Siirry suoraan sisältöön

Röntgenhoitaja (AMK), S24: PRONTS24

Tunnus: PRONTS24

Tutkinto:
Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto

Tutkintonimike:
Röntgenhoitaja (AMK)

Laajuus:
210 op

Kesto:
3.5 vuotta (210 op)

Aloituslukukausi:
Syksy 2024

Opetuskieli:
suomi

Koulutuksen kuvaus

Tavoitteena inhimillisiä ja turvallisia kuvantamis- ja hoitopalveluja

Röntgenhoitajakoulutuksen keskeisenä tavoitteena on, että valmistuttuasi pystyt toimimaan itsenäisesti ja turvallisesti erilaisissa kuvantamis- ja hoitotilanteissa. Tyypillisiä kuvantamistilanteita ovat esimerkiksi potilaan murtumaepäilyn takia otettava röntgenkuva sekä tietokonetomografia- tai magneettikuvauslaitteella tehtävät kuvaukset ja niihin sisältyvä potilaan hoitaminen. Turvallisuuden lisäksi on tärkeää, että opit kohtaamaan myös eri elämänvaiheissa – ja tilanteissa olevia potilaita ja heidän omaisiaan. Röntgenhoitajana voit työskennellä myös sädehoidossa. Röntgenhoitajana osallistut potilaan hoitoon yhteistyössä muiden sosiaali- ja terveysalan toimijoiden kanssa.

Kliinisen radiografian monipuolisuus

Suomalaiselle kliiniselle radiografialle ja sen koulutukselle on tunnusomaista alan laaja-alaisuus. Käytännössä laaja-alaisuus tarkoittaa sitä, että röntgenhoitajana vastaat kuvantamis- tai hoitotapahtuman yhteydessä niin kuvantamis- tai hoitolaitteista kuin potilaan hyvinvoinnistakin. Koulutuksen näkökulmasta laaja-alaisuus ilmenee siten, että perehdyt potilaan terveysongelman diagnosoimiseksi ja hoitamiseksi käytettäviin erilaisiin kuvantamis- ja hoitomenetelmiin. Näin saat koulutuksen aikana monipuolisen näkemyksen tulevasta työstäsi ja työskentelymahdollisuuksistasi. Koulutuksen aikana opit kiinnittämään huomiota myös kestävän kehityksen periaatteiden toteutumiseen sosiaali- ja terveysalalla.


Hyvästä suunnitelmasta on helppo joustaa

Röntgenhoitajakoulutuksen toteuttamiseksi on laadittu oppimissuunnitelma, joka on alustava näkemys opintojen sisällöistä ja etenemisestä. Röntgenhoitajakoulutuksen oppimissuunnitelma perustuu niin kansallisiin kuin kansainvälisiin osaamistavoitekuvauksiin (OKM 2006, EFRS 2015). Röntgenhoitajan työ on itsenäistä, mutta ei suinkaan yksinäistä, joten koulutuksen aikana opit myös toimimaan ryhmässä sekä verkostoidut alan muiden toimijoiden kanssa.

Oppimissuunnitelman toteutumista tarkistetaan vuosittain ja sitä voidaan tarvittaessa muokata. Näin mahdollistuu esimerkiksi ajankohtaisiin teemoihin perustuvat oppimistilanteet sekä notkea reagoiminen työelämässä ja korkeakoulukentässä tapahtuviin muutoksiin unohtamatta kuitenkaan tulevaisuuden röntgenhoitajalta edellytettävää osaamista.


Koulutus kehittyy

Olet avainasemassa koulutuksen ja opetuksen kehittämiseksi. Jo opintojaksojen toteutumisen aikana voi osallistua niin sisältöä kuin toteutusta käsittelevään palautekeskusteluun. Voit antaa palautetta koko opintojen ajan esimerkiksi välittömänä suullisena palautteena tai hyödyntämällä Turun ammattikorkeakoulun erilaisia palautekanavia.


Röntgenhoitajakoulutuksen jälkeen

Sosiaali- ja terveysalalla on hyvä työllisyystilanne. Valmistuttuasi röntgenhoitajaksi sinulla on valmius työskennellä erilaisilla röntgen-, isotooppi- tai sädehoito-osastoilla. Röntgenhoitajia työskentelee myös teollisuuden ja liiketoiminnan parissa. Röntgenhoitajan ammatissa voi toimia vain tutkinnon suorittanut, laillistettu ammattihenkilö. Tutkinnon suoritettuasi haet oikeuden harjoittaa ammattiasi Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvirasta (tulevaisuudessa Valtion lupa- ja valvontavirastosta).

Röntgenhoitajan tutkinto on myös hyvä perusta edetä uralla ja kouluttautua esimerkiksi sonograaferiksi, sovellusasiantuntijaksi tai vaikka uuden säteilylain (2018) mukaiseksi säteilyturvallisuusvastaavaksi. Sonograaferi on röntgenhoitaja, joka tekee rajatusti ultraäänitutkimuksia. Sovellusasiantuntija toimii henkilökunnan tukena tämän päivän kuvantamiselle tunnusomaisessa digitaalisessa toimintaympäristössä. Hän myös kouluttaa henkilöstöä uusien sovellutusten käyttöönotossa. Sovellusasiantuntija ratkaisee myös mahdollisia kuva- ja muun potilasinformaation siirto-ongelmia. Säteilyturvallisuusvastaavan tehtävät liittyvät henkilökunnan turvallisuuteen kuten työolojen tarkkailuun sekä uusien työntekijöiden turvalliseen työskentelyyn perehdyttämiseen sekä myös yhdyshenkilönä toimimiseen.

Osaamistavoitteet

Röntgenhoitajaopintosi koostuvat ydin- sekä laajentavasta osaamisesta ja ne suunniteltu toteutettavaksi keskimäärin seitsemän (7) lukukauden aikana (noin 3,5 vuotta). Lukukaudet muodostuvat sisällöllisesti mielekkäistä moduuleista ja opintojaksoista.

Opintojen alkuvaiheessa (1. – 4 lukukausi) keskityt ydinosaamisen kehittämiseen. Ydinosaaminen muodostuu perus- ja ammattiopinnoista sekä harjoittelusta.

Perusopinnoissa hankit ammatin edellyttämän kielitaidon ja vahvistat viestintä ja ryhmätyötaitojasi. Tavoitteena on, että luot myös vankan pohjan vastuulliselle ja yritteliäälle työskentelylle. Lisäksi kyky elinikäiseen oppimiseen on tärkeää, sillä kuvantamis- ja hoitomenetelmien jatkuva kehittyminen antaa sinulle mahdollisuuden jatkuvaan itsesi kehittämiseen. Koulutuksen yleisenä tavoitteena on, että osaat toimia myös kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ja tuottaa ekologista, taloudellista sekä sosiaalista ja kulttuurista pääomaa, jotta tulevilla sukupolvilla on yhtä paljon mahdollisuuksia kuin meillä.

Ammattiopinnoissa opintojaksot perustuvat kliinisessä radiografiassa käytettäviin keskeisiin kuvantamis- ja hoitomenetelmiin ja niiden edellyttämään ydinosaamiseen. Ammattiopinnoissa muodostat käsityksen ihmisestä ja terveydestä, potilaan kohtaamisesta sekä kliinisen radiografian kannalta keskeisistä terveysongelmista ja niiden hoidosta. Keskeisenä tavoitteena on, että opit kliinisessä radiografiassa käytettävät kuvantamis- ja hoitomenetelmät ja niihin liittyvän säteilyn tai muun kuvantamisessa tai hoitamisessa käytettävän energiamuodon turvallisen käytön.

Ydinosaamisen kehittymistä tuetaan myös monipuolisella harjoittelulla. Harjoittelu muodostaa noin kolmanneksen koko opinnoistasi. Jo ensimmäisellä lukukaudella olet harjoittelemassa kuvantamisen perusteita. Harjoittelujen määrä lisääntyy ja sisältö monipuolistuu opintojen edetessä. Harjoittelut toteutetaan korkeakoulukampuksen luokka- ja simulaatiotilanteissa sekä aidoissa kliinisen radiografian toimintaympäristöissä kuten esimerkiksi sairaaloiden kuvantamis- ja sädehoitoyksiköissä sekä yksityissektorilla. Osan harjoittelusta voit toteuttaa myös kansainvälisen yhteistyöverkoston korkeakouluissa.


Opintojen loppuvaiheessa (5. – 7. lukukausi) korostuvat tulevan ammattialan kehittäminen ja laatuosaaminen. Tämä laajentava osaaminen muodostuu opinnäytetyöstä ja syventävästä harjoittelusta ja vapaasti valittavista opinnoista.

Opinnäytetyössäsi osoitat osaavasi käyttää kliinisen radiografian kannalta olennaista tietoa ja suhtautua tietoon kriittisesti. Ajallisesti opinnäytetyöprosessi sijoittuukin opintojen loppuvaiheeseen, jolloin sinulla on kokemusta ja näkemystä tulevan alasi sisällöstä ja myös kehittämistarpeista. Opinnäytetyöprosessissa sovellat kehittämis- ja tutkimusmenetelmiä tarkoituksenmukaisella tavalla ja pääset soveltamaan ja syventämään myös suullisen, visuaalisen sekä kirjallisen ilmaisemisen taitojasi. Opinnäytetyö voi olla konkreettinen, työelämää ja alan koulutusta palveleva tuote tai tutkimuksellinen kehittämistehtävä. Opinnäytetyö tehdään pääsääntöisesti työelämälähtöisissä tutkimus- ja kehittämisprojekteissa yksilötyönä tai pienryhmässä. Voit tutustua jo tehtyihin opinnäytetöihin osoitteessa www.theseus.fi.

Syventävän harjoittelujen keskeisenä tavoitteena on aikaisemman osaamisen soveltaminen mahdollisesti uudessa toimintaympäristössä. Näissä harjoitteluissa pääset siis laajentamaan ja syventämään ydinosaamistasi.

Vapaasti valittavia opintoja voit hankkia korkeakoulujen tarjonnasta siten, että ne tukevat ammatillista kehitystäsi röntgenhoitajaksi esimerkiksi kesälukukausien aikana.
Röntgenhoitaja (AMK) opinnot pohjautuvat ammattikorkeakouluja ja ammatinharjoittamista koskevaan lainsäädäntöön, Eurooppalaiseen tutkintojen ja osaamisen viitekehykseen (European Qualifications Framework = EQF, Kansalliseen tutkintojen viitekehykseen (National Qualifications Framework = NQF, www.minedu.fi/OPM) ja Turun ammattikorkeakoulun tutkintosääntöön ja strategiaan, jonka pedagoginen lähestymistapa on innovaatiopedagogiikka. Niiden laatimisessa on hyödynnetty mm. kansallisia (Arene, OKM) ja kansainvälisiä alan (EFRS) osaamiskuvauksia.

Pedagogiset toimintatavat

Yhdessä viisaus vahvistuu

Röntgenhoitajakoulutuksen aikana Sinulla on mahdollisuus kehittyä vähitellen kliinisen radiografian osaajaksi ja myöhemmin myös alan syväosaajaksi ja asiantuntijaksi. Tämä edellyttää niin sinulta itseltäsi kuin myös koko korkeakoulun monialaiselta yhteisöltä yhteistä panostusta. Oma roolisi on oppia aktiivisesti ja edistää niin röntgenhoitajaopiskelijoiden kuin muiden alojen opiskelijoiden oppimista. Oppimistasi tuet olemalla aktiivisesti mukana erilaisissa oppimistilanteissa sekä lukemalla, näkemällä, keskustelemalla ja tekemällä. Turun ammattikorkeakoulu on myös osa kansallista alan koulutusverkostoa, joten opiskelet yhdessä myös muiden maamme röntgenhoitajaopiskelijoiden kanssa.

Oppiminen on opetusta tärkeämpää

Tietoa ja varsinkaan osaamista ei voi toiselle sellaisenaan antaa, joten opettajien ja ohjaajien tehtävä on auttaa sinua ensiksi tekemään kliinisen radiografian kannalta tarkoituksenmukaisia kysymyksiä ja toiseksi etsimään näihin kysymyksiin vastauksia. Oppimistasi tuetaan tehtävillä, työpajoilla, simulaatioilla ja luennoilla sekä henkilökohtaisilla ja myös ryhmäohjauksilla. Opettajien tehtävänä on myös organisoida monipuolisia- ja alaisia oppimisen muotoja, paikkoja ja foorumeja sekä toimia valmentajana ja innostajana. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi työelämälähtöisten kliiniselle radiografialle tunnusomaisten tilanteiden ratkaisemista ja harjoittelemista yhdessä muiden opiskelijoiden sekä työelämäedustajien kanssa.

Kliininen radiografia osana kansainvälistä yhteisöä

Kliiniselle radiografialle tunnusomaiset kuvantamis- ja hoitomenetelmät ovat luonteeltaan universaaleja. Samanlaisia menetelmiä käytetään maailmanlaajuisesti ja usein vielä samanlaisten terveysongelmien diagnosoimiseksi sekä hoitamiseksi. Tämä antaa mahdollisuuden olla osa kansainvälistä yhteisöä. Turun ammattikorkeakoulun röntgenhoitajakoulutus on mukana eurooppalaisessa Erasmus Radiography Group –ohjelmassa https://www.erasmus-rad-group.org/id17.htm, jonka puitteissa sinulla on mahdollisuus lähteä vaihtoon ja opiskella yhdessä Turkuun tulevien alan vaihto-opiskelijoiden kanssa. Näin pääset myös solmimaan kansainvälisiä suhteita.

Kliininen radiografia kehittyy

Kliininen radiografia kehittyy, mutta ei ilman osaavia kehittäjiä. Keskeistä on, että opit vähitellen tunnistamaan alan kehittämistarpeita ja myös etsimään niihin ratkaisuja. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että opintojesi yhteydessä pääset hyödyntämään niin alan kansallista kuin kansainvälistäkin tietoa erilaisten tehtävien ja erityisesti opinnäytetyöprosessin yhteydessä. Tehtävät ja opinnäytetyöt ovat työelämälähtöisiä, niiden tarkoituksena on, että opit sekä kehittymään että kehittämään kliinistä radiografiaa ja suhtautumaan siihen avoimen uteliaasti. Kehittämis- ja kehittymisosaaminen ovatkin osa ammattitaitoa, sillä röntgenhoitajana et tule koskaan olemaan täysin valmis.

Jokaisessa tulevaisuuden röntgenhoitajassa asuu pieni yrittäjä

Tuleva SOTE -palvelujärjestelmä edellyttää tekijöitään kykyä tarkastella toimintaa yrittäjämäisesti. Röntgenhoitajan kannalta tämä tarkoittaa yhteistyöosaamista, laatutietoisuutta, palvelumuotoiluosaamista, digitalisaation hyödyntämistä palveluiden kehittämiseksi sekä myös vastuuntuntoa siitä, miten resursseja käytetään tarkoituksenmukaisesti kuvantamis- ja hoitopalveluiden tuottamiseksi.

Arviointi

Sitä opitaan, mitä arvioidaan

Arviointi on yksi keskeisimmistä oppimisen ja ohjaamisen keinoista, sillä yleensä opitaan sitä mitä arvioidaan. Jotta koulutuksen aikainen arviointi edistää kehittymistäsi röntgenhoitajaksi ovat arvioinnin perusteena koulutuksen tavoitteet. Arvioinnin avulla pystyt myös itse kontrolloimaan osaamistasi. Arviointiin osallistuvat myös toiset opiskelijat, harjoittelun ohjaajat että opettajat. Kirjallisten ja suullisten tenttien lisäksi tietämistä ja osaamistasi tuetaan esimerkiksi näyttöjen ja esseiden avulla. Monipuolisten arviointimenetelmien käytön tavoitteena on tukea sinua kehittämään itsellesi kliinisessä radiografiassa tarvittava rikas tieto- ja taitoperusta.

Arviointikriteerit ovat opintojaksokohtaisia ja ne laaditaan tasoille 1, 3 ja 5/hyväksytty. Arvioinnin perusteet kuvataan tarkemmin toteutuksen yhteydessä niin sanotuissa toteutussuunnitelmissa. Opintojakson arvioinnista vastaa opintojakson opettaja/t ja arvosanat kirjataan opintorekisteriin. Koska osaaminen kehittyy vähitellen, on arvioinnin tueksi laadittu alustava arviointikehikko, jota sovelletaan opintojaksokohtaiesti. Kehikossa otetaan huomioon opintojen vaiheet (aloittelija, edistynyt, asiantuntija) ja sekä alakohtaiset että yleiset osaamistavoitteet.

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2024-2025 2025-2026 2026-2027 2027-2028 Syksy 2024 Kevät 2025 Syksy 2025 Kevät 2026 Syksy 2026 Kevät 2027 Syksy 2027 1. / 2024 2. / 2024 3. / 2025 4. / 2025 5. / 2025 1. / 2025 2. / 2025 3. / 2026 4. / 2026 5. / 2026 1. / 2026 2. / 2026 3. / 2027 4. / 2027 5. / 2027 1. / 2027 2. / 2027
YDINOSAAMINEN

(Valitaan kaikki)

155
PRONTS24-1001
Ammatillinen kasvu

(Valitaan kaikki)

2
TH00CO56 Ammatillinen kasvu 1 1 1 1 0.5 0.5
TH00CO58 Ammatillinen kasvu 2 1 1 1 0.3 0.3 0.3
PRONTS24-1002
Viestintäosaaminen

(Valitaan kaikki)

8
1001006 Suomen kieli ja viestintä 3 3 3 1.5 1.5
1001004 English Professional Skills, B2 3 3 3 1 1 1
TH00CM97 Kliinisen tutkimustyön perusteet 2 2 2 0.7 0.7 0.7
PRONTS24-1003
Toinen kotimainen kieli, ruotsi, B1

(Valitaan kaikki)

3
100114 Svenska i arbetslivet, muntlig kommunikation 1 1 1 0.5 0.5
100115 Svenska i arbetslivet, skriftlig kommunikation 2 2 2 1 1
PRONTS24-1004
Turvallisen kliinisen radiografian perusteet

(Valitaan kaikki)

14
7062055 Turvallisen säteilyn käytön perusteet 5 5 5 2.5 2.5
TH00CM91 Anatomia ja fysiologia 1 2 2 2 1 1
TH00CM92 Anatomia ja fysiologia 2 2 2 2 0.7 0.7 0.7
TH00CM93 Anatomia ja fysiologia 3 2 2 2 1 1
TH00CO79 Ensiapu 1 1 1 0.3 0.3 0.3
TH00BT83 Asiakaslähtöiset sosiaali- ja terveyspalvelut 2 2 2 1 1
PRONTS24-1005
Kliinisen radiografian hoitamis- ja ohjaamisosaamisen perusteet

(Valitaan kaikki)

8
7062054 Hoitamis- ja ohjaamisosaaminen 5 5 5 2.5 2.5
7062069 Lääkehoito-osaaminen kliinisessä radiografiassa 3 3 3 1 1 1
PRONTS24-1006
Kliinisen radiografian menetelmäosaamisen perusteet

(Valitaan kaikki)

43
TH00CM99 Röntgentutkimusosaaminen 1 5 5 5 2.5 2.5
TH00CN00 Röntgentutkimusosaaminen 2 5 5 5 1.7 1.7 1.7
TH00BX73 Tietokonetomografiaosaaminen 8 8 8 4 4
7062062 Sädehoito-osaaminen 5 5 5 2.5 2.5
7062068 Osaaminen isotooppikuvantamisessa 5 5 5 2.5 2.5
TH00BX72 Magneettikuvantamisosaaminen 10 10 10 3.3 3.3 3.3
TH00CM94 Toimenpideradiologiaosaaminen 5 5 5 1.7 1.7 1.7
PRONTS24-1007
Harjoittelu kliinisen radiografian perusosaaminen

(Valitaan kaikki)

12
TH00CM95 Harjoittelu 1 7 7 7 3.5 3.5
7062043 Harjoittelu 2 5 5 5 2.5 2.5
PRONTS24-1008
Harjoittelu kliinisen radiografian kuvantamis- ja sädehoito-osaaminen

(Valitaan kaikki)

40
7062044 Harjoittelu 3 15 15 15 5 5 5
7062045 Harjoittelu 4 10 10 10 3.3 3.3 3.3
7062046 Harjoittelu 5 5 5 5 2.5 2.5
7062047 Harjoittelu 6 5 5 5 1.7 1.7 1.7
7062048 Harjoittelu 7 5 5 5 2.5 2.5
PRONTS24-1009
Practice in International Clinical Radiography

(Valitaan kaikki)

10
7062049 Harjoittelu 8 5 5 5 1.7 1.7 1.7
7062050 Harjoittelu 9 5 5 5 1.7 1.7 1.7
PRONTS24-1010
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15 10 5 5 5 5 2.5 2.5 1.7 1.7 1.7 2.5 2.5
LAAJENTAVA OSAAMINEN

(Valitaan kaikki)

55
PRONTS24-1011
Special Competence in Clinical Radiography

(Valitaan kaikki)

20
TH00BX74 Emergency Radiography 8 8 2 6 1 1 2 2 2
TH00BX79 Principles of Clinical Image Evaluation 7 7 7 3.5 3.5
TH00BR94 Säteilyturvallisuusvastaava 5 5 5 1.7 1.7 1.7
PRONTS24-1012
Advanced Practical Training

(Valitaan kaikki)

15
7062051 Harjoittelu 10 5 5 5 2.5 2.5
7062052 Harjoittelu/Practice 11 5 5 5 2.5 2.5
TH00CM98 Projektiosaaminen 5 5 5 2.5 2.5
PRONTS24-1013
Kehittämisosaaminen

(Valitaan kaikki)

20
TH00BO20 Kehittämis-, tutkimus- ja innovaatio-osaaminen 5 5 5 1.7 1.7 1.7
7062075 Opinnäytetyön ideoiminen ja suunnitteleminen 5 5 5 2.5 2.5
7062076 Opinnäytetyön toteuttaminen ja dokumentoiminen 5 5 5 1.7 1.7 1.7
7062077 Opinnäytetyön arvioiminen ja julkistaminen sekä kypsyysnäyte 5 5 5 1.7 1.7 1.7
Yhteensä 210 74 61 50 10 33 41 30 31 24 26 10 16.5 16.5 13.7 13.7 13.7 15 15 10.4 10.4 10.4 12 12 8.77 8.77 8.77 5 5

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

Asetuksen mukainen jäsentely AMK

Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista 1129/2014 2 § Opintojen rakenne Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin kuuluu: 1) perus- ja ammattiopintoja; 2) vapaasti valittavia opintoja; 3) ammattitaitoa edistävää harjoittelua; 4) opinnäytetyö.

Ammattiopinnot
Kliinisen tutkimustyön perusteet
Turvallisen säteilyn käytön perusteet
Anatomia ja fysiologia 1
Anatomia ja fysiologia 2
Anatomia ja fysiologia 3
Ensiapu
Asiakaslähtöiset sosiaali- ja terveyspalvelut
Hoitamis- ja ohjaamisosaaminen
Lääkehoito-osaaminen kliinisessä radiografiassa
Röntgentutkimusosaaminen 1
Röntgentutkimusosaaminen 2
Tietokonetomografiaosaaminen
Sädehoito-osaaminen
Osaaminen isotooppikuvantamisessa
Magneettikuvantamisosaaminen
Toimenpideradiologiaosaaminen
Emergency Radiography
Principles of Clinical Image Evaluation
Säteilyturvallisuusvastaava
Harjoittelu
Harjoittelu 1
Harjoittelu 2
Harjoittelu 3
Harjoittelu 4
Harjoittelu 5
Harjoittelu 6
Harjoittelu 7
Harjoittelu 8
Harjoittelu 9
Harjoittelu 10
Harjoittelu/Practice 11
Projektiosaaminen
Opinnäytetyö
Opinnäytetyön ideoiminen ja suunnitteleminen
Opinnäytetyön toteuttaminen ja dokumentoiminen
Opinnäytetyön arvioiminen ja julkistaminen sekä kypsyysnäyte
Perusopinnot
Ammatillinen kasvu 1
Ammatillinen kasvu 2
Suomen kieli ja viestintä
English Professional Skills, B2
Svenska i arbetslivet, muntlig kommunikation
Svenska i arbetslivet, skriftlig kommunikation
Kehittämis-, tutkimus- ja innovaatio-osaaminen
Vapaasti valittavat

Ei liitettyjä opintojaksoja

Luokittelemattomat

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
YDINOSAAMINEN

(Valitaan kaikki)

155
PRONTS24-1001
Ammatillinen kasvu

(Valitaan kaikki)

2
TH00CO56 Ammatillinen kasvu 1 1
TH00CO58 Ammatillinen kasvu 2 1
PRONTS24-1002
Viestintäosaaminen

(Valitaan kaikki)

8
1001006 Suomen kieli ja viestintä 3
1001004 English Professional Skills, B2 3
TH00CM97 Kliinisen tutkimustyön perusteet 2
PRONTS24-1003
Toinen kotimainen kieli, ruotsi, B1

(Valitaan kaikki)

3
100114 Svenska i arbetslivet, muntlig kommunikation 1
100115 Svenska i arbetslivet, skriftlig kommunikation 2
PRONTS24-1004
Turvallisen kliinisen radiografian perusteet

(Valitaan kaikki)

14
7062055 Turvallisen säteilyn käytön perusteet 5
TH00CM91 Anatomia ja fysiologia 1 2
TH00CM92 Anatomia ja fysiologia 2 2
TH00CM93 Anatomia ja fysiologia 3 2
TH00CO79 Ensiapu 1
TH00BT83 Asiakaslähtöiset sosiaali- ja terveyspalvelut 2
PRONTS24-1005
Kliinisen radiografian hoitamis- ja ohjaamisosaamisen perusteet

(Valitaan kaikki)

8
7062054 Hoitamis- ja ohjaamisosaaminen 5
7062069 Lääkehoito-osaaminen kliinisessä radiografiassa 3
PRONTS24-1006
Kliinisen radiografian menetelmäosaamisen perusteet

(Valitaan kaikki)

43
TH00CM99 Röntgentutkimusosaaminen 1 5
TH00CN00 Röntgentutkimusosaaminen 2 5
TH00BX73 Tietokonetomografiaosaaminen 8
7062062 Sädehoito-osaaminen 5
7062068 Osaaminen isotooppikuvantamisessa 5
TH00BX72 Magneettikuvantamisosaaminen 10
TH00CM94 Toimenpideradiologiaosaaminen 5
PRONTS24-1007
Harjoittelu kliinisen radiografian perusosaaminen

(Valitaan kaikki)

12
TH00CM95 Harjoittelu 1 7
7062043 Harjoittelu 2 5
PRONTS24-1008
Harjoittelu kliinisen radiografian kuvantamis- ja sädehoito-osaaminen

(Valitaan kaikki)

40
7062044 Harjoittelu 3 15
7062045 Harjoittelu 4 10
7062046 Harjoittelu 5 5
7062047 Harjoittelu 6 5
7062048 Harjoittelu 7 5
PRONTS24-1009
Practice in International Clinical Radiography

(Valitaan kaikki)

10
7062049 Harjoittelu 8 5
7062050 Harjoittelu 9 5
PRONTS24-1010
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15
LAAJENTAVA OSAAMINEN

(Valitaan kaikki)

55
PRONTS24-1011
Special Competence in Clinical Radiography

(Valitaan kaikki)

20
TH00BX74 Emergency Radiography 8
TH00BX79 Principles of Clinical Image Evaluation 7
TH00BR94 Säteilyturvallisuusvastaava 5
PRONTS24-1012
Advanced Practical Training

(Valitaan kaikki)

15
7062051 Harjoittelu 10 5
7062052 Harjoittelu/Practice 11 5
TH00CM98 Projektiosaaminen 5
PRONTS24-1013
Kehittämisosaaminen

(Valitaan kaikki)

20
TH00BO20 Kehittämis-, tutkimus- ja innovaatio-osaaminen 5
7062075 Opinnäytetyön ideoiminen ja suunnitteleminen 5
7062076 Opinnäytetyön toteuttaminen ja dokumentoiminen 5
7062077 Opinnäytetyön arvioiminen ja julkistaminen sekä kypsyysnäyte 5