Terveydenhoitaja (AMK), päivätoteutus K23: PTERTK23
Tunnus: PTERTK23
Koulutuksen kuvaus
Terveydenhoitaja (AMK)/ Public Health Nurse on hoitotyön asiantuntija, jonka toiminnassa erityisesti korostuvat terveyden edistäminen, ennaltaehkäisevä terveydenhuolto, sekä kansanterveystyö. Terveydenhoitajan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja ylläpitäminen, sairauksien ehkäisy ja hoito, sekä terveysongelmien aiheuttamien haittojen vähentäminen. Terveydenhoitaja työssä korostuu kyky itsenäiseen hoitotyön päätöksentekoon, asiakaslähtöisyys ja moniammatillisuus. Hoitotyön ammatissa toimiminen edellyttää korkeatasoista eettistä, kriittistä ja ammatillista ajattelua, sekä näyttöön perustuvaa päätöksenteon taitoa. Asiantuntijuuteen sisältyy lisäksi kyky jatkuvaan oppimiseen, oman ja työyhteisön toiminnan kehittämiseen, terveydenhuoltoalan ennakointiin ja uudistamiseen, sekä kyky monikulttuuriseen ja kansainväliseen työskentelyyn. Asiantuntijuuteen sisältyvät myös kyky sisäiseen yrittäjyyteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Terveydenhoitotyö vastaa omalta osaltaan yhteiskunnan terveyspoliittisten tavoitteiden toteutumisesta ja muotoutumisesta sekä kestävän kehityksen edistämisestä.
Terveydenhoitajatutkinnot suorittanut laillistetaan terveydenhuollon ammattihenkilöksi
terveydenhoitajana ja sairaanhoitajana.
Terveydenhoitajakoulutuksen oppimissuunnitelma pohjautuu:
- Suomen terveyspolitiikan terveyden edistämistä ja väestön terveysongelmiin vastaamista korostaviin tavoitteisiin ja tulevaisuudennäkymiin
- ammatinharjoittamista koskevaan lainsäädäntöön ja ammattikorkeakouluja koskevaan lainsäädäntöön
- kansainvälisiin sopimuksiin ja suosituksiin, erityisesti EU-direktiivit 2005/36 ja 2013/55/EY
- Eurooppalaiseen tutkintojen ja osaamisen viitekehykseen (European Qualifications Framework = EQF) taso 6 ja kansalliseen tutkintojen viitekehykseen (National Qualifications Framework = NQF) (www.minedu.fi/OPM) taso 6
- valtakunnalliset sairaanhoitajan ydinosaamisen vaateet ja arviointisuositukset (yleSHarviointi)
- Turun ammattikorkeakoulun strategiaan ja muihin koulutusta sääteleviin dokumentteihin (esimerkiksi tutkintosääntö).
Osaamispolut, erikoisalat ja pätevyydet
Terveydenhoitajan ammatissa voi toimia vain tutkinnon suorittanut, laillistettu ammattihenkilö.
Koulutusta määrittelee EU-direktiivit 2005/36 ja 2013/55/EY. Terveydenhoitajatutkinnot suorittanut laillistetaan terveydenhuollon ammattihenkilöksi sairaanhoitajana ja terveydenhoitajana. Terveydenhoitajan ja/tai sairaanhoitajan ammatissa voi toimia vain tutkinnon suorittanut, laillistettu ammattihenkilö. Tutkinnon suoritettuaan opiskelija voi hakea
ammattioikeuksia Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvirasta. Terveydenhoitajaksi valmistuneen tyypillinen ammattinimike on terveydenhoitaja (tai sairaanhoitaja).
Tutkinnon suoritettuaan terveydenhoitaja voi työskennellä neuvoloissa, kouluissa, työpaikoilla, yksityisillä lääkäriasemilla, terveyskeskuksissa, sairaaloissa ja muissa hoitolaitoksissa, erilaisissa järjestöissä sekä itsenäisenä yrittäjänä.
Tyypillisiä ammattinimikkeitä ovat: Terveydenhoitaja (tai sairaanhoitaja)
Opinnot muodostuvat seuraavasti:
YDINOSAAMINEN:
- perusopinnot 19 op
- ammattiopinnot 96 op
- harjoittelu 110 op
LAAJENTAVA OSAAMINEN:
- vapaasti valittavat opinnot 15 op
Perusopintojen tavoitteena on, että opiskelija omaksuu terveyden edistämisen ja näyttöön perustuvan tutkivan työotteen viitekehykseksi opiskelijana ja hoitotyön asiantuntijana. Lisäksi tavoitteena on kehittyä viestintätaidoissa ja hankki asetuksen (A1120/2014) tarkoittaman kielitaidon.
Ammattiopintojen tavoitteena on, että opiskelija sisäistää eettisesti korkeatasoisen, tutkimusperustaisen toimintatavan sekä terveyden edistämisen periaatteet. Hän kehittyy eri-ikäisten ihmisten terveysongelmiin vastaajana ja perehtyy asianomaisen ammatillisen tehtäväalueen keskeisiin ongelmakokonaisuuksiin ja sovellutuksiin sekä niiden tieteellisiin perusteisiin siten, että kykenee itsenäisesti työskentelemään tehtäväalueen asiantuntijatehtävissä, kehitystyössä ja yrittäjänä. Ammattiopintojen tietoperustana on hoitotieteeseen pohjautuva hoitotieto, johon opiskelija kytkee ammatin kannalta keskeisten muiden tieteenalojen tietoperustaa.
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu on kiinteä osa hoitotyön koulutuksen opintoja. Opiskelija suorittaa ammattitaitoa edistävää harjoittelua erilaisissa toimintaympäristöissä, joissa hän kehittää systemaattisesti hoitotyöhön liittyvää tietoa ja taitoa syventäen opiskelunsa tavoitteita opintojen edetessä. Harjoittelu on ammattikorkeakoulun opettajan ohjaamaa ja tapahtuu ammattitaitoisen hoitohenkilökunnan valvonnassa. Oppilaitos vastaa teoreettisen ja kliinisen opetuksen yhteensovittamisesta koko koulutuksen ajan. Harjoitteluympäristöinä toimivat erilaiset sosiaali- ja terveysalan ympäristöt.
Opinnäytetyö on osa ammattitaitoa edistävää harjoittelua ja toteutuu tiiviissä työelämäyhteistyössä erilaisissa sosiaali- ja terveysalan ympäristöissä. Opinnäytetyön tavoitteena on, että opiskelija osoittaa valmiutensa työskennellä itsenäisesti ja käyttää kriittisesti tutkimusperustaista tietoa terveydenhuollon asiakkaaseen, potilaaseen tai väestöön kohdistuvassa hoitotyössä ja sen kehittämisessä. Opinnäytetyöhön kuuluu Kypsyysnäyte, joka on opinnäytetyön alalta kirjoitettu näyte, joka osoittaa perehtyneisyyttä alaan ja suomen tai muun koulusivistyskielen taitoa.
Vapaasti valittavien opintojen avulla opiskelija syventää ja laajentaa hoitotyön ammatillista osaamistaan.
Terveydenhoitotyön suuntavat opinnot sisältävät sekä ammattiopintoja, että ammattitaitoa edistävää harjoittelua erilaisissa terveydenhoitotyön ympäristöissä. Suuntaavien opintojen tavoitteena on syventää terveydenhoitotyön asiantuntijuutta terveyden edistämisen, yksilön, perheen, ryhmän ja yhteisön terveydenhoitotyön, ympäristöterveyden edistämisen ja yhteiskunnallisen terveydenhoitotyön osa-alueilla.
Palautejärjestelmä
Opiskelijat osallistuvat opetuksen ja sen toteutuksen suunnitteluun erilaisissa työryhmissä. Opiskelija arvioi oppimistaan ja antaa palautetta opetuksen suunnittelusta ja toteutuksesta opintojaksoittain, laajemmin lukuvuosittain ja koulutuksen loppuvaiheessa koko koulutuksesta. Opiskelijoiden antama palaute huomioidaan koulutuksen kehittämisessä.
Ura- ja jatko-opintomahdollisuudet
Terveydenhoitajan ammattikorkeakoulututkinto tarjoaa monipuoliset kansalliset ja kansainväliset työuramahdollisuudet. Tutkinto antaa jatko-opintomahdollisuuden ylempään ammattikorkeakoulututkintoon sekä kotimaisissa ja ulkomaisissa yliopistoissa suoritettavaan ylempään korkeakoulututkintoon. Opiskelijan urakehitystä tuetaan koko opintojen ajan.
Osaamistavoitteet
Terveydenhoitajakoulutuksen osaamistavoitteet perustuvat Euroopan unionin yhteisesti määriteltyyn direktiiviin, kansallisiin lakeihin ja kansallisesti sovittuihin osaamisalueisiin.
Terveydenhoitajakoulutus sisältää pätevyyden toimia yleissairaanhoidosta vastaavana sairaanhoitajana. Yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan pätevyysvaatimuksia määrittelee EU-direktiivi 2013/55, sekä valtakunnallisesti määritellyt osaamistavoitteet. Edellisten perusteella yleissairaanhoidosta vastaavalla sairaanhoitajalla tulee olla muun muassa:
Pätevyys:
-määrittää itsenäisesti tarpeelliset hoitotoimenpiteet ajantasaista teoreettista ja kliinistä tietoa käyttäen sekä suunnitella, organisoida ja toteuttaa hoitotoimenpiteitä potilashoidon yhteydessä
-työskennellä tehokkaasti yhdessä muiden terveysalan toimijoiden kanssa, mukaan lukien osallistuminen hoitohenkilökunnan käytännön koulutukseen
-rohkaista henkilöitä, perheitä ja ryhmiä terveellisiin elintapoihin ja itsensä hoitamiseen
-aloittaa itsenäisesti välittömät pelastustoimet sekä toteuttaa toimenpiteitä kriisi- ja katastrofitilanteissa
-antaa itsenäisesti neuvoja, tietoja ja tukea hoitoa tarvitseville henkilöille ja heidän läheisilleen
-varmistaa itsenäisesti sairaanhoidon laatu ja arviointi
-toteuttaa kattavaa ammatillista viestintää ja tehdä yhteistyötä muissa terveysalan ammateissa toimivien kanssa
-analysoida hoidon laatua parantaakseen omaa työsuoritustaan yleissairaanhoidosta vastaavana sairaanhoitajana
Osaaminen:
-ammatillisuudesta, eettisyydestä, asiakaslähtöisyydestä, kommunikoinnista ja moniammatillisuudesta
- terveyden edistämisestä
-informaatioteknologiasta, kirjaamisesta ja tiedonhallinnasta
- johtamisesta ja työntekijyydestä
- ohjauksesta ja opetuksesta sekä omahoidon tukemisesta
- kliinisestä hoitotyöstä (osa-alueina: kliinisen hoitotyön perusosaaminen, sisätautien hoitotyön osaaminen, kirurgisen ja perioperatiivisen hoitotyön osaaminen, lapsen, nuoren ja perheen hoitotyön osaaminen, mielenterveys- ja päihdehoitotyön osaaminen, ikääntyneen hoitotyön osaaminen, hoitotyön osaaminen erilaisissa palveluympäristöissä, erityistukea tarvitsevan hoitotyön osaaminen, lääkehoito)
-näyttöön perustuvasta toiminnasta, yrittäjyydestä, sekä kehittämisestä
- laadun varmistuksesta ja potilas- ja asiakasturvallisuudesta
- sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmästä
Edellisten lisäksi on terveydenhoitajan (AMK) osaamisalueiksi valtakunnallisesti määritelty: Terveyden edistämisen osaaminen, Yksilön, perheen, ryhmän ja yhteisön terveydenhoitotyön osaaminen, Ympäristöterveyden edistäminen, sekä Yhteiskunnallisen terveydenhoitotyön osaaminen.
Turun ammattikorkeakoulun määrittelemät innovaatiokompetenssit integroituvat terveydenhoitajakoulutuksen osaamiseen ja pätevyyteen. Innovaatiokompetenssit muodostuvat yksilö-, yhteisö- ja verkostotason osaamisista ja ne kattavat seuraavat viisi osaamisen ulottuvuutta: kriittinen ajattelu, aloitekyky, luovuus, tiimityö ja verkostoituminen.
Ammatillisen kasvun prosessi etenee oppimissuunnitelman mukaisesti. Ammatillista kasvua tuetaan koko opintojen ajan. Opiskelun edetessä opiskelija arvioi omaa osaamistaan suhteessa koulutuksen osaamistavoitteisiin.
Pedagogiset toimintatavat
Opiskelu toteutuu Turun ammattikorkeakoulun innovaatiopedagogiikan lähtökohtien mukaan. Innovaatiopedagogiikan keskeisinä lähtökohtina ovat monialaisuus, tutkimus- ja kehitystoiminta, joustavat opetussuunnitelmat, yrittäjyys ja palvelutoiminta sekä kansainvälisyys. Innovaatiopedagogiikka perustuu kokeiluun, tiedon ja osaamisen jakamiseen sekä eri näkökulmien yhdistämiseen. Tavoitteena on opiskelijan ammatillisen osaamisen ja innovaatiokompetenssien kehittyminen. Opiskelija nähdään aktiivisena, itsenäisenä ja vastuullisena oppijana. Opettaja luo olosuhteita oppimiselle, tukee, kannustaa ja ohjaa sekä antaa palautetta opiskelijan oppimisesta.
Opiskelu terveydenhoitajakoulutuksessa tapahtuu korkeakoulussa ja terveyden ja sosiaalihuollon yksiköissä. Opintoja suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan työelämän edustajien, opiskelijoiden ja opettajien yhteisissä tiimeissä, tietoa soveltaen, tekemällä ja kokeilemalla. Työelämälähtöisissä projekteissa on mahdollisuus tehdä monialaista ja – ammatillista yhteistyötä eri toimialoja edustavien yritysten ja muiden ammattilaisten kanssa.
Opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa opintoja ympäri vuoden, mutta pääasiallinen opetus sijoittuu syys- ja kevätlukukaudelle. Oppimismenetelmiä ovat monimuotoiset aktivoivat lähi-, verkko-, projekti- ja simulaatiomenetelmät sekä harjoittelu. Oppimista tuetaan uusilla monipuolisilla digitaalisilla verkko-oppimisympäristöillä ja moderneilla oppimistiloilla ja välineillä erilaisissa Turun AMK:n, sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän, Health Campus Turun ja muissa moninaisissa ympäristöissä.
Opintojen ohjauksen ja oppimisen tukemisen yleistavoitteena on, että opiskelija etenee opinnoissaan oppimissuunnitelman mukaan. Hoitotyön asiantuntijuuden oppiminen on prosessi, jonka edistämiseen opiskelija saa tukea eri tavoin toteutettavasta tuutoroinnista. Opiskelijaa ohjataan opiskelun alusta alkaen, ja jokaiselle opiskelijaryhmälle nimetään opettajatuutori, jonka lisäksi tukena ovat myös opettajat, opinto-ohjaaja ja muut opetuksen tukihenkilöt. Tuutorointi voi olla henkilökohtaista tai ryhmäkohtaista.
Opiskelija laatii ohjattuna henkilökohtaisen oppimissuunnitelman (HOPS), joka ohjaa opintojen ajallista, sisällöllistä ja menetelmällistä etenemistä. Opiskelija voi määrätyin perustein rakentaa osaamisprofiiliaan muissa kotimaisissa tai ulkomaisissa korkeakouluissa tai muissa oppilaitoksissa suorittamillaan osaamistavoitteita vastaavilla suorituksilla. Lisäksi hän voi hakea hyväksilukua muulla tavalla hankitun vastaavan tasoisen osaamisen perusteella. Opiskelijan osaaminen arvioidaan todistusten tai muun näytön perusteella. Opintojen ja osaamisen osoittamisvelvollisuus on opiskelijalla.
Kansainvälisyys sisältyy opintoihin ja sen tavoitteena on edistää opiskelijan maailmankuvan avartumista, erilaisten kulttuureiden ymmärtämistä, sekä kykyä työskennellä monikulttuurisissa toimintaympäristöissä. Kansainvälisyystoiminnan muotoja ovat opiskelu vierailla kielillä, kotikansainvälistyminen (esim. vaihto-opiskelijoiden tutorointi), osallistuminen International Semester -opintoihin, opiskelu ulkomailla, harjoittelu ulkomailla sekä erilaiset seminaarit ja kansainväliset tutkimus- ja kehittämisprojektit. Opiskelu ulkomailla on erikseen sovittavalla tavalla osa Suomessa suoritettavaa tutkintoa eikä se pidennä opiskeluaikaa. Terveydenhoitajakoulutukseen sisältyy 30 op englanninkielisiä opintoja.
Arviointi
Oppimisen arvioinnin kohteena ovat asiantuntijuuden kehittyminen ja sen edellytykset. Arviointi on oppimista ohjaavaa ja kehittävää ja se kohdistuu sekä oppimisprosessiin että oppimistulokseen. Tutkinnon suorittaminen edellyttää yleisten työelämätaitojen ja terveydenhoitajakoulutuksen spesifisten osaamistavoitteiden, ja niistä johdettujen arviointikriteereiden mukaista osaamista. Kunkin opintojakson arviointiperusteet on kuvattu yleisellä tasolla oppimissuunnitelmassa ja tarkemmin opintojakson toteutussuunnitelmassa. Arvioinnissa hyödynnetään erilaisia menetelmiä. Opintojaksojen arvosana ilmoitetaan arvosanalla 0-5 tai sanallisena arviona hyväksytty/ hylätty. Harjoittelun hyväksytty suoritus edellyttää tavoitteiden saavuttamisen lisäksi oppimissuunnitelman opintopisteiden laajuista osallistumista. Tämän lisäksi opiskelija saa suullista tai kirjallista palautetta, jonka avulla hän oppii tuntemaan omia vahvuuksiaan ja kehittämiskohteita. Osaamisen arvioinnissa käytetään sekä valtakunnallisesti kehitettyjä yleissairaanhoidon osaamisen arviointia, että ammattikorkeakoulukohtaisia menetelmiä.
Jatkuva arviointi tukee opiskelijaa tavoitteiden asettamisessa ja saavuttamisessa. Opettajan ja itsearvioinnin ohella arvioijana voivat olla muut opiskelijat vertaisarvioitsijoina sekä työelämässä toimivat ohjaajat ja muut yhteistyökumppanit. Henkilökohtaisen oppimissuunnitelman (HOPS) toteutumista seurataan ja sitä päivitetään opintojen edetessä opettajatuutorin kanssa käytävissä kehityskeskusteluissa ja innovaatiokompetenssien itsearvioinnin pohjalta. Opiskelijan vastuulla on opintojen eteneminen ja tarvittaessa ohjauksen hakeminen.
Valitse opintojen ajoitus-, rakenne- tai jäsentelynäkymä
Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) | 2022-2023 | 2023-2024 | 2024-2025 | 2025-2026 | 2026-2027 | Kevät 2023 | Syksy 2023 | Kevät 2024 | Syksy 2024 | Kevät 2025 | Syksy 2025 | Kevät 2026 | Syksy 2026 | 3. / 2023 | 4. / 2023 | 5. / 2023 | 1. / 2023 | 2. / 2023 | 3. / 2024 | 4. / 2024 | 5. / 2024 | 1. / 2024 | 2. / 2024 | 3. / 2025 | 4. / 2025 | 5. / 2025 | 1. / 2025 | 2. / 2025 | 3. / 2026 | 4. / 2026 | 5. / 2026 | 1. / 2026 | 2. / 2026 |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
PTERTK23-1001 |
YDINOSAAMINEN
(Valitaan kaikki) |
90 | |||||||||||||||||||||||||||||||||
1001006 | Suomen kieli ja viestintä | 3 | 3 | 3 | 1 | 1 | 1 | ||||||||||||||||||||||||||||
1001004 | English Professional Skills, B2 | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | |||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW22 | Terveyden edistäminen | 5 | 5 | 5 | 1.7 | 1.7 | 1.7 | ||||||||||||||||||||||||||||
TH00CM41 | Ammattietiikka ja ammatillinen vuorovaikutus | 4 | |||||||||||||||||||||||||||||||||
PTERTK23-1002 |
Toinen kotimainen kieli, ruotsi, B1
(Valitaan kaikki) |
3 | |||||||||||||||||||||||||||||||||
100114 | Svenska i arbetslivet, muntlig kommunikation | 1 | 1 | 1 | 0.3 | 0.3 | 0.3 | ||||||||||||||||||||||||||||
100115 | Svenska i arbetslivet, skriftlig kommunikation | 2 | 2 | 2 | 0.7 | 0.7 | 0.7 | ||||||||||||||||||||||||||||
PTERTK23-1003 |
Hoitotyön perusosaaminen
(Valitaan kaikki) |
9 | |||||||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW27 | Hoitotyön perusteet | 7 | 7 | 7 | 2.3 | 2.3 | 2.3 | ||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW28 | Ravitsemuksen perusteet | 2 | 2 | 2 | 0.7 | 0.7 | 0.7 | ||||||||||||||||||||||||||||
PTERTK23-1004 |
Ihmisen elimistön toiminnan perusta
(Valitaan kaikki) |
5 | |||||||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW29 | Anatomia ja fysiologia | 4 | 4 | 4 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | ||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW30 | Potilaan tutkiminen | 1 | 1 | 1 | 0.3 | 0.3 | 0.3 | ||||||||||||||||||||||||||||
PTERTK23-1005 |
Turvallinen lääkehoito
(Valitaan kaikki) |
8 | |||||||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW31 | Lääkehoidon perusteet | 5 | 5 | 5 | 1.7 | 1.7 | 1.7 | ||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW32 | Nestehoidon perusteet | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | |||||||||||||||||||||||||||||
PTERTK23-1006 |
Sisätauteja sairastavan potilaan hoitotyö
(Valitaan kaikki) |
7 | |||||||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW33 | Sisätautipotilaan hoitotyö | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW34 | Kliininen fysiologia ja kliiniset laboratoriotutkimukset | 1 | 1 | 1 | 0.5 | 0.5 | |||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW35 | Ravitsemushoito | 1 | 1 | 1 | 0.5 | 0.5 | |||||||||||||||||||||||||||||
PTERTK23-1007 |
Kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoitotyö
(Valitaan kaikki) |
9 | |||||||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW36 | Kirurgisen potilaan hoitotyö | 4 | 4 | 4 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | ||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW37 | Perioperatiivisen potilaan hoitotyö | 4 | 4 | 4 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | ||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW38 | Radiografia ja sädehoito | 1 | 1 | 1 | 0.3 | 0.3 | 0.3 | ||||||||||||||||||||||||||||
PTERTK23-1008 |
Lapsen, nuoren ja perheen hoitotyö
(Valitaan kaikki) |
8 | |||||||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW39 | Lasten ja nuorten hoitotyö | 4 | 4 | 4 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | ||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW40 | Seksuaali- ja lisääntymisterveys | 4 | 4 | 4 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | ||||||||||||||||||||||||||||
PTERTK23-1009 |
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö
(Valitaan kaikki) |
8 | |||||||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW48 | Mielenterveys- ja päihdehoitotyö | 8 | 8 | 8 | 2.7 | 2.7 | 2.7 | ||||||||||||||||||||||||||||
PTERTK23-1010 |
Ikääntyneen ja erityistukea tarvitsevan asiakkaan hoitotyö
(Valitaan kaikki) |
8 | |||||||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW41 | Ikääntyneen hoitotyö | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | |||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW42 | Toimintarajoitteisen asiakkaan hoitotyö | 1 | 1 | 1 | 0.5 | 0.5 | |||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW43 | Palliatiivinen hoitotyö | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW44 | Syöpäpotilaan hoitotyö | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||||||||||
PTERTK23-1011 |
Terveyden edistämisen monimuotoiset toimintaympäristöt
(Valitaan kaikki) |
6 | |||||||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW46 | Terveyden edistämisen monimuotoiset toimintaympäristöt | 6 | 6 | 6 | 2 | 2 | 2 | ||||||||||||||||||||||||||||
PTERTK23-1012 |
Johtaminen, laadunvarmistus ja työntekijyysosaaminen
(Valitaan kaikki) |
4 | |||||||||||||||||||||||||||||||||
TH00CM38 | Johtaminen ja yrittäjyys | 4 | |||||||||||||||||||||||||||||||||
PTERTK23-1013 |
LAAJENTAVA OSAAMINEN
(Valitaan kaikki) |
150 | |||||||||||||||||||||||||||||||||
PTERTK23-1014 |
AMMATTITAITOA EDISTÄVÄ HARJOITTELU
(Valitaan kaikki) |
105 | |||||||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW49 | Hoitotyön perusteet | 6 | 6 | 6 | 2 | 2 | 2 | ||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW50 | Sisätauti-kirurgisenpotilaan hoitotyö 1 | 8 | 8 | 8 | 4 | 4 | |||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW51 | Sisätauti-kirurgisenpotilaan hoitotyö 2 | 8 | 8 | 8 | 2.7 | 2.7 | 2.7 | ||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW52 | Mielenterveys- ja päihdepotilaan hoitotyö | 8 | 8 | 8 | 2.7 | 2.7 | 2.7 | ||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW53 | Hoitotyön erityisosaaminen 1 | 8 | 8 | 8 | 4 | 4 | |||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW54 | Hoitotyön erityisosaaminen 2 | 8 | 8 | 8 | 4 | 4 | |||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW55 | Hoitotyön kehittämisen projektipaja | 6 | 6 | 6 | 3 | 3 | |||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW56 | Perheen hoitotyö | 8 | 8 | 8 | 2.7 | 2.7 | 2.7 | ||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW57 | Sairaanhoidon vapaavalintainen harjoitteluympäristö | 15 | 15 | 15 | 7.5 | 7.5 | |||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW58 | Terveydenhoitotyön erityisosaaminen | 8 | 8 | 8 | 2.7 | 2.7 | 2.7 | ||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW60 | Terveydenhoitotyön syventävä erityisosaaminen | 7 | 7 | 7 | 3.5 | 3.5 | |||||||||||||||||||||||||||||
Opinnäytetyö
(Valitaan kaikki) |
15 | ||||||||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW24 | Kehittämis-, tutkimus- ja innovaatio-osaaminen | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | |||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW25 | Opinnäytetyön suunnittelu | 4 | 4 | 4 | 2 | 2 | |||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW26 | Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte | 8 | 8 | 8 | 2.7 | 2.7 | 2.7 | ||||||||||||||||||||||||||||
PTERTK23-1015 |
Terveydenhoitotyön suuntaavat opinnot
(Valitaan kaikki) |
30 | |||||||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW59 | Terveydenhoitotyön kehittäminen | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW66 | Yhteisön terveydenhoitotyö | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | |||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW67 | Terveydenhoitotyön erityiskysymykset | 3 | 3 | 3 | 1 | 1 | 1 | ||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW68 | Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta terveydenhoitotyössä | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||||||||||
Yksilön ja perheen hoitotyö
(Valitaan kaikki) |
14 | ||||||||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW61 | Vanhemmuuteen kasvavan perheen terveydenhoitotyö | 3 | 3 | 3 | 1 | 1 | 1 | ||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW62 | Lapsiperheen terveydenhoitotyö | 3 | 3 | 3 | 1 | 1 | 1 | ||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW63 | Kouluikäisen ja nuoren perheen terveydenhoitotyö | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | |||||||||||||||||||||||||||||
TH00CJ62 | Työikäisen terveydenhoitotyö | 2 | 2 | 2 | 0.7 | 0.7 | 0.7 | ||||||||||||||||||||||||||||
TH00BW65 | Syventävät simulaatiot | 3 | 3 | 3 | 1 | 1 | 1 | ||||||||||||||||||||||||||||
PTERTK23-1016 |
Vapaasti valittavat opinnot
(Valitaan opintopisteitä: 15) |
15 | 2 | 1 | 1 | 1 | 1 | 0.5 | 0.5 | 0.3 | 0.3 | 0.3 | 0.5 | 0.5 | |||||||||||||||||||||
Yhteensä | 240 | 33 | 57 | 58 | 49 | 20 | 33 | 21 | 36 | 30 | 28 | 25 | 24 | 20 | 11 | 11 | 11 | 10.5 | 10.5 | 12 | 12 | 12 | 15 | 15 | 9.3 | 9.3 | 9.3 | 12.5 | 12.5 | 8.1 | 8.1 | 8.1 | 10 | 10 |
Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.
Asetuksen mukainen jäsentely AMK
Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista 1129/2014 2 § Opintojen rakenne Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin kuuluu: 1) perus- ja ammattiopintoja; 2) vapaasti valittavia opintoja; 3) ammattitaitoa edistävää harjoittelua; 4) opinnäytetyö.
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) |
---|---|---|
PTERTK23-1001 |
YDINOSAAMINEN
(Valitaan kaikki) |
90 |
1001006 | Suomen kieli ja viestintä | 3 |
1001004 | English Professional Skills, B2 | 3 |
TH00BW22 | Terveyden edistäminen | 5 |
TH00CM41 | Ammattietiikka ja ammatillinen vuorovaikutus | 4 |
PTERTK23-1002 |
Toinen kotimainen kieli, ruotsi, B1
(Valitaan kaikki) |
3 |
100114 | Svenska i arbetslivet, muntlig kommunikation | 1 |
100115 | Svenska i arbetslivet, skriftlig kommunikation | 2 |
PTERTK23-1003 |
Hoitotyön perusosaaminen
(Valitaan kaikki) |
9 |
TH00BW27 | Hoitotyön perusteet | 7 |
TH00BW28 | Ravitsemuksen perusteet | 2 |
PTERTK23-1004 |
Ihmisen elimistön toiminnan perusta
(Valitaan kaikki) |
5 |
TH00BW29 | Anatomia ja fysiologia | 4 |
TH00BW30 | Potilaan tutkiminen | 1 |
PTERTK23-1005 |
Turvallinen lääkehoito
(Valitaan kaikki) |
8 |
TH00BW31 | Lääkehoidon perusteet | 5 |
TH00BW32 | Nestehoidon perusteet | 3 |
PTERTK23-1006 |
Sisätauteja sairastavan potilaan hoitotyö
(Valitaan kaikki) |
7 |
TH00BW33 | Sisätautipotilaan hoitotyö | 5 |
TH00BW34 | Kliininen fysiologia ja kliiniset laboratoriotutkimukset | 1 |
TH00BW35 | Ravitsemushoito | 1 |
PTERTK23-1007 |
Kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoitotyö
(Valitaan kaikki) |
9 |
TH00BW36 | Kirurgisen potilaan hoitotyö | 4 |
TH00BW37 | Perioperatiivisen potilaan hoitotyö | 4 |
TH00BW38 | Radiografia ja sädehoito | 1 |
PTERTK23-1008 |
Lapsen, nuoren ja perheen hoitotyö
(Valitaan kaikki) |
8 |
TH00BW39 | Lasten ja nuorten hoitotyö | 4 |
TH00BW40 | Seksuaali- ja lisääntymisterveys | 4 |
PTERTK23-1009 |
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö
(Valitaan kaikki) |
8 |
TH00BW48 | Mielenterveys- ja päihdehoitotyö | 8 |
PTERTK23-1010 |
Ikääntyneen ja erityistukea tarvitsevan asiakkaan hoitotyö
(Valitaan kaikki) |
8 |
TH00BW41 | Ikääntyneen hoitotyö | 3 |
TH00BW42 | Toimintarajoitteisen asiakkaan hoitotyö | 1 |
TH00BW43 | Palliatiivinen hoitotyö | 2 |
TH00BW44 | Syöpäpotilaan hoitotyö | 2 |
PTERTK23-1011 |
Terveyden edistämisen monimuotoiset toimintaympäristöt
(Valitaan kaikki) |
6 |
TH00BW46 | Terveyden edistämisen monimuotoiset toimintaympäristöt | 6 |
PTERTK23-1012 |
Johtaminen, laadunvarmistus ja työntekijyysosaaminen
(Valitaan kaikki) |
4 |
TH00CM38 | Johtaminen ja yrittäjyys | 4 |
PTERTK23-1013 |
LAAJENTAVA OSAAMINEN
(Valitaan kaikki) |
150 |
PTERTK23-1014 |
AMMATTITAITOA EDISTÄVÄ HARJOITTELU
(Valitaan kaikki) |
105 |
TH00BW49 | Hoitotyön perusteet | 6 |
TH00BW50 | Sisätauti-kirurgisenpotilaan hoitotyö 1 | 8 |
TH00BW51 | Sisätauti-kirurgisenpotilaan hoitotyö 2 | 8 |
TH00BW52 | Mielenterveys- ja päihdepotilaan hoitotyö | 8 |
TH00BW53 | Hoitotyön erityisosaaminen 1 | 8 |
TH00BW54 | Hoitotyön erityisosaaminen 2 | 8 |
TH00BW55 | Hoitotyön kehittämisen projektipaja | 6 |
TH00BW56 | Perheen hoitotyö | 8 |
TH00BW57 | Sairaanhoidon vapaavalintainen harjoitteluympäristö | 15 |
TH00BW58 | Terveydenhoitotyön erityisosaaminen | 8 |
TH00BW60 | Terveydenhoitotyön syventävä erityisosaaminen | 7 |
Opinnäytetyö
(Valitaan kaikki) |
15 | |
TH00BW24 | Kehittämis-, tutkimus- ja innovaatio-osaaminen | 3 |
TH00BW25 | Opinnäytetyön suunnittelu | 4 |
TH00BW26 | Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte | 8 |
PTERTK23-1015 |
Terveydenhoitotyön suuntaavat opinnot
(Valitaan kaikki) |
30 |
TH00BW59 | Terveydenhoitotyön kehittäminen | 5 |
TH00BW66 | Yhteisön terveydenhoitotyö | 3 |
TH00BW67 | Terveydenhoitotyön erityiskysymykset | 3 |
TH00BW68 | Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta terveydenhoitotyössä | 5 |
Yksilön ja perheen hoitotyö
(Valitaan kaikki) |
14 | |
TH00BW61 | Vanhemmuuteen kasvavan perheen terveydenhoitotyö | 3 |
TH00BW62 | Lapsiperheen terveydenhoitotyö | 3 |
TH00BW63 | Kouluikäisen ja nuoren perheen terveydenhoitotyö | 3 |
TH00CJ62 | Työikäisen terveydenhoitotyö | 2 |
TH00BW65 | Syventävät simulaatiot | 3 |
PTERTK23-1016 |
Vapaasti valittavat opinnot
(Valitaan opintopisteitä: 15) |
15 |