Reetta Raitoharju, Heidi Salokangas
Opintojaksolla oppiminen tapahtuu oppimissisältöön orientoivien tehtävien, niitä syventävien lähipäivien ja opittua soveltavien oppimistehtävien kautta.
Orientoivat tehtävät on tarkoitettu aihepiiriin perehtymiseen ja siihen, että opisklelija pystyy osallistumaan lähipäivän ohjelmaan, vaikkei hänelle olisi aiempaa tietämystä aiheesta. Orientoivat tehtävät sisältävät aina myös lisämateriaalia, jota voi halutessaan opiskella. Oreintoivat tehtävät tehdään yksilötehtävinä ja niiden suorittaminen ei ole pakollista kurssin suorittamiseksi.
Lähipäivillä syvennytään orientoivan tehtävän kautta tutuksi tulleeseen teemaan luentoje ja harjoitusten kautta ja jaetaan tietämystä erilaisissa keskustelevissa tehtävissä.
Oppimistehtävät tehdään ryhmätyönä ja niissä on tarkoituksena soveltaa opittua omaan tuoteidean konseptointiin ja tuotekehityksen suunnitteluun. Oppimistehtäviä ei arvostella, mutta ne tulee olla tehtynä ennen seuraavaa lähipäivää.
Arvosteltava lopputehtävä palautetaan yksilötehtävänä ja se perustuu oppimistehtäviin. Arvosteltava lopputehtävä arvostellaan asteikolla hyl-5. (not translated)
Arvioinnissa arvioidaan numeerisesti (hyl-5) yksilötehtävänä tehtävä loppuraportti.
Ryhmätyöskentelyyn tulee osallistua hyv/hyl (not translated)
Finnish
28.09.2023 - 31.12.2023
02.07.2023 - 28.09.2023
15 - 35
Master School
Reetta Raitoharju reetta.raitoharju@turkuamk.fi
Heidi Salokangas heidi.salokangas@turkuamk.fi (not translated)
Avoimen amk:n kiintiö 3 opiskelijaa (not translated)
Master of Health Care Technology
2.00 credits
0.00 credits
H-5
Ei valinnaisia suoritustapoja. (not translated)
Opintojakson toteutuksessa noudatetaan konstruktivistista oppimisnäkemystä, jonka mukaan oppinen tapahtuu oppijan aktiivisen ja sosiaalisen toiminan kautta ja jossa oppija tulkitsee oppimaansa aiempien havaintojensa kautta.
Orientoivissa tehtävissä hyödynnetään käänteisen luokkahuoneen periaatteita.
Lähipäivissä ja oppimistehtäviessä toteutetaan yhteistoiminnallista oppimista ja dialogisuutta.
Arvioitavan lopputehtävän tarkoitus on koota opittu ja reflektoida sitä konstruktiivisen oppimisnäkökulman periaatteiden mukaisesti. (not translated)
Opintojakson suorittaakseen opiskelijan on:
- Osallistuttava lähipäivien opetukseen ja oppimiseen
- Tehtävä oman tasonsa mukaan orientoivat tehtävät niin, että pystyy osallistumaan lähipäivien opetukseen.
- Osallistuttava ryhmässä kahden oppimistehtävän työstöön 1) konseptin suunnittelu ja asiakas tuotekehityksessä, 2) vaatimustenmukaisuus ja regulaatio.
- Laadittava ja palautettava ohjeistuksen mukainen arvosteltava lopputehtävä.
Lähiopetus: 16 h
Orientoivat tehtävä : 24 h
Oppimistehtävä 1: 20 h
Oppimistehtävä 2: 20 h
Arvosteltava lopputehtävä:55 h
Yhteensä: 135 h (not translated)
Opintojakson suoritettaan opiskelija osaa:
· analysoida terveysteknologian toimialaa huomioiden alan tuotekehityksen ja liiketoiminnan erityispiirteet
· soveltaa regulatiivisia vaatimuksia lääkinnällisten laitteiden tuotekehitykseen
· soveltaa käyttäjäkeskeisen suunnittelun periaatteita terveysteknologiainnovaatioiden kehittämisessä
Opintojakson sisältö
· tuotekehitysprosessi
· lääkinnällisten laitteiden regulaatio
· käyttäjäkeskeinen suunnittelu
Opintojakso toteutetaan syyslukukaudella 2023.Opintojaksolla on kolme lähiopetuskertaa kampuksella Turussa:
to 28.9.2023 12-16
to 2.11.2023 8-16
pe 8.12.2023 12-16 (not translated)