Siirry suoraan sisältöön

Teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK): Sirkus, monimuoto

Tunnus: MTEATS22

Tutkinto:
Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto

Tutkintonimike:
Teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK)

Laajuus:
240 op

Kesto:
2 vuotta (240 op)

Aloituslukukausi:
Syksy 2022

Opetuskieli:
suomi

Koulutuksen kuvaus

Tavoite
Koulutuksen tavoitteena on valmistaa aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia pedagogeja ja taiteilijoita. Valmistuneilla on monipuoliset oman taiteenalansa tiedot ja taidot sekä kyky soveltaa osaamistaan ja toimia oman alansa edistäjinä ja kehittäjinä.

Opinnoissa kootaan yhteen opiskelijan aiemmin hankkima osaaminen ja koulutuksessa tarjottavat opinnot teatteri-ilmaisunohjaaja (AMK) –tutkinnon osaamistavoitteet sisältäväksi kokonaisuudeksi. Keskeisenä tavoitteena on aiemman osaamisen ja koulutuksen täydentäminen opettajan yleisen pedagogisen pätevyyden antavilla 60 op:n pedagogisilla opinnoilla.

Valmistuneilla on monipuoliset alansa tiedot ja taidot, taiteellispedagoginen näkemys sekä kyky soveltaa osaamistaan esittävän taiteen alalla ja taidekasvatuksessa. Lisäksi hänellä on kyvyt toimia erilaisissa opetusalan tehtävissä, hankkeissa ja projekteissa, esitystoiminnassa sekä ohjelmantuotantotehtävissä. Valmistuneella on myös valmiudet oman yrityksen perustamiseen ja soveltavan taiteen menetelmien käyttämiseen

Koulutuksen sisältö
Osaamisen saavuttamiseksi opiskelijan kanssa laaditaan opintojen alussa henkilökohtainen opiskelusuunnitelma, jossa otetaan huomioon aiemmin hankittu osaaminen ja sen laajentaminen ja kehittäminen. Aiemmasta työkokemuksesta ja koulutuksesta hyväksi luetaan vähintään 120 opintopistettä. Henkilökohtaiseen opetussuunnitelmaan (HOPS) sisällytetään opintoja Taideakatemian ja/tai AMK:n muusta tarjonnasta.

Henkilökohtaiset opiskelusuunnitelmat painottuvat opiskelijan aiemman osaamisen perusteella joko sirkuksen tai teatteri-ilmaisunohjaajan erikoistumisaloihin. Kummassakin tapauksessa painopiste on pedagogisissa opinnoissa. Opiskelun aikana osallistutaan työelämälähtöisiin projekteihin, joissa opitaan taiteellisen ja pedagogisen sisällön tuottamista eri kohderyhmille.

Pääaineen tai erikoistumisalan valinta
Opintoihin voi hakeutua joko teatteri- tai sirkusalan koulutuksella ja työelämätaustalla. Opintojen aluksi tehtävässä henkilökohtaisessa opiskelusuunnitelmassa opinnot räätälöidään opetustarjonnan ja opiskelijan erikoistumisalan mukaisesti

Opintojen rakenne
Opinnot jakautuvat ydinosaamiseen ja laajentavaan osaamiseen. Osaamistavoitteiltaan toisiinsa liittyvät opintojaksot muodostavat laajempia opintomoduleita. Opintoihin sisältyy 60 op laajuiset opettajan pedagogiset opinnot ja opinnäytetyö.

Opiskelija laajentaa ja syventää osaamistaan teatteri- tai sirkusalalla koulutuksen aikana. Koulutus rakentuu henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman ja kehittämistyön ympärille. Opinnot koostuvat oman HOPS:n mukaisista opintojaksoista, yleispedagogisten opintojen yhteisistä kontaktipäivistä (n. 1 pv/kk), oppimistehtävistä sekä opinnäytetyöstä.

Opinnäytetyö
Opinnäytetyö on kehittämistehtävä, jossa opiskelija syventää, harjoittaa ja täydentää ammatillista osaamistaan. Se voi olla esimerkiksi itsenäisesti suunniteltu taiteellinen ja pedagoginen projekti. Opinnäytetyö sisältää käytännön osion ja kirjallisen tutkielman. Kirjallisessa tutkielmassa opiskelija tarkastelee alaansa pedagogisesta näkökulmasta. Kehittämistehtävän on tarkoitus toteutua työelämäyhteydessä. Se voi olla oman työnantajan kanssa neuvoteltu tilaus- tai tutkimustyö tai liittyä meneillään olevan työtehtävän kehittämiseen.

Uramahdollisuudet
Valmistuneet toimivat asiantuntijatehtävissä pedagogeina ja taiteilijoina.
Teatteri-ilmaisun ohjaaja työskentelee esimerkiksi teatteriryhmien ja harrastajateattereiden ohjaajana ja opettajana. Teatteri-ilmaisun ohjaaja voi toimia paitsi ohjaajana, myös esiintyjänä, tuottajana, tapahtumien järjestäjänä ja teatterilähtöisen sisällön tuottajana. Opetustyö on yleensä teatteritaiteen perusopetusta tai draama-, teatteri- ja ilmaisukasvatusta oppilaitoksissa tai harrastajakentällä. Lisäksi teatteri-ilmaisun ohjaaja voi työskennellä sosiaali- ja terveysalan hankkeissa tai soveltaa teatterilähtöisiä työmenetelmiä yhteisöjen kehittämiseen. Teatteri-ilmaisun ohjaaja toimii usein freelancerina tai yrittäjänä.
Koulutus valmistaa monipuoliseksi sirkustaiteilijaksi ja -pedagogiksi, jolla on taidot ja tiedot toimia esittävän taiteen alan erilaisissa ohjaus- ja opetustehtävissä, esitystoiminnassa, erilaisissa hankkeissa ja projekteissa, ohjelmantuotantotehtävissä, omassa yritystoiminnassa ja soveltavan esittävän taiteen parissa

Pätevyys
Tutkintoon sisältyvät 60 opintopisteen laajuiset pedagogiset opinnot antavat yleisen opettajan kelpoisuuden.

Kansainvälistyminen
Opiskelujen aikana voi hakeutua kansainväliseen vaihtoon. Harjoittelun ja opinnäytetyön voi tehdä ulkomailla.

Osaamistavoitteet

Koulutuksen osaamistavoitteet jakautuvat kolmeen eri tasoon:
• Erikoistumisalakohtaiset kompetenssit teatterin ja sirkuksen osaamipoluilla
• Esittävien taiteiden ja musiikin yhteiset kompetenssit
• Kaikille Turun AMK:n tutkinnoille yhteiset innovaatiokompetenssit

TEATTERIN OSAAMISPOLKU: Teatteri-ilmaisunohjaajan erikoistumisalan kompetenssit:
Pedagoginen osaaminen teatteriopettajana ja ryhmän ohjaajana
• osaa opettaa teatteri-ilmaisun perusteita
• osaa luoda teatterilähtöisiä sisältöjä eri kohderyhmille
• osaa ohjata ryhmää rakentavasti toiminnan eri vaiheissa
• osaa ryhmäilmiöiden perusteet ja osaa hyödyntää tietoja ohjaamisessaan

Teatteritaidot ja tiedot
• osaa toteuttaa esityksiä eri lähtökohdista (tekstilähtöisesti, ryhmälähtöisesti jne.)
• tuntee dramaturgian, audiovisuaalisen suunnittelun ja skenografian perusteet ja osaa käyttää niitä esityksen valmistamisessa
• osaa hyödyntää nukketeatteritaitoja esitysten valmistamisessa
• osaa esiintyä ja näytellä
• tuntee länsimaisen teatterihistorian ja nukketeatterin historian sekä osaa esitysanalyysin perusteet
• osaa projektinhallinnanja esitystuotannon perusvaatimukset

SIRKUKSEN OSAAMISPOLKU: sirkuksen erikoistumisalan kompetenssit
Taiteellinen osaaminen:
- osaa käyttää sirkustaitojaan ja –tietojaan taiteellisen kommunikaation välineenä
- ymmärtää ja arvostaa sirkustaiteen erityispiirteitä, kansallisia ja kansainvälisiä traditioita, itsenäistä historiaa ja estetiikkaa
- tuntee länsimaisen sirkustaiteen historian kehityskaaren ja ymmärtää sekä arvostaa sirkustaiteen monitaiteellista luonnetta
- ymmärtää, arvostaa ja kykenee analysoimaan omaa ja kollegoidensa taiteellista ja taidekasvatuksellista toimintaa sirkuksessa
- osaa arvioida omaa taiteellista toimintaa, tunnistaa omat oppimistapansa ja kykenee itsenäiseen oppimiseen ja oppimistyylien kehittämiseen

Tekninen osaaminen:
- hallitsee ammatilliset sirkustekniikat omakohtaisesti akrobatiassa, jongleerauksessa, ilma-akrobatiassa ja tasapainoilussa
- hallitsee laaja-alaiset taidot kahdessa sirkustekniikassa ja kykenee luomaan uutta sirkusmateriaalia sekä soveltamaan oppimaansa
- ymmärtää ja kykenee analysoimaan eri sirkuslajien kehollista ilmaisua ja tyylejä työturvallisuuden ja estetiikan näkökulmista
- osaa analysoida omaa ja näkemäänsä sirkustekniikkaa
- tuntee ja osaa käyttää sirkusalan ammatillista sanastoa
- ymmärtää sirkusvälineiden käyttöön, kiinnityksiin ja huoltoon liittyviä työturvallisuusriskejä ja osaa huomioida ne omassa toiminnassaan
- osaa arvioida ja edelleen kehittää omaa sirkusteknistä osaamistaan, tunnistaa omat oppimistapansa, kykenee itsenäiseen oppimiseen ja oppimistyylien kehittämiseen

Sosiaalinen osaaminen:
- osaa ilmaista itseään ja omia mielipiteitään sekä näkemyksiään ymmärrettävästi sekä suullisesti, kirjallisesti että kehollisesti
- kykenee toimimaan dialogisesti ryhmässä ja yhteisöissä
- kykenee seuraamaan ja kehittämään kollegoidensa taiteellista ja taidekasvatuksellista työskentelyprosessia
- osaa käyttää ryhmätyössä eri ryhmän jäsenten henkilökohtaisia taitoja ja tietoja taiteellisen tuloksen saavuttamiseksi
- pystyy sirkuksen keinoin luomaan ja toteuttamaan taidekasvatuksellisia kokonaisuuksia erilaisille ikä- ja kohderyhmille erilaisiin ympäristöihin

Eettinen osaaminen:
- perustaa oman ja globaalin elinympäristönsä kestävään kehittämiseen ja moniarvoisuuden hyväksymiseen
- arvioi jatkuvasti omaa toimintaansa ja pyrkii kehittämään omia taiteellisia arvojaan ja asenteitaan
- osaa ottaa vastuun omasta toiminnastaan ja toimia sovittujen toimintatapojen mukaisesti
- kykenee ottamaan toiset ihmiset ja heidän ammattitaitonsa ja –tietonsa huomioon omassa toiminnassaan



Esittävien taiteiden ja musiikin asiantuntijuus ja ammattitaito:
Pedagogiset kompetenssit
• tuntee keskeiset oman taiteenalansa opetusmenetelmät sekä opetusmateriaalit
• osaa toimia joustavasti eritasoisten ja eri-ikäisten oppijoiden kanssa eri toimintaympäristöissä
• on perehtynyt opettamiseen ja opettajan työhön yhteiskunnallisessa, filosofisessa ja psykologisessa
• viitekehyksessä sekä opettajan ammattitaidon perusteisiin
• osaa kehittää omaa opettajuuttaan ja taidepedagogiikkaa luovan ja tutkimuksellisen työtavan avulla
• mieltää itsensä opettajaksi ja kasvattajaksi, joka työskentelee oppijoiden taidesuhteen rakentajana

Taiteidenvälisyyden kompetenssit
• tunnistaa muissa taiteissa ominaisuuksia ja laatuja, jotka mahdollistavat yhteistyön ja
• vuorovaikutuksen oman alan kanssa
• Osaa hahmottaa oman alansa osana laajempaa taidekenttää
• Tuntee perustiedot esittävien taiteiden toimintatavoista, historiasta ja kontekstista

Taiteilija-pedagogin työelämäkompetenssit
• Tuntee taiteilijan ja taiteilija-pedagogin eri ansaintamalleja ja työrooleja
• Osaa toimia taiteilijan ja taidepedagogin erilaisissa työrooleissa ja kehittää niitä

Esiintymisen ja esityskokonaisuuden rakentamisen kompetenssit
• Esiintyminen/ improvisaatio/ dramaturgia/ esityksen rytmi/ esitystekniikka

Yksilöosaamisen innovaatiokompetenssit Yhteisöosaamisen innovaatiokompetenssit Verkosto-osaamisen innovaatiokompetenssit
• kykenee itsenäiseen ajatteluun ja päätöksentekoon
• osaa toimia tavoitteellisesti ja sinnikkäästi
• kykenee luovaan ongelmaratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen
• osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
• osaa toimia yhteistyökykyisesti monialaisessa tiimissä ja työyhteisössä
• osaa toimia oma-aloitteisesti ja vastuullisesti yhteisön tavoitteiden mukaisesti
• osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen ja yhdistäen erialojen tietoja ja menetelmiä
• osaa toimia eettisten ja yhteiskuntavastuullisten periaatteiden mukaisesti
• osaa toimia työelämän vuorovaikutus- ja viestintätilanteissa • osaa luoda ja ylläpitää työelämäyhteyksiä
• osaa toimia verkostoissa
• kykenee moniammatilliseen ja -kulttuuriseen yhteistyöhön
• kykenee kansainväliseen viestintään ja vuorovaikutukseen

Pedagogiset toimintatavat

Monimuotokoulutuksessa kootaan yhteen opiskelijan aiemmin hankkima osaaminen ja koulutuksessa tarjottavat opinnot teatteri-ilmaisunohjaaja (AMK) -tutkinnon osaamistavoitteet sisältäväksi kokonaisuudeksi. Osaamisen saavuttamiseksi opiskelijan kanssa laaditaan opintojen alussa henkilökohtainen opiskelusuunnitelma, jossa otetaan huomioon aiemmin hankittu osaaminen ja sen laajentaminen ja kehittäminen.

Aiemmasta työkokemuksesta ja koulutuksesta hyväksi luetaan vähintään 120 opintopistettä ja opintojen keskeisenä tavoitteena on aiemman osaamisen ja koulutuksen täydentäminen opettajan yleisen pedagogisen pätevyyden antavilla 60 op:n pedagogisilla opinnoilla.

Opinnot painottuvat opiskelijan aiemman osaamisen perusteella joko sirkuksen tai teatteri-ilmaisunohjaajan erikoistumisaloihin. Kummassakin tapauksessa painopiste on pedagogisissa opinnoissa, joita opintoihin sisältyy vähintään 60 op. Opinnot koostuvat oman henkilökohtaisen opetussuunnitelman mukaisista opintojaksoista, yleispedagogisten opintojen yhteisistä kontaktipäivistä (n. 1 pv / kk), oppimistehtävistä sekä opinnäytetyöstä.

Arviointi

Arviointi perustuu tutkinnon, modulien ja opintojaksojen osaamistavoitteisiin, joiden saavuttamista arvioidaan. Jatkuva, rakentava arviointi on keskeistä kaikessa koulutuksessa. Opiskelijoita ohjataan rakentavaan itsensä arviointiin ja kykyyn toimia vertaisarvioijana. Opintojaksojen arvioinnin kriteerit selvitetään opiskelijoille opintosuunnitelmassa ja tarkennetaan toteutussuunnitelmassa sekä opettajan kautta kunkin opintojakson alussa. Opiskelijoita opetetaan arvioimaan omaa oppimistaan ja tuetaan toimimaan vertaisarvioijina toisilleen. Oppimisen lisäksi opiskelijat arvioivat opetusta ja opintojen toteuttamista. Lisäksi opiskelijat asettavat itsensä julkisen arvioinnin kohteeksi erilaisissa esitystuotannoissa toimimalla.

Hyväksytyt opinnot arvioidaan asteikolla 5 (kiitettävä), 4 (hyvä), 3 (hyvä), 2 (tyydyttävä), 1 (tyydyttävä) välillä. Opetussuunnitelmassa asianomaisella maininnalla varustettujen opintojen osalta voidaan käyttää arvosanaa hyväksytty. Hyväksytty – hylätty –asteikkoa käytettäessä määritetään toteutussuunnitelmassa, mitä hyväksytty arvosanalta vaaditaan. Arviointikehikko ohjaa numeraalisen arvosanan antamista.

OPINTOJEN PERUSVAIHE (1.-2.OPINTOVUOSI)
Arvosana 1 Opiskelija
o toimii annettujen ohjeiden mukaisesti
o tunnistaa keskeiset ammattikäsitteet ja termistön
o osallistuu yhteisön vuorovaikutustilanteisiin
o käyttää oman taiteenalansa perustekniikkoja ja välineistöä

Arvosana 3 Opiskelija
o laajentaa osaamistaan hyödyntäen oppimisympäristöä
o käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä tarkoituksenmukaisesti
o yhdistää aiemmin opittua työskentelyynsä
o tunnistaa työskentelynsä eettiset ja ekologiset lähtökohdat
o tiedostaa taiteellisen toimintansa perusteet

Arvosana 5 Opiskelija
o toimii itseohjautuvasti ja tavoitteellisesti
o arvioi oppimaansa suhteessa aiempaan osaamiseensa
o kehittää ammatillista osaamistaan taiteellisessa ilmaisussa
o perustelee persoonallisen taidenäkemyksensä selkeästi

OPINTOJEN SYVENTÄVÄ VAIHE (3.-4.OPINTOVUOSI)

Arvosana 1 Opiskelija
o soveltaa annettuja ohjeita tarkoituksenmukaisesti työskentelyssään
o käyttää ja soveltaa ammattikäsitteitä sujuvasti taiteellisessa toiminnassa
o osallistuu dialogisesti yhteisön vuorovaikutustilanteisiin
o hallitsee monipuolisesti oman taiteenalansa ammattitekniikoita ja välineistöä

Arvosana 3 Opiskelija
o tunnistaa oppimistapansa ja kykenee oppimistyyliensä kehittämiseen
o itsearvioi perustellusti taidollista ja taiteellista ammatillista osaamistaan
o yhdistää ja soveltaa aiemmin opittuja luovasti työskentelyssään
o kehittää osaamistaan eettisten ja ekologisten periaatteiden mukaisesti
o analysoi ja kehittää taiteellista ja taidekasvatuksellista toimintaansa

Arvosana 5 Opiskelija
o hallitsee laajat esittävän taiteen taidot ja tiedot ja soveltaa niitä luovasti
o analysoi ja kehittää taiteenalansa työskentelytapoja
o analysoi ja edistää taiteenalansa kehitystä
o työskentelee ammatillisesti ja luovasti taiteenalansa erilaisissa työtehtävissä

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2022-2023 2023-2024 Syksy 2022 Kevät 2023 Syksy 2023 Kevät 2024 1. / 2022 2. / 2022 3. / 2023 4. / 2023 5. / 2023 1. / 2023 2. / 2023 3. / 2024 4. / 2024 5. / 2024
Perusopinnot

(Valitaan kaikki)

34
1001006 Suomen kieli ja viestintä 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
1001004 English Professional Skills, B2 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
MTEATS22-1001
Toinen kotimainen kieli, ruotsi, B1

(Valitaan kaikki)

3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
100114 Svenska i arbetslivet, muntlig kommunikation 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
100115 Svenska i arbetslivet, skriftlig kommunikation 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2031081 Opettajan ammattitaidon perusteet AOKK 10 10 4 6 2 2 2 2 2
2011521 Teatterialan työelämätietous ja yrittäjyys 5
2011520 Sirkusalan työelämätietous ja yrittäjyys 5 5 2 3 1 1 1 1 1
MTEATS22-1002
Ammatillinen kasvu

(Valitaan kaikki)

5
1002285 Ammattikorkeakoulu oppimisympäristönä 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
1002286 Ammatillinen kasvu 1 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
1002287 Ammatillinen kasvu 2 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
1002288 Ammatillinen kasvu 3 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
1002289 Ammatillinen kasvu 4 1 1 1 0.5 0.5
Ammattiopinnot

(Valitaan opintopisteitä: 116)

116
MTEATS22-1003
Projektiopinnot

(Valitaan opintopisteitä: 51)

51
KU00BN48 Projektiopinnot 1 10
KU00BN49 Projektiopinnot 2 10
KU00BN50 Projektiopinnot 3 10
KU00BN51 Projektiopinnot 4 10
KU00BN52 Projektiopinnot 5 11
MTEATS22-1004
Ammattitekniikat

(Valitaan opintopisteitä: 60)

60
KU00BN35 Teatteri-ilmaisun ammattitekniikat 1 10
KU00BN36 Teatteri-ilmaisun ammattitekniikat 2 10
KU00BN37 Teatteri-ilmaisun ammattitekniikat 3 10
KU00BN39 Teatteri-ilmaisun ammattitekniikat 4 10
KU00BN40 Teatteri-ilmaisun ammattitekniikat 5 10
KU00BN41 Teatteri-ilmaisun ammattitekniikat 6 10
MTEATS22-1005
Ohjaaminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
2011404 Ryhmän ohjaaminen ja pedagogiikka 1 5
2011405 Ryhmän ohjaaminen ja pedagogiikka 2 5
MTEATS22-1006
Sirkuksen opettamisen opinnot

(Valitaan kaikki)

10
2011449 Sirkuspedagogiikan perusteet 1a 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011450 Sirkuspedagogiikan perusteet 1b 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
2011451 Sirkusdidaktiikka 1a 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011452 Sirkusdidaktiikka 1b 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
MTEATS22-1007
Sirkuksen aineopinnot

(Valitaan kaikki)

15
2011268 Sirkuksen työturvallisuus ja kiinnitykset 5 5 2 3 1 1 1 1 1
2011269 Anatomia ja fysiologia 5 5 2 3 1 1 1 1 1
2011453 Sirkuksen historia 1a 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011454 Sirkuksen historia 1b 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
MTEATS22-1008
Sirkuksen tekniikkaopinnot

(Valitaan opintopisteitä: 52)

52
2011420 Akrobatia 1a 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011421 Akrobatia 1b 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
2011422 Akrobatia 2a 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011423 Akrobatia 2b 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
2011424 Akrobatia 3a 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
2011425 Akrobatia 3b 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011273 Akrobatia 4 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011426 Ilma-akrobatia 1a 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011460 Ilma-akrobatia 1b 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011432 Tasapainoilu 1a 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011462 Tasapainoilu 1b 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011428 Jongleeraus 1a 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011461 Jongleeraus 1b 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011434 Sirkustekniikan päälajiopinnot 1a 5 5 2 3 1 1 1 1 1
2011431 Sirkustekniikan päälajiopinnot 1b 5 5 2 3 1 1 1 1 1
2011435 Sirkustekniikan päälajiopinnot 2a 5 5 2 3 1 1 1 1 1
2011436 Sirkustekniikan päälajiopinnot 2b 5 5 2 3 1 1 1 1 1
2011279 Sirkustekniikan päälajiopinnot 3 5 5 2 3 1 1 1 1 1
MTEATS22-1009
Sirkusta tukevat tekniikkaopinnot

(Valitaan kaikki)

34
2011437 Liikeilmaisu 1a 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011438 Liikeilmaisu 1b 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
2011439 Liikeilmaisu 2a 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011440 Liikeilmaisu 2b 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
2011441 Liikeilmaisu 3a 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
2011442 Liikeilmaisu 3b 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011283 Liikeilmaisu 4 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011284 Näyttämöilmaisu 1 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
2011285 Näyttämöilmaisu 2 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011287 Näyttämöilmaisu 3 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
2011288 Näyttämöilmaisu 4 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011443 Kehonhuolto 1a 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
2011444 Kehonhuolto 1b 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011445 Kehonhuolto 2a 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
2011446 Kehonhuolto 2b 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011447 Kehonhuolto 3a 1 1 0.4 0.6 0.2 0.2 0.2 0.2 0.2
2011448 Kehonhuolto 3b 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
MTEATS22-1010
Sirkuksen esitysprojektit

(Valitaan kaikki)

10
2011294 Esitysprojekti 1 5 5 2 3 1 1 1 1 1
2011295 Esitysprojekti 2 5 5 5 2.5 2.5
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 30)

30
2001044 Vapaasti valittavat opinnot 30 15 15 6 9 15 3 3 3 3 3 7.5 7.5
Harjoittelu

(Valitaan opintopisteitä: 30)

30
2011408 Opetusharjoittelu 1 5
2011409 Opetusharjoittelu 2 5
KU00BN54 Teatteri-ilmaisunohjaajan syventävä harjoittelu 20
2011455 Sirkuksen opetusharjoittelu 1a 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011456 Sirkuksen opetusharjoittelu 1b 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
2011457 Sirkuksen opetusharjoittelu 2a 2 2 0.8 1.2 0.4 0.4 0.4 0.4 0.4
2011458 Sirkuksen opetusharjoittelu 2b 3 3 1.2 1.8 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
2011299 Sirkuksen opetusharjoittelu 3 5 5 5 2.5 2.5
2011472 Sirkuksen taiteellinen harjoittelu 5 5 2 3 1 1 1 1 1
2011471 Sirkuksen ohjaustyön harjoittelu 10 10 10 5 5
Opinnäytetyö

(Valitaan kaikki)

30
2032220 Tutkiva ja kehittävä opettaja (AOKK) 5 5 2 3 1 1 1 1 1
KU00BN21 Opinnäytetyöseminaari 5 5 5 2.5 2.5
KU00BN19 Opinnäytetyön kirjallinen osio 10 10 10 5 5
KU00BN53 Opinnäytetyön taiteellinen osio 10 10 10 5 5
Yhteensä 240 179 61 71.6 107.4 61 0 35.8 35.8 35.8 35.8 35.8 30.5 30.5 0 0 0

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

Asetuksen mukainen jäsentely AMK

Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista 1129/2014 2 § Opintojen rakenne Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin kuuluu: 1) perus- ja ammattiopintoja; 2) vapaasti valittavia opintoja; 3) ammattitaitoa edistävää harjoittelua; 4) opinnäytetyö.

Ammattiopinnot
Projektiopinnot 1
Projektiopinnot 2
Projektiopinnot 3
Projektiopinnot 4
Projektiopinnot 5
Teatteri-ilmaisun ammattitekniikat 1
Teatteri-ilmaisun ammattitekniikat 2
Teatteri-ilmaisun ammattitekniikat 3
Teatteri-ilmaisun ammattitekniikat 4
Teatteri-ilmaisun ammattitekniikat 5
Teatteri-ilmaisun ammattitekniikat 6
Ryhmän ohjaaminen ja pedagogiikka 1
Ryhmän ohjaaminen ja pedagogiikka 2
Sirkuspedagogiikan perusteet 1a
Sirkuspedagogiikan perusteet 1b
Sirkusdidaktiikka 1a
Sirkusdidaktiikka 1b
Sirkuksen työturvallisuus ja kiinnitykset
Anatomia ja fysiologia
Sirkuksen historia 1a
Sirkuksen historia 1b
Akrobatia 1a
Akrobatia 1b
Akrobatia 2a
Akrobatia 2b
Akrobatia 3a
Akrobatia 3b
Akrobatia 4
Ilma-akrobatia 1a
Ilma-akrobatia 1b
Tasapainoilu 1a
Tasapainoilu 1b
Jongleeraus 1a
Jongleeraus 1b
Sirkustekniikan päälajiopinnot 1a
Sirkustekniikan päälajiopinnot 1b
Sirkustekniikan päälajiopinnot 2a
Sirkustekniikan päälajiopinnot 2b
Sirkustekniikan päälajiopinnot 3
Liikeilmaisu 1a
Liikeilmaisu 1b
Liikeilmaisu 2a
Liikeilmaisu 2b
Liikeilmaisu 3a
Liikeilmaisu 3b
Liikeilmaisu 4
Näyttämöilmaisu 1
Näyttämöilmaisu 2
Näyttämöilmaisu 3
Näyttämöilmaisu 4
Kehonhuolto 1a
Kehonhuolto 1b
Kehonhuolto 2a
Kehonhuolto 2b
Kehonhuolto 3a
Kehonhuolto 3b
Esitysprojekti 1
Esitysprojekti 2
Harjoittelu
Opetusharjoittelu 1
Opetusharjoittelu 2
Teatteri-ilmaisunohjaajan syventävä harjoittelu
Sirkuksen opetusharjoittelu 1a
Sirkuksen opetusharjoittelu 1b
Sirkuksen opetusharjoittelu 2a
Sirkuksen opetusharjoittelu 2b
Sirkuksen opetusharjoittelu 3
Sirkuksen taiteellinen harjoittelu
Sirkuksen ohjaustyön harjoittelu
Opinnäytetyö
Tutkiva ja kehittävä opettaja (AOKK)
Opinnäytetyöseminaari
Opinnäytetyön kirjallinen osio
Opinnäytetyön taiteellinen osio
Perusopinnot
Suomen kieli ja viestintä
English Professional Skills, B2
Svenska i arbetslivet, muntlig kommunikation
Svenska i arbetslivet, skriftlig kommunikation
Opettajan ammattitaidon perusteet AOKK
Teatterialan työelämätietous ja yrittäjyys
Sirkusalan työelämätietous ja yrittäjyys
Ammattikorkeakoulu oppimisympäristönä
Ammatillinen kasvu 1
Ammatillinen kasvu 2
Ammatillinen kasvu 3
Ammatillinen kasvu 4
Vapaasti valittavat
Vapaasti valittavat opinnot
Luokittelemattomat

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
Perusopinnot

(Valitaan kaikki)

34
1001006 Suomen kieli ja viestintä 3
1001004 English Professional Skills, B2 3
MTEATS22-1001
Toinen kotimainen kieli, ruotsi, B1

(Valitaan kaikki)

3
100114 Svenska i arbetslivet, muntlig kommunikation 1
100115 Svenska i arbetslivet, skriftlig kommunikation 2
2031081 Opettajan ammattitaidon perusteet AOKK 10
2011521 Teatterialan työelämätietous ja yrittäjyys 5
2011520 Sirkusalan työelämätietous ja yrittäjyys 5
MTEATS22-1002
Ammatillinen kasvu

(Valitaan kaikki)

5
1002285 Ammattikorkeakoulu oppimisympäristönä 1
1002286 Ammatillinen kasvu 1 1
1002287 Ammatillinen kasvu 2 1
1002288 Ammatillinen kasvu 3 1
1002289 Ammatillinen kasvu 4 1
Ammattiopinnot

(Valitaan opintopisteitä: 116)

116
MTEATS22-1003
Projektiopinnot

(Valitaan opintopisteitä: 51)

51
KU00BN48 Projektiopinnot 1 10
KU00BN49 Projektiopinnot 2 10
KU00BN50 Projektiopinnot 3 10
KU00BN51 Projektiopinnot 4 10
KU00BN52 Projektiopinnot 5 11
MTEATS22-1004
Ammattitekniikat

(Valitaan opintopisteitä: 60)

60
KU00BN35 Teatteri-ilmaisun ammattitekniikat 1 10
KU00BN36 Teatteri-ilmaisun ammattitekniikat 2 10
KU00BN37 Teatteri-ilmaisun ammattitekniikat 3 10
KU00BN39 Teatteri-ilmaisun ammattitekniikat 4 10
KU00BN40 Teatteri-ilmaisun ammattitekniikat 5 10
KU00BN41 Teatteri-ilmaisun ammattitekniikat 6 10
MTEATS22-1005
Ohjaaminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
2011404 Ryhmän ohjaaminen ja pedagogiikka 1 5
2011405 Ryhmän ohjaaminen ja pedagogiikka 2 5
MTEATS22-1006
Sirkuksen opettamisen opinnot

(Valitaan kaikki)

10
2011449 Sirkuspedagogiikan perusteet 1a 2
2011450 Sirkuspedagogiikan perusteet 1b 3
2011451 Sirkusdidaktiikka 1a 2
2011452 Sirkusdidaktiikka 1b 3
MTEATS22-1007
Sirkuksen aineopinnot

(Valitaan kaikki)

15
2011268 Sirkuksen työturvallisuus ja kiinnitykset 5
2011269 Anatomia ja fysiologia 5
2011453 Sirkuksen historia 1a 2
2011454 Sirkuksen historia 1b 3
MTEATS22-1008
Sirkuksen tekniikkaopinnot

(Valitaan opintopisteitä: 52)

52
2011420 Akrobatia 1a 2
2011421 Akrobatia 1b 3
2011422 Akrobatia 2a 2
2011423 Akrobatia 2b 3
2011424 Akrobatia 3a 1
2011425 Akrobatia 3b 2
2011273 Akrobatia 4 2
2011426 Ilma-akrobatia 1a 2
2011460 Ilma-akrobatia 1b 2
2011432 Tasapainoilu 1a 2
2011462 Tasapainoilu 1b 2
2011428 Jongleeraus 1a 2
2011461 Jongleeraus 1b 2
2011434 Sirkustekniikan päälajiopinnot 1a 5
2011431 Sirkustekniikan päälajiopinnot 1b 5
2011435 Sirkustekniikan päälajiopinnot 2a 5
2011436 Sirkustekniikan päälajiopinnot 2b 5
2011279 Sirkustekniikan päälajiopinnot 3 5
MTEATS22-1009
Sirkusta tukevat tekniikkaopinnot

(Valitaan kaikki)

34
2011437 Liikeilmaisu 1a 2
2011438 Liikeilmaisu 1b 3
2011439 Liikeilmaisu 2a 2
2011440 Liikeilmaisu 2b 3
2011441 Liikeilmaisu 3a 1
2011442 Liikeilmaisu 3b 2
2011283 Liikeilmaisu 4 2
2011284 Näyttämöilmaisu 1 3
2011285 Näyttämöilmaisu 2 2
2011287 Näyttämöilmaisu 3 3
2011288 Näyttämöilmaisu 4 2
2011443 Kehonhuolto 1a 1
2011444 Kehonhuolto 1b 2
2011445 Kehonhuolto 2a 1
2011446 Kehonhuolto 2b 2
2011447 Kehonhuolto 3a 1
2011448 Kehonhuolto 3b 2
MTEATS22-1010
Sirkuksen esitysprojektit

(Valitaan kaikki)

10
2011294 Esitysprojekti 1 5
2011295 Esitysprojekti 2 5
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 30)

30
2001044 Vapaasti valittavat opinnot 30
Harjoittelu

(Valitaan opintopisteitä: 30)

30
2011408 Opetusharjoittelu 1 5
2011409 Opetusharjoittelu 2 5
KU00BN54 Teatteri-ilmaisunohjaajan syventävä harjoittelu 20
2011455 Sirkuksen opetusharjoittelu 1a 2
2011456 Sirkuksen opetusharjoittelu 1b 3
2011457 Sirkuksen opetusharjoittelu 2a 2
2011458 Sirkuksen opetusharjoittelu 2b 3
2011299 Sirkuksen opetusharjoittelu 3 5
2011472 Sirkuksen taiteellinen harjoittelu 5
2011471 Sirkuksen ohjaustyön harjoittelu 10
Opinnäytetyö

(Valitaan kaikki)

30
2032220 Tutkiva ja kehittävä opettaja (AOKK) 5
KU00BN21 Opinnäytetyöseminaari 5
KU00BN19 Opinnäytetyön kirjallinen osio 10
KU00BN53 Opinnäytetyön taiteellinen osio 10