Siirry suoraan sisältöön

Motorinen oppiminen ja motorinen kehitys eri ikäkausinaLaajuus (4 op)

Tunnus: TH00CL21

Laajuus

4 op

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- kuvata motorisen kehityksen pääperiaatteet ja -piirteet,
- selittää, miten eri tekijät vaikuttavat liikkeen ja liikkumisen kehittymiseen ja muotoutumiseen eri ikäkausina
- kuvata erilaisia oppimisen muotoja ja oppimiseen vaikuttavia tekijöitä eri ikäkausina,
- selittää konstruktivistisen oppimisteorian, motorisen oppimisen ja kontrollin peruskäsitteet,
- selittää näyttöön perustuvat fysioterapeuttisen ohjaamisen menetelmät ja käyttää niitä mm. motorisen oppimisen ohjaamisessa,
- hyödyntää erilaisia ohjausympäristöjä suunnitellessaan ja toteuttaessaan fysioterapeuttista ohjaamista

Sisältö

Motorisen kehityksen yleiset periaatteet ja pääpiirteet eri ikäkausina, reflektiivisten liikkeiden vaihe, varhaisten liiketaitojen vaihe, erikoistuneiden liiketaitojen vaihe, aikuisuus ja vanhuus.

Ihmiskäsitys, oppiminen käsitteenä, eri oppimisteorioita, erilaisia ja eri-ikäisiä oppijoita, motorinen kontrolli, motorisen taidon oppiminen ja harjoittelun ohjaaminen (visuaalinen, verbaalinen, kognitiivinen ja manuaalinen ohjaus), erilaiset ohjausympäristöt (digitaalisuus) ja teknologian hyödyntäminen ohjauksessa.

Esitietovaatimukset

Ei edeltävyysehtoja

Ilmoittautumisaika

07.12.2024 - 12.01.2025

Ajoitus

13.01.2025 - 04.04.2025

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kuntoutus ja suun terveys

Toimipiste

Kupittaan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

18 - 28

Koulutus
  • Fysioterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Iida Laine
Ajoitusryhmät
  • Avoimen AMK:n kiintiöpaikat. Ilmoittaudu ilman tätä pienryhmää. (Koko: 5. Avoin AMK: 5.)
Ryhmät
  • MFYSIK25
    Fysioterapeutti (AMK), monimuoto, K25
Pienryhmät
  • Avoimen AMK:n kiintiöpaikat. Ilmoittaudu ilman tätä pienryhmää.

Tavoitteet

Oppimateriaalit

Shumway-Cook, A., & Woollacott, M. H. (2022). Motor control: Translating research into clinical practice (6rd ed.). Lippincott Williams & Wilkins.
Vanhempi versio ladattavissa verkossa.

Saatavilla https://login.ezproxy.turkuamk.fi/login?url=https://www.lwwhealthlibrary.com

Chapter 1: Motor Control: Issues and Theories
Chapter 2: Motor Learning and Recovery of Function (sivulle 34 asti)
Chapter 9: Aging and Postural control
Chapter 13: Development of Mobility
Chapter 14: Aging and Mobility

Magill, R. A., & Anderson, D. I. (2017). Motor learning and control: Concepts and applications (Eleventh edition.). McGraw-Hill Education. (Saatavilla E-kirjana Finnan kautta)
Chapter 1: The Classification of Motor Skills
Chapter 5: Motor Control theories
Chapter 12: The Stages of Learning
Chapter 14: Demonstration and Verbal Instructions
Chapter 15: Augmented Feedback
Chapter 16: Practice Variability and Specificity
Chapter 17: The Amount and Distribution of Practice
Chapter 18: Whole and Part Practice
Chapter 19: Mental Practice

Kauranen, K. (2022) Kuormitusfysiologia. Liikuntatieteellinen seura. 2. uud. painos.
Optimaalinen kuormitus elinkaaren eri vaiheissa s. 426–475

Kauranen, K., & Tiainen, T. (2011). Motoriikan säätely ja motorinen oppiminen. Liikuntatieteellinen seura. --> Soveltuvin osin, koska materiaali on jo vanhaa!
Motorinen suorituskyky s. 8-16
Motoriikan säätelyä käsittelevät ja selittävät teoriat s. 28-39
Liike ja liikkuminen s. 198-207
Motorinen oppiminen s. 291- 321, s. 336-426.

Itslearningissa ilmoitettu materiaali on verkossa saatavilla olevaa materiaalia.

Opetusmenetelmät

Itsenäinen opiskelu ja lähiopiskelu

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Varsinainen tentti: paikka: OMEGA ICT_B1041_Omega Aika 10.03.2025 08.00 - 10.00
1. Uusintatentti: paikka: Teoriatila muunto ICT_B2026 Aika 31.03.2025 08.00 - 10.00
2. Uusintatentti: sovitaan tarvittaessa

Opiskelijalla on oikeus uusia toteutuksen hylätty tenttisuoritus kaksi kertaa. Hyväksyttyä tenttisuoritusta ei voi tällä toteutuksella korottaa (Tutkintosääntö 23 § Opintosuorituksen uusinta ja arvosanan korottaminen)
Poissaolo tentistä = hylätty suoritus.

Pedagogiset toimintatavat ja kestävä kehitys

Lähiopetus: Keskusteleva luento, pari- ja pienryhmätyöskentely
Lähiopetustunneilla tulee olla läsnä.
Verkko-opetus: ITS-materiaali ja opiskeltavaan sisältöön orientoivia tehtäviä.
Vertaisoppiminen: Ryhmätehtäviä lähiopetustunneilla ja itsenäisenä opiskeluna.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

4 op = 108h opiskelijan työtä
Tästä noin 27h on lähiopetusta ja 81h on opiskelijan itsenäistä opiskelua sisältäen mm. ryhmätehtävän työstämisen ja tenttiin valmistautumisen.

Sisällön jaksotus

Sisällöt kuvattu tarkemmin Itslearningissa

Vko 3
(2h): Orientaatio opintojaksolle & Oppiminen tiedon rakentamisena
(2h): Motorisen oppimisen tukeminen & motorinen kontrolli

Vko 5
(2h): Motorinen oppiminen fysioterapiassa, mallintaminen ja feedback
(2h): Ohjaaminen fysioterapiassa (käytäntö)

Vko 6
(2h): Ihmisen oppiminen tukeminen, yksilö-ympäristö-tehtävä & ryhmätyöskentely
(2h): Motorisen oppimisen tukeminen, Harjoittelun suunnittelun seitsemän valintaa

Vko 7
(2h): Videotehtävän opettajajohtoinen työstötunti / palautteenanto
(2h): Motorisen kehityksen näkökulmaa: vauvaikä, lapset ja nuoret
(2h): Motorisen kehityksen näkökulmaa: työikäiset ja ikääntyneet

Vko 9
(2h): Ohjaaminen ja taidon opettaminen (käytäntö)

Vko 10
(2h): Motorisen oppimisen teorioiden yhteenveto & kertaus
(2h): Motorisen taidon videoiden purkutunti

Vko 11
Varsinainen tentti

Vko 12
(2h): Opintojakson yhteenveto- ja palautetunti

Viestintäkanava ja lisätietoja

Avoimen amk:n kiintiöpaikkoja on 5.
Avoimen AMK:n opiskelijat: Osa tunneista saatetaan tehdä tutkinto-opiskelijoille A ja B-ryhmille erikseen (sama aihe vedetään kaksi kertaa, mutta vain pienemmälle porukalle kerrallaan). Osallistu siis vain yhden ryhmän opetukseen (mieluiten sen, missä teet ryhmätyön).

Läsnäolo:

Kaikilla käytännön taitoihin liittyvien opintojaksojen tunneilla ollaan pääsääntöisesti aina läsnä. Sairauden tai muun pakottavan syyn takia tapahtuvista poissaoloista ilmoitetaan mahdollisuuksien mukaan etukäteen opintojakson opettajalle. Opiskelijan vastuulla on selvittää poissaolon aikana väliin jääneet tehtävät ja materiaalit. Mahdollisista korvaavuuksista on sovittava opintojakson osiosta vastaavan opettajan kanssa. Hyväksytyn suorituksen kannalta korvattuja poissaoloja voi olla korkeintaan 20% opintojakson käytännön tunneista.

Opettaja ei lähtökohtaisesti järjestä lähitunneille etäyhteyttä.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi: hyl-5

Opettaja antaa opintojakson suoritusmerkinnän, kun kaikki opintojakson suoritteet ovat on hyväksytysti suoritettuna. Opiskelijan osaaminen opintojaksolla arvioidaan opiskeluvaiheeseen suhteutettuna. Opettaja antaa suoritusmerkinnän neljän viikon kuluttua Peppiin merkitystä opintojakson päättymispäivästä.

Opintojakson oppimistehtävät tulee palauttaa opettajan antamien ohjeiden ja aikataulun mukaisesti. Palauttamatta jättäminen vaadittuun aikatauluun mennessä vastaa hylättyä suoritusta. Tehtävän palauttaminen myöhässä tai hylätyn tehtävän uusiminen tehdään opettajan antamien ohjeiden ja aikataulun mukaisesti

Opintojakson loppuarvosana muodostuu seuraavien osioiden keskiarvosanasta:
1. Motorisen taidon opettaminen (videon analysointi) – ryhmätehtävä: hyl-5 (Tarkemmat arviointikriteerit on ilmoitettu tehtäväkohtaisesti Itslearningissa tehtävänannon yhteydessä). Painotus 50% opintojakson loppuarvosanasta.
2. Tentti: hyl-5 (Arvioinnissa käytetään tasavälistä skaalaa, alin hyväksytyn raja on 50 % maksimipisteistä.) Painotus 50% opintojakson loppuarvosanasta.
3. Ryhmätehtävään liittyvä itse- ja vertaisarviointi voi vaikuttaa kurssin arvosanaan +/-
4. Itslearningiin palautettavat oppimistehtävät: hyväksytty / hylätty.
5. Läsnäoloa vaativille opintojakson tunneille osallistuminen sekä niillä työskentely: hyväksytty / hylätty

Sisällöt sekä oppimistehtävät on kuvattu tarkemmin Itslearning-alustalla. Jokaisen sisältöteeman alla on yksi tai useampi palautettava oppimistehtävä. Tarkemmat arviointikriteerit on ilmoitettu tehtäväkohtaisesti Itslearningissa tehtävänannon yhteydessä

Hylätty (0)

Hylätty = Tentin pisteet: <50 % maksimipistemäärästä

ja / tai:

AMMATILLINEN TIETO JA TIEDONHANKINTA
- ei toimi opintojakson ohjeiden mukaisesti
- ei perustele omaa toimintaansa hyödyntäen ammattialansa tietoperustaa

AMMATTITAITO JA SEN KEHITTYMINEN
- ei tunnista motorisen kehityksen pääperiaatteita ja -piirteitä ja/tai niihin vaikuttavia tekijöitä
- ei tunnista, miten eri tekijät vaikuttavat liikkeen ja liikkumisen kehittymiseen ja muotoutumiseen eri ikäkausina
- ei tunnista erilaisia oppimisen muotoja ja oppimiseen vaikuttavia tekijöitä eri ikäkausina
- ei tunnista konstruktivistisen oppimisteorian, motorisen oppimisen ja kontrollin peruskäsitteitä
- ei ymmärrä näyttöön perustuvat fysioterapeuttisen ohjaamisen menetelmien perusteita, eikä osaa käyttää niitä mm. motorisen oppimisen
ohjaamisessa eikä tiedä niihin vaikuttavia tekijöitä
- ei tunnista ja/tai huomioi erilaisia ohjausympäristöjä suunnitellessaan ja toteuttaessaan fysioterapeuttista ohjaamista
- ei kykene reflektoimaan oppimistaan tai toimintaansa, eikä huomioi saamaansa palautetta.
- vaarantaa potilasturvallisuuden ja / tai työ- ja opiskeluympäristön turvallisuuden
- valitsemat vuorovaikutuskeinot eivät ole asiakas- tai oppimistilanteeseen sopivia

AMMATILLINEN JA EETTINEN TOIMINTA
- ei tunnista ja / tai noudata fysioterapeutin työtä ohjaavia eettisiä periaatteita, lakeja, asetuksia ja sovittuja toimintaohjeita
- toiminta ja vuorovaikutus ei ole kunnioittavaa, luotettavaa ja / tai rehellistä, eikä hän kanna vastuuta toiminnastaan

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 = Tentin pisteet: =50 % maksimipistemäärästä
2 = Tentin pisteet: >60 %maksimipistemäärästä

ja / tai:

AMMATILLINEN TIETO JA TIEDONHANKINTA
- käyttää keskeisiä fysioterapian ammattikäsitteitä sisällöltään ja/tai määrältään suppeasti
- käyttää sattumanvaraisesti annettuja tietolähteitä
- näyttöön perustuva tiedonhaku on puutteellista eikä opiskelija osaa kriittisesti arvioida hakemaansa tietoa
- tietoperusta on sirpaleinen ja asioiden väliset suhteet jäävät epäselviksi
- osoittaa oppimistehtävissä kykyä tuottaa asiasisältöä luettavassa ja ymmärrettävässä muodossa, mutta tiedon pohdinta on pinnallista ja synteesiin ei päästä

AMMATTITAITO JA SEN KEHITTYMINEN
- osaa kuvata yleisellä tasolla motorisen kehityksen pääperiaatteet ja -piirteet ja tietää niihin vaikuttavia tekijöitä
- osaa kuvata yleisellä tasolla, miten eri tekijät vaikuttavat liikkeen ja liikkumisen kehittymiseen ja muotoutumiseen eri ikäkausina ja tietää niihin vaikuttavia tekijöitä
- osaa kuvata yleisellä tasolla erilaisia oppimisen muotoja ja oppimiseen vaikuttavia tekijöitä eri ikäkausina ja tietää niihin vaikuttavia tekijöitä
- osaa kuvata yleisellä tasolla konstruktivistisen oppimisteorian, motorisen oppimisen ja kontrollin peruskäsitteet
- osaa kuvata yleisellä tasolla näyttöön perustuvat fysioterapeuttisen ohjaamisen menetelmät ja käyttää niitä mm. motorisen oppimisen ohjaamisessa ja tietää niihin vaikuttavia tekijöitä
- huomioi yleisellä tasolla erilaisia ohjausympäristöjä suunnitellessaan ja toteuttaessaan fysioterapeuttista ohjaamista
- fysioterapeuttisten menetelmien käyttö ja päätelmien tekeminen vaativat ohjausta ja varmistusta
- kykenee toimintansa itsereflektioon, mutta se on pinnallista ja / tai epärealistista
- kykenee palautteen vastaanottamiseen ja pyrkii muuttamaan toimintaansa sen perusteella
- kykenee toimimaan turvallisesti erilaisissa ohjaus- ja vuorovaikutustilanteissa

AMMATILLINEN JA EETTINEN TOIMINTA
- tunnistaa toiminnassaan fysioterapeutin työtä ohjaavia eettisiä periaatteita
- toimii lakien, asetusten ja sovittujen toimintaohjeiden mukaisesti
- selittää ja tunnistaa ammatillisen osaamisensa ja toimintansa edellytyksiä ja seurauksia
- osaa toimia ryhmän jäsenenä, mutta toiminta ei ole itseohjautuvaa
- toiminta ja vuorovaikutus on kunnioittavaa, luotettavaa ja rehellistä

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 = Tentin pisteet: 3>70 % maksimipistemäärästä
4 = Tentin pisteet: 4>80 % maksimipistemäärästä

ja / tai:

AMMATILLINEN TIETO JA TIEDONHANKINTA
- Asteikon 1–2 kriteerit täyttyvät. Lisäksi:
- tietoperusta hahmottuu kokonaisuutena
- osaa etsiä näyttöön perustuvaa tietoa eri tietolähteistä sekä tunnistaa arkitiedon ja tutkitun tiedon eron
- osaa käyttää keskeisiä tiedonlähteitä systemaattisesti
- osaa käyttää keskeisiä fysioterapian ammattikäsitteitä systemaattisesti
- osoittaa oppimistehtävissä kykyä jäsennellä asiasisältöä selkeästi, ja pyrkii synteesiin ja omaan pohdintaan

AMMATTITAITO JA SEN KEHITTYMINEN
- Asteikon 1–2 kriteerit täyttyvät. Lisäksi
- osaa kuvata motorisen kehityksen pääperiaatteet ja -piirteet ja nimetä niihin vaikuttavia tekijöitä
- osaa kuvata, miten eri tekijät vaikuttavat liikkeen ja liikkumisen kehittymiseen ja muotoutumiseen eri ikäkausina ja nimetä niihin vaikuttavia tekijöitä
- osaa kuvata erilaisia oppimisen muotoja ja oppimiseen vaikuttavia tekijöitä eri ikäkausina ja nimetä niihin vaikuttavia tekijöitä
- osaa kuvata konstruktivistisen oppimisteorian, motorisen oppimisen ja kontrollin peruskäsitteet
- osaa kuvata näyttöön perustuvat fysioterapeuttisen ohjaamisen menetelmät ja käyttää niitä mm. motorisen oppimisen ohjaamisessa ja nimetä niihin vaikuttavia tekijöitä
- osaa hyödyntää erilaisia ohjausympäristöjä suunnitellessaan ja toteuttaessaan fysioterapeuttista ohjaamista
- kykenee osittain itsenäisesti päätelmien tekemiseen
- ottaa vastaan palautetta ja muuttaa toimintaansa sen perusteella
- reflektoi toimintaansa ja kykenee käymään keskustelua saamastaan palautteesta
- toimii turvallisesti ja luotettavasti annettujen ohjeiden mukaisesti työ- ja opiskeluympäristössä

- osaa organisoida omaa toimintaansa ja toimii oma-aloitteisesti sekä vastuullisesti
- toimii fysioterapeutin työtä ohjaavien eettisten periaatteiden mukaisesti ja kykenee osittain itsenäisesti eettiseen päätöksentekoon
- jäsentää ja arvioi systemaattisesti omaa ammatillista toimintaansa
- toimii ammatillisesti vuorovaikutustilanteissa sekä kykenee ammatilliseen keskusteluun
- toimii tavoitteellisesti ryhmässä ja noudattaa sovittuja aikatauluja
- huomioi dialogisuuden ja pyrkii toimimaan vuorovaikutustilanteissa tasavertaisesti

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 = Tentin pisteet: >90 % maksimipistemäärästä

ja / tai:

AMMATILLINEN TIETO JA TIEDONHANKINTA
- Asteikon 3–4 kriteerit täyttyvät. Lisäksi:
- käyttää ammattikäsitteitä asiantuntevasti
- osaa etsiä ja käyttää näyttöön perustuvaa tietoa asiantuntevasti ja itsenäisesti
- osaa käyttää keskeisten tietolähteiden lisäksi itse löytämiään näytöltään vahvoja tietolähteitä
- osoittaa oppimistehtävissä kykyä tiedon soveltamiseen, synteesiin ja omaan pohdintaan
- pystyy soveltamaan teoriatietoa käytännön tilanteissa

-ymmärtää osaa kuvata laajasti motorisen kehityksen pääperiaatteet ja -piirteet ja nimetä/ymmärtää niihin vaikuttavia tekijöitä
- ymmärtää ja osaa kuvata laajasto, miten eri tekijät vaikuttavat liikkeen ja liikkumisen kehittymiseen ja muotoutumiseen eri ikäkausina ja nimetä/ymmärtää niihin vaikuttavia tekijöitä
- ymmärtää ja osaa kuvata laajasti erilaisia oppimisen muotoja ja oppimiseen vaikuttavia tekijöitä eri ikäkausina ja nimetä/ymmärtää niihin vaikuttavia tekijöitä
- ymmärtää ja osaa kuvata laajasti konstruktivistisen oppimisteorian, motorisen oppimisen ja kontrollin peruskäsitteet
- ymmärtää ja osaa kuvata näyttöön perustuvat fysioterapeuttisen ohjaamisen menetelmät ja käyttää niitä mm. motorisen oppimisen ohjaamisessa ja nimetä/ymmärtää niihin vaikuttavia tekijöitä
- kykenee päätelmien tekemiseen pääosin itsenäisesti
- osaa arvioida omaa toimintaansa ja osaamistaan kriittisesti, tunnistaen omia vahvuuksiaan ja kehittämisen kohteita
- toimii itsenäisesti, suunnitelmallisesti, turvallisesti ja luotettavasti työ- ja opiskeluympäristössä

- arvioi ja kehittää kriittisesti ja rakentavasti omaa ammatillista toimintaansa
- toimii ammatillisesti ja vie ammatillista keskustelua eteenpäin
- kantaa vastuuta opitun jakamisesta ja ryhmässä toimimisesta
- osaa organisoida ryhmän toimintaa ja kykenee tarvittaessa johtamaan omaa ja ryhmän toimintaa
- sitoutuu ryhmään ja edistää omalla toiminnallaan ryhmän tavoitteita
- toimii vuorovaikutustilanteissa dialogisesti ja tasavertaisesti

Esitietovaatimukset

Ei edeltävyysehtoja

Ilmoittautumisaika

01.05.2024 - 27.08.2024

Ajoitus

27.08.2024 - 08.11.2024

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

75 % Lähiopetus, 25 % Etäopetus

Yksikkö

Kuntoutus ja suun terveys

Toimipiste

Kupittaan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Fysioterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Iida Laine
Ajoitusryhmät
  • Avoimen AMK:n kiintiöpaikat. Ilmoittaudu ilman tätä pienryhmää. (Koko: 5. Avoin AMK: 5.)
Ryhmät
  • PFYSIS24B
    PFYSIS24B
  • PFYSIS24
    Fysioterapeutti (AMK), S24
  • PFYSIS24A
    PFYSIS24A
Pienryhmät
  • Avoimen AMK:n kiintiöpaikat. Ilmoittaudu ilman tätä pienryhmää.

Tavoitteet

Opiskelija osaa
- kuvata motorisen kehityksen pääperiaatteet ja -piirteet,
- selittää, miten eri tekijät vaikuttavat liikkeen ja liikkumisen kehittymiseen ja muotoutumiseen eri ikäkausina
- kuvata erilaisia oppimisen muotoja ja oppimiseen vaikuttavia tekijöitä eri ikäkausina,
- selittää konstruktivistisen oppimisteorian, motorisen oppimisen ja kontrollin peruskäsitteet,
- selittää näyttöön perustuvat fysioterapeuttisen ohjaamisen menetelmät ja käyttää niitä mm. motorisen oppimisen ohjaamisessa,
- hyödyntää erilaisia ohjausympäristöjä suunnitellessaan ja toteuttaessaan fysioterapeuttista ohjaamista

Sisältö

Motorisen kehityksen yleiset periaatteet ja pääpiirteet eri ikäkausina, reflektiivisten liikkeiden vaihe, varhaisten liiketaitojen vaihe, erikoistuneiden liiketaitojen vaihe, aikuisuus ja vanhuus.

Ihmiskäsitys, oppiminen käsitteenä, eri oppimisteorioita, erilaisia ja eri-ikäisiä oppijoita, motorinen kontrolli, motorisen taidon oppiminen ja harjoittelun ohjaaminen (visuaalinen, verbaalinen, kognitiivinen ja manuaalinen ohjaus), erilaiset ohjausympäristöt (digitaalisuus) ja teknologian hyödyntäminen ohjauksessa.

Oppimateriaalit

Shumway-Cook, A., & Woollacott, M. H. (2022). Motor control: Translating research into clinical practice (6rd ed.). Lippincott Williams & Wilkins.

Saatavilla https://login.ezproxy.turkuamk.fi/login?url=https://www.lwwhealthlibrary.com

Chapter 1: Motor Control: Issues and Theories
Chapter 2: Motor Learning and Recovery of Function (sivulle 34 asti)
Chapter 9: Aging and Postural control
Chapter 13: Development of Mobility
Chapter 14: Aging and Mobility

Magill, R. A., & Anderson, D. I. (2017). Motor learning and control: Concepts and applications (Eleventh edition.). McGraw-Hill Education. (Saatavilla E-kirjana Finnan kautta)
Chapter 1: The Classification of Motor Skills
Chapter 5: Motor Control theories
Chapter 12: The Stages of Learning
Chapter 14: Demonstration and Verbal Instructions
Chapter 15: Augmented Feedback
Chapter 16: Practice Variability and Specificity
Chapter 17: The Amount and Distribution of Practice
Chapter 18: Whole and Part Practice
Chapter 19: Mental Practice

Kauranen, K. (2022) Kuormitusfysiologia. Liikuntatieteellinen seura. 2. uud. painos.
Optimaalinen kuormitus elinkaaren eri vaiheissa s. 426–475

Kauranen, K., & Tiainen, T. (2011). Motoriikan säätely ja motorinen oppiminen. Liikuntatieteellinen seura. --> Soveltuvin osin, koska materiaali on jo vanhaa!
Motorinen suorituskyky s. 8-16
Motoriikan säätelyä käsittelevät ja selittävät teoriat s. 28-39
Liike ja liikkuminen s. 198-207
Motorinen oppiminen s. 291- 321, s. 336-426.

Itslearningissa ilmoitettu materiaali on verkossa saatavilla olevaa materiaalia.

Opetusmenetelmät

Itsenäinen opiskelu, lähi- ja verkko-opiskelu

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Varsinainen tentti: 23.10.2024 10.00 - 11.30, paikka: DELTA ICT_C1035_Delta
1. Uusintatentti: 13.11.2024 12.30 - 14.00, paikka: DELTA ICT_C1035_Delta

2. Uusintatentti: 27.11.2024 12.30 - 14.00, paikka: Erik muunto byod EDU_2003
--> Uusi aika (sovittu yhdessä opiskelijoiden kanssa 18.11.24 / IL) Paikka: Erik muunto byod EDU_2003 Aika 05.12.2024 14.15 - 15.45

Opiskelijalla on oikeus uusia toteutuksen hylätty tenttisuoritus kaksi kertaa. Hyväksyttyä tenttisuoritusta ei voi tällä toteutuksella korottaa (Tutkintosääntö 23 § Opintosuorituksen uusinta ja arvosanan korottaminen)

Poissaolo tentistä = hylätty suoritus.

Pedagogiset toimintatavat ja kestävä kehitys

Lähiopetus: Keskusteleva luento, pari- ja pienryhmätyöskentely
Lähiopetustunneilla tulee olla läsnä.
Verkko-opetus: ITS-materiaali ja opiskeltavaan sisältöön orientoivia tehtäviä.
Vertaisoppiminen: Ryhmätehtäviä lähiopetustunneilla ja itsenäisenä opiskeluna.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

4 op = 108h opiskelijan työtä

Sisällön jaksotus

Sisällöt kuvattu tarkemmin Itslearningissa

Vko 35
A&B yhdessä (3h): Orientaatio opintojaksolle & Oppiminen tiedon rakentamisena

Vko 36
A&B yhdessä (2h): Motorisen oppimisen tukeminen & motorinen kontrolli
A&B yhdessä (2h): Motorinen oppiminen fysioterapiassa, mallintaminen ja feedback
A&B erikseen (2h): Ohjaaminen fysioterapiassa (käytäntö)

Vko 37
A&B yhdessä (2h): Ihmisen oppiminen tukeminen, yksilö-ympäristö-tehtävä & ryhmätyöskentely
A&B yhdessä (2h): Motorisen oppimisen tukeminen, Harjoittelun suunnittelun seitsemän valintaa

Vko 38
A&B erikseen (2h): Videotehtävän opettajajohtoinen työstötunti / palautteenanto
A&B yhdessä (2h): Motorisen kehityksen näkökulmaa: vauvaikä, lapset ja nuoret
A&B yhdessä (2h): Motorisen kehityksen näkökulmaa: työikäiset ja ikääntyneet

Vko 39
A&B erikseen (2h): Ohjaaminen ja taidon opettaminen (käytäntö)
A&B yhdessä (2h): Motorisen oppimisen teorioiden yhteenveto & kertaus

Vko 41
A&B erikseen (2h): Motorisen taidon videoiden purkutunti

Vko 43
Varsinainen tentti

Vko 45
A&B yhdessä (2h): Opintojakson yhteenveto- ja palautetunti

Viestintäkanava ja lisätietoja

Avoimen amk:n kiintiöpaikkoja on 5.
Avoimen AMK:n opiskelijat: Osa tunneista saatetaan tehdä tutkinto-opiskelijoille A ja B-ryhmille erikseen (sama aihe vedetään kaksi kertaa, mutta vain pienemmälle porukalle kerrallaan). Osallistu siis vain yhden ryhmän opetukseen (mieluiten sen, missä teet ryhmätyön).

Läsnäolo:

Kaikilla käytännön taitoihin liittyvien opintojaksojen tunneilla ollaan pääsääntöisesti aina läsnä. Sairauden tai muun pakottavan syyn takia tapahtuvista poissaoloista ilmoitetaan mahdollisuuksien mukaan etukäteen opintojakson opettajalle. Opiskelijan vastuulla on selvittää poissaolon aikana väliin jääneet tehtävät ja materiaalit. Mahdollisista korvaavuuksista on sovittava opintojakson osiosta vastaavan opettajan kanssa. Hyväksytyn suorituksen kannalta korvattuja poissaoloja voi olla korkeintaan 20% opintojakson käytännön tunneista.

Opettaja ei lähtökohtaisesti järjestä lähitunneille etäyhteyttä.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi: hyl-5

Opettaja antaa opintojakson suoritusmerkinnän, kun kaikki opintojakson suoritteet ovat on hyväksytysti suoritettuna. Opiskelijan osaaminen opintojaksolla arvioidaan opiskeluvaiheeseen suhteutettuna. Opettaja antaa suoritusmerkinnän neljän viikon kuluttua Peppiin merkitystä opintojakson päättymispäivästä.

Opintojakson oppimistehtävät tulee palauttaa opettajan antamien ohjeiden ja aikataulun mukaisesti. Palauttamatta jättäminen vaadittuun aikatauluun mennessä vastaa hylättyä suoritusta. Tehtävän palauttaminen myöhässä tai hylätyn tehtävän uusiminen tehdään opettajan antamien ohjeiden ja aikataulun mukaisesti

Opintojakson loppuarvosana muodostuu seuraavien osioiden keskiarvosanasta:
1. Motorisen taidon opettaminen (videon analysointi) – ryhmätehtävä: hyl-5 (Tarkemmat arviointikriteerit on ilmoitettu tehtäväkohtaisesti Itslearningissa tehtävänannon yhteydessä). Painotus 50% opintojakson loppuarvosanasta.
2. Tentti: hyl-5 (Arvioinnissa käytetään tasavälistä skaalaa, alin hyväksytyn raja on 50 % maksimipisteistä.) Painotus 50% opintojakson loppuarvosanasta.
3. Ryhmätehtävään liittyvä itse- ja vertaisarviointi voi vaikuttaa kurssin arvosanaan +/-
4. Itslearningiin palautettavat oppimistehtävät: hyväksytty / hylätty.
5. Läsnäoloa vaativille opintojakson tunneille osallistuminen sekä niillä työskentely: hyväksytty / hylätty

Sisällöt sekä oppimistehtävät on kuvattu tarkemmin Itslearning-alustalla. Jokaisen sisältöteeman alla on yksi tai useampi palautettava oppimistehtävä. Tarkemmat arviointikriteerit on ilmoitettu tehtäväkohtaisesti Itslearningissa tehtävänannon yhteydessä

Hylätty (0)

Hylätty = Tentin pisteet: <50 % maksimipistemäärästä

ja / tai:

AMMATILLINEN TIETO JA TIEDONHANKINTA
- ei toimi opintojakson ohjeiden mukaisesti
- ei perustele omaa toimintaansa hyödyntäen ammattialansa tietoperustaa

AMMATTITAITO JA SEN KEHITTYMINEN
- ei tunnista motorisen kehityksen pääperiaatteita ja -piirteitä ja/tai niihin vaikuttavia tekijöitä
- ei tunnista, miten eri tekijät vaikuttavat liikkeen ja liikkumisen kehittymiseen ja muotoutumiseen eri ikäkausina
- ei tunnista erilaisia oppimisen muotoja ja oppimiseen vaikuttavia tekijöitä eri ikäkausina
- ei tunnista konstruktivistisen oppimisteorian, motorisen oppimisen ja kontrollin peruskäsitteitä
- ei ymmärrä näyttöön perustuvat fysioterapeuttisen ohjaamisen menetelmien perusteita, eikä osaa käyttää niitä mm. motorisen oppimisen
ohjaamisessa eikä tiedä niihin vaikuttavia tekijöitä
- ei tunnista ja/tai huomioi erilaisia ohjausympäristöjä suunnitellessaan ja toteuttaessaan fysioterapeuttista ohjaamista
- ei kykene reflektoimaan oppimistaan tai toimintaansa, eikä huomioi saamaansa palautetta.
- vaarantaa potilasturvallisuuden ja / tai työ- ja opiskeluympäristön turvallisuuden
- valitsemat vuorovaikutuskeinot eivät ole asiakas- tai oppimistilanteeseen sopivia

AMMATILLINEN JA EETTINEN TOIMINTA
- ei tunnista ja / tai noudata fysioterapeutin työtä ohjaavia eettisiä periaatteita, lakeja, asetuksia ja sovittuja toimintaohjeita
- toiminta ja vuorovaikutus ei ole kunnioittavaa, luotettavaa ja / tai rehellistä, eikä hän kanna vastuuta toiminnastaan

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 = Tentin pisteet: =50 % maksimipistemäärästä
2 = Tentin pisteet: >60 %maksimipistemäärästä

ja / tai:

AMMATILLINEN TIETO JA TIEDONHANKINTA
- käyttää keskeisiä fysioterapian ammattikäsitteitä sisällöltään ja/tai määrältään suppeasti
- käyttää sattumanvaraisesti annettuja tietolähteitä
- näyttöön perustuva tiedonhaku on puutteellista eikä opiskelija osaa kriittisesti arvioida hakemaansa tietoa
- tietoperusta on sirpaleinen ja asioiden väliset suhteet jäävät epäselviksi
- osoittaa oppimistehtävissä kykyä tuottaa asiasisältöä luettavassa ja ymmärrettävässä muodossa, mutta tiedon pohdinta on pinnallista ja synteesiin ei päästä

AMMATTITAITO JA SEN KEHITTYMINEN
- osaa kuvata yleisellä tasolla motorisen kehityksen pääperiaatteet ja -piirteet ja tietää niihin vaikuttavia tekijöitä
- osaa kuvata yleisellä tasolla, miten eri tekijät vaikuttavat liikkeen ja liikkumisen kehittymiseen ja muotoutumiseen eri ikäkausina ja tietää niihin vaikuttavia tekijöitä
- osaa kuvata yleisellä tasolla erilaisia oppimisen muotoja ja oppimiseen vaikuttavia tekijöitä eri ikäkausina ja tietää niihin vaikuttavia tekijöitä
- osaa kuvata yleisellä tasolla konstruktivistisen oppimisteorian, motorisen oppimisen ja kontrollin peruskäsitteet
- osaa kuvata yleisellä tasolla näyttöön perustuvat fysioterapeuttisen ohjaamisen menetelmät ja käyttää niitä mm. motorisen oppimisen ohjaamisessa ja tietää niihin vaikuttavia tekijöitä
- huomioi yleisellä tasolla erilaisia ohjausympäristöjä suunnitellessaan ja toteuttaessaan fysioterapeuttista ohjaamista
- fysioterapeuttisten menetelmien käyttö ja päätelmien tekeminen vaativat ohjausta ja varmistusta
- kykenee toimintansa itsereflektioon, mutta se on pinnallista ja / tai epärealistista
- kykenee palautteen vastaanottamiseen ja pyrkii muuttamaan toimintaansa sen perusteella
- kykenee toimimaan turvallisesti erilaisissa ohjaus- ja vuorovaikutustilanteissa

AMMATILLINEN JA EETTINEN TOIMINTA
- tunnistaa toiminnassaan fysioterapeutin työtä ohjaavia eettisiä periaatteita
- toimii lakien, asetusten ja sovittujen toimintaohjeiden mukaisesti
- selittää ja tunnistaa ammatillisen osaamisensa ja toimintansa edellytyksiä ja seurauksia
- osaa toimia ryhmän jäsenenä, mutta toiminta ei ole itseohjautuvaa
- toiminta ja vuorovaikutus on kunnioittavaa, luotettavaa ja rehellistä

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 = Tentin pisteet: 3>70 % maksimipistemäärästä
4 = Tentin pisteet: 4>80 % maksimipistemäärästä

ja / tai:

AMMATILLINEN TIETO JA TIEDONHANKINTA
- Asteikon 1–2 kriteerit täyttyvät. Lisäksi:
- tietoperusta hahmottuu kokonaisuutena
- osaa etsiä näyttöön perustuvaa tietoa eri tietolähteistä sekä tunnistaa arkitiedon ja tutkitun tiedon eron
- osaa käyttää keskeisiä tiedonlähteitä systemaattisesti
- osaa käyttää keskeisiä fysioterapian ammattikäsitteitä systemaattisesti
- osoittaa oppimistehtävissä kykyä jäsennellä asiasisältöä selkeästi, ja pyrkii synteesiin ja omaan pohdintaan

AMMATTITAITO JA SEN KEHITTYMINEN
- Asteikon 1–2 kriteerit täyttyvät. Lisäksi
- osaa kuvata motorisen kehityksen pääperiaatteet ja -piirteet ja nimetä niihin vaikuttavia tekijöitä
- osaa kuvata, miten eri tekijät vaikuttavat liikkeen ja liikkumisen kehittymiseen ja muotoutumiseen eri ikäkausina ja nimetä niihin vaikuttavia tekijöitä
- osaa kuvata erilaisia oppimisen muotoja ja oppimiseen vaikuttavia tekijöitä eri ikäkausina ja nimetä niihin vaikuttavia tekijöitä
- osaa kuvata konstruktivistisen oppimisteorian, motorisen oppimisen ja kontrollin peruskäsitteet
- osaa kuvata näyttöön perustuvat fysioterapeuttisen ohjaamisen menetelmät ja käyttää niitä mm. motorisen oppimisen ohjaamisessa ja nimetä niihin vaikuttavia tekijöitä
- osaa hyödyntää erilaisia ohjausympäristöjä suunnitellessaan ja toteuttaessaan fysioterapeuttista ohjaamista
- kykenee osittain itsenäisesti päätelmien tekemiseen
- ottaa vastaan palautetta ja muuttaa toimintaansa sen perusteella
- reflektoi toimintaansa ja kykenee käymään keskustelua saamastaan palautteesta
- toimii turvallisesti ja luotettavasti annettujen ohjeiden mukaisesti työ- ja opiskeluympäristössä

AMMATILLINEN JA EETTINEN TOIMINTA
- Asteikon 1–2 kriteerit täyttyvät. Lisäksi:
- osaa organisoida omaa toimintaansa ja toimii oma-aloitteisesti sekä vastuullisesti
- toimii fysioterapeutin työtä ohjaavien eettisten periaatteiden mukaisesti ja kykenee osittain itsenäisesti eettiseen päätöksentekoon
- jäsentää ja arvioi systemaattisesti omaa ammatillista toimintaansa
- toimii ammatillisesti vuorovaikutustilanteissa sekä kykenee ammatilliseen keskusteluun
- toimii tavoitteellisesti ryhmässä ja noudattaa sovittuja aikatauluja
- huomioi dialogisuuden ja pyrkii toimimaan vuorovaikutustilanteissa tasavertaisesti

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 = Tentin pisteet: >90 % maksimipistemäärästä

ja / tai:

AMMATILLINEN TIETO JA TIEDONHANKINTA
- Asteikon 3–4 kriteerit täyttyvät. Lisäksi:
- käyttää ammattikäsitteitä asiantuntevasti
- osaa etsiä ja käyttää näyttöön perustuvaa tietoa asiantuntevasti ja itsenäisesti
- osaa käyttää keskeisten tietolähteiden lisäksi itse löytämiään näytöltään vahvoja tietolähteitä
- osoittaa oppimistehtävissä kykyä tiedon soveltamiseen, synteesiin ja omaan pohdintaan
- pystyy soveltamaan teoriatietoa käytännön tilanteissa

AMMATTITAITO JA SEN KEHITTYMINEN
- Asteikon 3–4 kriteerit täyttyvät. Lisäksi:
-ymmärtää osaa kuvata laajasti motorisen kehityksen pääperiaatteet ja -piirteet ja nimetä/ymmärtää niihin vaikuttavia tekijöitä
- ymmärtää ja osaa kuvata laajasto, miten eri tekijät vaikuttavat liikkeen ja liikkumisen kehittymiseen ja muotoutumiseen eri ikäkausina ja nimetä/ymmärtää niihin vaikuttavia tekijöitä
- ymmärtää ja osaa kuvata laajasti erilaisia oppimisen muotoja ja oppimiseen vaikuttavia tekijöitä eri ikäkausina ja nimetä/ymmärtää niihin vaikuttavia tekijöitä
- ymmärtää ja osaa kuvata laajasti konstruktivistisen oppimisteorian, motorisen oppimisen ja kontrollin peruskäsitteet
- ymmärtää ja osaa kuvata näyttöön perustuvat fysioterapeuttisen ohjaamisen menetelmät ja käyttää niitä mm. motorisen oppimisen ohjaamisessa ja nimetä/ymmärtää niihin vaikuttavia tekijöitä
- kykenee päätelmien tekemiseen pääosin itsenäisesti
- osaa arvioida omaa toimintaansa ja osaamistaan kriittisesti, tunnistaen omia vahvuuksiaan ja kehittämisen kohteita
- toimii itsenäisesti, suunnitelmallisesti, turvallisesti ja luotettavasti työ- ja opiskeluympäristössä

AMMATILLINEN JA EETTINEN TOIMINTA
- Asteikon 3–4 kriteerit täyttyvät. Lisäksi:
- arvioi ja kehittää kriittisesti ja rakentavasti omaa ammatillista toimintaansa
- toimii ammatillisesti ja vie ammatillista keskustelua eteenpäin
- kantaa vastuuta opitun jakamisesta ja ryhmässä toimimisesta
- osaa organisoida ryhmän toimintaa ja kykenee tarvittaessa johtamaan omaa ja ryhmän toimintaa
- sitoutuu ryhmään ja edistää omalla toiminnallaan ryhmän tavoitteita
- toimii vuorovaikutustilanteissa dialogisesti ja tasavertaisesti

Esitietovaatimukset

Ei edeltävyysehtoja

Ilmoittautumisaika

02.12.2023 - 15.01.2024

Ajoitus

15.01.2024 - 04.04.2024

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kuntoutus, suun terveydenhoito ja diagnostiset palvelut

Toimipiste

Kupittaan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

10 - 25

Koulutus
  • Fysioterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Iida Laine
Ajoitusryhmät
  • Avoimen AMK:n kiintiöpaikat. Ilmoittaudu ilman tätä pienryhmää (Koko: 5. Avoin AMK: 5.)
Ryhmät
  • MFYSIK24
    Fysioterapeutti (AMK), monimuoto, K24
Pienryhmät
  • Avoimen AMK:n kiintiöpaikat. Ilmoittaudu ilman tätä pienryhmää

Tavoitteet

Opiskelija osaa
- kuvata motorisen kehityksen pääperiaatteet ja -piirteet,
- selittää, miten eri tekijät vaikuttavat liikkeen ja liikkumisen kehittymiseen ja muotoutumiseen eri ikäkausina
- kuvata erilaisia oppimisen muotoja ja oppimiseen vaikuttavia tekijöitä eri ikäkausina,
- selittää konstruktivistisen oppimisteorian, motorisen oppimisen ja kontrollin peruskäsitteet,
- selittää näyttöön perustuvat fysioterapeuttisen ohjaamisen menetelmät ja käyttää niitä mm. motorisen oppimisen ohjaamisessa,
- hyödyntää erilaisia ohjausympäristöjä suunnitellessaan ja toteuttaessaan fysioterapeuttista ohjaamista

Sisältö

Motorisen kehityksen yleiset periaatteet ja pääpiirteet eri ikäkausina, reflektiivisten liikkeiden vaihe, varhaisten liiketaitojen vaihe, erikoistuneiden liiketaitojen vaihe, aikuisuus ja vanhuus.

Ihmiskäsitys, oppiminen käsitteenä, eri oppimisteorioita, erilaisia ja eri-ikäisiä oppijoita, motorinen kontrolli, motorisen taidon oppiminen ja harjoittelun ohjaaminen (visuaalinen, verbaalinen, kognitiivinen ja manuaalinen ohjaus), erilaiset ohjausympäristöt (digitaalisuus) ja teknologian hyödyntäminen ohjauksessa.

Oppimateriaalit

Shumway-Cook, A., & Woollacott, M. H. (2022). Motor control: Translating research into clinical practice (6rd ed.). Lippincott Williams & Wilkins.
Vanhempi versio ladattavissa verkossa.

Chapter 1: Motor Control: Issues and Theories
Chapter 2: Motor Learning and Recovery of Function (sivulle 34 asti)
Chapter 9: Aging and Postural control
Chapter 13: Development of Mobility
Chapter 14: Aging and Mobility

Magill, R. A., & Anderson, D. I. (2017). Motor learning and control: Concepts and applications (Eleventh edition.). McGraw-Hill Education. (Saatavilla E-kirjana Finnan kautta)
Chapter 1: The Classification of Motor Skills
Chapter 5: Motor Control theories
Chapter 12: The Stages of Learning
Chapter 14: Demonstration and Verbal Instructions
Chapter 15: Augmented Feedback
Chapter 16: Practice Variability and Specificity
Chapter 17: The Amount and Distribution of Practice
Chapter 18: Whole and Part Practice
Chapter 19: Mental Practice

Kauranen, K. (2022) Kuormitusfysiologia. Liikuntatieteellinen seura. 2. uud. painos.
Optimaalinen kuormitus elinkaaren eri vaiheissa s. 426–475

Kauranen, K., & Tiainen, T. (2011). Motoriikan säätely ja motorinen oppiminen. Liikuntatieteellinen seura. --> Soveltuvin osin, koska materiaali on jo vanhaa!
Motorinen suorituskyky s. 8-16
Motoriikan säätelyä käsittelevät ja selittävät teoriat s. 28-39
Liike ja liikkuminen s. 198-207
Motorinen oppiminen s. 291- 321, s. 336-426.

Itslearningissa ilmoitettu materiaali

Opetusmenetelmät

Itsenäinen opiskelu, lähi- ja verkko-opiskelu

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Varsinainen tentti: 14.03.2024 08.00 - 10.00, paikka: OMEGA ICT_B1041_Omega
1. Uusintatentti: 04.04.2024 10.00 - 12.00, paikka: OMEGA ICT_B1041_Omega (Korotukset ja hylätyt arvosanat)
2. Uusintatentti: 23.04.2024 12.30 - 14.00, paikka: Teoriatila muunto ICT_C2046 (Vain hylätyt arvosanat) / päivitetty 04.04.24

Opiskelijalla on oikeus uusia toteutuksen hylätty tenttisuoritus kaksi kertaa. Lisäksi opiskelijalla on oikeus korottaa hyväksyttyä arvosanaa kerran uusintatentin ajankohtana tai opettajan ilmoittamana muuna ajankohtana.

Poissaolo tentistä = hylätty.

Pedagogiset toimintatavat ja kestävä kehitys

Lähiopetus: Keskusteleva luento, pari- ja pienryhmätyöskentely
Lähiopetustunneilla tulee olla läsnä.
Verkko-opetus: ITS-materiaali ja opiskeltavaan sisältöön orientoivia tehtäviä.
Vertaisoppiminen: Ryhmätehtäviä lähiopetustunneilla ja itsenäisenä opiskeluna.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

4 op = 108h opiskelijan työtä

Arvosanan eli suoritusmerkinnän saa kun kaikki suoritukset ovat hyväksytysti suoritetut.
Suoritukset:
- Itsiin palautetut tuntitehtävät: hyväksytty / hylätty.
- Tentti: hyl-5
- Motorisen taidon opettaminen (videon analysointi) – ryhmätehtävä: hyl-5
- Ryhmätehtävään liittyvä itse- ja vertaisarviointi voi vaikuttaa +/- opintojakson arviointiin

- Tehtävien myöhässä lähettäminen saattaa vaikuttaa laskevasti opintojakson arvosanaan

Hylätty = täydennettävä.

Sisällön jaksotus

Sisällöt kuvattu tarkemmin Itslearningissa

Vko 3
Orientaatio opintojaksolle & Oppiminen tiedon rakentamisena 2h
Motorisen oppimisen tukeminen & motorinen kontrolli 2h

Vko 5
Motorinen oppiminen fysioterapiassa, mallintaminen ja feedback 2h
Ohjaaminen fysioterapiassa (käytäntö) 2h

Vko 6
Motorisen oppimisen tukeminen, Harjoittelun suunnittelun seitsemän valintaa 2h
Ihmisen oppiminen tukeminen, yksilö-ympäristö-tehtävä & ryhmätyöskentely 2h

Vko 7
Videotehtävän opettajajohtoinen työstötunti / palautteenanto 2h
Motorisen kehityksen näkökulmaa: vauvaikä, lapset ja nuoret 2h
Motorisen kehityksen näkökulmaa: työikäiset ja ikääntyneet 2h

Vko 9
Motorisen oppimisen teorioiden yhteenveto & kertaus 2h

Vko 10
Motorisen taidon videoiden purkutunti 2h

Vko 11
Varsinainen tentti

Vko 13
Opintojakson yhteenveto- ja palautetunti 2h

Viestintäkanava ja lisätietoja

Avoimen amk:n kiintiöpaikkoja on 5.
Avoimen AMK:n opiskelijat: Osa tunneista saatetaan tehdä tutkinto-opiskelijoille A ja B-ryhmille erikseen (sama aihe vedetään kaksi kertaa, mutta vain pienemmälle porukalle kerrallaan). Osallistu siis vain yhden ryhmän opetukseen (mieluiten sen, missä teet ryhmätyön).

Läsnäolo:

Kaikilla käytännön taitoihin liittyvien opintojaksojen tunneilla ollaan pääsääntöisesti aina läsnä. Sairauden tai muun pakottavan syyn takia tapahtuvista poissaoloista ilmoitetaan mahdollisuuksien mukaan etukäteen opintojakson opettajalle. Opiskelijan vastuulla on selvittää poissaolon aikana väliin jääneet tehtävät ja materiaalit. Mahdollisista korvaavuuksista on sovittava opintojakson osiosta vastaavan opettajan kanssa. Hyväksytyn suorituksen kannalta korvattuja poissaoloja voi olla korkeintaan 20% opintojakson käytännön tunneista.

Opettaja ei lähtökohtaisesti järjestä lähitunneille etäyhteyttä.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

-Tentin arvioinnissa käytetään tasavälistä skaalaa, alin hyväksytyn raja on 50% maksimipisteistä.
-Kaikki opintojakson tehtävät tulee olla hyväksytysti suoritettuna annettuihin määräaikoihin mennessä

Arvosanan painottuminen:
-Tentti 50%
-Ryhmätyö 50%
-Opettajan arviointi: annettujen tehtävien hoitaminen aikataulussa sekä muu opiskelijan toiminta opintojakson aikana +/-
-Ryhmätyön itse- ja vertaisarviointi voi vaikutta +/- opintojakson arviointiin

Tarkemmat arviointikriteerit on ilmoitettu tehtäväkohtaisesti.

Kaikki opintojakson tehtävät tulee palauttaa Itslearningalustalle. Opiskelijalla on oikeus uusia opintojakson hylättyjä/täydennettäviä oppimistehtäviä kaksi kertaa. Oppimistehtävät tulee palauttaa ensisijaisesti ensimmäisenä niihin osoitettuna palautuspäivänä ja palauttamatta jättäminen vastaa hylättyä/täydennettävää suoritusta. Hylätyt/täydennettävät suoritukset palautetaan opettajan määrittämän aikataulun mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Ei edeltävyysehtoja

Ilmoittautumisaika

22.05.2023 - 03.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi

Toimipiste

Kupittaan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

25 - 50

Koulutus
  • Fysioterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Iida Laine
Ryhmät
  • PFYSIS23B
    PFYSIS23B
  • PFYSIS23A
    PFYSIS23A

Tavoitteet

Opiskelija osaa
- kuvata motorisen kehityksen pääperiaatteet ja -piirteet,
- selittää, miten eri tekijät vaikuttavat liikkeen ja liikkumisen kehittymiseen ja muotoutumiseen eri ikäkausina
- kuvata erilaisia oppimisen muotoja ja oppimiseen vaikuttavia tekijöitä eri ikäkausina,
- selittää konstruktivistisen oppimisteorian, motorisen oppimisen ja kontrollin peruskäsitteet,
- selittää näyttöön perustuvat fysioterapeuttisen ohjaamisen menetelmät ja käyttää niitä mm. motorisen oppimisen ohjaamisessa,
- hyödyntää erilaisia ohjausympäristöjä suunnitellessaan ja toteuttaessaan fysioterapeuttista ohjaamista

Sisältö

Motorisen kehityksen yleiset periaatteet ja pääpiirteet eri ikäkausina, reflektiivisten liikkeiden vaihe, varhaisten liiketaitojen vaihe, erikoistuneiden liiketaitojen vaihe, aikuisuus ja vanhuus.

Ihmiskäsitys, oppiminen käsitteenä, eri oppimisteorioita, erilaisia ja eri-ikäisiä oppijoita, motorinen kontrolli, motorisen taidon oppiminen ja harjoittelun ohjaaminen (visuaalinen, verbaalinen, kognitiivinen ja manuaalinen ohjaus), erilaiset ohjausympäristöt (digitaalisuus) ja teknologian hyödyntäminen ohjauksessa.

Oppimateriaalit

Shumway-Cook, A., & Woollacott, M. H. (2022). Motor control: Translating research into clinical practice (6rd ed.). Lippincott Williams & Wilkins.
Vanhempi versio ladattavissa verkossa.

Chapter 1: Motor Control: Issues and Theories
Chapter 2: Motor Learning and Recovery of Function (sivulle 34 asti)
Chapter 8: Development of Postural control
Chapter 9: Aging and Postural control
Chapter 13: Development of Mobility
Chapter 14: Aging and Mobility

Kauranen, K., & Tiainen, T. (2011). Motoriikan säätely ja motorinen oppiminen. Liikuntatieteellinen seura. --> Soveltuvin osin, koska materiaali on jo vanhaa

Motorinen suorituskyky s. 8-16
Motoriikan säätelyä käsittelevät ja selittävät teoriat s. 28-39
Liike ja liikkuminen s. 198-207
Motorinen oppiminen s. 291- 321, s. 336-426.

Itslearningissa ilmoitettu materiaali

Opetusmenetelmät

Itsenäinen opiskelu, lähi- ja verkko-opiskelu

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Varsinainen tentti 07.11.2023 08.00–10.00, paikka: ICT_C1035_Delta
1. Uusintatentti: 27.11.2023 12.30–15.00, paikka:  Evert muunto byod EDU_2030 (Korotukset ja hylätyt arvosanat)
2. Uusintatentti, 15.12.2023 09.00–12.00, paikka: Frans muunto byod EDU_2027 (Vain hylätyt arvosanat)

Opiskelijalla on oikeus uusia toteutuksen hylätty tenttisuoritus kaksi kertaa. Lisäksi opiskelijalla on oikeus korottaa hyväksyttyä arvosanaa kerran uusintatentin ajankohtana tai opettajan ilmoittamana muuna ajankohtana.

Poissaolo tentistä = hylätty.

Pedagogiset toimintatavat ja kestävä kehitys

Lähiopetus: Keskusteleva luento, pari- ja pienryhmätyöskentely
Lähiopetustunneilla tulee olla läsnä.
Verkko-opetus: ITS-materiaali ja opiskeltavaan sisältöön orientoivia tehtäviä.
Vertaisoppiminen: Ryhmätehtäviä lähiopetustunneilla ja itsenäisenä opiskeluna.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

4 op = 108h opiskelijan työtä (sis. 24h kontaktiopetusta ja tentin tekemisen sekä 82h itsenäistä opiskelua, tenttiin lukemista ja opintojakson tehtävien tekemistä).

Arvosanan eli suoritusmerkinnän saa kun kaikki suoritukset ovat hyväksytysti suoritetut.
Suoritukset:
- Itsiin palautetut tuntitehtävät: hyväksytty / hylätty.
- Tentti: hyl-5
- Motorisen taidon opettaminen (videon analysointi) – ryhmätehtävä: hyl-5
- Ryhmätehtävään liittyvä itse- ja vertaisarviointi voi vaikuttaa +/- opintojakson arviointiin

- Tarkemmat arviointikriteerit on ilmoitettu tehtäväkohtaisesti

Oppimistehtävien tarkemmat arviointikriteerit on kerrottu tehtävänannon yhteydessä.
Hylätty = täydennettävä.

Sisällön jaksotus

Sisällöt kuvattu tarkemmin Itslearningissa

Vko 35
A&B: Orientaatio opintojaksolle & Oppiminen tiedon rakentamisena 2h
A&B: Motorisen oppimisen tukeminen & motorinen kontrolli 2h

Vko 36
A&B: Motorisen kehityksen näkökulmaa: vauvaikä, lapset ja nuoret 2h
A&B: Motorisen kehityksen näkökulmaa: työikäiset ja ikääntyneet 2h

Vko 37
A&B: Ihmisen oppiminen tukeminen, yksilö-ympäristö-tehtävä & ryhmätyöskentely 2h
A&B: Motorinen oppiminen fysioterapiassa, mallintaminen ja feedback 2h
Itsenäinen opiskelu 4h

Vko 38
A&B (erikseen): Ohjaaminen fysioterapiassa (käytäntö) 2h
Itsenäinen opiskelu 2h

Vko 39
A&B: Motorisen oppimisen tukeminen, Harjoittelun suunnittelun seitsemän valintaa 2h
Itsenäinen opiskelu 4h

Vko 40
A&B: Motorisen oppimisen teorioiden yhteenveto & kertaus 2h
Itsenäinen opiskelu 2h

Vko 43
A&B (erikseen): Motorisen taidon videoiden purkutunti 2h

Vko 45
A&B: Opintojakson yhteenveto- ja palautetunti 2h

Viestintäkanava ja lisätietoja

Läsnäolo:

Kaikilla käytännön taitoihin liittyvien opintojaksojen tunneilla ollaan pääsääntöisesti aina läsnä. Sairauden tai muun pakottavan syyn takia tapahtuvista poissaoloista ilmoitetaan mahdollisuuksien mukaan etukäteen opintojakson opettajalle. Opiskelijan vastuulla on selvittää poissaolon aikana väliin jääneet tehtävät ja materiaalit. Mahdollisista korvaavuuksista on sovittava opintojakson osiosta vastaavan opettajan kanssa. Hyväksytyn suorituksen kannalta korvattuja poissaoloja voi olla korkeintaan 20% opintojakson käytännön tunneista.

Opettaja ei lähtökohtaisesti järjestä lähitunneille etäyhteyttä.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

-Tentin arvioinnissa käytetään tasavälistä skaalaa, alin hyväksytyn raja on 50% maksimipisteistä.
-Kaikki opintojakson tehtävät tulee olla hyväksytysti suoritettuna annettuihin määräaikoihin mennessä

Arvosanan painottuminen:
-Tentti 50%
-Ryhmätyö 50%
-Opettajan arviointi: annettujen tehtävien hoitaminen aikataulussa sekä muu opiskelijan toiminta opintojakson aikana +/-
-Ryhmätyön itse- ja vertaisarviointi voi vaikutta +/- opintojakson arviointiin

Tarkemmat arviointikriteerit on ilmoitettu tehtäväkohtaisesti

Kaikki opintojakson tehtävät tulee palauttaa Itslearningalustalle. Opiskelijalla on oikeus uusia opintojakson hylättyjä/täydennettäviä oppimistehtäviä kaksi kertaa. Oppimistehtävät tulee palauttaa ensisijaisesti ensimmäisenä niihin osoitettuna palautuspäivänä ja palauttamatta jättäminen vastaa hylättyä/täydennettävää suoritusta. Hylätyt/täydennettävät suoritukset palautetaan opettajan määrittämän aikataulun mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Ei edeltävyysehtoja

Ilmoittautumisaika

02.12.2022 - 15.01.2023

Ajoitus

01.01.2023 - 14.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys ja hyvinvointi

Toimipiste

Kupittaan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

19 - 29

Koulutus
  • Fysioterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Iida Laine
  • Satu Takala
Ryhmät
  • MFYSIK23
    Fysioterapeutti (AMK), monimuoto, K23

Tavoitteet

Opiskelija osaa
- kuvata motorisen kehityksen pääperiaatteet ja -piirteet,
- selittää, miten eri tekijät vaikuttavat liikkeen ja liikkumisen kehittymiseen ja muotoutumiseen eri ikäkausina
- kuvata erilaisia oppimisen muotoja ja oppimiseen vaikuttavia tekijöitä eri ikäkausina,
- selittää konstruktivistisen oppimisteorian, motorisen oppimisen ja kontrollin peruskäsitteet,
- selittää näyttöön perustuvat fysioterapeuttisen ohjaamisen menetelmät ja käyttää niitä mm. motorisen oppimisen ohjaamisessa,
- hyödyntää erilaisia ohjausympäristöjä suunnitellessaan ja toteuttaessaan fysioterapeuttista ohjaamista

Sisältö

Motorisen kehityksen yleiset periaatteet ja pääpiirteet eri ikäkausina, reflektiivisten liikkeiden vaihe, varhaisten liiketaitojen vaihe, erikoistuneiden liiketaitojen vaihe, aikuisuus ja vanhuus.

Ihmiskäsitys, oppiminen käsitteenä, eri oppimisteorioita, erilaisia ja eri-ikäisiä oppijoita, motorinen kontrolli, motorisen taidon oppiminen ja harjoittelun ohjaaminen (visuaalinen, verbaalinen, kognitiivinen ja manuaalinen ohjaus), erilaiset ohjausympäristöt (digitaalisuus) ja teknologian hyödyntäminen ohjauksessa.

Oppimateriaalit

Shumway-Cook, A., & Woollacott, M. H. (2022). Motor control: Translating research into clinical practice (6rd ed.). Lippincott Williams & Wilkins.
Vanhempi versio ladattavissa verkossa.

Chapter 1: Motor Control: Issues and Theories
Chapter 2: Motor Learning and Recovery of Function (sivulle 34 asti)
Chapter 8: Development of Postural control
Chapter 9: Aging and Postural control
Chapter 13: Development of Mobility
Chapter 14: Aging and Mobility

Kauranen, K., & Tiainen, T. (2011). Motoriikan säätely ja motorinen oppiminen. Liikuntatieteellinen seura.

Motorinen suorituskyky s. 8-16
Motoriikan säätelyä käsittelevät ja selittävät teoriat s. 28-39
Liike ja liikkuminen s. 198-207
Motorinen oppiminen s. 291- 321, s. 336-426.

Itslearningissa ilmoitettu materiaali

Opetusmenetelmät

Itsenäinen opiskelu, lähi- ja verkko-opiskelu

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Varsinainen tentti Ti 28.03. klo 8.00-10.00, paikka: OMEGA ICT_B1041
1. Uusintatentti: Ti 18.04. klo 8.00-10.00, paikka: GAMMA ICT_B1026 (Korotukset ja hylätyt arvosanat)
2. Uusintatentti, Ti 23.04. klo 14.00.16.00, paikka: Teoriatila muunto ICT_C2046 (Vain hylätyt arvosanat)

Opiskelijalla on oikeus uusia toteutuksen hylätty tenttisuoritus kaksi kertaa. Lisäksi opiskelijalla on oikeus korottaa hyväksyttyä arvosanaa kerran uusintatentin ajankohtana tai opettajan ilmoittamana muuna ajankohtana.

Pedagogiset toimintatavat ja kestävä kehitys

Lähiopetus: Keskusteleva luento, pari- ja pienryhmätyöskentely
Lähiopetustunneilla tulee olla läsnä.
Verkko-opetus: ITS-materiaali ja opiskeltavaan sisältöön orientoivia tehtäviä.
Vertaisoppiminen: Ryhmätehtäviä lähiopetustunneilla ja itsenäisenä opiskeluna.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

4 op = 108h opiskelijan työtä

Arvosanan eli suoritusmerkinnän saa kun kaikki suoritukset ovat hyväksytysti suoritetut.
Suoritukset:
- Itsiin palautetut tuntitehtävät: hyväksytty / hylätty.
- Tentti: hyl-5
- Motorisen taidon opettaminen (videon analysointi) – ryhmätehtävä: hyl-5
- Ryhmätehtävään liittyvä itse- ja vertaisarviointi voi vaikuttaa kurssin varsinaisen tentin pisteisiin ± 0,6 pistettä (Eli jos saat tentistä 3 voi vertaisarviointi joko nostaa tai laskea arvosanan 2 tai 4)

- Tehtävien myöhässä lähettäminen saattaa vaikuttaa laskevasti opintojakson arvosanaan

Hylätty = täydennettävä.

Sisällön jaksotus

Sisällöt kuvattu tarkemmin Itslearningissa

Vko 3
Orientaatio opintojaksolle 2h + Motorisen oppimisen tukeminen & motorinen kontrolli 2h
Motorisen kehityksen näkökulmaa: vauvaikä, lapset ja nuoret 2h

Vko 4
Motorisen kehityksen näkökulmaa: työikäiset ja ikääntyneet 2h

Vko 5
Ihmisen oppiminen tukeminen, yksilö-ympäristö-tehtävä 2h
Motorinen oppiminen fysioterapiassa, mallintaminen ja feedback 2h

Vko 6
Opettajajohtoiset: ryhmätyöskentelytunnit 2h

Vko 7
Opettajajohtoiset: ryhmätyöskentelytunnit 2h
Itsenäinen opiskelu 2h

Vko 9
Motorisen oppimisen tukeminen, Harjoittelun suunnittelun seitsemän valintaa 2h
Itsenäinen opiskelu 2h

Vko 10
Motorisen oppimisen teorioiden yhteenveto 2h

Vko 11
Motorisen taidon videoiden purkutunti 2h

Vko 13
Opintojakson varsinainen tentti 2h

Vko 14
Opintojakson yhteenvetotunti 2h (etänä)

Viestintäkanava ja lisätietoja

Läsnäolo:

Kaikilla käytännön taitoihin liittyvien opintojaksojen tunneilla ollaan pääsääntöisesti aina läsnä. Sairauden tai muun pakottavan syyn takia tapahtuvista poissaoloista ilmoitetaan mahdollisuuksien mukaan etukäteen opintojakson opettajalle. Opiskelijan vastuulla on selvittää poissaolon aikana väliin jääneet tehtävät ja materiaalit. Mahdollisista korvaavuuksista on sovittava opintojakson osiosta vastaavan opettajan kanssa. Hyväksytyn suorituksen kannalta korvattuja poissaoloja voi olla korkeintaan 20% opintojakson käytännön tunneista.

Opettaja ei lähtökohtaisesti järjestä lähitunneille etäyhteyttä.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

-Tentin arvioinnissa käytetään tasavälistä skaalaa, alin hyväksytyn raja on 50% maksimipisteistä.
-Kaikki opintojakson tehtävät tulee olla hyväksytysti suoritettuna annettuihin määräaikoihin mennessä

Arvosanan painottuminen:
-Tentti 50%
-Ryhmätyö 50%
-Opettajan arviointi: annettujen tehtävien hoitaminen aikataulussa sekä muu opiskelijan toiminta opintojakson aikana +/-
-Ryhmätyön itse- ja vertaisarviointi +-0,6 pistettä varsinaiseen tenttiin

Esitietovaatimukset

Ei edeltävyysehtoja