4
7031486 Lääkehoito 5
MSAISS20-1013
Sisä- ja syöpätauteja sairastavan potilaan hoitotyö

(Valitaan kaikki)

10
TH00BU63 Sisätautipotilaan hoitotyö 6
TH00BU64 Kliininen fysiologia ja laboratoriolääketiede 1
TH00BU65 Ravitsemushoito 1
TH00BU66 Cancer Patient's Nursing 2
MSAISS20-1014
Kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoitotyö

(Valitaan kaikki)

10
TH00BU67 Kirurginen hoitotyö 5
TH00BU68 Perioperatiivinen hoitotyö 4
TH00BU69 Radiografia, sädehoito ja säteilyturvallisuus 1
MSAISS20-1015
Lapsen, nuoren ja perheen hoitotyö

(Valitaan kaikki)

8
TH00BU70 Lasten ja nuorten hoitotyö 5
TH00BU71 Seksuaali- ja lisääntymisterveys 3
MSAISS20-1016
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö

(Valitaan kaikki)

7
TH00BU72 Mielenterveys- ja päihdehoitotyö 7
MSAISS20-1017
Ikääntyneen ja erityistukea tarvitsevan hoitotyö

(Valitaan kaikki)

6
TH00BU73 Gerontologinen hoitotyö 3
TH00BU74 Vammaisten hoitotyö ja monikulttuurisuus 1
TH00BU75 Palliatiivinen hoitotyö 2
MSAISS20-1024
Hoitotyö erilaisissa palveluympäristöissä ja poikkeusoloissa

(Valitaan kaikki)

6
TH00BU76 Hoitotyö vastaanotto- ja kotiin vietävissä palveluissa 3
TH00BU78 Poikkeusolojen hoitotyö 1
TH00BU77 Rokotusosaaminen 2
MSAISS20-1018
Johtaminen, laadunvarmistus ja työntekijyysosaaminen sosiaali- ja terveyslalalla

(Valitaan opintopisteitä: 3)

3
TH00BU79 Johtaminen, laadunvarmistus ja työntekijyysosaaminen sosiaali- ja terveyslalalla 3
MSAISS20-1019
AMMATTITAITOA EDISTÄVÄ HARJOITTELU

(Valitaan kaikki)

90
MSAISS20-1020
Prekliininen harjoittelu

(Valitaan kaikki)

9
7031506 Potilaan tutkimisen prekliininen harjoittelu 2
7031507 Hoitotyön perusteiden prekliininen harjoittelu 4
7031508 Lääkehoidon prekliininen harjoittelu 2
7031509 Nestehoidon prekliininen harjoittelu 1
MSAISS20-1021
Kliininen harjoittelu

(Valitaan kaikki)

66
7031517 Hoitotyön perusteet 5
TH00BU80 Sisätauti-kirurgisenpotilaan hoitotyö 1 7
TH00BU81 Sisätauti-kirurgisenpotilaan hoitotyö 2 8
TH00BU82 Mielenterveys- ja päihdepotilaan hoitotyö 7
TH00BU83 Hoitotyö perusterveydenhuollossa 8
TH00BU84 Hoitotyön kehittäminen, johtaminen ja yrittäjyys 7
TH00BU85 Hoitotyön erityisosaaminen 1 7
TH00BX62 Hoitotyön erityisosaaminen 2A 5
TH00BX63 Hoitotyön erityisosaaminen 2B 4
TH00BU87 Hoitotyön erityisosaaminen 3 8
MSAISS20-1022
Opinnäytetyö

(Valitaan kaikki)

15
TH00BU88 Kehittämis-, tutkimus- ja innovaatio-osaaminen 3
TH00BU89 Opinnäytetyön suunnittelu 4
TH00BU90 Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte 8
LAAJENTAVA OSAAMINEN

(Valitaan opintopisteitä: 30)

30
MSAISS20-1023
Vaihtoehtoiset suuntaavat opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15
TH00BU91 Gerontologisen hoitotyön syventävät opinnot 5
TH00BU92 Akuutti-, teho-, ja päivystyshoitotyö 5
TH00BU93 Ihmislähtöinen palliatiivinen hoito 5
TH00BU94 Iho-, silmä- ja korvasairauksia sairastavan potilaan hoitotyö 5
TH00BU95 Lasten, nuorten ja perheen hoitotyön syventävät opinnot 5
TH00BU96 Mielenterveys- ja psykiatrisen hoitotyön erityiskysymykset opinnot 5
TH00BU97 Palliatiivisessa hoidossa olevan potilaan oire- ja kivunhoito 5
TH00BU98 Perioperatiivisen hoitotyön syventävät opinnot 5
TH00BU99 Potilaan ja läheisten kokonaisvaltainen tuki ja vuorovaikutus palliatiivisessa hoidossa 5
TH00BV01 Sisätauti-kirurgisen potilaan hoitotyön syventävät opinnot 5
TH00BV02 Terveyden edistämisen syventävät opinnot 5
TH00BV63 Seksuaalisuus ihmisen elämänkaaressa 5
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15